Puutahuri

Iltapäivästä alkoi aurinko taas ilmoittautua,

pikaisesti piti lähteä ulos.

Meillä nimittäin on

yksi yksinäinen ja hylätty.

Raukka jätetty sateen ja tuulten armoille,

keskelle pihaa syksyä uhmaamaan.

Meidän Stiga.

Katsokaa nyt.

Aivan yksin.

Kävin vähän sitä tönäisemässä

ja siitäkös se piristyi,

vielä leikkaa.

Jos nimittäin ruohosta

ensin leikataan trimmerillä

enimmät

kaksikymmentä

leikkaamatonta senttiä pois.

Lupasin trimmata.

Tosin pitää kaivaa ensin

tsiljoona omenaa maasta pois...

Samalla retkellä tapasin

sienet,

auton,

piiskut

ja

rajapuut.

Ja sitäpaitsi.

Kyllä meilläkin osataan.

Puutarhanhoito ja -asettelut meinaan.

Katso vaikka:

Kiviaidalla

Pentikin lyhty,

Prisman purkki,

mikälie rikkaruoho,

vuorijalavan ruskeat ja keltaiset lehdet,

illakko,

keväällä kaapista

purkkeineen ulos heitetty amaryllis

ja

auringonpaiste :)

Ja taas tunnen itseni niin puutarhuriksi, että...

Pilipilipom :)

Nyt se tuli, se ihana sade. Rakastan tuota ropinaa, märkien lehtien suhinaa ja rännistä kuuluvaa lorinaa. On syksy.

Voin käpertyä peittoni alle ja seilailla mieleni mukaan netissä, lukemassa aina uusia ja uusia blogeja, saamassa uusia ja uusia ideoita. (Toim. huom. ne ideat ovat totaalisesti tuolla bittiavaruudessa, arvoisa kirjoittaja seilaili eilisen päivän pikkuläppärillään ilmalämpöpumpun alla nojatuolista käsin ja hävitti kaikki hienot osoitteet kuka tietää minne. Olisi ne voinut edes suosikeihin tai Pinterestiin heittää, mutta mutta...)

Erikoinen ajatus maanantaiaamuna tällaista tehdä, mutta kait sairaslomalainen voi vähän vielä itseään hemmotella. Pomokin korosti sairasloman olevan lepäämistä ja voimien keräämistä varten... voidaan vaikka päiväunoset pikkulapsen kanssa ottaa.

Nimittäin näin täällä meillä tänään mennään:

Naapurintädin tekemää

ihanaa mustaherukkatuoremehua pikkulapselle

ja ihanaista kahvia äidilleen.

Pikkuilapsi kun taisi eilen pyydystää

jonkinlaisen basiliskuksen tai peräti viruksen

tuolta kallioilta ja kukkuloilta

seikkailtuaan koko päivän ystäviensä kanssa.

Oli muuten hyvä palvelu siellä,

eräs äiti vei pojille lounaan metsämajaan,

lihapullia, perunamuusia, kasviksia

ja jälkkäriksi mokkapaloja.

Ah, mitä pikkupojan elämää :)

Ja mikä toinen äiti!

Sateen ropinassa

Mistä tunnistaa tuunaajan? Sädekehästä tietty :)

Me tuunaajathan etsimme

aina tukea ajattelullemme,

tässä yksi:

Avotakassa käsitteltiin ekosisustamista,

tässä rohkeasti lyhentelen ja muokkaan sitä,

jos haluat sen lukea kokonaan,

klikkaa itsesi osoitteeseen

http://media.a-lehdet.fi/spics/aune_11_5/ekosisustus.html#jatkuu

Siis mitä on ekosisustaminen?

Pienistä puroista ja niin edelleen,

senhän me kaikki tiedämme.

Ja näin kun toimitaan,

sädekehä päämme päällä sen kun kimaltelee

enemmän ja enemmän ja

meillä on hyvä mieli :)


Ja mites se Frank Pappa
kasikytluvulla sanoikaan
(vai kuka se oli?)


Ja maailma pelastuu!


(Ei muuten ollut toi heppu, kukas muistaa kuka se oli?
Sillä taisi sittenkin olla se sellainen
teräsmiesviitta...)

PS. Tietääkös joku, mitä mieltä on eräs ruotsalainen

Nilsson-niminen trendipelle ekosisustamisesta?

Se on ohi.

Niin mennyttä aikaa.

Annetaan hänen olla mieltään,

ainakin minä teen niin :)

Kotona taas

Ja ainakin kaksikymmentä grammaa kevyempänä... ei niillä ruoilla ainakaan laihtumaan pääse, jos sairaalaruokaa aina moititaan, sanonpahan vaan, että puhukaa pukille. Hyvää oli.

Täällä kotimaisemissa on naapurin talot otettu esiin. Kaksi miestä harvensi satavuotiaan puuston yläoksistoa niin, etteivät naapurit aivan hukkapiiloon jää, samalla tietty meidänkin puusto latvuksistaan vähän oheni. Hyvä niin, onpa vähemmän lehtiä puhdistettavana ränneistä.

Olo on hyvä, niin hyvä kuin kaulapoikkisella vain voi olla. Ammattilainen kun saa työnsä tehdä, jälki on sen mukaista, ääni on tallella ja haava on suorastaan siisti, vain pieni viiva. Täst mää taas tykkään.

Kauppareissulla eilen nappasin mukaani kimpun reilun kaupan ruusuja. Ja erityisen reiluiksi ne tulivat siitä, ettei kauppa tainnut niistä katetta saada, ne kun olivat jo avanneet nuppunsa. Kymmenen kappaletta maksoi kaksi euroa. Pääasia oli, että viljelijä sai omansa.

Kierrätyksestä jäi eilen käteeni täydennystä snapsilasi- ja kynttilänjalkakokoelmiini. Yksi tusinalasi ja yksi Iittalan lasi ja vielä paksu puinen kynttilänjalka maalattavaksi. Kierros olisi ollut hyvin halpa ilman tuota isoa I:tä, mutta kyllä senkin kesti.

Tässä lasit ja syysväriä muutenkin, ostin osuuskaupan poistohyllystä iloisen värisiä kynttilöitä nyt syksyllä poltettavaksi:

Oletteko muuten milloinkaan kokeilleet täällä verkossa olevaa helppoa kuvankäsittelyohjelmaa, Sumopaintia. Tunustan nyt ja heti, etten muista, josko olen muistanut mainostaa sitä, mutta olen tai en, niin tässä tulee. Se on yksinkertainen ja suomenkieliseksi muunnettavissa, perustoiminnot helpot ja mikä parasta, aina mukana kun verkkokin on. Siis kipin kapin osoitteeseen http://www.sumpoaint.com/ ja siitä klikkaamaan eteenpäin. Suosittelen lämpimästi.

Ja hei, luin Avotakasta juttua ekosisustamisesta, tuon sen tännekin, niin pian kun nyt itsestäni irti saan :)

Ihanassa auringonpaisteessa,

Sielua ulkoilutettu taas :)

Ja taas aivan loistavassa säässä, uudet maastot, uudet vahverot ja lempiseuraa, pikkulapsi. Saaliina taas koreittain sieniä, suppiksia, kosteikkovahveroita ja kesän viimeisiä lampaankääpiä, nam!

Lisämausteena sielun hyvinvoinnille sain kaikki lapset taas kotiin, yhtaikaa. Tosin olin vähän huono siitä nauttimaan, miltäs kuulostaa mennä lauantai-iltana nukkumaan kahdeksalta muiden jäädessä viettämään leffailtaa ja herkuttelemaan... Ja taas kellon ympäri unta...

Tiättekös muuten, että luulin jo viikkoja sitten, että nuo keltaiset jutut tuossa krassissa ovat kellastuneita lehtiä, mutta mitä vielä, kukkiahan ne ovat :)

Ja sitten postipojan tuomisiin:

Voitin Unilaulun arvonnassa itselleni aivan aivan hulppean hienon kierrekantisen muistikirjan. Ja aivan kuin pisteenä i:n päälle, sen sivut ovat valkoiset. Tästä mää tykkään :)Ei mitään ruutuja tai viivoja, tykkään kirjoittaa ja piirustella valkoiselle paperille (eikä sitten mitään psykologisia analyyseja valkoisesta paperista, kiitos...) Kirja on niin ihana, että joudun tarkasti miettimään, mihin sitä raaskisin käyttää, ei heti ainakaan mieleeni sellaista asiaa tule.

Ja mitä sieltä kirjan takaa pilkistääkään, villasukat. Taitomaan sivuja selaillessani löysin jotain, itselleni villasukat. Väärän väriset, mutta muuten passelit. Otin yhteyttä jonain päivänä iltapäivästä kysyäkseni mahdollisuutta sinivalkoisiin sukkiin. Seuraavana päivänä sähköpostissani oli linkki kuvaan, jossa ko. sukat poseerasivat. Sitä seuraavana päivänä ne olivat postilaatikossani. Aivan upeaa työtä, huippupalvelua ja ihanat jalassa, kiitos Jaana :)

Nyt eletään jänniä aikoja, huomenna aamulla pitää olla sairaalassa kello seitsemän. Kello kahdeksan avautuvat leikkaussalin ovet ja minut kärrätään sisään, sieltä palatessani olen yhtä kilpirauhasta kevyempi. Tosin se ei taida painoindeksiini vaikuttaa, mutta jos johonkin muuhun sitten...

Ja hyvästä palvelusta puheen ollen, aiemmin tänä iltana sain puhelun ko. sairaalasta, keskustelin hoitajan kanssa tulevasta operaatiosta. Ja mitä jäi käteen? Positiivinen odottava tunnelma, hoitaja oli selvästi pitkän uran jo tehnyt tosi ammattilainen, minulla ei ole muuta kuin pelkkää hyvää sanottavaa keskustelusta. Ja mikä parasta, voin mennä sairaalaan vasta nukuttuani yöni kotona, on tässä säästämisessä hyvääkin.

Syksyisessä säässä,

Kultsin kämpässä ihana otsikko, jota olin ajatellut käyttää tässä

Nimittäin "sielua ulkoiluttamassa" (klikkaamalla hänen sivulleen)

Juuri niin ajattelin eilen illalla kotiin tultuamme ja saatuani suppikset puhtaiksi, olin ulkoiluttamassa sieluani.

Olemme pikkulapsen kanssa vuosittain käyneet syksyllä eräällä pienen pienellä hiidenkirnulla katsomassa vesitilannetta ja syksyä. Muistona noista retkistä meillä on aina otettuna valokuva hänestä, niin tälläkin kertaa. Ekassa kuvassaan kohde oli vajaan metrin mittainen yksivuotias, nyt jotain muuta...

Merkittäväksi tuon paikan on tehnyt myöskin se, että olemme usein käyneet siellä pikkulapsen Isoisän, minun isäni, kanssa. Nyt oli jo kolmas kerta ilman Isoisää. Kaksi vuotta sitten Isoisä oli sairaalassa, hän oli juuri saanut tietää melanoomansa leviämisestä aivoihin. Oli metsäretket tehty.

Viime syksynä Isoisää ei enää ollut ja se kerta oli surullinen. Tällä kerralla isoisä oli jälleen mukanamme, hän kulki tuulen mukana näyttämässä meille uusia hienoja sienipaikkoja.

Metsä oli rauhallinen ja aurinkoinen, vain muutaman kerran tuuli kertoi meille uusista paikoista. Sielu tuli ulkoilutettua mukavasti, hyvässä seurassa. Lisäksi tuliaisina kotiin oli koreittain sieniä, ja vielä ainakin yksi herkkupaikka jäi odottamaan. Voiko parempaa olla?

Hidasta sisustusta ja kaaos

Tällainen kaaos vallitsee kotona. Tämä on siis 20x30 sentin ala, koko talo on kuitenkin vastaavassa kunnossa, kiitos väsymykseni. Enpä siitä paljoa ole välittänyt, en siis edelleenkään... töissä taas tänään ilman kulkukorttia ja avaimia, kyllä se siitä... ja sitäpaitsi, ihan huikeita onnistumisia tänään, siellä töissä nimittäin :)

Mutta se varsinainen asiani.

Luin "uudesta" Kotilääkäri-lehdestä (elokuu 2011)

kivan otsikon,

"Hidasta sisustusta".

Senhän voi tulkita ainakin kahdella tavalla,

joko käskymuodossa: hidasta sisustusta!,

tai sisustus on jo hidasta, rauhallista, 

itse voi päättää painotuksen.

Minä kuitenkin luin jutun ja kävi ilmi,

että trendit oli napattu 

http://hidastaelamaa.fi/ -sivustolta,

tässä ne,

ne kolahtivat kovastikin vanhaan taloon

ja sen vanhaan naiseen...

Katsokaapas:

Hitaus on nyt muotia myös sisustuksessa.

Näin se käy:

• Vanhoilla huonekaluilla ja tekstiileillä on tarina.

Vieläkö joku suvusta tuntisi sen?

• Vanhat huonekalut kannattaa huoltaa ja korjata.

• Luonnonmateriaalit kunniaan.

Käsi lepää kivessä, puussa, villassa ja pellavassa.

• Älä tavoittele valmista.

Sisustus saa olla aina kesken.

• Käytä vanhaa ja kierrätä. Tuunaamalla teet niistä itsellesi sopivia.

Voikos tätä enää paremmin lyhyesti sanoa?

Ihanasta syyssateesta,

Rumaa kielenkäyttöä ja vähän satakuntalaisuutta

Minun työni on sellaista vähän vaihtelevaa, välillä töitä on aamusta iltaan ja välillä jollain muulla lailla. Kuluneet kaksi viikkoa ovat olleet hurjat, viime viikko maanantaista perjantaihin aamusta iltaan työmaalla, lauantaina Kauhajoella, sunnuntaina naapurien allekirjoitusta hakemassa sadan kilometrin päästä heidän mökiltään (siihen #%¤!! vesilaitoksen vaatimukseen, siitä myöhemmin lisää ##¤%&!!?!!). Kulunut viikko alkoi kolmen aamusta-iltaan -päivän putkella, mutta sitten hellitti, torstain olin kuuntelemassa asiantuntijaluentoa ja perjantain aamusta-iltaan työkeikalla.

Sitten kotona illalla, lienee tuskin yllättävää, sammahdin yhden viinilasillisen saattelemana yöunille. Kolmetoista tuntia yhteen menoon ja kolmen tunnin päiväunet päälle. Vielä yhdentoista tunnin yöunet ja kahden päiväunet, johan sitä päiväkin kirkastuu. Ja uusi työviikko kutsuu, onnekseni kevyempänä. Jottei liian hempeää olisi, hankin vielä kauhajoenreissulta flunssan päiviäni sulostuttamaan. Kaksi viikkoa työskentelin voimieni äärirajoilla, mitään muuta kuin työni tekemällä, vapaa-ajat vain olin, tekemättä mitään. Viikonpäivät olivat aivan sekaisin, puhuin jo kahdesta maanantaista yhtenä ja samana asiana, hohhoijaa. 

Kilppari se vain uinuu, toukokuusta alkaen vajaan rajoilla vaappuen, minusta monellakin mittarilla työkyvyttömän tehden, kiitos sairaalahierarkian ja -byrokratian. Työkyvytön en ollut yhdellä mittarilla mitaten, satakuntalaisuudella. Heistähän (meistä siis) sanotaan, että heissä yhdistyvät hämäläinen hitaus ja varsinaissuomalainen vittumaisuus harvinaisen ikävällä tavalla, tuon voin tässä kohtaa allekirjoittaa. Juureni ovat syvällä satakunnan mullassa, varpaanvälit eivät milloinkaan tule puhdistumaan siitä. Ja juuri nuo hitaus ja vittumaisuus pitivät minut työni äärellä. Ehei, ei pelkoa, en tartuttanut ketään, siitä pidin huolen, ellen sitten tuohon hitauteen saanut jotakuta tarttumaan...

Olinko jo riittävän inhottavasanainen? Älkää satakuntalaiset ottako henkilökohtaisesti, puhuin vain itsestäni. Ehkä tuo edellinen paatos riittää kuvaamaan tuntojani joltain osilta, ei kuitenkaan kaikilta.

Ihaniakin asioita nimittäin on tapahtunut, ystävät jaksavat kantaa, aina vaan. Ihana syksy on saapunut, sää on syksyisen vahteleva, naapurintäti toi taas puolukoita, vanhan talon vanhan miehen tekemä lasagne vei kielen mennessään, maistoin ihanaakin ihanampia artisokansydämiä. Sain myös tavata taas sellaisen ihanan ihmisen, joka taitaa olla suorittamassa ostamisen erikoisammattitutkintoa ;) ah, niin ihanan virkistävää seurata ihmistä, jonka mieliostospaikka ei ole kirppari ja vanhat romut, vaan viimeistäkin viimeisin uutuus ja ajankohtaisuus, suorastaan trendikkyys.

Päivityshän ei ole mitään, ellen saa siihen ympättyä ainakin yhtä kuvaa, tässä niitä kaksi.

Eka kuva puutarhasta, neitokaisemme, joka entisessä elämässään oli syreenin juurakko ja nykyään ilahduttaa pihassamme:

Ja sitten sitä romua, joka ei ole aivan uutta.

Ostin jossain vaiheessa elokuuta vähän lisää askarreltavaa, heleän vihreäksi maalatun pikkulipaston. Lisäksi kaksi pientä hyllykköä odottaa seinäänkiinnitystään. Ja viimeisin, muttei vähäisin, ostin kahden euron kellon, josta olen siis poistanut kellon, pohja odottelee maalisuihkausta.

Kuka nuo kaikki tekee, sitä en tiedä. Lääkärini on nimittäin sitä mieltä, että nyt minun pitää tehdä vain pakolliset jutut, ja jos remonttimme pariin halajan, se on suoraa päätä sairaslomalle, vajisoireeni ovat sitä luokkaa, että oksat pois, saikkarille en kuitenkaan halua. Mutta toisaalta hän sanoi, että pakkojuttujen (itse lasken pakoksi työni) lisäksi saan/pitää tehdä sellaisia asioita, jotka tuottavat iloa, nämähän voisi laittaa siihen piikkiin, jaksaessani. Ei siis juuri nyt. Ja tämä lääkäri siis on aivan eri, kuin keskussairaalan sisätauti- tai leikkaava lääkäri, ehei, hän on minun oma lääkärini, joka hoitaa minua muuten, kokonaisuutena, onko sinulla sellaista?

Olihan tarpeeksi pitkä vuodatus, mukavaa alkavaa viikkoa

Ja vielä, oikein lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani, kommentit ovat aina tervetulleita, yhdessähän tätä tehdään :)

Pysti saapuu vanhaan taloon

Sain Katilta tällaisen pystin,

jossa pitää kertoa kymmenen uutta asiaa itsestään.

On vähän vaikeaa miettiä niitä uusia asioita,

kirjoitanhan hyvin minäkeskeistä blogia.

Minä sitä ja minä tätä.

Täytyy oikeasti miettiä.

Katin ihanaan blogiin, Kirahville kaulahuivi,

voi tutustua klikkaamalla tätä linkkiä :)

Mutta ne uudet asiat.

1. Olen koko ikäni opiskellut, jotain
2. Rakastan työtäni
3. Nautin suunnattomasti perusraaka-aineista tehdystä ruoasta, mikään molekyyligastronomia ei ole minun juttuni 
4. Ihana Jenni Silvennoisen siideri hivelee makuaistiani
5. Sininen - punainen - valkoinen, siinä minun värini
6. Hiukseni alkoivat harmaatua 24-vuotiaana
7. Olen laihduttanut vuosien varrella painoni ainakin kertaalleen, ei koskaan enää
8. Kuljen fillarilla arkiasioissani ympäri vuoden kaikkialle muualle paitsi ruokakauppaan
9. Minun kuppini on aina puoliksi täysi
10. Viimeisin juttu, ei uusi eikä vähäisin kuitenkaan:

 rakastan lapsiani yli kaiken :)

Minun päiväni hyvä hetki on,

kun saan istua rauhassa kotona koneelle

ja lukea teidän kuulumisianne, kaikkien teidän.

On vaikeaa eritellä blogejanne mihinkään järjestykseen,

mutta valitsin nämä viisi virkistävää blogia,

lukisin mielelläni uusia puolia teistä :)

1. Ex-assarille hänen blogiinsa "Minä täällä taas hei"
2. Tilkunviilaajalle hänen blogiinsa "Tilkunviilaaja"
3. Nonnalle Apinalandiaan
4. MaMMelille hänen blgiinsa "Kivimäen elämää"
5. Villiviinille hänen blogiinsa

Mukavaa alkanutta syksyä :)

Kauhajoella

Istun koneeni äärellä töissä taas, työt alkavat vasta tunnin kuluttua, lämpö tihkuu ympärillä. Muistelen lauantaita, ajoin Kauhajoelle ruokaa katsomaan.

Hmm, missäs päin Kauhajoki onkaan, pohdin maanantaina. Kartaltahan se löytyi ja totesin joskus jo siellä olleenikin. Yllätys sen sijaan oli se, että se on kaupunki... kaunista maisemaa ja liikennevaloja. Ystävällisiä ihmisiä, hyvää ruokaa, kauniita käsitöitä, ihana ilma, mitä sitä enempää olisi voinut toivoa? Kameran mukanaoloa. Sieltä olisi saanut kovasti paljon hyviä kuvia, ruuhka oli valtava ja asioita tapahtui.

Seminaari tarjosi ajankohtaisia aiheita ja sitä niin muodikasta karppausleipää. Leivästä sen verran, että kyllä se leivälle maistui, rakenne vain poikkesi perinteisestä.

Ja koska siellä päin olin, piti poiketa Tapion lankakauppaan, ihan vain muutamalla kympillä mukavaa askarreltavaa syksyksi...

Aurinkoista viikon alkua,

Huomenta

Hei hurraa, istun töissä koneeni takana (hmmm...) ja iloitsen uudesta sisällöstä koneessani. Nyt tämäkin on samalla ohjelmistolla kuin kotikoneeni, versiot täsmäävät, ei tarvitse aina miettiä tallennusmuotoja sun muita.

Laitoin kuvahakuun hakusanaksi "ihana" ja mitä sieltä lötytyikään, ihana :) Kuva on lainattu Tilli Mössönpojan sivuilta, kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan kaikkea muutakin ihanaa :)




Ja vielä muistuttava ajatus, Ajatusten aamiaiselta:

Yksi vaarallisimmista inhimillisistä erehdyksistä
on unohtaa, mihin on pyrkimässä.

-Paul Nitze

Pienistä sitä ilot napataan, ihanaa alkanutta päivää muillekin, vietetään mukava viikonvaihde :)

Jälkikasvun ajattelusta voisi oppia paljon uutta

Pikkulapsemme sai solmukirjan. Hän oli tutustunut siihen muutamia päiviä ja loihe lausuman:

"On se hyvä, että sain sen  solmukirjan, siitä voin aina katsoa, kuinka solmut avataan:)"

Merimiessolmun kuva Partiowikistä

Syksyisenä iltapäivänä

PS. Kävin minä metsässäkin, lempipaikaltamme poimimme kaksi korillista. Sinne jäi varmaan kaksikymmentä korillista...

Syksyn satoa

Nyt sitten on takana eka viikko nelihenkisenä perheenä, ollaan selvitty. Väsyneenä toki, mutta kunnialla. Eikä se väsymys siihen nelihenkisyyteen liity, sekin voinee vähän helpottaa seuraavan labrakontrollin jälkeen keskiviikkona, jään odottamaan. Viime yönä taas ihanat kaksitoista tuntia kauniita unia...

Kun tässä olen niin kovin saamaton ollut, vanhan talon vanha mies on kokannut tässä talossa. Alkuviikosta vanha mies ja pikkulapsi keräsivät valkeita kuulaita, lohkoivat ne ja siemenet poistettuaan hillosivat ne, nam! Nyt lohkomistaan odottavat seuraavat omput

Ja näitä ei sitten hillota, ne ovat omasta puustamme naapurin pihalle pudonneita

Jos ajattelee, mikä metsäläinen olen ollut, on kummaa ajattella, etten ole sienen sientä tänä kesänä etsinyt, saati löytänyt. En niin kovin sieni-ihminen ole, mutta kanttarellit ja suppilovahverot ovat herkkua, pari vuotta sitten löysin lampaankäävän herkuksi. Koska kesäni meni lähinnä selviytymiseen, sienetkin siis ovat minun osaltani metsässä. Kiitos ihanan työkaverin, sienikesäni on pelastettu, hän toi minulle suuren laatikollisen kanttarelleja, nyt ne ovat menossa pannulle ja sitä kautta pakkaseen.

Ihan vaan yksi kastike niistä tehtiin... ja herkuteltiin... on se kummallista, miten hyvää voi kastikkeesta tulla jos laittaa köntsän voita, hauduttaa sienet siinä ja kaataa päälle aimo annoksen kermaa... sen lisäksi tätä hiilihydraattikammoisten niin kovasti hyljeksimää perunaa, mitä enää muuta tarvitaan?

Keväällä minulle jäi yksi Saves-ruukku tyhjäksi, viimevuotisella mullalla. Mitä näinkään eilen? Siinä kasvaa viime vuonna itsekseen siementynyttä koristetupakkaa, päivänkakkaraa ja kanadanpiiskua.

Toinen ihmetys löytyi kukkapenkistä. Keväällä minulta kuivui kolme kaunista valkoista pikkuruusua, iskin ne vain maahan. Ja mitä sieltä pilkistääkään, yksi kukka, jota en saanut tarkennettua kuvaan, uusi kamerani on vielä vähän vajaatehoinen käsissäni. Mut eiks oo tarkat lehdet...

Ja vielä kauniin väristä krassia

Mietin tuossa edellistä postaustani, jossa sanoin unohtaneeni syödä. Se on lähinnä ennenkuulumatonta, ei kuulu tapoihini. Jos painoindeksi lähenee tasakymmeniä, ei ole montaa kertaa syöminen unohtunut. Unohdus kuvastanee aika hyvin tilaani silloin. Ja toisaalta jos ajattelee niitä muita oireita, ne sopisivat vaikka stressin oireiksi, siitä kuitenkaan ei ollut kyse, vaan ihan klassinen kilpirauhaseni temppuilu. Kuten olen jo vuosia lääkäreiltä kuullut, "vaikeahoitoinen" kilppari. Äh, nyt loppuu tämä valitus.

Mukavampaa sen sijaan on tämä tuleva syksy, minun vuodenaikani. On tämä tämänpäiväinenkin lämpö mukavaa, mutta paras on vasta edessä. Olin eilen naapurissa, leikkasin pensasaidan taas ja sen lisäksi julkisivupihan nurmikot. Aurinko lämmitti mukavasti ja ilma oli täynnä ihanaa syksyn tuoksua.

Kuka kertoisi, kuinka sen tuoksun saisi talletettua? Tuore ruoho, kypsyneet omenat, multa, syysleimu ja suopayrtti. Tässä ilmainen vihje tuoksutehtailijoille, voisi myydä kauniissa pullossa syksyn tuoksua.

Olen näköjään niin aloitteleva bloggaaja, etten ole tajunnut lukijapaneelini kasvaneen, lämpimästi tervetuloa kaikki uudet lukijat :) Yhdessä nämä blogit tehdään ja vasta lukijat kirjoittajan lisäksi tekevät tästä aina vain parempaa.

Moni kirjoittaja valittelee sitä, ettei ole ehtinyt kommentoida muiden juttuja. Uskon meidän kaikkien kommentoivan juuri silloin kun siihen on syytä tai aikaa, ei murehdita sitä. Tosin olen huomannut kolmannenkin syyn olla kommentoimatta, bloggerin temput. Aina ei voi kommentoida, vaikka haluaisikin, ei edes nimettömänä, olen huomannut.

Mutta kaiken kaikkiaan, vietetään mukava syksy kirjoitellen ja komnmentoiden mahdollisuuksiemme mukaan :)

Voisko joku piristää?

Mietin tässä pääni puhki tätä tolkutonta väsymystä ja huonoa oloa. Kilpirauhanen se otti ja sekosi taas. Koko kesän vajaatoiminnalla ja nyt yhtäkkiä taas ampaisi jonnekin korkeuksiin laskeakseen taas alas. Kehoparka ei oikein tahdo pysyä mukana kaikissa nousuissa ja laskuissa.

Tein lauantaina keskiaikamarkkinaostoksia, muutamalla kympillä... Markkinoilla oli koju, josta sai ostaa lasista taidetta. Nuori nainen oli myymässä sisarensa tekemiä ihania lasitöitä, joihin oitis hullaannuin. Ostin vain muutaman tontun, kaulakorun, vetskarivetimen, ikkunakukkia... ne ovat taatusti sellainen tuote, joita en ikinä tule itse tekemään. Useinhan tuollaisilla markkinoilla on myynnissä tuotteita, joista ajattelee "tuollaisenhan voisin itsekin tehdä", tämän kohdalla ei tule käymään niin. Lasijuttujen valmistaja oli Lasini, Sini Louko Hollolasta.

Lisäksi ostin viitan, tänä syksynä ah-niin-muodikkaan :) Eipä tarvitse itse tehdä, varsinkaan tällä vauhdilla, jolla itse valmistettu viitta valmistuisi ehkä parin vuoden kuluttua... viitan valmistajaa en muista, katsotaan, josko senkin löytäisin.


Kuvassa koristeltuna volkkarin vararengas, koristeenaan Lasinin tekemä ikkunakukka. Renkaasta ja kukasta aasinsilta seuraavaan juttuun.

Sattuipa eilen taas kiintoisa juttu. Kiintoisaa ei ole se, että volkkarini on kummallisesta syystä taas korjaamolla, vaan se, että väsymys vaikuttaa kaikkeen.

Olin ajelemassa kotiin päin, jouduin väistämään kahelia mieskuskin ajamaa autoa ja väsymystäni kait osuin rotvallirreunaan, niin kuin tamperelainen sanoisi. Rengas puhki. Minä sitten miettimään kaukana kotoa renkaanvaihtoa, volkkarikaupan sijaisautoon :) no, huhhei vaan.

Kello puoli seitsemän illalla. Ystävällisten ihmisten ansiosta sain yhteyden paikalliseen autopalvelumieheen ja hän viivana paikalle vaihtamaan rengasta. Toden sanoakseni olisin itsekin osannut renkaan vaihtaa, olen jopa ajanut työkseni autoa, en kuitenkaan halunnut amatöörinä koskea kaupan autoon. Ammattilainen sen vaihtoi, mukavia jutellen. Puoli tuntia työtä ja siihen vielä lisäksi tunti muuta mukavaa juttelua, taas tein sen, juttelin ventovieraan ihmisen kanssa vaikka mistä ja vaikka kuinka kauan ja mukavaa oli. Oli muuten aika erikoisiakin aiheita, karhujen viheltelystä kulttuurieroihin. Mikä siinä onkin, että moni haluaa puhua näistä maahanmuuttajista ja kulttuurieroista juuri minulle+ Näkyykö se jotenkin, positiivisesti tai negatiivisesti, että työssäni olen aika-ajoin paljonkin tekemisissä maahanmuuttajien kanssa, ihan positiivisessa mielessä.

Tämän jälkeen kotiin päin lähdettyäni romahdin, ajoin tien reunaan ja vain hengitin, kauan. Takki tyhjänä olin niin loppu, liian vähän unta, sydämen lyöntitiheys kaikkea mahdollista neljänkymmenen ja sadankahdenkymmenen välillä, peuroja liikenteessä, pettymys henkilökohtaisessa jutussa, selkärangan lihakset maitohapoilla, ihana uuvuttava työ, olin unohtanut syödä ja mitälie muuta, kaikki tämä oli liikaa.

Matka, joka normaalisti joutuu puolessatoista tunnissa, otti eilen neljä ja puoli tuntia. Pysähtelin välillä hengittämään, en oikein edes tiennyt sijaintiani sitä minulta kysyttäessä (perhe soitteli). Oli oikeasti sekopää olo. Ajoin rauhassa, annoin radion viihdyttää ja pitää ääntä ja koetin keskittyä kotiin pääsyyn.

Pääsin. Nukuin. Heräsin päänsärkyyn. Jäin kotiin. Valmistaudun huomiseen, kovaan työpäivään, olen vain ollut ja koonnut päätäni, nukkunut, lääkinnyt ja selvinnyt. Huomenna kello seitsemän olen tien päällä ja olen valmistautunut tekemään kaikkeni homman kotiin hoitamiseksi. Näin on.

Odotanko liikoja toivessani leikkauksen vievän edes osan oireistani ja vaivoistani huspoispiiloon?

PS. Ajellessani pohdin noita mopoautoja. Ja kuin taikaiskusta luin tänään blogiystäväni kirjoitelman aiheesta, voitko ystävällisesti käydä ottamassa kantaa, jotta me muutkin voisimme paremmin ymmärtää :)

Muurame boikottiin, ikuisesti!

Muurame sitten otti ja petti. Kerroin jossain aiemmassa postauksessani työhuone/kirjastossamme olevista Muuramen laatikostoista ja työpöytälevyistä. Olin onnellinen, että minulla on niitä riittävästi, isäni jäämistöstä ne toin. Maalautin ne ammattilaisella yhtenevän valkoisiksi ja olen ollut niiin tyytyväinen.

Mutta. Yhdestä laatikosta irtosi joitain aikoja sitten etulevy, viime viikolla toinen. Otin yhteyttä muuramekauppiaaseen ja mitä kuulinkaan. Juuri näitä laatikostoja on tehty 7½ vuoden ajan 70-80-luvuilla. Sitä mekanismia, jota silloin edistyksellisesti käytettiin, ei saa enää. Mekanismi on se sellainen muovinen juttu, joka on liimattu laatikon etulevyyn kiinni ja siinä on sellaiset pienet muovijutut, jotka menevät laatikon seinämän sisään, se sitten on liimattu kiinni. Nyt niitä on neljä kappaletta poikki eikä voi korjata. Käskivät ostaa uudet laatikostot ja arvatkkaas vaan, ostanko.

Ostanko todella kallista, ajatonta muotoilua, joka ei kestäkään aikaa? Enkä tällä tarkoita muotia, ne ovat aina muodissa. Ne vaan kirjaimellisesti hajoavat ilman, että pystyy korjaamaan heidän hienoa mekanismiaan. Jos julkisesti kiroilisin, nyt olisi otollinen hetki :((

Olenko katkera?

Olenko pettynyt?

Olenko vihainen?

Kyllä olen.

Se siitä suomalaisuudesta, eilisessä postauksessa niin hehkutin kansallisjuttujamme. Muurame ei enää minun kielenkäytössäni liity suomalaiseen laatuun millään lailla. Piste.