lauantai 25. lokakuuta 2014

Päiväkirjamerkintä


Minähän juttelen ihmisten kanssa mielelläni, niin tänäänkin. Siis.

Kävelin tänään ansaan. Millään muulla tavoin asia ei ole selitettävissä. Suoraa päätä ja pukspaks, pää edellä. 

Painikisoissa istuin katsomossa luin blogeja alkua odotellessa, väännön alkaessa otin ikuisuusprojektini, sukantekeleen tassuihini. Viereeni istui nainen, vanhempi rouva, jo kaukaa näin hänen tähtäävän viereeni. Hän alkoi jutella, ja kuten tapanani on, läksin mukaan. Jossain vaiheessa pieni kello sisälläni kilahti, vaiensin sen kuitenkin höpöhöpönä. Juttelimme ja annoin tietoisesti hänen johdatella keskustelua. Lähtiessään hän halasi. 



Kun ajattelen tuota keskustelua, siinä oli jotain liian olennaista. Hän jotenkin oli liian sopiva, johdatteli sopivasti. Nyt kotona, yksin asiaa puntaroituani olen varma, että tämän edestäni löydän. Miten, en tiedä, mutta varmasti. Tämä ei jää tähän, Sain liian hyvän neuvon.

Kylmii.

Ja ei, tässä ei ole mitään mystiikkaa, vaan aivan liian totta. Osumia liikaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti