sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vanhassa talossa

Tämä olkoon tarina vanhasta talosta kauniin aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Yksi tärkeä asia täällä blogissani ovat te, lukijat. Kommentoitte tai ette. Olen huono kommentteihinne vastaamaan, olette varmasti huomanneet. Jokikistä kommenttianne kuitenkin korkealle arvostan, kiitos teille, ne ovat tärkeitä minulle, vaikka sen huonosti osoitankin. Ja Virpi, sinä siellä, ihana saada sinulta viestiä vaikkei blogger yhteistyöhän taipuisikaan :)

Ajatukset ovat poukkoilleet villeinä pitkään. Olen tehnyt ja ollut tekemättä. Olen lukenut ja kirjoittanut. Olen pelännyt ja toivonut. Olen ollut rauhallinen ja olen ollut ahdistunut.

Aurinko kun tuolla paistaa, päätin jättää kaikenmaailman ajatukset muhimaan itsekseen, ja päätin tutustua Vanhaan Taloon kameran läpi. Ja voi auts!! Ei olisi pitänyt. Luulin meillä olevan suhtkoht siistiä, vääremmässä tuskin olisin voinut olla, auh!

Tästä nyt kierrokselle tähän hetkeen, meidän vanhaan taloomme, olkaa hyvät (ja minä kun olen minä, selitys aina löytyy...)


Astutaan siis kolmannesta ulko-ovesta sisään,
portaisiin.
Miksei kukaan ole istuttanut sipuleita,
kysynpä vaan.
Kassillinen.


Kukaan ei ole tyhjentänyt 
kuivausrumpua.
Pesty ja kuivattu sentään.


Siirrytään keittiöstä nopeasti eteen päin.
Vastassa on lipasto ja avoin sukkalaatikko.
Painitossuineen.


Meillä lämmitetään edelleen hehkulampuilla.
Ovat lisälämpö,
sanovat viisaat mitä tahtovat.
Niin, siis lampuillakin...


Meillä myös taiteillaan.
Maalit ja hamat.
Paljon.


Lakritsipulverin oikea säilytyspaikkahan 
on työpöydällä, 
uuden hienon testilämmittimen vierellä.
Auringonpaisteessa.
Anteeksi huono kuva,
tärähti kuten kuvaajakin.


Niin se lämmitin.
Ihan tulivoimainen.
Nuo sähköjohdot nyt vain sattuivat olemaan siinä...
ei pienintäkään siivousvimmaa havaittavissa...

Tästä lämmittimestä vielä lisää,
mikäli tuotekehitysosastomme kykenee
sitä esim. kaunistamaan.

Ideana siis:

eristeenä lautanen,
päällä leipävuoka,
jossa palaa neljä tuikkukynttilää
(joita lämpökynttilöiksikin kutsutaan...),
niiden päällä kukkaruukku, 
punasavinen(reikä on tukittu foliolla),
ja koko komeuden kruunaa kuuskytluvun kukkaruukku.
Toi lämpöasteita eilen illalla 
neljä kappaletta normaaliin lisää yhdessä isossa huoneessa.

Tässä siis vinkkiä jos Eino vie sähöt...


Matkan jatkuessa huomaamme 
jokun perheenjäsenen hankkineen pertsat.
Palmothin popot siis.
Muistaakseni kolme euroa.
Toisella työpöydällä.


Ja kääntäessämme katseemme vasemmalle,
huomaamme ankaran todellisuuden.
Katsokaa tuota pölymäärää. 
Kehyksissä on ollut uusi väri
jo kuukausia.
Äiti pikku kätösin suhutellut keskilapselleen seinäntäytettä.
Kukahan ne on tuohon jättänyt?
Keskeneräisinä.
Lasit jossakin.


Äkkiä eteenpäin.
Ruokasalin pöydältä löytyy 
suklaakakku.
Ei meillä mitään leivota.
Paitsi taas eilen.
Pikkulapsi.
Jälkiruokana hevosen sisäfilepihveille.
Huomattava omena-sitruuna-kurpitsatäyte.
Ja sitäpaitsi,
aika usein meillä käytetään jääkaappiakin...


Eteenpäin, sano mummo lumessa.
Meillä asustaa telkkuhuoneen sohvapöydällä
sotaisa joukko.
Löydätkö linnapihalla olevan sormuksen?


Ja örkkimaalaamo on vuorostaan viereisellä,
vähän pienemmällä pöydällä,
pöytä puolestaan odottaa maalausta valkoiseksi.
Odottanut vuoden.


Ja sännätään vielä kohti makkaria.
Tarkasti katsoessa huomaa, että kuvassa on pöytä.
Kuorrutettuna.
Vesipyssy,
kirjakokoelma,
hömppää, tietoa, lastenjuttuja, ja ja ja,
legoörkki,
rekka,
peli...


Samalta pöydältä, eri pää.
Orkideakirja.
Hotellipeli
Kuulapeli.
Tuntematon lahjakirja.
Ammattikirjallisuutta (vanhan miehen).
Lego.
Muumio. Viime vuodelta.
Seikkaillut siitä saakka eri puolilla taloa.



Miksen ole myynyt tuota pöytää?
Vieläkään?
Se odottaa vain verkkoon heittoa. 
Kuvatkin otettuna (toki, tyhjänä...)

Ja viimeinen huone. Makkari.
Arvaas mikä.
Minu vuonna kivi ja tuli tekemäni 
vanhan miehen aamutakki.

Mielenliikautuksellisista syistä en ihan kaikkia huoneita kuvannut. Keskilapsen huone mm. on niin kylmä, ettei sinne voinut nenäänsä näyttää.Vessa. Pieni. Ei ilmaistavaa. Kylppäri taitaisi saada viranomaiset liikkeelle, ainakin lastensuojelu olisi kiinnostunut. Ei ne kymmenet erilaiset kaakelit seinillä, mutta entä ne lattian irtolaatat? Entä tulisuudelma keskellä suihkukopin lattiaa? Sovitaankos, ettei kerrota kellekään ;) 

Entä eteinen numero kaksi? Sähkötön ja varjon puolella. Seinistä raavittu maalit pois. Matto sentään lattialla. Odottaa valkoista maalia... Eteinen numero kolme. Sinne ei pääse. Kattoon asti täynnä, varastona. Kyseisen eteisen kautta pitäisi päästä toiseen vessaan. Ei siis sattuneesta syystä pääse. Ei se tosin kovasti haittaakaan, pytty on lattialla viemärin vieressä. Ja vintillä olisi toistasataa neliötä niinsanottua tyhjää tilaa. Ei tosin tyhjää. Kaikki se tavara, joka olisi pitänyt hävittää jo vuosia sitten vaikkapa kaatopaikalle, majailee edelleen siellä. Tarttis varmaa tehrä jottai. Ehkä ensi kesänä. Näin olen ajatellut jo yli kymmenen vuotta.

Yhtään kauempaa ei kuvia olisi voinut ottaa. Nytkin rajaamalla sain kaikkein kamalimmat jutut pois.Ei olisi kestänyt silmää yhtään enempää. Enkä olisi voinut naamaani näyttää ulkopuolella kodin. Vai mitä Sirpa?






perjantai 15. marraskuuta 2013

Taivaslaulu


Luin Pauliina Rauhalan kirjan Taivaslaulu. Eilen illalla. Yhdeltä istumalta. Sitä ei voinut laskea kesken kädestään. Kirja on puhutteleva.

Tuo kirja sai ajatukseni jopa kahden vuosikymmenen taakse. Silloin luin Jean Sassonin Prinsessa-trilogian. Vuosikymmen sitten puolestaan luin Liza Marklundia, tässä yhteydessä hänen kirjansa Uhatut.

Saatuani Uhatut luetuksi ystäväni kertoi menneensä naimisiin muslimin kanssa. Juuri luettuani tuon kirjan tämä uutinen oli minulle järkyttävä. Ystäväni liitto on jo päättynyt, ei kuitenkaan mistään Uhatuissa esiin tulleista mahdollisista syistä. Haluan tässä vielä lisätä että työskentelen paljon maahamme läheltä ja kauempaa muuttaneiden kanssa ja kokemukseni ovat olleet kautta vuosien hyvät, jopa upeat. Minulla ei ole pahaa sanottavaa. Tietty aika ajoin asioita ihmettelee ja kummastelee, niin kuin aina, kun ihmisten kanssa työskentelee, mutta on muistettava meidän kaikkien olevan ihmisiä, inhimillisiä.

Yhtä kaikki, nuo viisi kirjaa ovat ne, jotka ovat kaikkien satojen lukemieni kirjojen joukosta minua eniten puhutelleet. Vielä muistan ne yhdeksänkymmentäluvulla kokemani tunteet ja kuohut ajatuksissani, Uhattujen pahuuden ja sen herättämät järkytykset. Ja eilen moni ajatus poukkoili villisti päässä, törmäillen ja kiitäen.

Nuo viisi kirjaa ovat kukin saaneet minut itkemään, niin eilinenkin. Jonotin kirjaa kirjastosta kuukausia. Saatuani sen luetuksi ajattelin palauttaa sen heti, jotta seuraava sen nopeasti saisi. Enpä palautakaan, luen sen uudelleen, hitaammin.

Mikä meissä ihmisissä oikein on? Mikä meitä vaivaa? Miksi toiset luulevat olevansa oikeammassa kuin toiset? Johtajuutta tarvitaan, mutta toisen alistaminen ja mitätöiminen eivät ole johtajuutta. Näistä kirjoista olisi helppo vetää johtopäätös, että uskonto sallisi nuo. Se olisi liian helppo vastaus. Se ei voi olla se. Mikä se sitten on? Mitä sinä ajattelet?

-tarjah-
tabletilla taas

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kapalonakkeja


Olen kehissä.
Pieni muistelus viime viikonvaihteelta,

Pikkunakit ja pieni paketti taikinlevyjä, 
kapalonakkeja. 
Ohut suikale taikinaa nakin ympärille, 
suosio lasten keskuudessa huikea. 
Helppo kuin mikä, kokillekin.


Kakun korvasi kukkapurkki. 
Purkissa suklaamousse 
ja päällä mustia oreokeksejä murskattuna.
Ja mato.



Oreokeksien täytteet ja kaikenlaiset muutkin jäännelmät 
sekoitin kakkutikkareiksi.
Taiteilijalapsi sitten teki niistä ukkeleita,
karamellivärillä värjätty valkosuklaa,
lakritsiströsselit ja punainen silmäteelmä.


Tässä sama ukkeli pöydässä,
pinterestistä poimin idean painaa pöytäliinaan hämppiä.
Neljä metriä lakanakangasta,
yksi purkki kangasväriä 
ja lapsityövoimaa painamassa
hämppävaelluksen
lattialta kohti keskellä
olevaa kynttilänjalkaa.
Tyytyväinen.


Ja vielä
rajoittunut kakku.
Kiitos Tanja, tämä on loistava ohje muokattavaksikin:)
Ja muuten, jos gl-ohjeita muutenkin kaipaa, 
kannattaa tutkailla
hänen leivontatunnistettaan enemmänkin.
Upeaa:)

Sitä ohjetta sitten muokkasin urakalla.
Pieni serkkunen kun syö vain maidotonta ja 
vehnäproteiinitonta ruokaa,
hänelle sopiva kakku piti kehittää.

Jauhona käytin Provenan Gluten Free pure oat -jauhoa.
Kermaviilin vaihdoin omenahilloon
ja sitä myöden soodan leivinjauheeseen
(sooda sopii happamalle kermaviilille,
muttei mielestäni omenahillolle).

Ja sitten se totaalinen muunnos,
kuorrutus.

Kolme keltuaista, pari desiä kookosmaitoa,
130 g (levyllinen) tummaa suklaata,
vähän sokeria.
Keitetään kiisseliksi.
Liotin kaksi liivatetta siihen ja jäähdytys.
Kylmään kiisseliin
kovaksi vatkatut 
valkuaiset (3).

Kakun päälle,
sokerimassasta haamut
ja juoksutus pöytään



Tämän postauksen ajatus tulee kuitenkin vasta tässä.
Päiväkirjamerkintänä itsellekiin.

Isäinpäivä.

Sitä on vietetty vähän uudella tavalla.
Keskilapsi partiopuskassa.
Isolapsi teollisuuskaupungissa.
Pikkulapsi sentään kotona.

Aamulla leivottiin pikkulapsen kanssa.
Tuoretta patonkia
ja omenatorttusia
(maailman helpoin,
torttutaikinalevy kahdeksaan osaan,
sormella kuoppa keskelle
ja nokare uuninkestävää marmeladia siihen,
uuniin ja kypsänä tupsaus tomusokeria.)
Hyvää ja kallista briejuustoa
ja spumantea.

Juuri nyt pikkulapsi isänsä kanssa
rakentaa örkkiarmeijaansa.
Isällään tosin oli muita suunnitelmia päivälleen,
mutta pikkulapsi ilmoitti tänään olevan isäinpäivä,
joten he tekevät yhdessä jotain kivaa,
hän itse oli valinnut siihen örkit.

Uunista tuoksuu valkosipuliperunat,
lihapullukat ovat tulollaan
(nautaa, söin massaa raakana,
tämä vain tiedoksi, 
mikäli siitä iskee joku ehec tai kumppaneistaan jokin,
tiedoksi ruumiinavauksen tekijälle)

Olo on viime postauksesta kohentunut, 
koko viikosta selvisin,
työmaalla erikoisia tapahtumia.

Lääkeuudistus etenee, 
tämmöinen pulliainen ei oikein vaan tiedä,
miten tulisi jakaa pieni pyöreä 
halkaisuviivaton pilleri kahtia, 
saati neljään osaan.
Pelkkiä muruja,
epämääräisiä sellaisia, tuloksena.

Jos siellä lukijapuolella olisi joku, 
joka tietäisi asiasta jotain,
neuvot otettaisiin kiitollisena vastaan:)

Lisäksi sairauskertomukseen merkittäköön:
tajuton tasapainovaikeus.
Ei huimaa.
Mikään ei pyöri.
Tasapaino vain hukassa.
Kävellessä vetää voimakkaasti
jonnekin muualle paitsi suoraan.

Jätän fillarin satulan ja otan kaasupolkimen,
partsajuttuja muistellen:

Ylipitkä wiineri, ei tuu mittään!!



Näillä ajatuksilla ja tunnelmilla mennään nyt,
päätän ylipitkän postaukseni tähän.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Valitusten esiäiti, olkaat hyvät :(


Varoituksen sana, pelkkää valitusta tiedossa. Jos olet valmiiksi väsynyt, harmissasi, masentunut tai jotain muuta noiden suuntaista, kannattaa painaa oikeassa yläkulmassa olevaa ruksia, niin, nyt, juuri nyt, lukematta enää sanaakaan.

Nyt se on iskenyt. Ei mikään räkätauti, vaan kilpirauhanen. Ja itsesääli. Ja kauniisti sanottuna ketutus. Olen kolmatta viikkoa lääkevaihdossa ja voin sanoa vain voivoi. Periaatteessa olo on jollakin lailla paermpi, mutta.

Kun kilpparini toimintaa ajetaan alemmas,  minä sekoan, mikään määrä unta ei ole riittävästi ja muisti haihtuu loputkin hippunen kerrallaan. Olen koettanut jaksaa. Nukun niin pitkään, kuin kello antaa luvan.

Mitään ylimääräistä en aamulla tee. Ylimääräiseksi aamuisin luetaan näinä aikoina mm. lehdenluku. Kotiin tullessani raahudun nojatuoliin, poimin lehden ja totean niin monen tiedon lehdessä olleen sellaisen, että siitä olisi pitänyt jo työn vuoksi lukea jo aamulla. Yritän sovittaa aamupalan syömisenkin työn lomaan, saan niin lisäaikaa nukkumiselle. Kotiutuessani taidan sammahtaakin tähän tuoliini, kummasti ainakin kello näyttää kummallisia lukemia...

Hankaluus tässä on työ-ja perhe-elämät. Yksinhuoltajuus (päättyi viime torstaina, toistaiseksi, vähäksi aikaa) yhdistettynä lastenjuhlien suunnitteluun ja valmisteluun. Ne juhlat. Lisäksi lastemme pienten serkkujen (vanhempineen tietty) tapaaminen pyhänä. Normaaalien töiden lisäksi tällä viikolla kaksi työreissua maamme itäiseen pääkaupunkiin, kaksi eestaaskokopäivä-työpäivää ja yksi kehittämispäivä. Ja kaikkiin väleihin limittäin-lomittain unta palloon. Tai niin kuin meillä sanotaan, lunta lanttuun :)

Ei paljoa ole tietoa muusta maailmasta. Kuulin jonkun töissä mainitsevan jotain syysmyrskystä. Joo, sateenvarjoni meni nurin eilen idässsä. 

Kyllä sitä tahdonvoimalla näköjään pystyy puskemaan. Tosi joitain tärkeitäkin asioita on pakko priorisoida, töissäkin tänään tuli todennetuksi. Kun ei pysty niin ei pysty. Voisihan sitä varmaan kotiinkin jäädä, ei vain sielu anna periksi saikkaria, pusken. Ei montaa yötä, niin saa aamulla nukkua. Päivällä nukkua. Illalla nukkua.

Tärkeät jutut kuitenkin ensin, blogeja voi tältä pilleriltä lukea vaikka olisi nukahtamaisillaan... ja muuten, on hassua tuo makuuhuoneen lämpötilan merkitys, tai oikeammin merkityksettömyys. On ihan sama, montako astetta siellä on, kun taju sammuu niin se sammuu, on asteita minkäverran tahansa. Enpä ole montaakaan kertaa tänä syksynä kakluuniin koskenut. Tai joo, silloin kun oli aamulla yhdeksän miinusastetta, taisin puita sinne tökkiä...

Ensi viikolla taas muutos nappeihin, saapa nähdä, millaisin seuraamuksin.Jos vaikka saisi aikaan positiivisemman postauksen.

Huomenna Kamppiin eksymään ja etsimään jotain ihme-bussia (näin maalaisittain ilmaistuna). Jos siis herään, ensin kotona ja sitten vielä asemalla... vai pitääkö sanoa steissillä?

Ja joo, julkaisen (tai ainakin yritän) tämän pillerillä, tämä ei anna liittää perinteistä allekirjoitustani, niinpä näin:

-tarjah-