Laki lattiassa

Haittaaks se, vaiks ei viitti tai oikeesti jaksa tehdä mitään? Silkalla tahdonvoimalla työt tulevat osin tehdyiksi, osa odottaa aikaa parempaa.

Haittaaks se, että kun pitäis tehdä jotain juhlavalmisteluja, päättääkin ottaa käsiinsä suomen lain, leikkurin ja liiman. Haittaaks se, että käy kirpulla ostoksilla? Haittaaks se, että liimaa suomen lain lattiaan?

On niin hienoa sanoa, että en voi nyt ottaa kuvaa, mutta viikonloppuna, kun on päivänvaloa, klikautan kuvan viimeisimmästä askareestani, suomen laista. Ostin kesällä huomaamattani pikkupöydän. Huomaamattani siitä syystä, ertä se oli jotain uustuotantoa. Hioin siitä maalia pois ja unohdin sateeseen. Piitkäksi aikaa. En saanut tehtyä sille mitään, se vain kummitteli minulle. Kunnes olisi jotain muutakin tekemistä, se kutsui minua ja lakikirjaa. Saahan aikansa niinkin kulumaan... mutta siis viikonloppuna siitä.

Mikä on se semmoinen työ, että viikon viimeisenä aherruspäivänä päivä päätetään taas työnohjaukseen? Että kukin lähtee sieltä yksin omaan kotiin ja miettii issekseen syntyjä syviä, saattaa jopa ahdistua. No, minä en ahdistu. Ne ajat ovat olleet ja menneet. Se on vain kovasti kiehtova näytelmä, jossa kullakin on oma tuttu roolinsa, tai tuplarooli, näemmä. Kiintoisaa luvassa jälleen. Mutta kun siitä selviän, ajan yhteen paikkaan ja teen muutamia ostoksia. Vietän laiskan perjantai-illan ja siitä sitten yritän ryhdistäytyä. Oliskohan imuri mitään? Riittääköhän se vai olisko tynämiitti oikeampi?

Menu on edelleen vaiheessa (hahaa, lähinnä enää printit puuttuvat), vaatteista ei tietoakaan, lakki ostamatta, kukat suunniteltuna (!!), lattioilla jotain kummallisia kasoja ja mieli niin odottava. Pitääkö lahjoakin se mukula? Mitähän tästä tulee?

-t-

Kuuklediaknoosi

Klapill päähä.

Hassu juttu, kun tekee töissä oikeastaan enemmän kun oikeesti pystyy, seuraus siitä on erikoinen tapaaminen työterveyslääkärin kanssa. Lääkäri päätti kaksikymmentä minuuttia googlailtuaan ja printattuaan minulle omituisia juttuja, minua kuulematta, diagnoosin muistiongelmilleni. Printit odottivat minua sisään astuessani.

Ainoa järkevä selitys tuolle diagnoosille on vuodenaika, loppuvuodesta ei varmaan enää saa todellisia diagnooseja tehdä. Mitä tein minä? Kerroin hänelle, etten usko hänen diagnoosiaan, mutta lupasin toimia hänen neuvonsa mukaan. Ja varmasti toimin, seuraus vaan tullee olemaan melko odottamaton, hänelle.

Oli sama tyyppi muuten, joka kirjoitti minulle keväällä jagreenin estolääkkeeksi kolmiovarustettuja epilepsialääkkeitä jokapäiväisesti syötäväksi, etten joutuisi syömään kolmiolääkkeitä jaggekohtauksiini muutamana päivänä. Joo'o, senhän neurologi suoraan tyrmäsi myöhemmin.

Ja muistirajoitteinen kun on, EPEK, ei muista kuin osan. Tämä ammattilainen googlasi koko keväällä olleen vastaanottokäynnin ajan, ihan oikeasti googlasi, faktoja minulle. Tässä tulee se epek, voi kun pystyisi muistamaan, hän printtasi minulle faktaa asiasta, josta oli kyse. Kun muistaisi sen lähteen, se ei ollut veikkaus eikä lotto, se ei ollut vauvalehti eikä seiska, se oli kuitenkin joku edellämainittujen kaltainen. Itseäni vanhempi, ammattilainen, korkeakoulutettu ja kokenut.

No joo, kiintoisaa on se, että sanelut tulevat nykyisin sähköisesti nähtäville myös asiaosaiselle, pitää vaan nähdä vaiva ja hakea. Hahaa...

Kaikessa tässä on kyse minun työkyvystäni, nyt leikitään minun työterveydelläni. Hänen päätöksensä.

Mutta se tuosta kitivitiosastosta, ristiriitaista kyllä, tavallaan elän huonomuistisuudessani myös hyvää aikaa. Nautin hassuista asioista, vai miltä kuulostaa hälinän kuunteleminen silmät kiinni? Samalla haistelleen kuusentuoksua? Entä kun pimeässä töihin ajellessa ilahtuu märästä kadusta heijastuvista miljoonista valoista, kuin tähtitaivas? Työssä saattaa huomata ajattelevansa kuin ihan oikea ammattilainen, tietää mistä juttu johtuu, mitä nyt tapahtuu ja mitä niistä seuraa, tietää vain itse ja on tyytyväinen tietäessään jatkosuunnitelman ja eteenpäin kantavat polut.

Vähän yli viikon kuluttua meillä on juhlat ja minä suhtaudun siihen liian levollisena.  Huomenna lähtevät kutsut, vasta, siihen on syynsä. Kutsut ovat odottaneet valmiina kuorissaan merkitettyinä jo muutaman päivän. Vaikkeivät kutsut ole sellaiset, kuin halusin, en ota siitä painetta, ne ovat juuri sellaiset kuin ovat. Voinen laittaa kuvan siitä loppuviikosta. Lisäksi muuten luulen, ettei meillä olekaan pinkkiä skumppaa, vaan jotain parempaa, siitä myöhemmin lisää. Voinen myös linkittää myöhemmin muutamia juttuja, saapi nyt nähdä. Eräs suomalainen suosittu herraseurue jossain laulelmassaan lauleli tyyliin "hauraita haaveet ja terästä todellisuus". Kumpi voittaa, haaveet vai todellisuus.

Tylsä höpöhöpövalituskirjoitus med ingen foto. Tyvärr, igen. Huomaattehan, osaan kieliä...

-tarjah-

Siitä on jo aikaa.

Siitä on kauan aikaa. 

Tapasin kivan pojan. 

Lasteni isän. 

Nyt jo vanhan miehen. 

Tai ihan oikeasti tapasin hänet 

jo puolta vuotta aiemmin, 

osallistuimme samaan tapahtumaan.

Mutta tuona marraskuisena päivänä

aikamme alkoi. 

Sain kuulla

hänen veljensä saaneen pienen tytön

edellisenä päivänä. 

Tuosta, silloin pienestä tytöstä 

näkee ajan kulun. 

Ei sillä, 

että hän vanha olisi 

tai vanhalta näyttäisi, 

vaan olen saanut seurata 

hänen kasvuaan, 

nyt hän on 

aikuinen, vaimo ja äiti. 

Tuo silloin vastasyntynyt. 

Voisi kliseisesti kysyä 

jotain nopeasti kuluvasta ajasta. 

Enpä kysy.

34 vuotta.

Marraskuun vastaisku minulle

Yksi mukava, minua varmaan kolme vuosikymmentä nuorempi herrahenkilö ilahdutti minua tänään. Loihe lausuman "tätä ei varmaan pitäisi sanoa, mutta sanon silti, olet tosi väsyneen näköinen", niin, oikeassa oli. En ollut antanut itseni ajatella asiaa, mutta totta se on. Väsynyt. Hyvin väsynyt.

Ja miksikö väsynyt? Ei näkyvää syytä. Vielä viime viikolla olisin voinut laittaa sen huonon hemoglobiinin syyksi, mutta veripalvelun nuori nainen todisti sen vääräksi. Kesäinen 120 ja alle oli vain kesäkuuman heilahdus, olen palannut omalle tasolleni, sataanneljäänkymppiin. Ei siis selitä.

Viikonloppuna nukkunut riittävästi.

Eilen sain valohoitoa. Mollikka killitti taivaalla ja olin miehistön kanssa pihahommissa tunteja. Ei siis syytä väsyyn.

Tänään hyvä ilma, sininen taivas pilkotti satakuntalaistaivaalta. Venäjää murtavalta ammattilaiselta hyviä uutisia. Ilon aiheita.

Loistava idea kutsukortista sammui materiaalien puutteeseen. Ei tästä kylästä. Olisin ostanut, rahalla, silmiin katsoen jotakuta yrittäjää. Hyllyt täynnä eioota. Tai siis lähinnä tyhjää, oikeasti tyhjää. Kuka tekisi kutsut, kun ite on vähän väsy?

Menu ei tuota päänvaivaa, taas on se skumppaosasto mietinnässä ja pikkulapsi on aivan huippu. Niin paras, niin mahtava ja ihan itetehty! Hulinat itsessään siis hanskassa, kutsuja vaan uupuu.

Olin aikeissa laittaa tähän pari kuvaa eiliseatä pihasta, kukista ja sen semmosista, mutta väsy estää. Ei pysty liikahtamaan nästä nojatuolista huoneen toiseen laitaan pöytäkoneelle tekemään kuvia. EPEK.

Tässä samalla kun keskustelen silmälasipolitiikasta, kaivan koneelta kuvan. Kas tässä, lempparitätsy meren takaa:

Voikaatte edes te hyvin, minäkin yritän :)

-tarjah-

Tää menis nyt niinkun nukkumaan.

Puolipeto

Kolmassadaskolmaskymmeneskolmas postaus. Huuhaata ja pumpuukia luvassa.

Minähän rakastan alkulukuja. Ja se luku, jossa on kolme kuutosta peräkkäin, muodostuu seitsemästä ekasta alkuluvun neliöiden summasta. Tämä on puolet siitä. Totta. Kumpikaan näistä kolminumeroisista ei luonnollisestikaan ole kuitenkaan alkuluku...

Lukuani voisi tulkita myös enkelein, pyhyytenä, värähtelynä, viisautena, haamukuolemana (?), transformaatioenergiana(?)... no nythän se löytyi, olenkohan oppinut kommunikoimaan itseni kanssa? Sisään päin? Huhheijaa vaan, ihan vaan kevyesti oiottuna. Menkääs kuulkaa oikeasti tutkailemaan numerologiaa, saatte minkä tahansa näyttämään miltä tahansa.

Ja kun numeroilla leikitään, niin laskiessani yhteen syntymäaikani kuudella numerolla saan tulokseksi yksi. Pitääkö siitä päätellä jotain? Kokeillaas. Minua on yksi. Totta. Mitähän muuta? Yksi suu. Yksi nenä. Yksi oma napa. Kaikki siis liittyy yhteen.

Jos taas lasken syntymäaikani yhteen kahdeksalla numerolla, lopputulos on kaksi. Siis kaksi kättä, kaksi jalkaa, kaksi silmää ja kaksi korvaa. Kaksi kertaa edellinen yksi. Onneksi kuitenkin vain yksi minä.

Tuossa nähtiin, että lukua voi tulkita miten tahtoo. Kiltisti tai vähemmän kiltisti, tarkoitushakuisesti. Minusta paras tulkinta on omani. Olethan kartalla? Ei haittaa, en minäkään.

Ja nyt lopetan niiden hyvien asioiden kirjaamisen, lopetan sen verenvuodatukseen. Sain tänään luopua omastani.

-tarjah-

Dagens tredje

Kolmas juttu puuttui tältä päivältä. Ja tässähän se tulee. Suklaa on hyvää, en muistanutkaan kuinka hyvää. Ahh ♡♡♡
-t-
PS. Testing, testing...

Törkeä postaus työpäivän keskeltä. Hyvää hyvää. Aamulla näin jotain suorastaan sykähdyttävää. Satoi kaatamalla. Näin edessäni valoa, paljon valoa, melkein ajoin hukkaan tuijottaessani. Mikä ihme siellä oli? Kymmeniä kirkkaita lamppuja yhdessä kasassa. Ajoin lähemmäs, ja mitä siellä olikaan! Sateessa seisoi mies sadevarusteissaan, hän kannatteli "kausivaloja", ei vaan oikeasti jouluvaloja, jotka on nyt jo ripustettu hallin päätyyn valoa tähän pimeään kylään tuomaan. Kirkkaita valoja oli kymmeniä, arvatkaas, miltä se näytti!! Sateessa...

Toinen hauska juttu sattu vähää myöhemmin, taisin ajaa kaljarallia. Vai mitä sanotte, ajoin kahden kalja-auton kanssa kolmisin valoista valoihin, aina punaisissa seisten. Salakamalasti käytin kalja-sanaa, mutta sallittakoon se kerran vuodessa, ei millään lailla mainostarkoituksessa.

Juuri nyt käytän aiis työnantajan aikaa, kas näin:

-tarjah-

Mitä hyvää tässä nyt muka on?

Minä ihan oikeasti mietin, että mitä hyvää tässä päivässä oikein on. Mieleeni nousi yllättäen vanha, jo eläkkeellä oleva kollegani. Hän usein aamulla, toivotettuani hyvää huomenta, vastasi nuivasti "mitä hyvää tässä nyt muka on?". Terveisiä vaan sinne pohojammaalle :) Joo'o, päivä on ollut ihan ookoo, ei kuitenkaan mitään erityisen hyvää, hitto. Tää niitä päiviä vaan on.

Vai mitä mieltä seuraavista: Sain uhkauksen. Menin töihin ilman tietokonetta, puhelimen kera, mutta ilman sen johtoa. Kukkaro oli kotona ajokortteineen. Kulmat olivat puolillaan punaisia päin ajelijoita, kotitiellä on liian vähän katuvalaistusta ja liikaa pimeitä pyöräilijöitä ja varsinkin pimeitä kävelijöitä, jonain päivänä vielä joku jää alle. Päivä uusien ihmisten kanssa meni hyvin, muru tuli aamulla kotiin, kirpulta joulutarjotin, kirjastosta varauksen nouto, ja kas, siinä se sitten olikin. Tämä päivä.

Tästä voi vain nousta. Ja myös kameran voisi kaivaa...
-tarjah-

Kootut teokset

Hyviä asioita, perjantai, prinsessat laivaan hyvässä säässä. Hyvä hankkeen työpaja, opin paljon. Päivän paras tuli kuitenkin illalla, ajoimme sinne Satakunnan sydämeen, ystävät hyvät meitä odottivat, hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvää juomaa.

Lauantain hyvät taisivat olla hyvä ajokeli, lämpiävä koti ja hyvä seura. Tämänpäiväinen hyvyys on tietty isäinpäivä, surullisella mausteella, muistelin oman isäni viimeistä isäinpäivää. Kiskaisin oikein kunnon happiannoksen, lumi suli ja piha oli haravoimatta viimeisen kerran. Nyt on haravoitu. Puskien siistintää ja alasleikkuuta, muutama juttu vielä odottaa tekijäänsä ennen lakkiaisia. Possukka oli tänään hyvää, laitoin siihen kuorrutteen auringonkukansiemenistä, basilikasta ja muutamasta muusta jutusta, mukaellen perjantai-illan herkullista kalaa, kiitos ystäväni :) lisäksi ylitin itseni ja leivoin pullaa, pulla tosin ilman mummaa, vähän laimean makuista. Korvasin makua sitten kunnon voisilmällä, jossa oli sokeriseos bourbonvaniljalla, mitään vanilliinisokeria käyttäny, nams kuulkaas. Olihan riittävän sofistikoidusti hienosteltu tuo vaniljajuttu? Blogissa pitää kuulemma tehdä jotain kadehdittavaa, tämä oli se tämänvuotinen ;)

Auh, ylppärikutsut ovat edelleen vain aivoissani, kääk!! Sillekin pitäisi kehityssuunnitelma virittää... muutama muukin suunnitelma odottaa tekijäänsä, ruokaa juomaa väriä valkoista lakkia... ja nuo olivat vasta kotijutut, töissä joku tusina plääniä pitäisi rakentaa, niiden kimppuun huomenna. Näillä eväin ensi viikkoon,

-tarjah-

aina se kitisee.

tarjolla tänään hyvää

• paaaljon jonkun muun keittämää kahvia
• piti mennä salille, mutta sen sijaan aurajuustotäytteinen suurensuuri kroisantti, eiks oo hyvä vaihtokauppa :)
• vaikka ulkona on lunta, sisällä on suht lämmintä ja ainakin kuivaa

ja joo, jo toinen testattu särkylääke tehoaa päähän (liekö jotain omatuntojuttua tuo päänsärky, palkkana siitä salin vaihtamisesta...)

ja huomenna on jo perjantai, jippii, illalla ystävien luo tuonne kauas kauas satakuntalaisuuden ytimeen, jahka ensin aivan liian pitkä työpäivä läpikäytävänä.

siinä sitä taas nähtiin, en pysty vain hyviä juttuja kokemaan. aina pitää valittaa. tai ainakin kitistä. nih.

-t-

Haastan sinut hyviin asioihin

Luin Ylen uutisen narisevista pomoista, linkki juttuun tässä. Kannattaa lukaista.

No joo, aiempien tämänpäiväisten pelkoajatusten siivittämänä mietin, että voisi oikein keskittyä tuon psyko-mikä-se-nyt-olikaan ehdotukseen kolmesta päivän päätteeksi pohdittavasta hyvästä asiasta.

Jospa oikein keskityn, ja koetanpa saada ne oikein näkyvillekin, tänne b-staniaan.

Tämän päivän ajatelmat:

1. pelosta huolimatta hyvä työpäivä
2. kahvi on hyvää kun paljon juo ;)
3. päivälliseksi ihanaa venäläiskeittoa ja tuoretta ruisleipää hyvässä seurassa
4. ja bonuksena ilo kuivasta tiestä aamulla, oli pakkasella, mutta mustaakaan jäätä ei ollut tarjolla kesäkumiselle. Milloinkakohan pitäisi...

Tässä tänään. 

Otatko sinä haasteen vastaan? 

Viikon hyvät asiat? 

Kerrotko muillekin?

Kahvin keittämisen taito

Hei mä osaan sittenkin keittää kahvia!! Todistusaineistoa ei ole, mutta monta kuppia join, ihan itekeitettyä. Töissä, hah. Vanha mies on ryhtynyt aamu-uniseksi eikä enää keitä töihinlähtevälle vaimorukalle kahveeta. Oi aikoja, oi muutoksia.

Kuva pinterestistä, oikeammin täältä

Kahvia tarvittiin yllättävän asian sulatteluun. Tuttu ihminen on hävinnyt, tilalla on vain outo kuori, haalea jäänne tuntemastani. Hän saa minut pelkäämään. Olen tuntenut hänet kauan, nyt kuitenkin aristan tulevaa, tulevat tapahtumat pelottavat. Enkä edes tiedä, mitä tapahtuu, tiedän vain ettei mitään hyvää. Tätä ehkei kannattaisi kirjoittaa, mutta mietin edelleen ilmoitustauluteoriaani ja päätän sen mukaisesti kirjoittaa. Olen huolissani. Suuresti huolissani.

Kaksi työpäivää ja lepo.

Keskilapsi yllättää

Täällä ollaan, viimeinen tappoviikko (anteeksi sanavalintani, onneksi ei todentunut) läpikäytynä. Kymmenisen viikkoa töitä aamusta iltaan ja silti jäänyt osa tekemättä. Mutta huraa, selvisin. Tietty huomennakin töihin, mutta tahti on joustavampi.

Marika, tervetuloa mukaan :)

Mitäs mitäs? Nyt alkaa huomata kilpparin puuttumisen ja lääkkeen vaikuttamisen. Mullahan oli sekä liika- että vajaatoiminta, yhtaikaa ja vuorotellen, vuosia. Poisleikkaus tietty muutti tilanteen, päivittäinen lääke tuli loppuiäksi. Mutkien ja rankemman kautta oikea lääke löytyi. Koko sairauteni ajan olen kärsinyt muistihäiriöistä (muistaakseni...). Sitä on tutkittukin, vaihtelevasti. Tuopas nyt näyttää jälleen kyntensä, tuo muistihäiriö, voimakkaaseen stressiin liitettynä. Ei voi muistaa. Ainakaan kaikkea. Ainakaan aina. Ainakaan minä. Ja sitäpaitsi, mulla on sellainen olo, ettei tämä ainakaan eka kerta ole, kun tästä valitan... muistaakseni...

Jotain muistin sopukoista kuitenkin nousee menneeltä viikolta työn lisäksi.

Käytiin pikkulapsen kanssa kuhmukuvaamolla suuressa sairaalassa. Aika tuli ja meni, me vaan istuttiin odottamassa. Puolen tunnin kuluttua pikkulapsi kävi tarkistamassa luukulta jonotilanteen (ai kauhiaa, miksen minä käynyt? no kun olen pienestä pitäen opettanut lapsia hoitamaan omia asioitaan, ikäänsä sopivan verran). Meidän lisäksemme kun muita ei ollut odottamassa, alkoi mietityttää. No kun heillä on kone rikki, kuvaa huonosti just siitä kuhmun kohdalta. Istuttivat meitä tietäen tuon! Istuttaisiinkohan me vielä siellä, ellei olisi kysytty? Onneksi oli kyseessä suuri lasaretti, tunnelin toisesta päästä löytyi toinen kuvaamo, ja vielä aikaa ottaa se kuva. Nyt on filmattu. Koko farssin pelasti nuori mies, kuvaaja siellä kakkoskuvaamossa, hän oli hymyilevä ja fiksu, pahoittelikin, mitä tämä eka ei edes vaivautunut tekemään.

Ja sitten tunnustus. Vaikka olenkin opettanut lapsiani selviytymisessä, yllätyn aina vaan. Minulla on upeat lapset, ihanat ja joustavat!!

Joku oli uponnut
aika syvälle pihassamme

Meille oli kutsuttu perjantai-illaksi kummittelijoita. Pikkulapsella oli synttärit just koulun alkaessa, kutsut on jo joitain vuosia kuitenkin pidetty pyhäinpäivän aattona. Niin nytkin.

Kutsun rakensin alitajunnan tehneen työn pohjalta minuuteissa, oikeasti en ollut ehtinyt sitä tietoisesti miettiä (tuli silti ihan oikeesti kiva). Ruokalista tehtiin pikkulapsen toiveiden mukaan viime viikonloppuna, rekvisiittasuunnitelma samoin. Hankintoja tein aina välillä muistaessa ja ehtiessä. Koitti torstai. Keskilapsi sanoi tekevänsä listan ohi vielä aivopullaa (vaaleanpunaista kierrepullaa suklaasattumilla). Teki. Samoin halusi tehdä pikkulapsen toivoman kummituskakun. Teki. Pikkulapsi laittoi talovanhuksemme edustuskuntoon vanhan miehen kanssa. Itse resusin töiden lisäksi rekvisiitan kimpussa, tuntia ennen juhlia mm. pinjatalta puuttui vielä pinta ja riiputussysteemi... (E. rakas ystäväni, aina tässä kohdassa muistelen haikeudella Ankkaamme, niin taas).

Voin kertoa olleen hirmuisen kiireen. Mitä tekee keskilapsi? Sanoo voivansa tehdä suolaiset muumiot. Ja teki kans. Kaiken tämän keittiövelhoilun lisäksi hän piti bileet kuosissa. Luontaisesti. Illan mittaan kuului "sullon kiva isosisko"-tyyppisiä lausahduksia. Dinonmunapinjata muuten oli liian kestävä, liikaa kerroksia, muistaakseni taas, taisi olla viime vuonnakin. Optimointi välillä kestää-hajoaa sopivasti oli taas liian vaikeaa tälle liimanäpille.

Tralalaaa... hitsi mä olen ylpeä ja iloinen. Keskilapsi ei ole juurikaan ollut tuosta kokkailusta  kovinkaan kiinnostunut. Väääärin. Niiin väärin ajateltu. Todisti sen just, jauholleen.

Mun muisti kuitenkin siis on mitä on, kaikkea lupaamaani herkutusta ja rekvisiittaa en listoistani huolimatta muistanut. Korkeisiin marenkikummituksiin kysyin ihan Ammattilaiselta neuvot tekemiseen. Ne olisi pitänyt tehdä jo keskiviikkona, enpä muistanut sitäkään, enkä muutamaa muutakaan juttua. Pikkulapsen sanoin, kivaa oli, ilmankin :)

Nyt on sateinen sunnuntaiaamu, matkamme suuntaa kohti Satakuntaa, sateinen sekin. Mutta sekös meitä haittaa, sade kuuluu syksyyn :) En sano mitään asenteesta, sanon vaan, että luojan kiitos meillä on vuodenajat, kuka sitä ikuista lunta tai paistetta kestäisi! Ja kun vuodenajat vaihtuu, on sadettakin, kylmääkin ja pimeetäkin, keväällä sitten sataa taas ja kirkastuu ja lämpenee. Mutta fakta on, että minä tykkään tästä. Ihan paras vuodenaika :)