sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kootut teokset

Hyviä asioita, perjantai, prinsessat laivaan hyvässä säässä. Hyvä hankkeen työpaja, opin paljon. Päivän paras tuli kuitenkin illalla, ajoimme sinne Satakunnan sydämeen, ystävät hyvät meitä odottivat, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa.

Lauantain hyvät taisivat olla hyvä ajokeli, lämpiävä koti ja hyvä seura. Tämänpäiväinen hyvyys on tietty isäinpäivä, surullisella mausteella, muistelin oman isäni viimeistä isäinpäivää. Kiskaisin oikein kunnon happiannoksen, lumi suli ja piha oli haravoimatta viimeisen kerran. Nyt on haravoitu. Puskien siistintää ja alasleikkuuta, muutama juttu vielä odottaa tekijäänsä ennen lakkiaisia. Possukka oli tänään hyvää, laitoin siihen kuorrutteen auringonkukansiemenistä, basilikasta ja muutamasta muusta jutusta, mukaellen perjantai-illan herkullista kalaa, kiitos ystäväni :) lisäksi ylitin itseni ja leivoin pullaa, pulla tosin ilman mummaa, vähän laimean makuista. Korvasin makua sitten kunnon voisilmällä, jossa oli sokeriseos bourbonvaniljalla, mitään vanilliinisokeria käyttäny, nams kuulkaas. Olihan riittävän sofistikoidusti hienosteltu tuo vaniljajuttu? Blogissa pitää kuulemma tehdä jotain kadehdittavaa, tämä oli se tämänvuotinen ;)

Auh, ylppärikutsut ovat edelleen vain aivoissani, kääk!! Sillekin pitäisi kehityssuunnitelma virittää... muutama muukin suunnitelma odottaa tekijäänsä, ruokaa juomaa väriä valkoista lakkia... ja nuo olivat vasta kotijutut, töissä joku tusina plääniä pitäisi rakentaa, niiden kimppuun huomenna. Näillä eväin ensi viikkoon,

-tarjah-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti