Päivän sana on suppis. Oliko jotain uutta?

No nyt tulee tajunnan virtaa!

Tämä on kummallista, useimpina päivinä luen teidän muiden päivityksiänne, huomaan kuitenkin itse päivittäväni kovin harvoin. Pitkien päivien aikana aika ajoin tulee mieleen hyvä tilanne päivitykselle, aihe ja kuinka sitä käsittelee. Ja sitten se on siinä, asia on tavallaan käsitelty, kun sen on miettinyt sanalliseen muotoon. Sama minulla tuntuu olevan käsitöiden kohdalla, samoin itselle tehtävien vaatteiden kanssa. Kas, tarkennampas vähäsen.

Näen kivan idean tai jopa ohjeen johonkin sieluni sopukkaa kutkuttelevaan juttuun. Kiivaasti mieleni alkaa suunnitella toteutusta. (He jotka ovat jo kauemmin lukeneet juttujani, tietävät minun unettomuuden puuskissani suunnittelevan ilta- ja yökaudet näitä tulevia käsintekemisiäni.) No suunnittelu ei riitä, minulla on kiihkeä halu ja tarve hankkia tarvittavat välineet ja ainekset, useimmiten hankintapaikkoina kirpparit ja rautakaupat, ellei juttua muualta saa, kaivan tarpeet nettikaupoista, mieluiten mistä vain. Saatuani ne käsiini sivelen ja suunnittelen. Varastoin ne odottamaan oikeaa hetkeä toteuttaa suunnitelmani. Ja sitten tuleekin seuraava suunnitelma. Tämä edellinen koskee myös itselleni tarkoitettuja vaatesuunnitelmia... Materiaalit tekevät pesän kotiimme. Ja niitä riittää. Eräänlainen kamaluuden huippu on Pinterest (hahaa, taas linkki sinne), siellä niitä ideoita pulppuaa ja pulppuaa. Sinne menoa koetan välttää, sinne kuitenkin lähes päivittäin poikkean, edes vähän...

Mutta joo, niihin kivoihin juttuihin, joista jo olisi voinut päivittääkin.

Kävimme pikkulapsen kanssa taannoin jälleen Hiidenkirnulla ja muistelimme Isoisää. Muistelimme häntä myös poimimalla korikaupalla suppiksia. Kuvuriin ne. 

Erään tarinan loppu

Kävin eräänä päivänä myös yksinäni, hienolla nykytermillä kuvattuna, voimaantumassa metsässä, suppiksia tiirailemassa ja korittamassa, samalla tiirailin kaunista metsää, kas näin:

Naavaa erämaassa

Taitaa olla oikeaa metsää

Suppispolkuja kuljin

Montako lajia?

Perjantai-iltana poikkesin juhlistamassa päivällisellä upeita naisia, jotka saavuttivat tavoitteensa. Maa-artisokkakeittoa ja paistettua siikaa noin pääpiirteissään. Ei niin kovin lämpimiltä lautasilta kuitenkaan, maku kyllä kuitenkin korvasi sen. Istuimme ravintolassa hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta nauttien joen äärellä ja ihmettelimme korkeaa veden pintaa.

Ja eilen iltasella, vanhan miehen kotiuduttua (urheiluseuran vaalimainostelinetalkoista), suunnittelin tälle päivälle sieniretkeä pikkulapsen ja vanhan miehen seurassa. Vanha mies totesi tälle päivälle luvatun sadetta. Minä siinä suremaan metsään jääviä sieniä, yllätyksekseni vanha mies oli vielä päivän raadannan jälkeen suostuvainen lähtemään katsastamaan suppistilannetta. Metsään siis. Tunti metsähappea ja yksi iso ja kaksi pienempää koria suppiksia saaliina. Kotimatkalla pysähdyimme koskella katsomassa sateen nostamia ja patoluukuista vyöryviä vesimassoja, ihmekös joki oli korkealla. No huhhuh!! Kotiinpäin tullessamme pikkulapsi kuvasi auton ikkunasta kivan siluetin:

Kaiken kukkuraksi, meilläpä ei satanut tänään, kuin ei myös eilenkään. Päivä meni sutjakkaasti aurinkoisessa säässä, pikkulapsen kanssa emme menneet metsään vaan menimme ystävää tapaamaan, ystävän ja hänen yksivuotiaansa kanssa kului  tunti ja toinenkin. Ja sitten odottivatkin jo sienet käsittelyä, eilen jaksoimme vain puhdistaa ne, tänään ruuanlaiton lomassa huitasin sienet pannun kautta pakkaseen. Ruoaksi muuten oli taas sikaa, tarkemmin sikaniskaa, sadassakymmenessä asteessa uunissa kunnes sisälämpö oli 82. Sienisalaattia, artisokansydämiä, fetatomaattisalaattia pestokastikkeella ja jälkiruoaksi pikkulapsen tekemä marjajälkiruoka mustikoista ja mansikoista. Olotilaa voisi kuvata täyteläiseksi.

Tässä kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että se on nyt tehty, ajatukset selkiytetty. Tuleva viikko nimittäin on laimeasti ilmaistuna rankka. Työtyötä kolkytviis tuntia ja siihen toinen mokoma valmistelevaa punnerrusta. Yksi päivä menee lääkärireissulla keskussairaalassa mörköpeikon häätöretkellä. Perjantai-iltana taitaapi olla vähän väsy. Iltaisin kuitenkin pientä piristystä luvassa, blogeihinne on kiva kurkistella :)

Näkemisiin siis,

Mitäs sitä kesällä tehtiinkään?

Kerättiin tietenkin 

simapulloja ensi vapuksi. 

Nyt niitä on riittävästi.

Kukaan ei juo niin paljoa simaa...

Entä mitä Pinterest 

sai sunnuntaina aikaan?

Tässä alkuperäinen 

innoituksen lähde osoitteesta 

http://recipeswelove1.blogspot.fi/2012/06/refrigerator-cucumber-salad.html:

Ja tässä minun kätteni tuotos:

Tuota alkuperäistä reseptiä 

en käyttänyt, 

vaan ostin kaupasta 

vanhaa kunnon Hilloxia. 

Koettavaksi jää, 

kuinka kaikkien noiden 

sipulien (kelta- valko- ja puna) 

maku sopii pieneen tilkkaseen kurkkua. 

Kurkkua noin kolmannes, 

loput sipuleita :)

Ja joo'o,

onneksi kuvasin purkin heti,

himmeneminen alkoi vartissa.

Saas nähdä,

miltä näyttää parin viikon kuluttua.

Arvauksena himmee :)

Nyt se syksy sitten saapui minullekin.

Olen joutunut pukeutumaan sukkiin.

Tähän saakka 

olen pärjännyt paljain varpain 

ja tarvittaessa siihen villasukat.

Olen myöntynyt puuvillaisiin sukkiin.

Milloin sukkahousut?

Kalsarit?

Tänään ekaa kertaa kakluunissa tulet.

Tänään ekaa kertaa 

ilmalämpöpumpun kaukosäädin hukassa.

Eilen ekaa kertaa hanskat kädessä 

fillarin selässä.

Tällä viikolla olen myös ylittänyt itseni.

Töissä.

Tyytyväinen.

Kaksi hyvää työpäivää edessä.

Sitten ansaittu viikonloppuvapaa.

Tyytyväinen.

Keskilapsi ompelee minulle tunikan.

Tai kaksi.

Tyytyväinen.

Kirpulta nappeja.

Tyytyväinen.

Kirpulta Bosweelin paita

vanhalle miehelle,

kympillä yli satasen paita.

Tyytyväinen.

Mikäs tässä siis ollessa?

Tyytyväisenä.

Ja hei, sinä uusi lukijani,
toivotan sinut 
sateen ropinassa
lämpimästi tervetullleeksi!!

Tässä on minun aamuni

Heräsin, hain pikkulapsen linja-autolta, kävimme mummokirpulla ostoksilla ja paketoin maailman parhaan synttärilahjan, kirjan, pikkulapsen tehdessä sankarille kortin. Nyt keskilapsi on yhdessä pikkulapsen kanssa lähdössä juhlia kohti, itse jään kotiin potemaan jälleen kerran päätäni. Ei siinä paljoa potemista ole, on sen verran tehokkaat lääkkeet,  mutta ei tällä päällä sitten autoillakaan. Sisko siis kehiin.

Mummokirppu on saanut meidän perheen keskuudessa nimensä siellä suunnilleen koko päivänsä viettävästä mummosta, hänellä on siellä kaksi loosia myyntitilaa itsellään. Se mikä muu erikoinen piirre tuossa paikassa on, on se, että siellä tuntuu olevan paljon looseja, joissa myydään edesmenneiden vanhahkojen naisten jäämistöjä.

Niistä jäämistöistä taitavat olla minunkin tämänkertaiset ostokseni, punainen muovikannu, pientä vähän isompi siivilä ja pieni pala kiehtovaa vihreä-mustaruudullista kangasta. Siellä mieleen nousi kysymys, miksi joku myy mummonsa alusvaatteita? Alushameet vielä ymmärrän, mutta entä alushousut? Kampausviittoja ja -nuttuja siellä vilisee, samoin riihimäen lasipurkkeja, jos silmälasikehyksiä tarvitsee, sieltä löytyy. 

Mutta se, mikä on käsittämätöntä, on hinnoittelu. Mielestäni kirpparin idea on siinä, että tavara saadaan kiertoon sitä "tarvitsevalle", ei ahne ylihinnoittelu. Vai mitä sanotte kuuskytlukulaisesta sileästä alushameesta, maksaisitteko viisitoista euroa? Minä en  ainakaan. Hinnan ollessa kohtuullisempi olisin voinut jopa hankkia sellaisen, se joka alushametta on käyttänyt, tietää sen edut. Huhuu kuitenkin, olin ihan pienen pieni pikkutyttö kuuskytluvulla... tämä on yksi vanhenemisen oireista, pitää korostaa olevansa edelleen nuori...

Ja kuvassa näkyy nappeja. Se oli ihan pakko. Stalkkerini nimittäin herjasi äitiään blogikirjoittelusta, hänen mielestään hänen äitinsä päivitykset koskevat aina jonkin asian valkoiseksi maalaamista tai nappien ostamista.  Ihan kaikkea tuota en allekirjoita, mutta totta, napit ovat heikkouteni. Niitä on kaikkialla. Laatikoissa, hyllyissä, purkeissa, pöydillä, pusseissa... lieventävänä asianhaarana mainittakoon, etten milloinkaan osta niitä uutena. Ja Pinterestissäni löytyy kohtuullinen kuvavalikoima nappien hyödyntämisestä, jos nappiongelmatiikka kiinnostaa, kannattaa klikata. 

Tuosta punaisesta kannusta sen verran, että aluksi ajattelin sen olevan niitä kuuskytluvun lopun maitopussien kanssa käytettyjä kannuja, mutta kotona tulin toisiin ajatuksiin. Siitä puuttuu se kiilamainen kolo nokasta. Kuka tietäisi tästä paremmin??

Sateista sunnuntaita, 

Kukkaron tyhjennys

 

Tyhjensin kukkaroni ja

inventaari kertoo karua kieltään:

 

Pari hassua kolikkoa,

perinteiset plussa- ym. kortit 

ja niiden lisäksi kuitteja:

 

- kirjaston kuitti kolmesti

- Konttiostokset kertaalleen

- kierrätyskeskuksen hankinnat kahdesti

- pikkukirppari kerran

- vanhenemisenpiilotusaine kampaajalta

- Pelastusarmeijan kirppari kerran

- parkkimittari kahdesti

- kahvikuppi muutamaan kertaan töistä

 

Tästä voidaan päätellä,

etten ole pitkään aikaan

käynytkään ruokakaupassa. 

Vanha mies on ansiokkaasti

sen siis hoitanut.

Kertaalleen ylitin itseni

ja kävin torilla,

sieltä kuittia en tiettykään saanut. 

Tosin kaikki edellämainittu saa

taannoisen postaukseni kummaan valoon,

siinähän sanoin kaivanneeni vaihtelua

työ-kauppa-koti-kuvioihin.

Varmaan siis luulin olevani

perheenäiti parhaimmillaan...

 

Ja näin se äiti kohtelee lastaan

 

 

 

 

No nyt olen nähnyt kaiken

Viedessäni keskilastamme Nälkäpäiväkeräystä toimittamaan kohtasin näyn, jota en milloinkaan tällä rajallisella mielikuvituksellani olisi pystynyt kuvittelemaan:

Nuori isä oli ulkoiluttamassa yksivuotiastaan, pieni rattaissa siis. Isän kulkuneuvo oli rullalauta.

-t-

Kattopuutarha

Mekko päälle, volkkarin kattopuutarhaa kasvattelemaan ja työn äärelle, kas siinäpä tehtävää tälle päivälle.

Eilen olin kuulemassa Vilja-tytön saavutuksia, itseäni paremmassa seurassa. Ja taas opin, kuinka asioilla on ainakin kaksi puolta, ja kummatkin ovat oikeassa, niin oikeassa. Neuvottele siinä sitten kummankin ollessa oikeassa ja aivan eri mieltä. Minun taitoni neuvotella onnekseni ei ole tässä asiassa olennaista, saan vain seurata prosessia, ja totta, seuraankin mielenkiinnolla.

Eikös se niin ole, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :) Joulu siis saa tulla... ehei, en todellakaan ala puhua joulusta vielä, vaan tämä kilpparikuvio on tuonut uuden piirteen rouvan nukkumisiin. Olen väsynyt illalla, menen lukemaan ja siitä sitten nukkumatti saapuilee. Tai siis ei saapuile. Saatan tunnin-pari olla aivan hereillä, yhdessä ja samassa asennossa, aivan rauhassa, silmät auki, muuten aivan kuin nukkuisin. Siinä sitten onkin aikaa miettiä syntyjä syviä. Olen tietoisesti opetellut olemaan ajattelematta työasioita noinakaan hetkinä, ei niitä silloin ratkota.

Suuntaan siis ajatukseni muualle, ja mikäs sen mukavampaa kuin käsiensä käytön suunnittelu. Illan pimeinä tunteina olen suunnitellut syksyn tulevia käsitöitä. Hyvänä pohjana ajattelulle on salainen paheeni, Pinterestin selaaminen, perheen mielestä ei niin kovin salainenkaan... Olen koonnut itselleni ideapankkia ja sen selailu ja täydentäminen on minun pienelle mielelleni terapiaa. Sivutuotteena paljon pohdintaan sopivaa materiaalia.

Nyt terapoinnit sikseen ja autonrattiin, muuten tulee kiirus!
Heikää hei!

Hypistelin taas

Tällä kertaa hypistelin kierrätyskeskuksessa. Ja rahaa meni taas. Ostin lusikoita teräksisenä ja hopeisina ja pikkuisia ruusuhaarukoita sekä sokerilusikan. Lisäksi käsiini sattui Koskimiehen ja Somersalon Keittotaito vuodelta 1956, sehän tarrautui käsiini. Ja kyllä, maksoin 80 senttiä tuosta silmiäni hivelevästä pienen pienestä jalkalasista...

Ja ihmeiden ihme tapahtui. Poikkesin myös askarteluliikkeessä. En käyttänyt senttiäkään ostoksiin, kiertelin vain. Myöskään sisustusliikkeestä en ostanut mitään, senkin vain kiersin läpi. Mutta vanhenemisenpiilotusainetta ostin kaksi pullollista naapuriliikkeestä, illalla taiotaan.

Kuka se sanoi hellettä olevan? Ei täällä ainakaan, vaan täällä on aivan täydellinen syyssää, kolmetoista astetta ja kuivaa. Syksy tuoksuu jo väkevänä, pihakukat huutavat kuivuuttaan sateen tai kastelun puutteessa, komposti pölläyttelee aromejaan, omenat odottavat säilöjää ja tämä yksi vain viettää jonkinlaista luppopäivää kaiken raadannan välissä, tekemättä mitään oikeaa tai järjellistä. Tällä sitten taas jaksaakin jatkaa huomenna.

Viherpiipertäjän auto

 

Läksin tuossa töistä

ja kuinka satuinkaan ajeleksiessani katsomaan

sivuikkunasta ulos.

Automme vihertää selvästi.

Suorastaan ekoauto.

 

 

 

 

Lasin ja tiivisteen välissä

kasvaa koivuviljelmä,

kuvassa vertailukohteena koivun siemenet...

kaikki ikkunat reunustettuna

kauniilla viherkuorrutteella :)

 

 

 

Oonko vähän ylpee?

Tulin pikkulapsen vanhempainillasta koululta. Ennestään itselleni ventovieras äiti kehui, miten pikkulapsemme oli heti ekana koulupäivänä ottanut hänen lapsosensa siipiensä suojaan ja esitellyt hänelle kaikki tärkeät jutut ja siitä alkaen pitänyt hänestä huolta ja myöskin hänen puoliaan kaikessa. Ylpeä äiti täällä...

Ja mitä näinkään kotiin tullessani? Samainen lapsi oli kokoamassa erään ruotsalaiskaupan myymää pyörällistä laatikostoa siskolleen... taitaa legorakennelmien ohjeiden seuraamisesta olla jotain hyötyä... valmis laatikosto. Kokonaan. Kaikkineen. Pyörineen. Laatikoineen. Ja vähän ylpeä äiti taas... Eikä ollut ihan legojen hintainen...

Hitsi. Y - L - P - E - Ä !!

Herkullinen syyssää

 

Tämä oli minun päiväni.

Aamusta alkaen suuri osa asioista meni

kaikella muulla tavalla

kuin mitä olin ajatellut.

Alkaen rilleistä, jotka jätin kotiin,

jatkuen käsittämättömillä

omilla mokailuilla,

lounaaksi jättikokoinen korvapuusti

ja siitä se sitten jo lientyikin.

 

Moni asia tuli järjestelmällisesti hoidetuksi,

isolapsi soitti tunnin juorupuhelun

ja selätin vielä tietokoneenkin.

Sain kutsun tupareihin

perjantai-iltapäiväksi, suoraan töistä.

Mietintään siis tuparilahja.

Muuttajina suurehko määrä työkavereita,

bileet pystyyn kuulemma.

Kotiin lähtiessäni ilma oli kuin linnunmaitoa,

lähes kakskyt astetta plussalla

ja ihana kuiva sää.

Aurinko helli.

Lämmin syyssää tuoksui,

juuri minun sääni.

Ja sitten se tapahtui.

Minua kihelmöi,

piti päästä kaupoille,

raha suorastaan poltteli päästä käyttöön.

Oikein komeasti

kaarsin autolla kotipihasta.

 

K I R P U L L E.

 

Kakskytviis euroa meni.

Nappeja, paljon,

muutama pokkari,

muutama muu mukava kirja

keskilapselle ja itselleni,

yksi lusikka,

neljä pitsiliinaa,

yksi pinkki kakkuvuoka betonitöihin,

kolme kaunista vanhaa henkaria,

pieni kukkamaljakko kirkasta lasia,

kolme pikkuruista lasiastiaa

 jo omistamaani sarjaan täydennykseksi

ja suuri pussi lankaa tiskirättivirkkaukseen,

siis anteeksi pöytäpyyhevirkkaukseen.

Minä tyytyväinen.

Piti siis vaan päästä loikkaamaan irti

työ-koti-työ-koti-kauppa-kuviosta,

piti päästä ajatuksettomaan tilaan

ja mielellään hypistelemään kaikkea kivaa.

Kierrätyskeskukseen saakka en ehtinyt tänään,

sinne pitää myös päästä hypistelemään.

 

Tässä vielä pari kuvaa lähiajoilta,

virkkasin itselleni

ysärikotivinkistä leikkaamani ohjeen mukaisen

laukku-laukkusen, kas näin:

Menneenä viikonloppuna meillä juhlittiin

molempia kotona asuvia murujamme,

kummatkin ovat elokuun lapsia.

Kakskytkuus kynttilää,

murujen yhdeksäs yhteinen suklaakakku,

täytteenään pihjalahyytelöä ja suklaamoussea.

Ja kuvassa näkyvä nukke lahjana isommalle...

ja se ikä oli?

Ja mun lempparikuppikin näkyvissä,

Arabian Dominokuppi teekokoisena.

 

Jos joku tietää jonkun,

joka omistaan haluaisi

kohtuullista rahasummaa vastaan luopua,

voi olkaa kiltit ja saattakaa meidät yhteen.

On kyse sitten ruokalautasista, alkuruokalautasista,

leipälautasista, soppalautasista, teekupeista

tai vaikka jostain muustakin, aina kiinnostaa :)

 

Tai ehkei sentään kahvikupit

(syy löytyy täältä)...

Insinöörikylässä

Mukavampaakin mukavammalla autolla saimme ajeleksia kohti insinöörikylää. Päivä paistoi heti aamusta alkaen. Tosin kauniin lauantaiaamun kunniaksi piti tehdä kiltille poliisisedälle yksi pieni puhallus ennen matkan jatkamista.

Pikainen autontyhjennys nuorenparin uuteen kotiin insinöörikylässä, parit sängynkokoamiset, mattojenlevitykset ja verhonripustukset ja sitten se lapsi lähtikin yllätysvuoroon töihin, tuomitsemaan miesten nousupeliä. Rankka oli ollut peli, isot pelivimmaiset ja nousuhaluiset miehet ja nuori nainen syöttiksenä, äitinsä onneksi ei ollut näkemässä. Naureskeltiin ennen peliä, että hän voisi tuomaripuhuttelussa mainita noille isoille miehille, että pitää käyttäytyä hyvin, kun on tuomarin äiti ja isä katsomossa ;) Ei oltu.

Ja kuten ennakoin, "poikkesimme" Hämeenlinnassa keskiaikamarkkinoilla. Turussahan oli kesällä omansa, tykkään kyllä paljon enemmän näistä "maalaisemmista" markkinoista. Tunnelma siellä oli aivan ihana, väenpaljoudesta huolimatta rauhaisa. Monet kauppiaat "asuivat" markkina-alueella ja jotenkin jopa juttelu kauppiaiden kanssa oli rauhaisaa. Tein vähäsen kauppaa mm. Birgitan pajan Pirjon kanssa, ostin häneltä uniikkeja keramiikkanappeja parilla kympillä. Pikkuritarillemme ostimme kaksiteräisen kirveen rinnalleen roikkumaan, korun on valmistanut humppilalainen NAISSEPPÄ Inari Alasoini,hän työskentelee Rautasydän-nimisessä pajassaan. Kummastakaan ostoksesta ei ole kuvaa, mutta linkkien takaa löytyy kuvia sekä napeista että korusta.

Ilahduttava yllätys oli kahvikärry kauppiaineen. He möivät kahvia ja tuoreita munkkeja fantastisista vaunuistaan, kas näin:

Ja mikä raadanta olikaan saada kuva
tähän muotoon...
oli pakko rajata nykyaikaa pois kuvasta,
kärry näkyy valitettavan vähän :(

Vaunut olivat mustat, ties mistä tehdyt, kolmella pyörällä. Mukana oli tietty kissa (turkki vilahtaa alhaalla vasemmalla paperipussien takaa). Hiilihangossa oli keihästettynä rotta, häntä vain roikkuu. Tällä kaffematamilla puuttui etuhammas, se tosin ei menoa haitannut, sen verran hän kauppaa kahvihammastaan potevien kanssa teki. Vaunujen taustalla oli kyltin mukaan Hämeenlinnan lapsi- ja nuorisokuoron tuki ry.

Minähän en hevosista mitään tiedä, mutta sen ymmärsin, että nämä yksilöt olivat poikkeuksellisen kookkaita. Vähän aikaa hevosmiehen kanssa jutellessamme saimme selville niiden olevan Ardenner-rotuisia, wikipedia kertoo niiden oleva Ardennienhevosia, kauniita kuin mitkä. Nämä olivat työhevosia, kuulemma ruotsalaisia:

Eikä postausta tällä kertaa ilman kukkakuvaa, linnan puistosta upeassa kukassa oleva penkillinen kauniita punaisia ruusuja:

Paistettuja muikkuja jäimme kaipaamaan, olimme aikeissa ottaa niitä jokusen annoksen mukaan lähtiessämme, myöhästyimme, muikkukauppa oli jo päättynyt. Tietenkin kaikkein terveellisin tapa nauttia rasvaa tirisevistä paistetuista muikuista on haaveilla niistä. Sylki suupielessä. Nieleskellen.

Eipä mitään, taisin parisen lasia kumota viiniä kotiin päästyämme, sen kunniaksi... mites se menikään, ettei alkoholi varastoidu täti-ihmiseen rasvana, vain ne muut, rasvat ja sen semmoset. Pitää siis juoda, vaan ei syödä...

Ja mörköpeikko voi huonosti, taintuu vain hiljalleen, edelleen ilman näkyviä tai tuntuvia oireita itse sairaalla. Huoh! Mitä seuraavat viikot tuovat tullessaan, on vasta edessä päin, ne tulevat jos ovat tullakseen. Nyt on hyvä.

Ootko kulkenut sä sadepilven alla?

Ootko kulkenut sä sadepilven alla, veden virratessa pitkin vaatteitas?
Ootko lyhentänyt matkaas laulamalla, onko laulu soinut eessäs, takanas?
Onko sulle tuttu ilo toveruuden, jota vaikeudet yhä voimistaa?
Ootko yhteistyöstä saanut innon uuden, joka sateessakin laulamaan sun saa?

Kyllä vain, suorastaan laulatutti tänään sadepilven alla, viikonloppu edessä, ympärillä sininen taivas ja yksi suurensuuri pilvi pään päällä vettä sataen. 

Ja vähän loppua oikoen:

Ootko huomannut sä oudon onnentunteen, silloin valtaavan sun mieles kokonaan?
Ootko tuntenut sä uuden ajatuksen, jostain syvyyksistä sieluus nousevan?

(sävel: Paul Dresser, sanat: Kerttu Juva)

Vanha partsalaulu nousi tänään mieleeni kotiin lähtiessä taivasta tiiraillen. Minun ihmiseni ovat koolla. Ystävän hienossa kulkupelissä alle yhdeksänsataa kilometriä mittarissa, uuden nahan tuoksu nenässä, mukava ilta edessä, mukavaa huomenna ja mukavaa sunnuntaina, mikäs sen mukavampaa?

Mörköpeikon häätäminen on alkanut hyvin, rauhassa suorastaan, sunnuntaina tilanneanalyysi paikan päällä. Herkullinen ensi viikkokin edessä, mikäs tässä hätänä? Outo onnentunne siis valtasi mielen :)

JK. Entä mitä minä teen koneella tähän aikaan?

Onkos vähän mukavaa?

Aamulla ajelin töihin punaisella polkineellani. Matkalla linnut lauloivat, vastaleikattu ruoho tuoksui, näin haahkoja, taivaalla lensi mitälie ankkoja kohti etelää (isolapsi pienenä tyttelinä kuunteli sorsien mekastusta ja kysyi "mikäs ankka se siellä vaakuttaa?", siitä alkaen kaikki sorsankokoiset linnut ovat perheessämme olleet ankkoja), ihmiset olivat hyväntuulisia, sain matkata lautturin kyydillä, kahvi ja pulla tuoksuivat ja luvassa oli mukava päivä.

Aamu lupasi hyvää ja päivä lunasti lupauksen, hyvä päivä. Positiivisia ihmisiä, herkkuja kupuun, odotettuja tuloksia ja nyt vielä saan olla muutaman tunnin yksikseni. Kulunut sanonta, mutta parhautta näin.

Hyvä saada rauhoittua päivän hälinöistä hiljalleen yksikseen puuhastellen, päivään mahtui paljon uusia ja erilaisia ihmisiä ja tulevan suunnittelua. Syksy on alkanut, vaikkei lämpömittari olekaan samaa mieltä, kakskytkuus astetta plussalla, en olekaan näin lämpöisellä ilmalla tullutkaan kotiin tänä kesänä. Huomenna sama prosessi uudelleen ja sitten vielä perjantain viimeinen rutistus ja viikonloppu perheen kera edessä, kaikki taas koolla.

Isolapsi miehineen sai ekan "oman" kodin, viime lukuvuoden he asuivat vuokralla mummun asunnossa. Nyt heillä on oma koti ja omat juttunsa siellä. Viemme kuorman kalusteita sinne ja samalla matkalla voimme ehkäpä "oikaista" Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoiden kautta kotiinpäin. Näitä siis suunnitelmissa, nähtäväksi jää, mikä toteutuu. Ainakin riittävän suuren auton saamme lainaksi, autoilijaystäväni lainaa meille kulkineen, johon mahdumme sekä ihmiset että kalusteet kaikki.

Tällä kerralla postaus ilman kuvia, ei juuri ole kuvatuttanut. Olen kuitenkin maalannut muutaman hyllylevyn ja ne odottavat ripustusta seinälle, niitä luultavasti kuvaan seuraavaksi, jahka ne ovat asettuneet paikoilleen.

Siihen saakka, lämmitä kesää vain,

Kouluunnutaan

On se vaan hieno juttu kun saadaan taas syksy. Arki. Kotona asuvaiset lapsukaiset palaavat tiedon äärelle ja omat kuviot taas selkenevät kesän pyörityksistä.

Mörköpeikko saa todellakin kyytiä ensi torstaista alkaen, rankka jakso, sekä säde- että sytostaattihoito päällekkäin viisi viikkoa putkeen. Siitä selvitään. Pakko. Meni monta viikkoa taudin pyörteissä, ennen kuin tajusin omissa aivoissani tämän taudin eron isäni tautiin, isähän kuoli. Isäni tauti oli löydettäessä siinä vaiheessa, ettei ollut muuta kuin palliatiivinen hoito enää jäljellä, saattohoito oli minun osani siinä. Tämä taasen on mitä kirkkaimmin sairauden hoitoa ja taudin hävittämisen varmistelua, ei suinkaan saattohoitoa. Siinä on ero, onko se taudin hoitoa vai saattohoitoa, minullehan se vaan oli pitkään vaan syöpä ilman mitään ymmärrettävää eroa mihinkään suuntaan. Tällaista ajatuskuviota minun kesäni on ollut muiden järkytysten ohessa.

On se elämä tasaantunut muutenkin. Olen virkannut ja kutonut (yleiskielellä sanottuna neulonut, mutta minun murteellani olen kutonut sukkapuikoilla sukkia).

Pikkulapsen kanssa tulimme hetki sitten mattopyykiltä, monta pitkää mattoa tuli taas pestyksi. Ja sosiaalinen luonne lapsemme kun on, hän sai heti kaikki naiselävät siellä ihastelemaan reippauttaan ja hauskuutti heitä jutuillaan. Nuorempaan kummisetäänsä tulee noilla ominaisuuksillaan. Istuimme pihassa mattopyykkijäätelöllä ja ensi kerran viikkoon kuului tuttuakin tutumpaa rapinaa, sadepisarat ropisivat aurinkovarjoon yläpuolellamme. Saimmepahan ainakin pestyksi ja kuivumaan ripustetuksi ne mattoloiset :)

Pyykkäyksen aikana saimme muutaman puhelun tuolta Joensuun suunnalta. Isolapsi se  siellä teki kauppoja torilla, teemalautasia äidilleen kuulemma, sopivalla hinnalla, kiitos vain :) Ja oli sitä kosittukin, erilainen raikas murre taisi saada herran kosimatuulelle, tiedä tuota. Hyvä kuitenkin, ettei suostunut, yksi avovävy niiltä ilmansuunnilta riittää tälle avoanopille :)

Ihanainen keskilapsemme kun taannoin täytti niitä vuosiaan leirillä, juhlimme sitä sitten hänen kotiuduttuaan. Pikkulapsi teki hänelle kakkuja.

Tässä eka:

Tässä toka:

Ja tässä kolmas.

Täydestä meni. Kaksi ekaa betonista tehtyjä ja askartelumaalilla maalattuja. Kermakakussa on päällä servetti ja reunoilla suklaakakusta ekalla maalauskerralla irronnutta maalimurua, kerrottiin pinnan olevan se sellainen netistä tilattava kakkukuva. Pinkki maali "suklaakakussa" saatiin lopulta pysymään siten, että laitettiin spraylakka alle, kuivuttuaan siihen päälle pinkki ja sen kuivuttua vielä yksi lakkakerros. Ja hyvä tuli. Muutenkin ruskea tuli herkullisemman näköiseksi saatuaan lakkakerroksen pintaansa.

Keskilapsi vain ihmetteli kakkujen suurta määrää. Viimeisinkin kakku oli pikkulapsen itsensä suunnittelema, piirustuksetkin teki. Itse suunnitteli hankinnat, ruotsalaistehtaan mutakakku ja siihen koristeet. Suunnitelmaa ja toteutusta voi vertailla hyvillä mielin.

Kas näin meni suunnitelma:

Ja sitten vielä ne pakolliset puutarhakuvat, aloitetaan keväästä ja kaaoksesta:

uudet taimet ja kukkatikkaat

saunan ovella oleva pata ja
hienot itsekasvatetut samettiruusut

tässä isommassa padassa samettiruusut ovat markettojen takana
noin kymmenen sentin mittaisina

takana vasemmalla se saunapata...
japaninhumala kiemurtelee kaikkialla

ja tässä makkarin ikkunasta saunalle päin.
vasemmalla se pata, jossa ne kymmensenttiset ovat metrisiä nyt





eka kyssäkaali


Näin tässä viimeisenä viikonloppuna ennen jälkikasvun kouluuntumista, palataan linjoille :)





Käsityökirjoja

Tunnustan, olen taas koukussa. Tällä kertaa kirjoihin, edelleen siis. Tässä kuvia kirjaston kirjoista hyllyssäni. Kävin hakemassa viimeisimmät varaukseni ja yhdessä kirjastonhoitajan kanssa saimme kummastella tietotekniikan kummallisuutta, se ei ollenkaan piippaillut, vaikka lainamääräni ylitti viisikymmentä kirjaa, kyllä aina ennen vaan on piipannut ja temppuillut. Pahoittelut kamalista salamavalon läikähdyksistä. No siis kirjoihin:

Lempparina Katja Rinkisen Vibtagen viemää

Näistä tilasin itselleni tuon eco craftin

Tuo satavuotiskirja on väärässä hyllyssä

Tietäisikö joku, mistä saisi tuon ylimmän kaavakirjan hankituksi?

Täs on ne muut kirjat, ei kovin käistöisiä,
huomannette, ei yhtään romaania missään

Tässä viimeisen kohdalla taisi karata mopo. Nämä tulivat adlibrikseltä, halusinhan tuon alimman eco craftin.

Pinosta puuttuu pari lahjakirjaa, niitä en voi stalkkereiden vuoksi tänne näytille laittaa (keskilapsi on linkannut äitinsä blogin ystävälleen!!). Mainittu keskilapsi muuten vanhenee tänään, jälleen kerran partioleirillä. Tällä kertaa emme kuitenkaan mene häntä leirille kakuttamaan, järjestäjät ottavat sata (!) euroa maksua vierailupäivästä. Sillä hintaa tehdään jotain ihan muuta, hahhahhaa.

Nyt matka käy pesiskentän laidalle kannustamaan, saan nauttia isolapseni seurasta tämän illan :)