tiistai 26. elokuuta 2014

Kunnon valitus, ei edes kuvia

Saako valittaa? Ei se mitään, valitan silti.

Olin eilen töissä pitkään, tulin illalla ysin pintaan kotiin. Samassa läksimme yllättäen paikallisen partsakolon pihalle, keskilapselta oli hävinnyt sinne avain. Pikkulapsi metallinpaljastimineen oli hälytetty paikalle jo aiemmin. Menimme me molemmat vanhukset sitten vielä etsintätalkoisiin.

Asia oli niin, että muru oli avannut varaston munalukon avainnipussa olleella avaimella ja vienyt nipun omistajalleen. No, tämä oli sitten aikanaan lähtenyt kotiin ja huomannut tämän yhden avaimen renkaineen puuttuvan. Palasi sitten takaisin ja syyllinen avaimen hukkumiseen löytyi heti, mun muru. Sitä sitten muru ja metallinpaljastintyyppi etsivät, enemmän ja vähemmän itku kurkussa. Sitten astuimme remmiin myös me vanhat.

Menimme paikalle. Kolo on sisäpihassa, riensimme sinne. Siellä oli henkilö sadetakissaan, jutteli jonkun lapsen kanssa, eivät reagoineet meihin kahteen millään lailla. Kertasimme omine lapsinemme faktat ja aloimme etsinnät. Varasto, piha, kolo, uudelleen ja uudelleen. Jossain vaiheessa menin näiden kahden juttelevan henkilön ohitse. Ai mooi, mehän tunnemmekin jo viime syksyltä :) toinen heistä vastasi moi, toinen jatkoi mitään puhumatta maahan tuijotteluaan ja kengällä hiekkaan ympyröiden piirtämistä. Annoin heidän olla. Jatkoin etsintää ja kuulimme näiden kahden iloisen lörpöttelyn, keskenään. Keskellä pihaa, kahdestaan meidän neljän jatkaessa etsintää, pimenevässä illassa.

Löysin sitten avaimen, pohdittuani murun arkitapoja. Seurasin mutuani ja mutu oli oikeassa, tunne taas voitti. Avain oli pudonnut renkaineen pesuvatiin, jossa oli kaikenlaista "roinaa", mitä lie retkimuonatarvikkeita/välineitä. Siellä roinan ja vadin reunan välissä pilkotti avain. Nostin avaimen ilmaan, menin näiden kahden keskenään lörpöttelevän luokse ja kysyin, josko tämä kädessäni oleva avain on se, joka oli hukassa. Tällöin tämä maahanpiirtelijä (jota lapseksi ensin luulin, hän paljastui ihan aikuiseksi, pienikokoiseksi sellaiseksi, jo tutuksi) nosti katseensa ensimmäisen kerran, katsoi minuun ja sanoi "joo kiitos". Siinä kaikki.

Kyse on siis partiolaisista, aikuisista. Johtajista. Tarkistin muistini virkistykseksi, mitä järjestön sivusto kertoo partiolaisen arvoista. Kas näin, suora lainaus:

Suhde muihin ihmisiin merkitsee toisten ihmisten auttamista ja heistä huolehtimista sekä toisten ihmisten kunnioittamista. Kas niin.

Nämä kaksi aikuista, vuosia ja vuosia partiossa olleina, kohtelivat meitä kuin ilmaa, katselivat vierestä kun lapseni itkien etsi avainta. He kouluttavat lastani johtajuuteen. Esimerkilläkö? En minä heidän huomiotaan enää oikeasti kaivannutkaan, on nimittäin kokemusta samasta kaksikosta viime syksyltä, heidän käytöksensä silloin oli niin ällistyttävää, ettei muuta voinut odottaakaan. Tai no joo, yllätyin siksi, että olin toivonut sen olleen vain jokin sattuma. Eilinen kuitenkin kertoi sen olevan ominaisuus. Hattivatteja edelleen. Uskomatonta ja samalla totta.

Mites se menikään, yhteisöllisyys, suvaitsevaisuus, avoimuus, monimuotoisuus... sattumoisin tiedän jotain partsajutuista, olin alle kymmenen liittyessäni järjestöön, olen merkkini suorittanut, johtajakoulutukset käynyt ja kaikkea johtanut, kaikki kekkerit heidän riveissään järjestänyt, kisat kisannut ja suuretkin kisat johtajana läpikäynyt. Osallistunut, johtanut, muonittanut, sammuttanut yleensä viimeisenä lähtijänä valot. Olen myös lapseni kaikki nuo taustallani kasvattanut (oikeesti meillä vanhan miehen kanssa on molemmilla partsatausta, arvatkaas vaan, mistä kaikki alkoi) ja kaksi heistä sitä harrastamaan päästänyt (sitä ekaa ei edes kiinnostanut). Minulla on kanttia sanoa jotain aatteesta, arvoista, yhteisöllisyydestä ja niin edelleen. Tietenkin minun tulee olla itsekin suvaitsevainen, mutta huono käytös ei siihen kuulu, ominaisuutenakaan.

Sainpas valitettua. Hitto. Jos vaikka pari kirppulöytöä seuraavaksi... katotaan...



sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ilmoitustaulusta puheenollen, pahoittelu

Eräs ministeri pahoittelee sanomisiaan. Pahoitteleepi, että sanoi mitä ajatteli. Pahoitteli, ettei tiedä todellisuudesta ja vielä enemmän taitaa pahoitella, että paljasti sen.

torstai 21. elokuuta 2014

EPEK


Viimelauantaisessa postauksessani kitisin esimiehen motivointikeinoja. Tänään sain sitten sen toisen ääripään motivoinnin, kiitosta hyvin tekemästäni työstä. Jesh!! Voisin muutamalla kivalla sanankäänteellä kuvata työilmapiiriä meillä, en nimittäin ollut ainoa, joka tilipäivänä koki yllätyksen, mutta viittaan ilmoitustauluun. Mutta siihen tämänpäiväiseen, kuusi tuntia tauotonta (no joo, kahvikupillisia litkin aina välillä) aherrusta rakkaan perustehtäväni äärellä toi minulle kiitoksen. Tämä on se, jolla elän, kirjaimellisesti. Ja päivän päätteeksi synttärikakkua, voi pojat :)

Syksy on taas, syksy on taas, lehdet lentää, lehdet lentää, syksy joo oon... mistä juolahti mieleeni tuo isompien lasteni pieninä laulama laulu? Ei voi tietää. Tämä keli on oikeastaan paras, vähän toistakymmentä plusastetta, ei sada, aurinko pilkahtelee, ilma on raikas, pihan tuoksut leijuvat mitä sitä enempää toivomaan. 

Itselle taas muistiin, pikkulapsi oli kahden yön leirikoulussa. Sisaruksensa (käyneet samaa koulua) olivat aikanaan viikon kumpikin... säästöä. Ensi vuonna ei enää ole mitään leirikouluja, saadaan kuulemma olla iloisia edes näistä kahdesta yöstä. Ollaan.

Vaikka viime viikolla uhkasin pikaisella seuraavalla päivityksellä, sitä ei tullut. Voin vaan sanoa, että syystä. EPEK. Tiedättehän, ei pystynyt ei kyennyt. Nyt liikutaan syvissä vesissä. Syvällä. Kipeästi. 

Toki olimme pitsikaupungissa, tavattiin naikkoset, palloilut tapahtuivat ja niin edelleen. 


No mitäs ne naiset niin katselee?



Tätä!


Emmekä kastuneet, toki olimme sopivasti hunningolla. Ajatelkaas, lauantai-iltana paikallisessa keskustan loistavaa ruokaa tarjoavassa ravitsemusliikkeessä. Vesilinjalla, toki, olimmehan omalla kyydillä. Voi hyvä ystävä sentään, oli niin ihana jutella, parantaa maailmaa ja höpötellä muutenkin. Niin, raum o ain raum.


Ja jos menneitä haluaa muistella, niin tästä kuvastoa siihen:



Isolapsi käväisi pesemässä meillä 
talon pohjoisseinän,
joo, koko seinän. 
Paikan, jonne aurinko ei paista. 
Se on täynnä mustaa, sitä yhtä hometta,
 joka on pieninä mustina pisteinä, 
mutta lähtee harjapesulla pois, 
mäntysuopa kemikaalina. 
Kiitos Kultsu!



Seinänpesun lisäksi hän käveli mereen. 




Meillä päin laivat kulkevat pellolla.



Iso ja pieni,
onneksi eri suuntiin.



Mustien pilvien kultaiset reunat,
vai miten se meni?



Joskus keväällä epäilin salkoruusujen juurakoita,
oli riski, että ne olisivat lupiinia.
Ei ainakaan tämä.
Ainut kuudesta juurakosta, joka kukkii.



Ja tässä Shampanjahaikara?
Taitaa olla jäätelöä syövä kurki kuitenkin,
kait?

Kävimme Päivin ravintolapäivän ravintolassa,
vaikka olen hernepihvin poikineen maistanut,
nyt sain huippua!
Rauhansuun hernerouheesta 
ekologikokin ammattitaidolla loihtimat herkut 
sulivat suussa. 
Aah ja nam.




Näillä eväillä mennään 
viikonloppua kohti,
katsotaas vaan 
milloin seuraavan kerran
palaan linjoille, 
nyt en edes vihjaile mitään.

Viikonloppuja,
arvoisat lukijaiseni :)







perjantai 15. elokuuta 2014

Tuoksuu

Istahdin työviikon jälkeen tähän lempparituoliini ja tässäpä taidan olla vielä pitkään. Mietin, mitä kirjoitan, se ilmoitustaulukriteeri nääs. Huomenna on varmasti kuviakin, tänään ei mitään julkaisukelpoista kuvastossa.

Tuli sitten hieno elokuinen motiivi työnteolle. Ilman mitään ennakkotietoa tilistäni oli otettu suuri osa pois. Mitään sanomatta, varoittamatta. Näillä siis mennään. Pärskeles.

On ihana elosää, lämpötilat sopivat, ilma tuoksuu huikealta. Ja haikealta. Nyt on edessä taas lemppariaikani, syksy. Hassua sikäli, että olen kevään lapsi, mutta rakastan syksyä.

Tiedättekö miltä tuoksuu maa, josta on just nostettu jurtit? Entä minkäalainen fiilis on odottaessa viisikymmenvaunuisen jurttijunan hiljaista valumista pyörätien poikki? Nuo jurttijutut ovat se lapsuusmuisto, josta olen ennenkin avautunut. Jostain syystä nuo muistot ovat kovasti voimakkaita edelleen.

Juuri nyt kiemurtelee nenään oikeanpuoleisen naapurin grillin savu, oikea savu. Vasemmanpuoleiset käyttävät pullotolkulla syttynestettä, ääk sitä hajua, onneksi siellä on hiljaista!

Mittari näytti tänään iltapäivällä edellee kahtakuutta, mutta kosteaa oli. Puutarhan kukat, varsinkin leimut huumaavat tuoksullaan. Jos ummistaa silmät ja haistelee, tavoittaa omenan tuoksun. Se tuoksu. Syksy. Ihan parasta.

Meillä yhteiskunta on tehnyt suuren sijoituksen auringonkukan siemeniin, taas on kaikelle kansalle kukkia. Säästöt tosin ovat purreet kukkiinkin, vain puolet pellosta oli siemennetty. Tai vaihtoehtoisesti ollaan panostettu. Kukat ovat korkeampia kuin viime kesänä, kukkivat samanaikaisemmin myöskin. Nyt ne ovat niin paksuja varsiltaan, ettei paljain käsin saa poikki, tarvitaan ase. Pitää siis varustautua, mikäli kukkia halajaa.

Istuttiin lasten kanssa lyömässä korttia, auringonkukkien ilahduttamana. Tai ei sittenkään, kolme neljästä sai pikku nenulinsa tukkoon niin, että koko kauneus piti viedä ulos. Ilahduttakoon siellä...

En muista, olenko milloinkaan kertonut mun kultasepästäni, ehkä. Tom jostain syystä hymyilee aina tavatessamme vähän vinosti. Olen "erilainen asiakas". Ostan usein jotain hullua, niin tänäänkin. Iltapäivällä soitin heille, että onko hänellä sitä, mitä tarvitsen ja jos on, niin saako kaiverruksen tänään / huomenna. Hän sai tarvitsemani järjestymään ja vielä itse kaiversikin sen. Jo tänään. Luottokultaseppä ja hänen vaimonsa, ihan kylän parhaat. En kuitenkaan taida avata ostostani enempää, sunnuntaina eräs tärkeä henkilö vanhenee ja yllättyy. Varmasti.

Huomenna on tyttöjen päivä. Eräs tyttönen vieppäsee minut pitsikaupunkiin, tavataan horilan naiset ja sitten taitaa olla tiedossa pallonlyöntiä porukalla. Toivoisin niin kovasti, ettei sada... tai toisaalta, mikäs sen somempaa kuin märät naiset hunningolla...

Nautitaan viikonlopusta, kukin laillaan ♡♡




sunnuntai 10. elokuuta 2014

Kokkitakki


Nyp pyärryttää, mullon uus lukija, ihan kirjautunu. Tervetuloa, Koo :) Olet eka pitkään aikaan, kiva kun tulit :)

Ne suuren veden takaiset lukevat edelleen mun sepustustani kesäkuun alulta, yhdellä postauksella, jossa ei ole mitään erityistä, on yli neljä tuhatta klikkausta ;) Yksi kommentti tuli aiheesta, sillä ulkomaankielellä, mutta en ehtinyt sitä kunnolla lukea, kun joku jo sen poisti, ei selvinnyt motiivi. Laskuri kilkkaa...

Kyllä täällä teitä muitakin mukavasti on, kiva kun kiinnostaa, vaikka oikeesti ihmisenä olen tosi epäkiinnostava, tavis. Kun mietin kirjoittamisiani, olen pyrkinyt pitämään sellaista linjaa, että tänne voin kirjoittaa semmoisia juttuja, jotka voisin nastalla kiinnittää myös työpaikan ilmoitustaululle. Tosin sitä vähemmän kukaan lukisi, joten se voisi olla turvallisempi... tarkemmin ajatellen, ehkäpä joku juttu olisi voinut jäädä kiinnittämättä. Ei haittaa :)

Mutta kattokaas, heti kun vähän aikaa on poissa kotoa, näin käy:


Mullon joskus aikojen saatossa jäänyt kaappiin kokkitakki, joka ei "ihan" ole kokoa... Joku vähän testasi sopivuutta. Kauan olen miettinyt, mitä sillä tekisin. Eipä tarvi enää miettiä, sille on himokäyttäjä.

Mitä se himokäyttäjä sitten teki kun selkäni käänsin?

Vuokaleipiä ison taikinan, mustikkapiirakan eilen poimituista mustikoista, suuren kulhollisen hedelmäsalaattia ja vielä herkkujuatsikkaa. Itse ja yksin, tuossa tuokiossa. Saa ihailla :)




Ei tänne oikein muuta uutta kuulu, saatiin pikkuihmisiä vierailulle, vedessä on liottu, työt aloitettu (vai ehdinkö niitä edes lopettaa?), kuumuudesta kiusaannuttu, Virkkurin kolmiolaukkua virkattu, kesken on, ja juotu. Ostettiin keskilapselle lahjaksi semmonen kuplakone, vesikin maistuu ihan eriltä kuplien kera. Herranen aika jos joku jotain muuta juomista edes ajatteli! Ja vielä yksi tärkeä merkkiteko, heitin talviturkin eilen. Mereen. Ja toinen huomio, se laiva, joka näkyi pikkulapsen takana horisontissa, se ei ollut Silja, vaan Viikkari, Silja ajaa jollain pienellä sillipurkilla kiltisti perässä, tuli todettua läheltä eilen. Nih.

Kyseinen kuplakoneen omistaja muuten on muuttamassa omaan luukkuunsa, jahka se ensin löytyy. Hänhän tuli tuolta suuresta kaupungista takaisin vanhempiensa iloksi, nyt on itsenäistymässä, hyvä niin, vaikka on keskilapsi, niin iso sellainen jo. Pesämuna vielä sulostuttaa vanhempiensa elämää.


PS. Itselle muistiin, kuhmu magneettikuvattu.