Lehtiruusui

Kirnulla

Aamukampa on kuitattu ja tauko paikallaan. Tauko töistä. Hurraa ja toisenkin kerran hurraa. Pitipä sitten vielä käydä päälääkärillä, noin niinkuin tekemässä kootut teokset päästä. Kannatti. Akuuttihelpotuksena puudutuspiikkiä hartiaan, yöksi erityisnappia ja tassuun lähete vetreyttämölle. Saikkaakin olisi kirjoittanut, siitä paperista nyt mitään hyötyä vaan ei ole, joten se jäi ottamatta. Migge on krampannut koko vasemman puoliskoni kropasta, joka taasen on yllyttänyt jagreenia intoilemaan, toista kuukautta. Kumma juttu, kun tekee tuplatyötä ehtimättä huolehtimaan itsestään, kroppa pettää.

Mutta se kaikkein paras juttu on silti olemassa, pikkulapsen kanssa kävimme taas hiidekirnulla jokavuotisella
kuvalla. Eka kuva taitaa olla yksivuotiaasta haalarihemmosta...

Itsekäs olen. Pirullinen ja itsekäs. Itsekkäästi metsäänkin menen.

Kukkii aina vaan

Jotain sentään kykenee. Tomaatteja voi poimia, samoin lipstikkaa. Jälkimmäisen voi myös riipiä kuivuriin. Mustarastasta voi kuunnella!! Tiskata voi. Voi myös kaffetella hyvän ystävän kanssa. Voi hurruutella linjapiilillä tervehtymöön tätsyä katsomaan. Saa ihastella tinttien syystouhuja. Voi iloita rakkaittensa puolesta. Voi mennä sotkumunkille. Voi ihailla syysmaisemaa, kerätä värejä varastoon. Tilauksessa on ruotsalaiskaupan lihapullalounas. Voi käpsytellä kirpulle. Voi mennä vaikka metsään, jos joku vie. Voi voi, voi tehdä vaikka mitä kivaa, ei tartte mennä töihin. (Tai ainakaan paljoa. Ihan vähäsen vaan, huomenna.) Loppuviikosta pikkulapsella on syysloma, samoin saamme isolapsen seuraamme, keskilapsi taitaa valmiiksi maisemissa silloin jo olla. Ipanat kotona, ihan parasta!

Kukista tuli papuja

Ei virkkuukoukkua, ei sukkapuikkoja, ei haravaa, ei kahvakuulaa, ei salia, ei nostoja, ei kantamisia... eikä autoilua, punaiset kolmikulmiot lääkepaketissa huolehtivat siitä. Tässä sitä sitten ollaan. Olen ihan vain yleistä ilkeyttäni tässä tilassa. Lähinnä kiusallani. Joo, ihan piruuttani jaggeen olen tutustunut ja ystävyyttämme ylläpitänyt. Ihan piruuttani lääkkeillä ruokavaliotani rikastan. Ihan piruuttani lääkkeissä, kolmiollisissa ja kolmiottomissa autoilutilanteen mukaan, työtäni teen, palkkani ansaitsen. Pirullisuuttani poikkean tiputuksessa, sehän on niin kivaa. Se mikä on parasta, teen työtä, jota rakastan. Ja seköskin on pirullista. Ja kertakaikkisen piruuttani eräänäkin yönä olin vähällä soittaa lanssin viemään minut. Pirullisuuttahan se vain on.

Kellertävänkukertavii ruusui

Ja kuulkaas, voi tehdä ruusuja. Murehdin tuossa jo meidän vaahteroidemme lehtien pienuutta. Eikä ole vuorenkilpeä, tuota tänä syksynä niin-muodikasta ruusuainesta. Ei siis voi edes ruusuja väkertää. Mielikuvituksen rajoittuneisuutta, sanon vaan. Yllätin oikein itsenikin, kuuluisa kun tuosta mielikuvituksettomuudestani olen. Marssin pihaan. Kuunliljaa. Salkoruusua. Tatarta. Hirvenjuurta. Lehtiä siis. Ja meikä nauttii. Väkertää kukkapenkissä seisten kimpullisen ruusuja, alkuluku, yksitoista kappaletta.

Ja syksyni kunniaksi ripustin maailman rumimman lyhdyn omenapuuhun, valoaan tummassa yössä kulkeville tuomaan. Lienenkö jo maininnut, mainitsen siis ehkä uudelleen, mutta kaivelimme pikkulapsen kanssa metallinkeräyslaatikkoa ja sieltä pengoimme sen ja muutamia muita juttuja. Toimme enemmän kuin veimme, hahaa, kauan eläköön kierrätys :)