Tätä postausta ei vain voinut jättää tekemättä.

Miten tässä taas näin kävi? 

Aamuisen laukkailun jälkeen istun kotona, 

hiljaisessa kodissa. 

Kukin muu on teillään 

ja minulla olisi aikaa tehdä niitä tuhansia asioita, 

joita olen ajatellut ja haaveillutkin tekeväni. 

Ja mitä minä teen? 

Puen punaisen takin ylleni ja karkaan ulos kameran kanssa. 

Klik klik, joka suuntaan. 

Olen lukenut blogejanne eri puolilta kotomaatamme,

lunta ja pakkasta tuntuu olevan. 

Paljolti kuitenkin eri paikoissa, pakkanen ja lumi. 

Täällä on molempia. 

Ainakin tänään ja eilen, huomisesta kukaan ei tiedä.

Tässä kuitenkin tältä aamulta:

Syksyn laitto jä meiltä vähän kesken, 

aurinkovarjokin.

Ajattelin säästellä vielä noita hopeahärkkejäkin, 

niissä on upea syksynharmaa väri. Alla lumen, näemmä. 

Kastelukannua ei käsittääkseni taideta enää tarvita. 

Syreeni pudottelee lehtiään.

Tämä oli eilen käytössä, voi verrata näihin parkissa olleisiin:)

Persilja on tuo oikeassa reunassa oleva "valuma", 

vasemmalla oleva töyhtö on ainoa kukkakaalimme.

Vedin malvat sunnuntaina ylös maasta, 

kottikärryissä on nyt niiden matkan pää.

Yhtä pientä kukkivaa samettiruusua 

en raaskinut vielä nostaa, 

siellä hän sinnittelee.

Voi ruukkuparat :)

On meillä vielä toinenkin aurinkovarjo pihassa, 

samassa esiintyvät myös mattojenkuivausnarumme.

Huomatkaa pilkistävä sininen taivas!!

PS. Kuulin lakaisuharjan ääntä, suih suih.

Jollakin muullakin on joku kesken.

Naapurin seinän eristys

ja laudoitus...

Työmaa pitää puhdistaa

ennen työhön ryhtymistä,

näemmä.

Minä onnekseni olen

sentään sisällä.

Ajattelin jättää

lumitöidenkin teon,

luonto hoitanee sen.

Toivottavasti.

Iltateetä odotellessa

Pikapäivitys tässä hei, lomanpoikasen kootut:

• kaksi lapsista tautisina
• puukämppä valmiina muutamalle kuutiolle koivuklapia
• vettä sataa taasen
• kivat pikkukutsut takana
• läheisen tilanne päivitetty, kasvot mustina edelleen ja tikit poistetaan huomenna
• huippujälkikasvun tekemiä pizzoja syöty kahmalokaupalla, kyytipoikana italianpunkkua,nam
• iso- ja pikkulapsen tekemiä possunugetteja lohkoperunoilla, nam
• naapurinsetä saanut uuden lonkan
• rotta jälkikasvuineen havaittu
• upeat värit ulkona edelleen
• lyhtykausi avattu
• persiljajuuret nostettu, persilja edelleen odottaa
• Iittalan lasilautasia täysi tusina (halk. 15 tai 18 tai jotain cm) ostettu kirpulta hintaan 3,20 kpl, nimi ei vielä tiedossa, mutta meillä on niitä jo isoina lautasina ja leipälautasina tuo tusina
• nappikauppaa taas käyty
• kaksi lapsista koki hiusten vähenemisen
• leikkasin vanhan talon vanhan miehen partaa keskilapsen kangassaksilla, älkää vaan paljastako ;)stalkkerit hiljaa...
• saksalaiskaupasta saa vastapaistettuja ja kohtalaisen makuisia karjalanpiirakoita hyvin edullisesti
• satavuotissukat pääsivät puikoille
• minkäväriset sukat kutoisin vanhalle miehelle?
• edessä taasen rankka viikko, pisin päivistä klo 8 - 21, ei kauheasti nappaisi, mutta kun tekee kivaa työtä, se auttaa nappaamaan
• pitäisi ostaa itselleni hienostelusaappaat, ts. sellaiset, joilla voi lähteä ihmisten ilmoille, sen sijaan, että lähtisi  aivan kaameiksi värjääytyneillä punaisilla haisaappailla

Siis: mukavaa viikkoa meille kaikille!!

Terveisin yksi lomasellaan rentoutunut

Työpöydän ääreltä

Typötyhjässä suuuressa talossa ypöyksin,

sähköposti seuranain

ja kyllä minua onkin muistettu).

Kahvikuppi nenän edessä blogistaniaan kurkistus.

Töistä, aargh!

Ei tämä sopivaa ollenkaan ole,

mutta nyt kyllä koen tämän ansainneeni,

sen verran on huhkittu ja huhkitaan vieläkin.

Sain järjestymään perjantaille lomapäivän,

kotona on kaksi lomalasta

ja kolmaskin tulossa.

Omat kasassa, huh.

Se miksi opikeasti tänne tulin,

on kannustavat kommentit,

joita olen saanut teiltä,

kiitos te arvokkaat :)

Mörköpeikko on nujertumassa

ja sillä suunnalla toiveet ovat korkealla.

Sunnuntaina mennäään seiskytviis-kahveille.

Ja tämä tuoreempi juttu,

jota pahuudeksikin kutsuin,

edelleen on pahuus,

nyt aavistuksen lievemmäksi sävytettynä,

tulos tosin ei ole muuttunut,

keskussairaala on vaihtunut

paikalliseen vuodeosastoon

ja toipuminen onneksemme on alkanut.

Lähetän tässä näillä

vasta-avautuneilla auringonkukilla

teille kaikille mukavan viikonvaihteen toivotuksen,

palaillaan taas :)

Ja hei,

en edes kaatanut kahvikuppiani,

vaikka olen pukeutunut

puhtaanvalkoiseen tunikaan...

Mieli kipeänä

Selvisin viime viikosta. Alkanut viikko samanlainen. Vastapainona näille viikoille olinkin koko viikonlopun kotipihassa, leikkaamassa, keräämässä ja rapsuttamassa. Lihakset kipeinä. Mieli vielä kipeämpänä. En voi enempää tässä ääneen sanoa, kuin pohtia mistä tämä pahuus kumpuaa? Läheiseni joutui tämän pahuuden silmään ja on nyt sairaalassa siitä toipumassa. Kyynel silmäkulmassa olen onnellinen siitä, että omat lapseni ja vanhan talon vanha mies ovat kunnossa. Onko se sattumaa? Mikä on sattumaa? Tarkoitettu? Kuinka lähellä omiani pahuus vaanii? Vastausta ei ole. Jäljellä on pelko.

Päivän sana on suppis. Oliko jotain uutta?

No nyt tulee tajunnan virtaa!

Tämä on kummallista, useimpina päivinä luen teidän muiden päivityksiänne, huomaan kuitenkin itse päivittäväni kovin harvoin. Pitkien päivien aikana aika ajoin tulee mieleen hyvä tilanne päivitykselle, aihe ja kuinka sitä käsittelee. Ja sitten se on siinä, asia on tavallaan käsitelty, kun sen on miettinyt sanalliseen muotoon. Sama minulla tuntuu olevan käsitöiden kohdalla, samoin itselle tehtävien vaatteiden kanssa. Kas, tarkennampas vähäsen.

Näen kivan idean tai jopa ohjeen johonkin sieluni sopukkaa kutkuttelevaan juttuun. Kiivaasti mieleni alkaa suunnitella toteutusta. (He jotka ovat jo kauemmin lukeneet juttujani, tietävät minun unettomuuden puuskissani suunnittelevan ilta- ja yökaudet näitä tulevia käsintekemisiäni.) No suunnittelu ei riitä, minulla on kiihkeä halu ja tarve hankkia tarvittavat välineet ja ainekset, useimmiten hankintapaikkoina kirpparit ja rautakaupat, ellei juttua muualta saa, kaivan tarpeet nettikaupoista, mieluiten mistä vain. Saatuani ne käsiini sivelen ja suunnittelen. Varastoin ne odottamaan oikeaa hetkeä toteuttaa suunnitelmani. Ja sitten tuleekin seuraava suunnitelma. Tämä edellinen koskee myös itselleni tarkoitettuja vaatesuunnitelmia... Materiaalit tekevät pesän kotiimme. Ja niitä riittää. Eräänlainen kamaluuden huippu on Pinterest (hahaa, taas linkki sinne), siellä niitä ideoita pulppuaa ja pulppuaa. Sinne menoa koetan välttää, sinne kuitenkin lähes päivittäin poikkean, edes vähän...

Mutta joo, niihin kivoihin juttuihin, joista jo olisi voinut päivittääkin.

Kävimme pikkulapsen kanssa taannoin jälleen Hiidenkirnulla ja muistelimme Isoisää. Muistelimme häntä myös poimimalla korikaupalla suppiksia. Kuvuriin ne. 

Erään tarinan loppu

Kävin eräänä päivänä myös yksinäni, hienolla nykytermillä kuvattuna, voimaantumassa metsässä, suppiksia tiirailemassa ja korittamassa, samalla tiirailin kaunista metsää, kas näin:

Naavaa erämaassa

Taitaa olla oikeaa metsää

Suppispolkuja kuljin

Montako lajia?

Perjantai-iltana poikkesin juhlistamassa päivällisellä upeita naisia, jotka saavuttivat tavoitteensa. Maa-artisokkakeittoa ja paistettua siikaa noin pääpiirteissään. Ei niin kovin lämpimiltä lautasilta kuitenkaan, maku kyllä kuitenkin korvasi sen. Istuimme ravintolassa hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta nauttien joen äärellä ja ihmettelimme korkeaa veden pintaa.

Ja eilen iltasella, vanhan miehen kotiuduttua (urheiluseuran vaalimainostelinetalkoista), suunnittelin tälle päivälle sieniretkeä pikkulapsen ja vanhan miehen seurassa. Vanha mies totesi tälle päivälle luvatun sadetta. Minä siinä suremaan metsään jääviä sieniä, yllätyksekseni vanha mies oli vielä päivän raadannan jälkeen suostuvainen lähtemään katsastamaan suppistilannetta. Metsään siis. Tunti metsähappea ja yksi iso ja kaksi pienempää koria suppiksia saaliina. Kotimatkalla pysähdyimme koskella katsomassa sateen nostamia ja patoluukuista vyöryviä vesimassoja, ihmekös joki oli korkealla. No huhhuh!! Kotiinpäin tullessamme pikkulapsi kuvasi auton ikkunasta kivan siluetin:

Kaiken kukkuraksi, meilläpä ei satanut tänään, kuin ei myös eilenkään. Päivä meni sutjakkaasti aurinkoisessa säässä, pikkulapsen kanssa emme menneet metsään vaan menimme ystävää tapaamaan, ystävän ja hänen yksivuotiaansa kanssa kului  tunti ja toinenkin. Ja sitten odottivatkin jo sienet käsittelyä, eilen jaksoimme vain puhdistaa ne, tänään ruuanlaiton lomassa huitasin sienet pannun kautta pakkaseen. Ruoaksi muuten oli taas sikaa, tarkemmin sikaniskaa, sadassakymmenessä asteessa uunissa kunnes sisälämpö oli 82. Sienisalaattia, artisokansydämiä, fetatomaattisalaattia pestokastikkeella ja jälkiruoaksi pikkulapsen tekemä marjajälkiruoka mustikoista ja mansikoista. Olotilaa voisi kuvata täyteläiseksi.

Tässä kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että se on nyt tehty, ajatukset selkiytetty. Tuleva viikko nimittäin on laimeasti ilmaistuna rankka. Työtyötä kolkytviis tuntia ja siihen toinen mokoma valmistelevaa punnerrusta. Yksi päivä menee lääkärireissulla keskussairaalassa mörköpeikon häätöretkellä. Perjantai-iltana taitaapi olla vähän väsy. Iltaisin kuitenkin pientä piristystä luvassa, blogeihinne on kiva kurkistella :)

Näkemisiin siis,

Mitäs sitä kesällä tehtiinkään?

Kerättiin tietenkin 

simapulloja ensi vapuksi. 

Nyt niitä on riittävästi.

Kukaan ei juo niin paljoa simaa...

Entä mitä Pinterest 

sai sunnuntaina aikaan?

Tässä alkuperäinen 

innoituksen lähde osoitteesta 

http://recipeswelove1.blogspot.fi/2012/06/refrigerator-cucumber-salad.html:

Ja tässä minun kätteni tuotos:

Tuota alkuperäistä reseptiä 

en käyttänyt, 

vaan ostin kaupasta 

vanhaa kunnon Hilloxia. 

Koettavaksi jää, 

kuinka kaikkien noiden 

sipulien (kelta- valko- ja puna) 

maku sopii pieneen tilkkaseen kurkkua. 

Kurkkua noin kolmannes, 

loput sipuleita :)

Ja joo'o,

onneksi kuvasin purkin heti,

himmeneminen alkoi vartissa.

Saas nähdä,

miltä näyttää parin viikon kuluttua.

Arvauksena himmee :)

Nyt se syksy sitten saapui minullekin.

Olen joutunut pukeutumaan sukkiin.

Tähän saakka 

olen pärjännyt paljain varpain 

ja tarvittaessa siihen villasukat.

Olen myöntynyt puuvillaisiin sukkiin.

Milloin sukkahousut?

Kalsarit?

Tänään ekaa kertaa kakluunissa tulet.

Tänään ekaa kertaa 

ilmalämpöpumpun kaukosäädin hukassa.

Eilen ekaa kertaa hanskat kädessä 

fillarin selässä.

Tällä viikolla olen myös ylittänyt itseni.

Töissä.

Tyytyväinen.

Kaksi hyvää työpäivää edessä.

Sitten ansaittu viikonloppuvapaa.

Tyytyväinen.

Keskilapsi ompelee minulle tunikan.

Tai kaksi.

Tyytyväinen.

Kirpulta nappeja.

Tyytyväinen.

Kirpulta Bosweelin paita

vanhalle miehelle,

kympillä yli satasen paita.

Tyytyväinen.

Mikäs tässä siis ollessa?

Tyytyväisenä.

Ja hei, sinä uusi lukijani,
toivotan sinut 
sateen ropinassa
lämpimästi tervetullleeksi!!

Tässä on minun aamuni

Heräsin, hain pikkulapsen linja-autolta, kävimme mummokirpulla ostoksilla ja paketoin maailman parhaan synttärilahjan, kirjan, pikkulapsen tehdessä sankarille kortin. Nyt keskilapsi on yhdessä pikkulapsen kanssa lähdössä juhlia kohti, itse jään kotiin potemaan jälleen kerran päätäni. Ei siinä paljoa potemista ole, on sen verran tehokkaat lääkkeet,  mutta ei tällä päällä sitten autoillakaan. Sisko siis kehiin.

Mummokirppu on saanut meidän perheen keskuudessa nimensä siellä suunnilleen koko päivänsä viettävästä mummosta, hänellä on siellä kaksi loosia myyntitilaa itsellään. Se mikä muu erikoinen piirre tuossa paikassa on, on se, että siellä tuntuu olevan paljon looseja, joissa myydään edesmenneiden vanhahkojen naisten jäämistöjä.

Niistä jäämistöistä taitavat olla minunkin tämänkertaiset ostokseni, punainen muovikannu, pientä vähän isompi siivilä ja pieni pala kiehtovaa vihreä-mustaruudullista kangasta. Siellä mieleen nousi kysymys, miksi joku myy mummonsa alusvaatteita? Alushameet vielä ymmärrän, mutta entä alushousut? Kampausviittoja ja -nuttuja siellä vilisee, samoin riihimäen lasipurkkeja, jos silmälasikehyksiä tarvitsee, sieltä löytyy. 

Mutta se, mikä on käsittämätöntä, on hinnoittelu. Mielestäni kirpparin idea on siinä, että tavara saadaan kiertoon sitä "tarvitsevalle", ei ahne ylihinnoittelu. Vai mitä sanotte kuuskytlukulaisesta sileästä alushameesta, maksaisitteko viisitoista euroa? Minä en  ainakaan. Hinnan ollessa kohtuullisempi olisin voinut jopa hankkia sellaisen, se joka alushametta on käyttänyt, tietää sen edut. Huhuu kuitenkin, olin ihan pienen pieni pikkutyttö kuuskytluvulla... tämä on yksi vanhenemisen oireista, pitää korostaa olevansa edelleen nuori...

Ja kuvassa näkyy nappeja. Se oli ihan pakko. Stalkkerini nimittäin herjasi äitiään blogikirjoittelusta, hänen mielestään hänen äitinsä päivitykset koskevat aina jonkin asian valkoiseksi maalaamista tai nappien ostamista.  Ihan kaikkea tuota en allekirjoita, mutta totta, napit ovat heikkouteni. Niitä on kaikkialla. Laatikoissa, hyllyissä, purkeissa, pöydillä, pusseissa... lieventävänä asianhaarana mainittakoon, etten milloinkaan osta niitä uutena. Ja Pinterestissäni löytyy kohtuullinen kuvavalikoima nappien hyödyntämisestä, jos nappiongelmatiikka kiinnostaa, kannattaa klikata. 

Tuosta punaisesta kannusta sen verran, että aluksi ajattelin sen olevan niitä kuuskytluvun lopun maitopussien kanssa käytettyjä kannuja, mutta kotona tulin toisiin ajatuksiin. Siitä puuttuu se kiilamainen kolo nokasta. Kuka tietäisi tästä paremmin??

Sateista sunnuntaita, 

Kukkaron tyhjennys

 

Tyhjensin kukkaroni ja

inventaari kertoo karua kieltään:

 

Pari hassua kolikkoa,

perinteiset plussa- ym. kortit 

ja niiden lisäksi kuitteja:

 

- kirjaston kuitti kolmesti

- Konttiostokset kertaalleen

- kierrätyskeskuksen hankinnat kahdesti

- pikkukirppari kerran

- vanhenemisenpiilotusaine kampaajalta

- Pelastusarmeijan kirppari kerran

- parkkimittari kahdesti

- kahvikuppi muutamaan kertaan töistä

 

Tästä voidaan päätellä,

etten ole pitkään aikaan

käynytkään ruokakaupassa. 

Vanha mies on ansiokkaasti

sen siis hoitanut.

Kertaalleen ylitin itseni

ja kävin torilla,

sieltä kuittia en tiettykään saanut. 

Tosin kaikki edellämainittu saa

taannoisen postaukseni kummaan valoon,

siinähän sanoin kaivanneeni vaihtelua

työ-kauppa-koti-kuvioihin.

Varmaan siis luulin olevani

perheenäiti parhaimmillaan...

 

Ja näin se äiti kohtelee lastaan

 

 

 

 

No nyt olen nähnyt kaiken

Viedessäni keskilastamme Nälkäpäiväkeräystä toimittamaan kohtasin näyn, jota en milloinkaan tällä rajallisella mielikuvituksellani olisi pystynyt kuvittelemaan:

Nuori isä oli ulkoiluttamassa yksivuotiastaan, pieni rattaissa siis. Isän kulkuneuvo oli rullalauta.

-t-

Kattopuutarha

Mekko päälle, volkkarin kattopuutarhaa kasvattelemaan ja työn äärelle, kas siinäpä tehtävää tälle päivälle.

Eilen olin kuulemassa Vilja-tytön saavutuksia, itseäni paremmassa seurassa. Ja taas opin, kuinka asioilla on ainakin kaksi puolta, ja kummatkin ovat oikeassa, niin oikeassa. Neuvottele siinä sitten kummankin ollessa oikeassa ja aivan eri mieltä. Minun taitoni neuvotella onnekseni ei ole tässä asiassa olennaista, saan vain seurata prosessia, ja totta, seuraankin mielenkiinnolla.

Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Joulu siis saa tulla... ehei, en todellakaan ala puhua joulusta vielä, vaan tämä kilpparikuvio on tuonut uuden piirteen rouvan nukkumisiin. Olen väsynyt illalla, menen lukemaan ja siitä sitten nukkumatti saapuilee. Tai siis ei saapuile. Saatan tunnin-pari olla aivan hereillä, yhdessä ja samassa asennossa, aivan rauhassa, silmät auki, muuten aivan kuin nukkuisin. Siinä sitten onkin aikaa miettiä syntyjä syviä. Olen tietoisesti opetellut olemaan ajattelematta työasioita noinakaan hetkinä, ei niitä silloin ratkota.

Suuntaan siis ajatukseni muualle, ja mikäs sen mukavampaa kuin käsiensä käytön suunnittelu. Illan pimeinä tunteina olen suunnitellut syksyn tulevia käsitöitä. Hyvänä pohjana ajattelulle on salainen paheeni, Pinterestin selaaminen, perheen mielestä ei niin kovin salainenkaan... Olen koonnut itselleni ideapankkia ja sen selailu ja täydentäminen on minun pienelle mielelleni terapiaa. Sivutuotteena paljon pohdintaan sopivaa materiaalia.

Nyt terapoinnit sikseen ja autonrattiin, muuten tulee kiirus!
Heikää hei!

Hypistelin taas

Tällä kertaa hypistelin kierrätyskeskuksessa. Ja rahaa meni taas. Ostin lusikoita teräksisenä ja hopeisina ja pikkuisia ruusuhaarukoita sekä sokerilusikan. Lisäksi käsiini sattui Koskimiehen ja Somersalon Keittotaito vuodelta 1956, sehän tarrautui käsiini. Ja kyllä, maksoin 80 senttiä tuosta silmiäni hivelevästä pienen pienestä jalkalasista...

Ja ihmeiden ihme tapahtui. Poikkesin myös askarteluliikkeessä. En käyttänyt senttiäkään ostoksiin, kiertelin vain. Myöskään sisustusliikkeestä en ostanut mitään, senkin vain kiersin läpi. Mutta vanhenemisenpiilotusainetta ostin kaksi pullollista naapuriliikkeestä, illalla taiotaan.

Kuka se sanoi hellettä olevan? Ei täällä ainakaan, vaan täällä on aivan täydellinen syyssää, kolmetoista astetta ja kuivaa. Syksy tuoksuu jo väkevänä, pihakukat huutavat kuivuuttaan sateen tai kastelun puutteessa, komposti pölläyttelee aromejaan, omenat odottavat säilöjää ja tämä yksi vain viettää jonkinlaista luppopäivää kaiken raadannan välissä, tekemättä mitään oikeaa tai järjellistä. Tällä sitten taas jaksaakin jatkaa huomenna.

Viherpiipertäjän auto

 

Läksin tuossa töistä

ja kuinka satuinkaan ajeleksiessani katsomaan

sivuikkunasta ulos.

Automme vihertää selvästi.

Suorastaan ekoauto.

 

 

 

 

Lasin ja tiivisteen välissä

kasvaa koivuviljelmä,

kuvassa vertailukohteena koivun siemenet...

kaikki ikkunat reunustettuna

kauniilla viherkuorrutteella :)

 

 

 

Oonko vähän ylpee?

Tulin pikkulapsen vanhempainillasta koululta. Ennestään itselleni ventovieras äiti kehui, miten pikkulapsemme oli heti ekana koulupäivänä ottanut hänen lapsosensa siipiensä suojaan ja esitellyt hänelle kaikki tärkeät jutut ja siitä alkaen pitänyt hänestä huolta ja myöskin hänen puoliaan kaikessa. Ylpeä äiti täällä...

Ja mitä näinkään kotiin tullessani? Samainen lapsi oli kokoamassa erään ruotsalaiskaupan myymää pyörällistä laatikostoa siskolleen... taitaa legorakennelmien ohjeiden seuraamisesta olla jotain hyötyä... valmis laatikosto. Kokonaan. Kaikkineen. Pyörineen. Laatikoineen. Ja vähän ylpeä äiti taas... Eikä ollut ihan legojen hintainen...

Hitsi. Y - L - P - E - Ä !!

Herkullinen syyssää

 

Tämä oli minun päiväni.

Aamusta alkaen suuri osa asioista meni

kaikella muulla tavalla

kuin mitä olin ajatellut.

Alkaen rilleistä, jotka jätin kotiin,

jatkuen käsittämättömillä

omilla mokailuilla,

lounaaksi jättikokoinen korvapuusti

ja siitä se sitten jo lientyikin.

 

Moni asia tuli järjestelmällisesti hoidetuksi,

isolapsi soitti tunnin juorupuhelun

ja selätin vielä tietokoneenkin.

Sain kutsun tupareihin

perjantai-iltapäiväksi, suoraan töistä.

Mietintään siis tuparilahja.

Muuttajina suurehko määrä työkavereita,

bileet pystyyn kuulemma.

Kotiin lähtiessäni ilma oli kuin linnunmaitoa,

lähes kakskyt astetta plussalla

ja ihana kuiva sää.

Aurinko helli.

Lämmin syyssää tuoksui,

juuri minun sääni.

Ja sitten se tapahtui.

Minua kihelmöi,

piti päästä kaupoille,

raha suorastaan poltteli päästä käyttöön.

Oikein komeasti

kaarsin autolla kotipihasta.

 

K I R P U L L E.

 

Kakskytviis euroa meni.

Nappeja, paljon,

muutama pokkari,

muutama muu mukava kirja

keskilapselle ja itselleni,

yksi lusikka,

neljä pitsiliinaa,

yksi pinkki kakkuvuoka betonitöihin,

kolme kaunista vanhaa henkaria,

pieni kukkamaljakko kirkasta lasia,

kolme pikkuruista lasiastiaa

 jo omistamaani sarjaan täydennykseksi

ja suuri pussi lankaa tiskirättivirkkaukseen,

siis anteeksi pöytäpyyhevirkkaukseen.

Minä tyytyväinen.

Piti siis vaan päästä loikkaamaan irti

työ-koti-työ-koti-kauppa-kuviosta,

piti päästä ajatuksettomaan tilaan

ja mielellään hypistelemään kaikkea kivaa.

Kierrätyskeskukseen saakka en ehtinyt tänään,

sinne pitää myös päästä hypistelemään.

 

Tässä vielä pari kuvaa lähiajoilta,

virkkasin itselleni

ysärikotivinkistä leikkaamani ohjeen mukaisen

laukku-laukkusen, kas näin:

Menneenä viikonloppuna meillä juhlittiin

molempia kotona asuvia murujamme,

kummatkin ovat elokuun lapsia.

Kakskytkuus kynttilää,

murujen yhdeksäs yhteinen suklaakakku,

täytteenään pihjalahyytelöä ja suklaamoussea.

Ja kuvassa näkyvä nukke lahjana isommalle...

ja se ikä oli?

Ja mun lempparikuppikin näkyvissä,

Arabian Dominokuppi teekokoisena.

 

Jos joku tietää jonkun,

joka omistaan haluaisi

kohtuullista rahasummaa vastaan luopua,

voi olkaa kiltit ja saattakaa meidät yhteen.

On kyse sitten ruokalautasista, alkuruokalautasista,

leipälautasista, soppalautasista, teekupeista

tai vaikka jostain muustakin, aina kiinnostaa :)

 

Tai ehkei sentään kahvikupit

(syy löytyy täältä)...

Insinöörikylässä

Mukavampaakin mukavammalla autolla saimme ajeleksia kohti insinöörikylää. Päivä paistoi heti aamusta alkaen. Tosin kauniin lauantaiaamun kunniaksi piti tehdä kiltille poliisisedälle yksi pieni puhallus ennen matkan jatkamista.

Pikainen autontyhjennys nuorenparin uuteen kotiin insinöörikylässä, parit sängynkokoamiset, mattojenlevitykset ja verhonripustukset ja sitten se lapsi lähtikin yllätysvuoroon töihin, tuomitsemaan miesten nousupeliä. Rankka oli ollut peli, isot pelivimmaiset ja nousuhaluiset miehet ja nuori nainen syöttiksenä, äitinsä onneksi ei ollut näkemässä. Naureskeltiin ennen peliä, että hän voisi tuomaripuhuttelussa mainita noille isoille miehille, että pitää käyttäytyä hyvin, kun on tuomarin äiti ja isä katsomossa ;) Ei oltu.

Ja kuten ennakoin, "poikkesimme" Hämeenlinnassa keskiaikamarkkinoilla. Turussahan oli kesällä omansa, tykkään kyllä paljon enemmän näistä "maalaisemmista" markkinoista. Tunnelma siellä oli aivan ihana, väenpaljoudesta huolimatta rauhaisa. Monet kauppiaat "asuivat" markkina-alueella ja jotenkin jopa juttelu kauppiaiden kanssa oli rauhaisaa. Tein vähäsen kauppaa mm. Birgitan pajan Pirjon kanssa, ostin häneltä uniikkeja keramiikkanappeja parilla kympillä. Pikkuritarillemme ostimme kaksiteräisen kirveen rinnalleen roikkumaan, korun on valmistanut humppilalainen NAISSEPPÄ Inari Alasoini,hän työskentelee Rautasydän-nimisessä pajassaan. Kummastakaan ostoksesta ei ole kuvaa, mutta linkkien takaa löytyy kuvia sekä napeista että korusta.

Ilahduttava yllätys oli kahvikärry kauppiaineen. He möivät kahvia ja tuoreita munkkeja fantastisista vaunuistaan, kas näin:

Ja mikä raadanta olikaan saada kuva
tähän muotoon...
oli pakko rajata nykyaikaa pois kuvasta,
kärry näkyy valitettavan vähän :(

Vaunut olivat mustat, ties mistä tehdyt, kolmella pyörällä. Mukana oli tietty kissa (turkki vilahtaa alhaalla vasemmalla paperipussien takaa). Hiilihangossa oli keihästettynä rotta, häntä vain roikkuu. Tällä kaffematamilla puuttui etuhammas, se tosin ei menoa haitannut, sen verran hän kauppaa kahvihammastaan potevien kanssa teki. Vaunujen taustalla oli kyltin mukaan Hämeenlinnan lapsi- ja nuorisokuoron tuki ry.

Minähän en hevosista mitään tiedä, mutta sen ymmärsin, että nämä yksilöt olivat poikkeuksellisen kookkaita. Vähän aikaa hevosmiehen kanssa jutellessamme saimme selville niiden olevan Ardenner-rotuisia, wikipedia kertoo niiden oleva Ardennienhevosia, kauniita kuin mitkä. Nämä olivat työhevosia, kuulemma ruotsalaisia:

Eikä postausta tällä kertaa ilman kukkakuvaa, linnan puistosta upeassa kukassa oleva penkillinen kauniita punaisia ruusuja:

Paistettuja muikkuja jäimme kaipaamaan, olimme aikeissa ottaa niitä jokusen annoksen mukaan lähtiessämme, myöhästyimme, muikkukauppa oli jo päättynyt. Tietenkin kaikkein terveellisin tapa nauttia rasvaa tirisevistä paistetuista muikuista on haaveilla niistä. Sylki suupielessä. Nieleskellen.

Eipä mitään, taisin parisen lasia kumota viiniä kotiin päästyämme, sen kunniaksi... mites se menikään, ettei alkoholi varastoidu täti-ihmiseen rasvana, vain ne muut, rasvat ja sen semmoset. Pitää siis juoda, vaan ei syödä...

Ja mörköpeikko voi huonosti, taintuu vain hiljalleen, edelleen ilman näkyviä tai tuntuvia oireita itse sairaalla. Huoh! Mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan, on vasta edessä päin, ne tulevat jos ovat tullakseen. Nyt on hyvä.