Kun vähän tekee...

...on vain vähän päivitettävää, mutta sekin vähä pitää tehdä.


Arkea rytmittävät työ, työ, työ ja perhe. Luin tai kuulin juuri jostakin, että lauantai on paha päivä stressin kannalta, siihen kuormitetaan usein liikaa odotuksia ja tekemistä. Minulla se ei kuormita yhtään. Eilen Vanhan talon vanha mies kysyi suunnitelmiani päivälle. Vastasin suunnitelmien olevan olemattomat, tai lähinnä olemiset. Ajattelin olla tekemättä mitään. Ystäväni juuri ilmaisi asian ytimekkäästi:


Loma on sitä, ettei ole mitään tekemistä ja siihen on koko päivä aikaa. ♥


Otin vinkistä vaarin ja olin yhden päivän lomalla. Tekemättä mitään suunniteltua. Kotona. Menemättä minnekään. Siivoilin hiljakseen, imurikin surisi hetken. Luin lehden ajan kanssa, näin jopa osia Putouksesta, koukuttelin ruusukkeita... Söimme vanhan miehen tekemää herkullista lasagnea (vapiskaa karppaajat!), tosin siinä taisi olla enemmän kastikkeita kuin levyjä, nam:)

Aurinko kun tuossa kirkkaasti paistaa, otin pari kuvaa koukutteluistani.

Kaksitoista erikokoista sytomyssyä ja yksi teelmä. Löysin Miami-hyllyn työmatkalla pääkaupunkimme Sokokselta ja sain täydennystä lankoihini. Että sitä pitää pääkaupungin pääkadulle mennä lankakauppaan, luulisi vähemmän riittävän!! Kirkkaan punainen on hihattimesta jäänyttä Tennessee-lankaa, siitä tulee kolmastoista pipo. Alkuluku kolmetoista on oikein sopiva.

Ja edellisiin aion vielä kehitellä jonkinmoista irroitettavaa koristusta, tässä alkua:

Kolme vasemmanpuoleista teelmää ovat ruusuaihioita, erinomaisilla kuvitetuilla ohjeilla suoraan Ninuskan blogista, kiitos Ninuska! Oikeanpuoleinen valkoinen lankakieppi on vanha tuttu linssilude, huivi, josta valkoinen Miami loppui ja sitä lisää saatuani innostuin Miamista lisää ja tulos on siis tällä sivulla :)

Lisäksi ajattelin kokeilla virkattua sydäntä Mielityn blogista. Toisenlaisen kukan ohjeen löysin Maaretin sivuilta.
Ja Käspaikan Pirjo on suomentanut paljon, tässä yksi niistä, Virkattu afrikkalainen kukka.

Ja joo'o kyllä langat ovat samoja kuin pipoissakin, valaistus vain meni pikkasen metsään :( Hassua kyllä, vasta nyt näen mitä tein. Tarkoitukseni oli tehdä vaaleanpunainen kukka keltaisella keskuksella ja sitä ympäröi vihreä, reunukset valkoisella. Jos vaikka intoutuisi tekemään vaikka keväisen tyynynpäällisen ja yhdistävä väri olisi valkoinen... On se hyvä, että on blogi, josta voi todentaa aivojensa tilan...

Huoh, kaikkien edellä mainittujen teelmien langat ovat vielä odottamassa päättelyään ja sen lisäksi pikkulapsen prinsessaystävällä on viikon kuluttua synttärit, siihen mennessä pitäisi saada prinsessasukat valmiiksi. Eihän siinä hätää ole, raitojen lanka on jo olemassa, itse pääväri vain puuttuu. Seiskaveikkakauppaan siis tulevalla viikolla.

Ihanin talvisin terveisin

PS. Arpajaiset jatkuvat vielä viikon! Samalla kun presidentin nimi varmistuu, arvontakone pyörähtää :)

Koukussa taas

Tunnustus,

olen koukussa, taas:

Tässä puikkopakkini pursuilee,
koukut ovat ihan piilossa.
Takaa näkyy vähäsen osa kierrätysideologiaani,
leikkaan aina kartonkipakkaukset muistilapuiksi,
niitä sitten seikkaileekin ympäri taloa :)

Aion osallistua

Ystävänpäivän sytomyssykampanjaan.

Olen koukunnut muutamia myssyjä ja

langat olen ostanut,

minulla kun ei tuollaisia

kutittamattomia lankoja

juurikaan ole marinoituna,
villasukkaosastolla tärppäisi paremmin :)

Piti siis hankkiutua lankaostoksille.
Ei helppo juttu.
Käsityöliikkeillä täällä meillä päin
näyttää olevan tapana
pitää ovensa suljettuna lauantaisin.
Ja minä kun teen aamusta iltaan töitä,
mikä siis neuvoksi?
Verkkokauppa, totta kai.

Muun muassa täältä tein ostoksia:

Tätä tarraa postin täti ihasteli,
hänen mukaansa "aivan ihana nimi yritykselle".
Ostin minä jotain muutakin kun myssylankoja...
Ihan vähän vaan...

Talven tuiverruksessa

Vanhassa talossa arvotaan

Sadas postaus on takana ja nyt on aika arpoa!

Arvonta-aikaa on

Runeberginpäivään saakka.

Arvontaan voit osallistua tutulla tavalla:
1 arpa kommentoimalla tätä
2 arpaa kommentoimalla ja olemalla lukijani
ja 3 arpaa edellisten lisäksi linkittämällä
arvontakuvatuksen omaan blogiisi.
Ja nimimerkkiset,
muistakaa laittaa jotain
tunnistetta itsestänne mukaan...

Ja mitä sitten on luvassa?
Kaksi kerää Novitan :) (kiitos Vee)
hanko-kierrätyspuuvillalankaa,
sille sopiva 6 mm:n
Prym'in bambuiset pyöröpuikot,
noin metrin mittainen
kierrätetty
puuvillalangasta virkattu leveä reunapitsi
sekä
kaksi vanhaa Kotiliettä huhtikuulta 1960.
Lehdissä ollaan jo keväisissä tunnelmissa.
Mitä tehdä, jos saha ei luista?
Auringon ja kesäpuvun tenhoa...

Jäin oikein miettimään,

sata kertaa olen istunut tässä koneella

kirjoittaen historiaani muistiin.

Olen jakanut sen monien kanssa

ja aina välillä pohtinut teitä lukijoita,

keitä te olettekaan.

Kommenteissa olen saanut

palautetta kirjoittamisistani,

siitä kiitos teille kaikille!

Yksi bloggauksen tuomista iloista

ovat juuri nuo kommentit,

itse kukin tiedämme,

kuinka niitä arvostamme,

mutta myös sen,

kun ei viitsi / jaksa / ehdi / muista

kommentoida muiden päivityksiä

ajatellen vaikka

oman mielipiteensä mitättäömyyttä.
Se ei ole mitätön, vaan tärkeä.

Voisimme varmaan ilahduttaa

muita bloggaajia vaikkapa

päättämällä kommentoida muita

vaikka vain kaksi kommenttia päivässä

ilahduttaen sillä 

jo kahta kanssakulkijaa :)

Nyt siis kommentoimaan
ja samalla voisitte vähän lisää
valottaa jotain kivaa itsestänne :)

Talvisin terveisin,
jo äänestänyt

 

 

Posket punaisina

Hihhei, ekat lumityöt tehty!! Tunti. Hyötyliikuntaa.

Ja nyt kyllä buffaan aivan täysillä, minä nimittäin otin kantaa Susannan työhuoneen arvonnassa. Ja oman omituisuuteni kanssa voitin:) Sain lahjakortin Susannan iki-ihanaan verkkokauppaan. Lunastin sen tilatessani itselleni muutakin mukavaa. Eilen postityttö kantoi pakettini postilaatikkoon ja mikä ihanuus minua sieltä kurkistikaan, tyynynpäälliset samaa tyyliä kuin aiemmin ostamani sammutuspeitteen päällinen (ehei, en avaa pakkauksia ennen esillelaittoa), ah ihanuutta, kiitos Susanna!

Myös kuvaa klikkaamalla pääsee suoraan hänen työhuoneelleen. Voin myös aiempiin kokemuksiin perustuen lämpimästi suositella kaupankäyntiä hänen kanssaan, näin saa uniikkeja ja laadukkaita tuotteita luotettavasti ja kaiken lisäksi voi olla osaltaan auttamassa kansantaloutta jättämällä rahaa suomenkiertoon. Tässä on myös syy, jonka vuoksi käytän mielelläni Novitan lankoja. Kyllä niitä toki muitakin lankamaakareita tästä maasta löytyy, mutta asia kerrallaan.

Voin minä siitä omituisuudestanikin jotain kertoa. Neuroosinani ovat alkuluvut. En tarkistele hellanlevyjä tai välttele laattojen saumoja. En välttele mustia kissoja. Ongelmani (no, ongelma ja ongelma...) on numeroissa. Kun pitää tehdä jotain päätöksiä numeroiden suhteen, määrän pitää olla alkuluku. Täh? No, pari esimerkkiä. Tomaatteja ostan yleensä 7 tai 11 kappaletta. Parkkihalleissa pitää löytää ruutu, jonka numero on alkuluku. Lottoon minulla on sitten taas toisenlainen neuroosi, alkulukuneurootikkoja voipi olla liian monta päävoittoani jakamassa. Mutta nyt pahan pisti: minkä numeron kirjoitan lappuun äänestäessäni presidenttiä? Paha. (Alkuluku on siis luku, joka on jaollinen vain itsellään ja yhdellä.)

Ihanaista viikonvaihdetta, te ihanaiset lukijaiset, palataan taas :)

PS. Sadas postaus oli tässä, arvonta seuraavalla kerralla.

Peiton alla oli mukavan lämmintä

Miksi taustakuva on tommoisena pienenä tässä näytöllä??

Onneksi ei ole nettikameraa käytössä, vaan tiukasti laatikossa. Ette nimittäin näe, miltä täällä näyttää. Istun koneella. Hetki sitten olin talon ainoassa lämpimässä paikassa, ilmalämpöpumpun alla kuvaamassa teelmiäni. En viitsi kertoa aivan kaikkea, mitä päälläni on, mutta osviittaa antanee se, että fleecehanskoillakin voi näemmä kirjoittaa ja hiiren saa mainiosti hihan sisään.


Mutta asiaan, tuo ihana valoilmiö taivaalla antoi armonsa muutamalle kuvalle. Hiiri toimii näemmä hanskallakin.

Vasemmalta ylhäältä:

Lankana Novitan langat, muistaakseni.

Joskus ammoisina aikoina näin netissä kuvan Jussisukista sydänversiona ja nyt sain oivan tilaisuuden tehdä sellaiset. Kahdet siis, serkuksille. Seiskaveikkaa.

Sirtten tuo kauhea kasa on se Miami-viritelmäni, josta mainitsin eilen, lanka loppu. Amatööri kun tässä(kin) jutussa olen, kuvittelin huivin pituuden tulevan alotusketjusilmukoiden pituudesta. Ei tullut. Huivilla on pituutta kolmisen metriä. Ja lankaa jäljellä kukkareunukseen yksi kerä, riittänee vähän matkaa.


No, tuo punainen teelmä on se milloin lie lokakuulla Upinniemen reissulla aloitettu isolapsen hihatin. Siis kaksi hihaa ja siinä välissä selkäkappale. Kukkareunukset kans. Ohjeen löysin jo kauan sitten täältä blogistaniasta, Vikatikin blogista, siitä omien aivojen oikoteillä vähän hmm... joku kun vielä viimeistelisi sen (ja noi muutkin, näemmä). Lankana Tennessee, mistä lie vuosien takaisesta kätköstä pintaan noussut.


Toisten sydänsukkien alla on vielä valkoinen Wools'lla (?) tehty kaulahuivi, taas kukkareunuksella (olenkos oppinut jotain uutta?)


Kakluuniin tulet. Toiseen illalla.


Ja sitten pienet veljekset saavat myös sukat, jussia mukaellen. Pienemmissä silmukoita jäljitellen tuo ruutu, onneksi kuva on pieni ja ...


Ajatelkaas, näihin olen saanut menemään koko syksyn. Mitä nyt välillä olen töissä ollut kymmenen tunnin molemmin puolin päivittäin. Tämähän kuului siihen sarjaan, että työtä ja kutomustuolia ja omaa sänkyä siitä saakka kun leikkauksen jälkeen saikkarilta takaisin töhin palasin.


Miksi täällä haisee savu?


Ja viimeisimpänä nuo pikkulapsen sukat, jotka poikivat toiveen prinsessasukista. Seiskaveikkaa.


Joku pönttö lämmittää ja ulkoa kiemurtelee savuntuoksua.

Suuri Hello Heimo -kupillinen maitokahvia tekee hyvää. Onpas täällä hiljaista.

Ai kauheeta, yhdet puuttuu.

Tässä ne,

itselleni tekaisin

ohuenohuilla bambupuikoilla

(neulanterävillä sellaisilla)

ohuet lämmikesukat

saapikkaisiin,

reikä vieläkin

vasemmassa etusormessa.

Lanka? Novitaa...

Ja kun tuo sellaista valivalia on ollut jo pitkään, nyt yritän parantaa tapani ja valittaa vähemmän. Yritän myös muuten tsempata, olen nimittäin voittanut arpajaisissa ja muuta mukavaa, päivitykset niistä vaan ovat jääneet. Ja sadas postaus on tulossa, silloin arpajaiset.

Kaunista sinitaivasta katsellen

PS. Eve, Lämpimästi tervetuloa lukijaksi :)

Sininen hetki

Vanhan vaahteran paljaat oksat

piirtyvät himmenevää sinistä taivasta vasten,

kynttilä ikkunalla lepattaa.

Ihana tammikuinen lauantai-ilta, rauhallista.

Talvi tuli. Hiljaista.

Ja skriiks!!

Rauha särkyy.

Pitää mennä katsomaan

pyykkikoneen metelöinnin syytä.

Farkuntaskusta hiuspinni.

Onneksi otin koneesta virrat pois

lähtiessäni kauppaan,

palatessani painoin taas virrat päälle.

Taisin säästää muutamiakin eurosia

poimimalla pinnin

ennen sen syvemmälle uppoamista

ja mahdollista koneen rikkomista.

Rauha palatkoon.

Ilmalämpöpumppu humisee.

Lämmittää.

Pihassamme näytti tänään tältä:

Vanhan talon vanhan miehen

harrastuksiin kuuluu

bonsaipuiden "kasvattaminen"

Tämä taitaa olla

vuorijalava.

Ruukku Saves-pajalta.

Muistini on hiljalleen parantumassa,

olen jo aloittanut kirjojen lukemisen.

Työn alla on Jari Tervon Layla,

en oikein tiedä,

mitä mieltä siitä olisin.

Johtuuko se onnettomasta muististani

vai kirjailijan tyylistä,

en ennen ole Tervoa lukenut.

Pitänee ottaa selvää.

Työn alla on myöskin

virkattu huivi itselleni.

Vitivalkoista Miami-lankaa Novitalta,

alekorista löydettyä.

Se pahkina vaan näyttää loppuvan kesken.

Juuri niin minun tyylistäni.

Eikä sitä tiettykään mistään enää saa.

Ja tosikko kun olen,

en halua siihen mitään muuta väriä.

Tässä siis olen enkä muuta voi,

marinoitukoon muutaman viikon,

josko tosikkomaisuus vähän hellittäisi.

Päättelin tuossa päivänä eräänä

pikkulapsen villasukkia.

Prinsessaystävänsä näki sen ja

kysyi sukkien omistajaa.

Kuultuaan sen hän hiljaa ja vienosti sanoi

"minäkin haluaisin tuollaiset".

Mitä muuta sitä voi

kuin kilkuttaa puikkoja

saadakseen prinsessallekin sukat.

Jos huomenna on edes kohtuullinen valotilanne,

kuvaan muutamat aikaansaannokseni,

ekojen sukkieni jälkeen

on valmistunut myös muutama muu juttu.

Ihanaista lauantaita,

palataan taas :)

Tervehdys vanhasta talosta

Hei kaikki ja lämmin uuden vuoden tervehdykseni!

Vanhassa talossa on ollut hiljaista ja rauhallista. Välillä tuntuu olevan vaikeaa säilyttää blogin positiivisuus, niin paljon terveys lyö vastaan. Sain neuvoteltua työtaakkaa kevyemmäksi työmaalla, se sinänsä on jo saavutus, tarvittiin työterveyslääkäriä ja -hoitajaa työsuojeluvaltuutetun lisäksi neuvottelemaan kanssani.

Keho toipuu kilpparileikkauksesta kovin kovin hitaasti. Aivan liikaa töitä, armoton väsymys ja palelu täällä lumettomassa suomenkolkassa kovapäisyyteen liitettynä taisi olla liikaa, heti jouluvapaiden alettua stressin vähän hellitettyä iski taivaallinen migreeni. Mikään lääke ei tehonnut. Vasta yksityisellä lääkäriasemalla (arvatkaas onnistuiko joulun alla saada julkiselta puolelta lääkäriä...)saamani piikit ja nappi taltuttivat tuskan. Voin tällä kokemuksella vain aavistuksen kuvitella viikottain migreenikohtausta potevien tuntoja, kaikki sympatiat heidän puolellaan. No, lomaviikko siinä sitten potiessa menikin, erilaisilla nappiyhdistelmillä lepäillen. Tietty keho lepäsi, olisi silti ollut mukava nauttia läheistenkin seurasta.

Tässä hyvin kuvaava otos uuden vuoden yöltä, viikon napittelun tulos. Tärähtänyt. Ja pian tämän jälkeen ihanaa oikeaa shampanjaa.

Paras päätös sille nk. lomalle, loistavaa seuraa, hyvää ruokaa ja juomaa, tuntikausien Mahjongin peluuta ja pikkulapsen (ja aikustenkin) riemu raketeista ja erilaisista ääniä päästävistä jutuista. Ja aamulla pitkään nukkumista, siinä loistava alku tälle vuodelle.

Hiljaisuus on tällä viikolla kadonnut. Pikkulapsi on aivan villiintynyt pitkällä lomalla. Villi-ihminen. Eikä ollenkaan hiljainen. Eikä paikallaan. Eikä sano "Kyllä äiti". Onneksi ensi viikolla palaa kuri ja järjestys. Öisin nukutaan ja päivisin totetutetaan velvollisuuksia, kuka missäkin työpaikoillaan ja opinahjoissaan. Huh onneksi.

Ykköstoive tälle jo alkaneelle vuodelle on ehdottomasti terveys. Terveyttä alettiin jo hakea, sain joulupukilta teidättekös ne sellaiset köpöttimet, jokakelin välineet, niillä voi hiihtää, on lunta tai ei (eli siis ei). Kepit siis kopisemaan ja kylille, kymmenen kilometriä on jo tänä vuonna takana kera uusien vastalöydettyjen lihasten. Siinä hyvä alku :)

Kaikkea hyvää juuri sinulle,

lukijani,

tehdään tästä hyvä vuosi :)

Märät Säpikkäät - Leivänmuruseni

Hei, ihana virkistys jälleen tähän työn raskaaseen raadantaan. Tekee niin hyvää katsoa asioita uudelta kantilta.

Katsokaatte mielenvirkistystä päiväänne tuosta seuraavasta linkistä:


http://www.youtube.com/watch?v=k3Xfih67nGI

PS. Sanovat joulun olevan tulossa, pitäiskös jotain tehdä sen eteen?

Juhlapäivä

Suomi vietti eilen juhlapäiväänsä. Minulle tärkeä asia.

Eräänä yönä viime viikolla näin unta, unessa lauloin. Aamulla herätessäni laulu soi edelleen päässäni, lähes kokonaisena, nuorena olen istunut nuotiolla ja laulanut tätä. Sanojen vajavaisuus vaivasi sen verran, että piti mennä nettiin katsomaan sanoitus kokonaansa. Ja mikä sopiikaan paremmin itsenäisyyspäivään kuin tuon laulun sanat, kas tässä:

Kuule veljeni,

tule luokseni,

mulla tiedossa salaisuus on.

Sulle kerron sen suuren ihmehen,

mulle paljon mi merkinnyt on.

Eilen illalla,

leirin nukkuissa,

hiivin hiljaa mä nuotion luo.

Hiillos hehkuva,

pian sammuva,

mua kutsuvi äärelleen tuo.

Silloin hiljaista,

kuulin kuisketta,

hiillos hehkuva äänteli näin:

Mua kuuntele, pienen katsehen,

luon mä aikoihin menneisihin.

Tässä ammoin jo,

roihus nuotio,

vietti erämies iltaansa näin.

Paistoi riistansa,

nukkui havuilla.

Kulki synkkihin metsihin päin.

Vuodet kuluivat,

polvet vaihtuivat,

sorti kansaasi vihollinen.

Nälkä ahdisti, tänne rakensi,

piilopirttinsä suomalainen.

Poistui sorron ies,

nousi suomen mies.

Vainolainen sai karkota pois.

Leirivalkeat silloin paloivat,

laulu soturien huulilla soi.

 

Sinä lapsonen nykyaikojen,

joka lahjaks sait vapahan maan.

Muista sorron yö, muinaiskansan työ.

Älä unhoita taistelujaan.

 

Hiillos himmeni, hehku tummeni.
Vielä istumaan äärelleen jäin.

Kiitos sanaton luota nuotion

nousi rinnastain taivohon päin.

 

 

Kuva Wikipediasta

Valmistaudutaan jouluun :)

 

 

 

 

 

 

Otan hetkeni

Istun työpöydän äärellä

keskellä työpäivää

ja otan oman hetkeni

kaiken kiireen ja hälinän keskellä.

Adlibris

lähestyi sähköpostilla

ja klikkailtuani löysin

kaksi kiintoisaa kirjaa.

Onko kellään mitään kokemusta ko. kirjoista,

kannattaisiko hankkia?

Molemmat kestävät hintavertailussa

ja niissä olisi ilmainen toimitus.

Tässä kirjat:

Tilatako vai ei,

kas siinäpä kysymys,

johon toivoisin apua teiltä,

arvon lukijat :)

PS. Pian lähestyy blogin yksivuotispäivä

ja ajattelin juhlistaa sitä

kivalla arvonnalla,

sitä siis odotellen :)

Tonttuja liikkeelllä

Oli päivä,

jolloin ajattelin tehdä rästityöt.

Luin aamulla kotona lehden,

pääsin puoleen väliin,

kun minut soitettiin töihin.

Se niistä rästitöistä siis.

Mutta sitten taas,

päivän piristys tuli vastaan töihin ajaessa:

Varmaankin kaksi tusinaa pikkutonttua tuli vastaan,

kuka punaisissa,

kuka sinisissä toppavaatteissaan,

kaikilla oli kuitenkin yllään kirkkaankeltaiset huomioliivit.

Tontut pomppivat iloisina,

niin, että se ilo tarttui varmasti muihinkin kuin minuun :)

Kiitos pikkutontut!!

Jouluvalot

Istun koneen äärellä ja poden tyhjän ruudun syndroomaa. Tuntuu, että sanottava on, mutta se on hukassa. Jos ajattelee aikaa taakse päin, huomaa valittaneensa, jos miettii tätä hetkeä, pelkää valittavansa, jos miettii tulevaisuutta, toivoo jotain muuta kuin valitusta. Ja silti vali vali. Väsyttää.

Ja kuitenkin aina on olemassa ihaniakin asioita. Kurvasin eilen töihin autolla. Matkaa yksi kilometri... Ei huvittanut lähteä sateessa fillarilla. Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi, työpäivä oli poikkeuksellisen rankka. Kotiin ajaessani löysin itseni keskeltä kaatosadetta, onnekseni autossa istumassa. Ajattelin kurjuuden kurjuutta, pimeää ja märkää. Kylmää. Ällöä.

Siinä sitten odottellessani liikenteen sujumista, katselin tuulilasista ulos. Mikä upea näky: edessäni ainakin kymmenen auton takavalot, jarruvalot ja muut. Katuvaloista loisti oma valkoinen valonsa ja se sai tuulilasin vesipisarat kimaltelemaan kaikkien punaisten valojen seassa. Valoja siellä ja valoja täällä, timantteja kimalteli joka suunnalla. Tuli ihan jouluinen olo. Kurjuus ja kylmyys unohtuivat, oli kevyttä ajella kotipihaan.

Kaikesta voi siis löytää hyvääkin :)

Sitä hyvää saimme kokea myös viime sunnuntaina, koko viikonlopun ajan sain nauttia siitä parhaasta, mitä minulla on, perheestäni. Kaikki lapset olivat kotona. Sunnuntaina ajelimme peninkulmakaupalla jäätelölle, Maatilajäätelöä maistelemaan. Nam :) Samalla retkellä pysähdyimme valokuvaamaan kaunista huurremaisemaa, itse otin lähikuvia ja vanhan talon vanha mies maisemakuvia. Oi tätä kauneutta :) 

Nyt en valita enempää,

Ja PS. Olen jotain saanut aikaankin, kauluria, hihatinta, sukkia, on nääs tuo kiva kutomustuoli ja aivojen tyhjennysharjoitukset :)

Roosa nauha?

Kun nyt paljon istun kutomustuolissani

kuunnellen hiljaisuutta

ja omia ajatuksiani,

mietin paljon läheisiäni.

Joskus tuntuu,

että elämäni jollain lailla

kietoutuu aina vain syövän ympärille,

välillä enemmän, välillä vähemmän.

Lähimmäs syöpä on tullut

isäni aivokasvaimen kanssa,

lähistöllä se kiertelee koko ajan.

Rintasyöpä itsessään on

onnekseni ollut tavallaan kaukainen asia,

nyt se rymisti jo lähelle,

pari postausta aiemminhan juuri 

kirjoitin luottokampaajani rintasyövästä.  

Ollessani kilpparinpoistossa

tutustuin kahteen upeaan naiseen,

olimme huonetovereita.

Heiltä kummaltakin poistettiin

toinen rinta syövän vuoksi.

Kokonaan.

Vain tikein varustettu haava jäi.

Uskon ja toivon

heidän molempien selättävän

tämän vakavan sairauden,

sikäli päättäväisiä

kumpainenkin olivat selviämään.

Eihän se pelkästään

heidän päätännässään ole,

muttei siitä ainakaan haittaa ole.

Tässä kohtaa jäin pitkiksi ajoiksi

taas pohtimaan syövän olemusta.

Surullisena.

Oletko tutustunut jo 

The Scar Project'in sivuihin,

siellä on upea kuvasarja

upeista naisista

arpineen, voittoineen,

ja toivoineen.

Sivuja ehkei kuitenkaan kannata

klikkailla herkässä seurassa,

kuvat ovat vahvoja.

Itse koen

Roosan nauhan ja niiden erilaisten tuotteiden

käyttämisen kuvastavan myöskin

myötätuntoa ja jonkinlaista osallisuutta

rintasyövän kanssa elämään joutuvia kohtaan.

Lisäksi tiedän jotain

syöpätutkimuksesta ja sen rahoituksesta,

luotan siis rahojen menevän

oikeaan kohteeseensa.

Se puoli,jota vastaan näissä

marketeissa myytävissä tuotteissa kapinoin,

on se kaupan yliahne osuus,

yksi euro kahdenkympin tuotteesta

menee tutkimukselle,

kiitos vaan osuuskauppa ja kesko teille. 

Kohdistankin valintani useimmiten tuotteeseen,

jossa prosentuaalisesti on

suurin tuotto syöpäsäätiölle.

Kuva lainattu Syöpäsäätiön sivulta
ja sitä klikkaamalla heidän sivuilleen

Eilisestä selvinneenä,

tätä päivää eläen

ja

huomista odottaen,

Kukkia on, missä mehiläiset?

Eilen ollessani haravaterapiassa katselin surullisen näköisiä mansikankukkia, ne odottivat, aivan selvästi toivonsa menettäneinä, mehiläisiä luokseen. Turhaan. Virittelin muutaman kynttilälyhdyn niitä lämmittämään, jos ne vaikka vähän auttaisivat kukkien suruun.

Muuten, lyhtyjä ja kynttilöitä lukuun ottamatta, olen päättänyt siirtää joulunaloitusta lähemmäs joulukuuta. Nuo tulet kuuluvat syksyyn.

Töistä palatessani minua odotti postilaatikossa paketti, posti oli ylittänyt itsensä kantaessaan "paksun" paketin laatikkoomme, voin olla iloinen :) Mitä paketti kätki sisälleen?

Olin voittanut Bean emännältä hänen blogistaan Bea's jotain aivan ihanaa, vanhaan taloon täydellisesti istuvan kynttilänjalan. Suorastaan näen itseni hiipimässä (vai hiippailemassa) pimeässä yössä valkeassa brodyyriyöpaidassani ympäriinsä vanhassa talossamme... lieneekö päässäni vielä unimyssy... kiharat eivät pursua runsaina myssykän alta, kiharoita ei yksinkertaisesti ole. Mutta varpaat taitavat palella... tuo kynttilänjalka on tuo tuollainen laatikolla varustettu, sinne mahtuu muutama varakynttilä ja tulitikut. Ihana, kiitos, Bea :)

Viitaten perjantaiseen valitukseeni voin sanoa sen verran, että uni on maistunut ja voin sanoa kaiken sen tulleen tarpeeseen. Herään virkeänä, mutta sitten illalla väsyttää, nytkin kellon ollessa vasta puoli kahdeksan, silmiä painaa ja haaveilen vain nukkumaan pääsystä... tee tässä sitten töitä, skarppina. Minun työni on hetkessä mukana oloa, näillä aivoilla se on vähän tahmeaa.

Paketin lisäksi iloa päivääni on tuonut perhe, kukin tavallaan. Kiva että me ollaan me :) Ja kiva, että te kaikki olette olemassa :)

Kirjoitan, olen siis olemassa

Tämä ihana syksy on vaihtunut jo ajat sitten marraskuuksi. Aamulla lähtiessäni töihin on pilkkopimeää. Yhdeksän aikaan näen usein punertavan auringonnousun talojen takaa. Kotiin palatessani on taas pilkkopimeää. Useimpina aamuina ilma on ollut kuin linnunmaitoa, yli kymmenessä asteessa. Nyt on kaksi yötä ollut pakkasen puolella, se tietää lupaa leikata alas viimeisetkin perennat turvallisesti ilman suurta tautiriskiä niille. Huomenna leikkaan, sataa tai paistaa. Krassit näyttävät murheellisilta pakkasöiden jäljiltä.
Voin tunnustaa kadehtivani teitä muita, jotka ehditte tavalla tai toisella päiväsaikaan ulos, edes vähäksi aikaa. Minä oikeasti kaipaan syyssadetta kasvoillani, tuulen vihmontaa pipossani, syysmetsän tuoksua ja läheisteni seuraa, vaikkapa makkaratulilla, mikä vihjeeksi luettakoon.

Saikkarin jälkeen kilpirauhasestani ollaan otettu kaikki irti. Kirjaimellisesti. Kolme viikkoa olen taivaltanut ehtimättä mitään muuta kuin työtäni.

Heti eka aamuna töihin palattuani alkoi uusi projekti, joka on uutena vastuualueenani. Uudet kuviot ja uusi vastuu. Aamusta iltaan. Ja enemmänkin. Lisäksi kaikki vanhat työt. Kotiin tultuani lyyhistyn nojatuoliin, vedän hetken henkeä ja yritän ymmärtää lauseita, joita minulle puhutaan. Puhujia kutsutaan perheeksi. Tuolitellessani olen kyllä totta puhuen jotain tehnyt, villasukat kummitytölle ja keskilapselle. Elämäni kolmannet ja neljännet sellaiset.

Jonain päivänä kesken työpäivän riensin koululle, pikkulapsen lukiopettaja ja oma opettaja ovat sitä mieltä, että maailma on kaatumassa, koskei lapseni osaa kirjoittaa kaksoiskonsonanttia, diftongitkin tökkivät. Ai jaa. Minun maailmani ei ole kaatumassa, pikkulapsi kirjoittaa kirjeitä isosiskonsa kanssa ja sen lisäksi hän kirjoittaa omaa blogiaan. Maailmamme ei edes värähtele.

Tässä työssäkäynnissä on yksi pieni erityinen lisämauste. Minun kilpparini leikattiin jokunen viikko sitten. Töissä kuvitellaan, että kun se kerran leikattiin, se sitten siitä, kaikki hyvin ja mulle voi törkätä töitä vaikka kuinka. Mutta ei se niin mene. En ole kunnossa, toipumassa tosin olen. Ennen töiden alkamista lisäsin itsenäisesti lääkitystäni jaksaakseni mennä töihin. Sain siunauksen tälle lisäykselle tuossa jokin aika sitten omalta lääkäriltä, tosin pitkän hitaan katseen saattelemana. Tiistaina töissä kerroin lähiesimiehelleni siitä, miten menen täysin äärirajoillani tässä työssä nyt, ajatuksenani oli vähän keskustella toipumiseni tilanteesta. Ja arvatkaas, arvon lukijat, mikä oli vastaus. "No kuule niin määkin." Näin vastasi pomo. Ja sitten se meni. Sanon tässä ja nyt, että jos raja napsahtaa, en hetkeäkään murehdi muiden jaksamista jos vastaus on tuollainen. Aamen ja plottis.

Minulle oli merkitty myös huominen työpäiväksi. Tänään perjantaina oli merkkaamaton päivä, jolloin ajattelin tehdä tämän vastuujutun paperityöt ajan tasalle. Huhheijaa työkaverini oli sairaana, joten paikkasin häntä. Päivän paras uutinen oli huomisen päivän peruuntuminen, ei riittävästi osallistujia. Huhhuh.

Ja mikä tässä päivässä on toiseksi parasta, on se, että olen yksin kotona. Y-k-s-i-n. Vielä huomisiltaan saakka. Epätodellinen olo. Mitä minä sitten teen/olen tehnyt yksin ollessani? Kävin kirpulla ja tulin kotiin katsomaan hauskat kotivideot. Ja sitten taidankin istua tässä. Menen nukkumaan pimennysverhojen taakse ja nukun ja nukun.

Ihanat ystävämme kutsuivat meidät viime viikonloppuna pyhäinpäivän viettoon luokseen, se oli ihanaa. Oli herkullista ruokaa, hyvää viiniä ja loistavaa seuraa. Tosin työviikon se sekoitti niin, että tuntui kuin viikonvaihdetta ei olisi ollutkaan, viikonpäivät olivat aivan sekaisin, tiistaina olin jo torstaissa. Arvaatte varmaan, että loppuviikko oli pitkä. Samalla viikonloppumatkalla kävimme hautausmaalla isäni ja mummuni haudalla, Satakunnassa. Mikä ihana valoisa harmaus tuona viikonloppuna vallitsikaan, ihan herkuttelin sillä.

Lapsuuden oksennuspaikka tässä kuvassa, tie mummulaan oli kovin mutkainen, seuraili joen uomaa.

Ja tähän koskeen mummu putosi mattopyykillä ollessaan, ollessani itse pieni tyttö.

Näinä viikkoina lähelle on tullut roppakaupalla ikäviä uutisia ja surullisia tapahtumia. Yksi vaikuttavimmista ja mielenrauhaa häiritsevimmistä on se, että luottokampaajani kertoi sairastuneensa rintasyöpään. Ja mikä kamalinta, hän oli löytänyt kyhmyn jo helmikuussa. Lääkäri oli tutkinut sen ja vakuuttanut sen olevan "ei mikään". Kunnes nyt syksyllä patti tuntui edelleen ja se tutkittiin toisen lääkärin toimesta uudelleen. Kahdeksan kuukautta muhinut patti, kuva aivan saman näköinen kuin helmikuinenkin, mutta diagnoosina pahanlaatuinen kasvain. Hoitovirhe ekalta lääkäriltä. Lohduttaako jotakuta?

Ja lohdusta puheen ollen, itsekin tarvitsisin lohtua, Vee omassa blogissaan pohti aikaa vuoden takaa ja äitinsä menetystä. Itselläni ajatukset vaeltavat kahden vuoden taakse, syksyyn. Isäni oli juuri saanut kuulla aivokasvaimestaan, hoitona palliatiivinen hoito. Isän tyttönä minusta tuli hänen saattohoitajansa. Hoidin hänet hänen kotonaan niin kauan, kuin jaksoin ja uskalsin. Tammikuussa kun en enää jaksanut, sain hänelle hyvän hoitopaikan läheltä kotiani, paikan, jossa hän sai olla loppuun saakka ja hänestä huolehdittiin hyvin. Itse istuin joka päivä hänen seuranaan virkkaamassa isoäidin neliöitä, kuuntelimme paikallisradiota hiljalleen. Opettelin neliöiden virkkuun heti kasvaimesta kuultuamme. Vietin ekan viikon hänen seuranaan sairaalassa ja kuljetin hänet joka päivä tuolilla saamaan sädehoitoa. Neliöitä on jokunen sata kaapissani odottamassa edelleen. Kaipaan isääni joka päivä,levollisena kuitenkin.

Yritän jonain päivänä palata järjestäytynein ajatuksin tänne,
tämä nyt on kummallinen sepustus, ajatuksen virtaa, pakko kirjoittaa.