sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Käyttöohjeiden puute

Voi hyvät ihmiset sentään. Kertokaa nyt jotain iloista. Muuten mörökölli vie minut. Nyt on tunne, että kuorma senkun kasvaa, ilman minkäänlaista kevennystä. Uutta taakkaa, ilman käyttöohjeita. Ei, kukaan ei ole kuollut, mutta monta pientä kuolemaa on käden ulottuvilla. Ympärillä tapahtuu ja minä mietin, mitä olisin voinut tehdä toisin. Tietäen, etten mitään.

Vanha sanonta siitä, ettei kellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa, on joutunut koetukselle. Mitäs sitten kun jaksaa vaan sen takia, ettei ole muuta vaihtoehtoa. Sitten kun sisin on vaan ihan tyhjä, joka suunnasta tulee lisää taakka. Ja surua. Surua.

Kun on liian täynnä tyhjää, ei enää tunne. Muuta kuin surua. Ja migreenin. Siitä en ole irti päässyt. En voi mennä tippaan. Minulta kysytään asioita, joihin en halua vastata. Minulle sanotaan asioita, joita en halua kuulla.

Teen sukkaa.


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kun maalainen kaupunkiin läks


Kuinkas sitten kävikään?

No, kas. Juna vei tätsyn aamutuimaan suureen kaupunkiin. Hyvässä seurassa, matka sujui joutuisaan. Hyppy junasta ja kipin kapin taksijonon hännille. Matkalla kohteeseen tätsy sitten otti kukkaron esiin maksaakseen. Tai kuvitteli ottavansa. Ei ollut mitään kukkaroa.

Onneksi arvon kollegalla oli kukkaro ja muutama pennonen... perille sitten päästiin, vain huomataksensa olevansa väärässä paikassa. Onneksi jalkapatikka ei ollut kovin pitkä... mitä lie vajaa kilometri, kyllä maalaiset sen kipaisevat.

Itse asiaan päästyä tämä tätsynen jäi sitten jumiin vessaan. Tätsynen myös oli soitellut useampaan paikkaan selvittääkseen kukkaronsa kohtaloa ja seuraamuksia. Maksuvälineet sulkuun ja sen semmosta. Kukaan ei tiennyt pankin tätsyä lukuun ottamatta juuri mitään. No, ei sitten ollut varaa uuteen taksikruisailuun, pari kolikkoa taskun pohjalla.... Mitäs sitten tätsyt tekisivät? Pummilla junalla keskustaan... paitsi että eräällä tätsyllä ei ollutkaan junalippua... onneksi jollain oli tabu ja sähköpostista löytyi sihteerikön tilaama tiketti peedeeäffänä...

Nyt seuraa tätsyn päivän paras. Junassa kotiin tätsyt tapasivat aamuisen junahenkilön. Pitkät keskustelut hurmaavan nuoren miehen kanssa, hän lupasi selvitellä, josko joku tietäisi tätsyn kukkarosta jotain. Ja huraa ja jipii, kukkaro oli löytänyt tiensä maalaisaseman junatoimistoon!! Tätsy olisi hypännyt molempien nuorten miesten kaulaan, mikäli olisi pokeri riittänyt, muuta tätsy on luonnostaan arka, hiljainen ja pidättyvä, ei sellaista nyt vaan voi tehdä. Mutta voi sanoa, ettei tämä jää tähän. Luonnossakin voi maksaa. Ja hyi ja joku nyt jotain rumaa ajattelee. Kakkua kuitenkin tätsy ajattelee... junaherrasmiehille kakkua, eikös se ole jotain?

Kokemusta rikkaampana, ilman kortteja
joku tätsy

Ja huomenna uudestaan...

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kesän viimeinen päivä?



Jos, 
niin kuin ennustetaan, 
tänään on viimeinen kesäpäivä, 
pitää tämä tallentaa.

Astuin siis ulos ovesta.

Kummisedän tuomat pöllit muuttuivat klapeiksi.
Kirves on jo monesti puukämpän portailta kuvattu,
siinä on varsi halki, terä on ikivanha 
eikä sitä ihan tuliteräksi voi mainostaa.
Pelitti silti loistavasti. 
Tunnustan, pelkäsin siinä käyvän
samoin kuin mielensäpahoittajalle
oman kirveensä kanssa.
Onneksi onnistuin paremmin.





Kolmannes tästä on villiviiniä, 
loput jotain tuntematonta 
keväällä ostamaani yksivuotista köynnöstä.
Alareunassa puolisen tusinaa daalian nuppua,
nähtäväksi jää, josko ehtivät kukkia.

Ja aapuva,
jos se syksy tulee,
mitä minä niille sitten teen??



Daaliat, mustasilmäsusanna,
petuniaa ja hopeahärkki...




Krassi kukkii sävähdyttävin värein
oksennusroskiksessa...
miniäntekele sen korkkasi kauan sitten...
ei siitä enää roskikseksi ollut,
mutta pihi minä ei voinut sitä poiskaan vielä heittää...



Papu mikä lie kurottaa taivaalle
betoniverkossa.



Tämä kuva on otettu vaan eri kulmasta,
kun vertaa sitä edellisen postauksen kuvakulmaan.
Se oli makkarin ikkunasta,
tämä tomskukaapin kulmalta.
Pitäisikö tomaattikaapille hankkia kypärä?
Kaikki samat kasvit, eri näkövinkkeli vain. 



Ja tattadaa,
meillä punertaa :)




Ja sitten käpytellään etupuolelle taloa.
Edelleen kukkii.



Bannerissa oleva lapio on saanut uuden osoitteen.
Tulppaanien istutuslapiona.



Salkoruusussa on muutama nuppu jäljellä,
oi että tuo onkin ilahduttanut.




Tämä tuoksu jaksaa edelleen valloittaa,
mistähän lie tuo väri peräisin?




Tässä taasen oivallista kranssimateriaalia,
humala ei tänäkään vuonna jaksanut kovin rehottaa,
lehdet ovat olleet käppyrällä viikkoja.

Ei ne lehdet siis, vaan tuo varsi.



Naapurin vanhan pariskunnan kanssa aina 
kisaillaan saniaisten noususta.

No  kas, meillä on etelän puolella suoraan paisteessa,
heillä seinän vieressä pohjoispuolella taloa...
kumpihan siinä mahtaa voittaa?
No syksyllä sitten taas ihastellaan 
heidän saniaisiaan, 
ne kun jaksavat olla ja rehottaa lähes jouluun...

No, tuossa siis kultapallo,
se saniainen ja taustalla kanadanpiiskuakin.



Ei voi tietää, mikä tämä on.
Enkä ole varma, 
kiinnostaakokaan.
Joku.
En syö.
Mutta kaunis on.
Loisii omenapuun juurella.
Ai miten niin vanha omenapuu?



Tästä viimeisestä kuvasta voisin kertoa tarinan.
En kerro.

Naapurin isännöitsijä palkkasi puutarhurin siistimään
alanaapureiden ja heidän välisensä orapihlaja-aidan.
Puutarhuri sitten päätti olla näppärä täti ja
jatkoi meidän ruusupuskalla.
Puska näkyy vasemmassa laidassa.
Otti sitten metrin syvemmälle kuin orapihlajaa.

Hassua kyllä, tämä täti ei koskenut 
etualalla näkyviin mikäliepuun versoihin,
ei myöskään kaatanut ihan oikeassa
alakulmassa näkyvää puuta.
Mutta ruusut veti juuresta poikki.
Metrin.

Meiltä kukaan mitään kysymättä.
Jos (hups) joskus kiroilisin,
sanoisin mitä ajattelen herra ärrästä.
Mutta enhän minä edelleenkään kiroile.
  1.  








torstai 18. syyskuuta 2014

Voi kääpä!


Tällä kertaa otti toipuminen koville. Perjantaina jagge m. otti vallan päästäni. Lauantaina ajoimme vielä pikkulapsen kanssa sienimetsään, saaliina kymmenen kiloa lampaankääpää ja yksi auton oven väliin jäänyt sormi. Mitä iso edellä sitä pieni perässä. Minun kynteni on vasta puoliksi irrallaan, pikkulapsella varmaan parissa viikossa. Huoh.

Miten kauniita sieniä


Siitäpä, perjantaista, sitten lääkekierre taas alkoi. Nappia napaan, titityy vaan. Maanantaina töissä, samoin tiistaina, kaikenlaisissa napeissa, ei kuitenkaan päiväsaikaan yhtään punakolmioista. Sitten pää jo sanoikin seis, ei metriäkään enää. Lahosi.

Keskiviikkona työterveys olisi antanut ajan viikon päähän, paikallinen keskus antoi tunnin päähän. Olin aikeissa kävellä suoraan suurpäivystykseen, mutta viime kerralla ne naukuivat niin kovin ilman lähetettä paikalle saapumista, että ajattelin ottaa varman päälle. Tällä kertaa ystävällinen nuori mies (joka oli neuvolalääkärinä isolapsen ollessa pieni, kröhöm) ihmetteli, miksi siellä olen, ei heillä niitä tippavehkeitä ole. Pyysin lähetteen ja sain, saatteella, että seuraavalla kerralla soitto riittää.

Siis alkuperäiseen suunnitelmaan. Risteyksen yli taasen ja lukitusta(!) päivystyksen ovesta sisään, siivooja avasi... siitä eteenpäin homma toimi kuin rasvattu, olin yksin odottamassa. Hoitajan kautta hoitoyksikköön, petiin, lääkärin neurotestit, tippa tassuun, verta toisesta tassusta ja pääkkyli tyynyyn. Tipan kortisoni (käsittääkseni) sai minut käsittämättömän levottomaksi. Eka vartti meni sopivaa oloa hakiessa, en oikein voinut olla mitenkään, en istuen, en maaten, en mitenkään. Lasit päähän ja lasit pois ja kas, simsalabim, poltteleva pään neljännes oli mennyttä. Autuutta. Risteyksen yli kotiin ja lunta lanttuun, ts. unta palloon. Iltaan saakka. Pari tuntia silmät avoinna muiden joukossa ja uudestaan, kuin teletapit ikään, uudestaan nukkumaan. Ja aamuun asti. Ja vielä vaan, uudestaan. Vähän kahvia välillä ja vielä uudestaan. Nyt ovat silmät auki, molemmat.

Todisteeksi avoimista silmistä menin pihaan, joka päivä pitää kastella. Chilit rehottavat ja kuivuvat, samoin auringnkukka, joriinit, ananaskirsikka, köynnökset... Viimeksi olen tammikuussa istuttanut kukkasipuleita, niin tänään heitin jonkun kymmentä taas maahan, saksalaiskaupasta ostettuja. Tällä kertaa toivon niiden juurtuvan paremmin...

Tätä mun on pakko kuvata, muuta kuvattavaa ei ole :(
Tuo kummituksen näköinen valkoinen ei ole kummitus, vaan se on tumman sininen aurinkovarjo. Huomatkaa myöskin jostain ihme linnunsiemenestä noussut auringonkukka, ekat terälehdet puhkesivat eilen. Ja ylähyllyn Mårbacka villiintyi viileämmästä kelistä, kukkii aina vaan lisää ja lisää.

Huomenna aamutuimaan kylän toiseen laitaan töitä paiskimaan, siitä omalle työmaalle, siellä yhtä ja toista, jos kasilta olen illalla kotona, saan olla tyytyväinen. Sen siitä sitten saa, kun tänään vain nukuin.

Huomista odottaen, sen jälkeen nimittäin on viikonloppu ja taitaa olla jotain mielensäpahoittamista ohjelmassa...


torstai 11. syyskuuta 2014

Asennekysymys


Jos viime aikoina olen vain valittanut, voin yrittää jotain parempaa. Yrittää siis. Aivot taitavat olla jonkinlaisessa tiltissä, en milloinkaan ole päästänyt eetteriin näin paljoa kiroitusvireitä. Johtunee alilääkinnästä, kilppari sumuttaa aivot. No ei se niin kovin iloista ole, mutta siinä sumussa ei pal haittaa... tai siis eihän mun kilppari mitään sumuta, vaan sen puute...

Avatessaan asennettaan vähän löysemmälle näkee itsekin muutakin kuin vain valitettavaa, kas näin:

Päivitin kotivaran. Ihan vaan muuten.

Näin erään auton takaikkunalla pinkin jousipyssyn, mieti, pinkin :)

Oltiin keskilapsen kanssa heiluttelemassa sitä vaaleanpunaista rautapalloa, waau me :)

Huomenna pääsen ystävän kanssa heiluttelemaan tankoja :)

Koko viikon olen kirjaimellisesti painanut leipätyötä, normaaliin verrattuna tuplasti, ajallisesti ja panoksellisesti. Voin sanoa antaneeni työlleni kaikkeni.

Huominen on muutenkin aamunostelun lisäksi mainio, tiedossa onnistumista ja raadantaa sopivassa suhteessa.

Meidän ihan-parhaat-naapurit ovat laskeutuneet taas maisemiin :)

Huomenna mulla on aikaa jopa vain olla. Ainakin vartti ilman vaatimuksia :)

Näin työmatkallani pienen suloisen tytön, jolla oli itseään isompi koulureppu.

Lämpömittari näytti iltapäivällä kahtakytäneljää. Ihanaa, ei tarvitse vieläkään tyhjentää kasveja, tomaateillakin voi olla toivoa vaihtaa väriään. Tai toisaalta voin olla punavihersokea ja ne ovat jo punaisia?

Hei jos tuotteen hinta nousee kymmenellä eurolla ja sen lopullinen hinta on kakskytkaks euroa. Mikä oli alkuperäinen hinta? Mitäh, miksi siihen muka miinuslaskua tarvitaan, häh!! Käytävällä kuultua...

Mä vaan keräilen ja keräilen kotipihasta siemeniä. Kuivaan ja pussitan. Merkitsen huolella. No, kaapeista löytyy vuosikertasiemeniä...

Huomenna laitetaan lankkutilaus vetämään, jos vaiks se keittiön lattia...

Tiistaina (kait se silloin oli) satoi, hurraa, nurmikkokin sai osansa.

Salkoruusut kukkivat aina vaan (ne juurakot, joista pelkäsin itävän lupiineita).

Maksaruoho avasi ekat nuppunsa kukkaan.

Syksy tuoksuu taivaalliselta.

Eräs vanha mies tyhjensi talouskompostia. Kait se on kiva juttu, noin niinkuin loppupeleissä. Kotipihaan kurvatessa hajuaisti oli tosin jotain muuta mieltä.

Mulla lobeliat ovat aina rynnänneet hurjaan kasvuun ja rehotukseen. Paitsi tänä vuonna, tämä hortonoomi jätti ne liian vähälle kastelulle, joo, vain kahdesti päivässä.

Mutta nyt, arvatkaas mitä. Ajatus on siirtäytyä tuonne kulmahuoneeseen, uutukaisen aviisin pariin. Eivät vaan oikein nuo lihakset ole samaa mieltä. Hartiaseutu jämähti. Peffa jämähti. Aivotkin tais jämähtää. Mutta sen verran aivoista vielä irtoaa, että lähetän vielä voimalähetyksen Villiviinille, otathan kopin :)

Näihin sanoihin, näihin lähetyksiin jäädään, nautitaan huomisesta,
-tarjah-





tiistai 9. syyskuuta 2014

Toistan itseäni: EPEK

Nyt ei mene kyllä hyvin.

Tietty jokin osa. Sain tilijuttuni kohdilleen, normitili tulee, hyvä niin. Työkaverilla ei lupauksesta huolimatta. Näin meillä. Kiitos, oi arvostettu esimies. Tulevan juhlallisen tilaisuuden, tilin, kunniaksi ostin tölkillisen kuplivaa. Pahaa. En ole viikkkoihin edes maistanut mitään pitoista, huomauttaisin edellisen postauksen keisarin uusien vaatteiden olevan jossain muussa elämässä koettua.

No, kiitos kummisedän, pihaamme leijaili eilen koivullinen pöllejä. Ne ovat siellä kasassa edelleen. Vein pikkulapsen painiharkkoihin. Läks kesken pois, pää sattui. Ajelin autolla tankkaamaan. Olin vähällä ajaa kolarin. Ulkona on upea ilmasto. Minä kökin sisällä. Töitä.

Vanha mies teki hyvää ruokaa. Vatsa kipeä. Vimpeli pelasi toisen loppuottelunsa. Hävisi toistamiseen. Valtava jano. Yöllä pissattaa. Virkkurin ihanalla ohjeella tein laukkua. Tuli vino tablettipussukka. Vi-no. Ostin viimeinkin pussillisen syyslannoitetta pihalle. Maksoin siitä liikaa. Mikään, korostan ei mikään, saa minua nostamaan pyrstöäni ja menemään tiskaamaan. Kun menen umpiväsyneenä illalla nukkumaan, luen sammumispisteeseen saakka enkä saa unta ennen huomista. Huonosti silloinkin. Joo, tiedän kaiken unihykieniasta. EPEK.

Ja viimeisin. Nyt on tilanne se, että suurin osa blogini lukijoista on viime aikoina tullut eräästä suuren itänaapurimme kanssa kipakkaa laukaustenvaihtoa harrastavasta maasta. Joo, se pienenpieni maa, missä se niemikin on, tuolla kaukana kaakon suunnalla. En nyt viitsi karttaa laittaa, pohdituttaa vain lukutihentymän siirtyminen suuren veden takaa lähemmäs. Ai miten niin mä seuraan tilastoja?

Ihmiset kulkee pipo päässä, villasormikkaat käsissä, toppatakissa ja karvakengissä. Siellä on yhdeksäntoista astetta

Uaah.



Ps. Oli vähällä unohtua. Kynsi putoaa. Kuka muu on niin tonttu, että pamauttaa autonsa oven niin, että oma peukku jää väliin oven naksahtaessa tikslukkoon? En kerro. Puolet on jo irti.

torstai 4. syyskuuta 2014

Keisarin uudet vaatteet



Nyt kuulkaas kuvittelua kehiin.

Maistelepas sielusi syvyyksissä näitä makuja. Vodka. Ei mikään halpissuomalainen, vaan ihka aito venäläinen vodka. Se oikea aromi. Toinen maku. Vermutti. Ei mikään halpissellainen, vaan se kallis. Halpis maistuu koneöljyltä. Seuraava maku, kerääpäs se makunystyröihisi, Cava. Ei sekään mikään halpisversio, vaan pullon hinta voisi olla vaikkapa tuollaiset 25 euroa. Oletko mukana?

Miltä maistuu?

Vodka? Vermutti? Cava? Cava saatta herättää kahdenlaisia ajatuksia, se voi olla makea tai kuiva. No jos se maksaa yli kakskymppisen, se on kuiva ja on tilaustavaraa, ei missään hyllyssä, kröhöm, huomauttaisin.

No, onko maut selvillä? Seuraava vaihe on yhdistää ne. Joo, kyllä. Kanisteriin. Kun tilaisuus alkaa, kippaa pohja maljaan. Perään pitäisi varmaan laittaa jotain perrieriä, mutta nyt käytetään oikein osuuskaupan r-merkkistä, joo, halpisversiota. Maistapas uudelleen, mitä olet mieltä?

No, tässä tarinassa kuitenkin oli vähän huono värinä, sitä Cavaa ei saanut. Piti ostaa shampanjaa, joo, luit oikein. Sitä oikeaa.

No, juomaelma on valmis, kekkerit alkakoon.

Illan kaunis hengetär esittelee juoman, kertoo tarinan, sisältäen juomaseoksen alkuperän, aih, oikein kuninkaallinen juoma. Ja saavutetaan tarinan huippu, sen espanjalaislitkun hengetär vaihtoi shampanjaan. Kaikki rientävät ottamaan tätä kuuluisaa juomaa ja kilvan kehuskelevat, ah-kuinka-hyvää. Shampanjaa oikein! Supina ja kuhina käyvät vieraiden keskuudessa, on niin hyvää juomaa, oikein kuninkaallista.

Vain yksi ottaa toisen lasillisen.

Mitä sinä olet mieltä? Varmasti maistoit mielessäsi, ensin kutakin erikseen ja sitten kaikkia yhdessä.

Kerro.

-tarjah-


maanantai 1. syyskuuta 2014

Wuhuu, keittiö!


Viikko käynnistyi, vauhdilla. Pikkulapsen neurokirurgikäynti ja oma hampaankoossapitämisyrityskäynti. Ensinmainittu käynti oli hieno, loistava lääkäri, puhui itse asianomaiselle, lapselle itselleen siis ja äiti oli todella tyytyväinen, toinen käynti plääh. Ei pitäs vanhaks tulla. 

Ja hei, kakskymmentä lämpöastetta sadekauden jälkeen, huikeeta. Jos vaikka tomaatit kypsyisivät...

Vain kaapin ulkopuolella olevat tomaatit kukkivat ja tomatoivat
Olen riipinyt tomaateilta lähes kaikki lehdet ja latvukset, jospa se auttaisi vähän edes tomaattien punertumista. Huomatkaa kaapista karannut, mustan katon päältä :)Kaapissa lymyilee myös ananaskoo, ei nupun nuppua milloinkaan, en ole raaskinut riipiä sitä ollenkaan, on edes jotain vihreää tomskujen lisäksi. Ne ovat omassa ruukussaan, eivät vie tomskuvoimaa.

Ananaskirsikka tuottanee
paljaan taivaan alla satoa
vaikka kylmää olikin



Njaa, kuukausimansikkaa, punapersepapua,
persiljaa, ananaskirsikkaa, rucolaa,
rikkaruohoja
ja huikea sokerihernesato
(ja muuten maailman paras vihannesveitsi,
taattua sveitsiläistä laatua sahaterällä)

Edellisten lisäksi ilmasipulia,
kehäkukkaa, ainakin kolmea chiliä,
venäläistä rakuunaa, italianpapua,
auringonkukka, lipstikkaa ja mitä lie

Ai miten niin meidän kasvilaatikot ovat sikinsokin?

Mutta siihen keittiöön. Keittiön lattian alla on luultavasti kuollut rotta, hajusta päätellen. Lattian avaus edessä. Pikkulapsi anoi mukaanpääsyä, saanhan!

En ole luultavasti edes maininnut parin viikon takaisesta ylläristä, sain ja hain keittiökaappeja rahan vaihtamatta omistajaa... suunnittelua ja pohdintaa... alakaapeissa vähän vajausta... ostettiin taannoin ruotsalaiskaupasta porsliininen tiskiallassysteemi vitosella, sekin on odottamassa... saa nähdä, kuinka käypi.

Tämä on juuri sitä, mitä haluankin, kierrätetyt keittiökaapit, uusiokäyttöä ja munnäköistä tulosta. Se, joka meidän keittiössä on viimeisen neljäntoista(!!) vuoden aikana käynyt, ymmärtää tapauksen merkityksen. Minähän joitain vuosia sitten kiskaisin ensin keittiön yläkaapit veks ja taannoin saman kohtalon koki myös osa alakaapistosta. Muovimattoon raivostuin jossain välissä purkaen ylimääräisiä höyryjä sen irtirepimiseen. Aaaarghh!

Mun kaatislöytöni:

Odottaa hellää kättä


Kivoja juttuja lauantailta, oltiin metsässä. Naamakirjassa jo hehkutin vuosituhannen uutista, minä ihan ite löysin metsästä, ekan kerran eläessäni, kanttarelleja. Niitä ennen tapasimme hänet:




Ja hattivatteja:


No hei, ei kantsut tietty tämmösessä metässä viihdy, kyllä ne ihan just siellä lymyilivät, missä Mia, erään paikallisen kuppilan ravintolapäällikkö vihjaisi. 


Näillä on hyvä aloittaa viikko :)