tiistai 17. joulukuuta 2013

mitäs sitten?

Mitäs sitten kun on helpompi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa?

Mitäs sitten kun on parempi olla kirjoittamatta kuin kirjoittaa?

Mitäs sitten kun asia, jota ei kirjoita, ei jää historiaani kirjoitettuna?

Mistä minä tiedän!!

-t-

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Vanhassa talossa

Tämä olkoon tarina vanhasta talosta kauniin aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä.

Yksi tärkeä asia täällä blogissani ovat te, lukijat. Kommentoitte tai ette. Olen huono kommentteihinne vastaamaan, olette varmasti huomanneet. Jokikistä kommenttianne kuitenkin korkealle arvostan, kiitos teille, ne ovat tärkeitä minulle, vaikka sen huonosti osoitankin. Ja Virpi, sinä siellä, ihana saada sinulta viestiä vaikkei blogger yhteistyöhän taipuisikaan :)

Ajatukset ovat poukkoilleet villeinä pitkään. Olen tehnyt ja ollut tekemättä. Olen lukenut ja kirjoittanut. Olen pelännyt ja toivonut. Olen ollut rauhallinen ja olen ollut ahdistunut.

Aurinko kun tuolla paistaa, päätin jättää kaikenmaailman ajatukset muhimaan itsekseen, ja päätin tutustua Vanhaan Taloon kameran läpi. Ja voi auts!! Ei olisi pitänyt. Luulin meillä olevan suhtkoht siistiä, vääremmässä tuskin olisin voinut olla, auh!

Tästä nyt kierrokselle tähän hetkeen, meidän vanhaan taloomme, olkaa hyvät (ja minä kun olen minä, selitys aina löytyy...)


Astutaan siis kolmannesta ulko-ovesta sisään,
portaisiin.
Miksei kukaan ole istuttanut sipuleita,
kysynpä vaan.
Kassillinen.


Kukaan ei ole tyhjentänyt 
kuivausrumpua.
Pesty ja kuivattu sentään.


Siirrytään keittiöstä nopeasti eteen päin.
Vastassa on lipasto ja avoin sukkalaatikko.
Painitossuineen.


Meillä lämmitetään edelleen hehkulampuilla.
Ovat lisälämpö,
sanovat viisaat mitä tahtovat.
Niin, siis lampuillakin...


Meillä myös taiteillaan.
Maalit ja hamat.
Paljon.


Lakritsipulverin oikea säilytyspaikkahan 
on työpöydällä, 
uuden hienon testilämmittimen vierellä.
Auringonpaisteessa.
Anteeksi huono kuva,
tärähti kuten kuvaajakin.


Niin se lämmitin.
Ihan tulivoimainen.
Nuo sähköjohdot nyt vain sattuivat olemaan siinä...
ei pienintäkään siivousvimmaa havaittavissa...

Tästä lämmittimestä vielä lisää,
mikäli tuotekehitysosastomme kykenee
sitä esim. kaunistamaan.

Ideana siis:

eristeenä lautanen,
päällä leipävuoka,
jossa palaa neljä tuikkukynttilää
(joita lämpökynttilöiksikin kutsutaan...),
niiden päällä kukkaruukku, 
punasavinen(reikä on tukittu foliolla),
ja koko komeuden kruunaa kuuskytluvun kukkaruukku.
Toi lämpöasteita eilen illalla 
neljä kappaletta normaaliin lisää yhdessä isossa huoneessa.

Tässä siis vinkkiä jos Eino vie sähöt...


Matkan jatkuessa huomaamme 
jokun perheenjäsenen hankkineen pertsat.
Palmothin popot siis.
Muistaakseni kolme euroa.
Toisella työpöydällä.


Ja kääntäessämme katseemme vasemmalle,
huomaamme ankaran todellisuuden.
Katsokaa tuota pölymäärää. 
Kehyksissä on ollut uusi väri
jo kuukausia.
Äiti pikku kätösin suhutellut keskilapselleen seinäntäytettä.
Kukahan ne on tuohon jättänyt?
Keskeneräisinä.
Lasit jossakin.


Äkkiä eteenpäin.
Ruokasalin pöydältä löytyy 
suklaakakku.
Ei meillä mitään leivota.
Paitsi taas eilen.
Pikkulapsi.
Jälkiruokana hevosen sisäfilepihveille.
Huomattava omena-sitruuna-kurpitsatäyte.
Ja sitäpaitsi,
aika usein meillä käytetään jääkaappiakin...


Eteenpäin, sano mummo lumessa.
Meillä asustaa telkkuhuoneen sohvapöydällä
sotaisa joukko.
Löydätkö linnapihalla olevan sormuksen?


Ja örkkimaalaamo on vuorostaan viereisellä,
vähän pienemmällä pöydällä,
pöytä puolestaan odottaa maalausta valkoiseksi.
Odottanut vuoden.


Ja sännätään vielä kohti makkaria.
Tarkasti katsoessa huomaa, että kuvassa on pöytä.
Kuorrutettuna.
Vesipyssy,
kirjakokoelma,
hömppää, tietoa, lastenjuttuja, ja ja ja,
legoörkki,
rekka,
peli...


Samalta pöydältä, eri pää.
Orkideakirja.
Hotellipeli
Kuulapeli.
Tuntematon lahjakirja.
Ammattikirjallisuutta (vanhan miehen).
Lego.
Muumio. Viime vuodelta.
Seikkaillut siitä saakka eri puolilla taloa.



Miksen ole myynyt tuota pöytää?
Vieläkään?
Se odottaa vain verkkoon heittoa. 
Kuvatkin otettuna (toki, tyhjänä...)

Ja viimeinen huone. Makkari.
Arvaas mikä.
Minu vuonna kivi ja tuli tekemäni 
vanhan miehen aamutakki.

Mielenliikautuksellisista syistä en ihan kaikkia huoneita kuvannut. Keskilapsen huone mm. on niin kylmä, ettei sinne voinut nenäänsä näyttää.Vessa. Pieni. Ei ilmaistavaa. Kylppäri taitaisi saada viranomaiset liikkeelle, ainakin lastensuojelu olisi kiinnostunut. Ei ne kymmenet erilaiset kaakelit seinillä, mutta entä ne lattian irtolaatat? Entä tulisuudelma keskellä suihkukopin lattiaa? Sovitaankos, ettei kerrota kellekään ;) 

Entä eteinen numero kaksi? Sähkötön ja varjon puolella. Seinistä raavittu maalit pois. Matto sentään lattialla. Odottaa valkoista maalia... Eteinen numero kolme. Sinne ei pääse. Kattoon asti täynnä, varastona. Kyseisen eteisen kautta pitäisi päästä toiseen vessaan. Ei siis sattuneesta syystä pääse. Ei se tosin kovasti haittaakaan, pytty on lattialla viemärin vieressä. Ja vintillä olisi toistasataa neliötä niinsanottua tyhjää tilaa. Ei tosin tyhjää. Kaikki se tavara, joka olisi pitänyt hävittää jo vuosia sitten vaikkapa kaatopaikalle, majailee edelleen siellä. Tarttis varmaa tehrä jottai. Ehkä ensi kesänä. Näin olen ajatellut jo yli kymmenen vuotta.

Yhtään kauempaa ei kuvia olisi voinut ottaa. Nytkin rajaamalla sain kaikkein kamalimmat jutut pois.Ei olisi kestänyt silmää yhtään enempää. Enkä olisi voinut naamaani näyttää ulkopuolella kodin. Vai mitä Sirpa?






perjantai 15. marraskuuta 2013

Taivaslaulu


Luin Pauliina Rauhalan kirjan Taivaslaulu. Eilen illalla. Yhdeltä istumalta. Sitä ei voinut laskea kesken kädestään. Kirja on puhutteleva.

Tuo kirja sai ajatukseni jopa kahden vuosikymmenen taakse. Silloin luin Jean Sassonin Prinsessa-trilogian. Vuosikymmen sitten puolestaan luin Liza Marklundia, tässä yhteydessä hänen kirjansa Uhatut.

Saatuani Uhatut luetuksi ystäväni kertoi menneensä naimisiin muslimin kanssa. Juuri luettuani tuon kirjan tämä uutinen oli minulle järkyttävä. Ystäväni liitto on jo päättynyt, ei kuitenkaan mistään Uhatuissa esiin tulleista mahdollisista syistä. Haluan tässä vielä lisätä että työskentelen paljon maahamme läheltä ja kauempaa muuttaneiden kanssa ja kokemukseni ovat olleet kautta vuosien hyvät, jopa upeat. Minulla ei ole pahaa sanottavaa. Tietty aika ajoin asioita ihmettelee ja kummastelee, niin kuin aina, kun ihmisten kanssa työskentelee, mutta on muistettava meidän kaikkien olevan ihmisiä, inhimillisiä.

Yhtä kaikki, nuo viisi kirjaa ovat ne, jotka ovat kaikkien satojen lukemieni kirjojen joukosta minua eniten puhutelleet. Vielä muistan ne yhdeksänkymmentäluvulla kokemani tunteet ja kuohut ajatuksissani, Uhattujen pahuuden ja sen herättämät järkytykset. Ja eilen moni ajatus poukkoili villisti päässä, törmäillen ja kiitäen.

Nuo viisi kirjaa ovat kukin saaneet minut itkemään, niin eilinenkin. Jonotin kirjaa kirjastosta kuukausia. Saatuani sen luetuksi ajattelin palauttaa sen heti, jotta seuraava sen nopeasti saisi. Enpä palautakaan, luen sen uudelleen, hitaammin.

Mikä meissä ihmisissä oikein on? Mikä meitä vaivaa? Miksi toiset luulevat olevansa oikeammassa kuin toiset? Johtajuutta tarvitaan, mutta toisen alistaminen ja mitätöiminen eivät ole johtajuutta. Näistä kirjoista olisi helppo vetää johtopäätös, että uskonto sallisi nuo. Se olisi liian helppo vastaus. Se ei voi olla se. Mikä se sitten on? Mitä sinä ajattelet?

-tarjah-
tabletilla taas

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kapalonakkeja


Olen kehissä.
Pieni muistelus viime viikonvaihteelta,

Pikkunakit ja pieni paketti taikinlevyjä, 
kapalonakkeja. 
Ohut suikale taikinaa nakin ympärille, 
suosio lasten keskuudessa huikea. 
Helppo kuin mikä, kokillekin.


Kakun korvasi kukkapurkki. 
Purkissa suklaamousse 
ja päällä mustia oreokeksejä murskattuna.
Ja mato.



Oreokeksien täytteet ja kaikenlaiset muutkin jäännelmät 
sekoitin kakkutikkareiksi.
Taiteilijalapsi sitten teki niistä ukkeleita,
karamellivärillä värjätty valkosuklaa,
lakritsiströsselit ja punainen silmäteelmä.


Tässä sama ukkeli pöydässä,
pinterestistä poimin idean painaa pöytäliinaan hämppiä.
Neljä metriä lakanakangasta,
yksi purkki kangasväriä 
ja lapsityövoimaa painamassa
hämppävaelluksen
lattialta kohti keskellä
olevaa kynttilänjalkaa.
Tyytyväinen.


Ja vielä
rajoittunut kakku.
Kiitos Tanja, tämä on loistava ohje muokattavaksikin:)
Ja muuten, jos gl-ohjeita muutenkin kaipaa, 
kannattaa tutkailla
hänen leivontatunnistettaan enemmänkin.
Upeaa:)

Sitä ohjetta sitten muokkasin urakalla.
Pieni serkkunen kun syö vain maidotonta ja 
vehnäproteiinitonta ruokaa,
hänelle sopiva kakku piti kehittää.

Jauhona käytin Provenan Gluten Free pure oat -jauhoa.
Kermaviilin vaihdoin omenahilloon
ja sitä myöden soodan leivinjauheeseen
(sooda sopii happamalle kermaviilille,
muttei mielestäni omenahillolle).

Ja sitten se totaalinen muunnos,
kuorrutus.

Kolme keltuaista, pari desiä kookosmaitoa,
130 g (levyllinen) tummaa suklaata,
vähän sokeria.
Keitetään kiisseliksi.
Liotin kaksi liivatetta siihen ja jäähdytys.
Kylmään kiisseliin
kovaksi vatkatut 
valkuaiset (3).

Kakun päälle,
sokerimassasta haamut
ja juoksutus pöytään



Tämän postauksen ajatus tulee kuitenkin vasta tässä.
Päiväkirjamerkintänä itsellekiin.

Isäinpäivä.

Sitä on vietetty vähän uudella tavalla.
Keskilapsi partiopuskassa.
Isolapsi teollisuuskaupungissa.
Pikkulapsi sentään kotona.

Aamulla leivottiin pikkulapsen kanssa.
Tuoretta patonkia
ja omenatorttusia
(maailman helpoin,
torttutaikinalevy kahdeksaan osaan,
sormella kuoppa keskelle
ja nokare uuninkestävää marmeladia siihen,
uuniin ja kypsänä tupsaus tomusokeria.)
Hyvää ja kallista briejuustoa
ja spumantea.

Juuri nyt pikkulapsi isänsä kanssa
rakentaa örkkiarmeijaansa.
Isällään tosin oli muita suunnitelmia päivälleen,
mutta pikkulapsi ilmoitti tänään olevan isäinpäivä,
joten he tekevät yhdessä jotain kivaa,
hän itse oli valinnut siihen örkit.

Uunista tuoksuu valkosipuliperunat,
lihapullukat ovat tulollaan
(nautaa, söin massaa raakana,
tämä vain tiedoksi, 
mikäli siitä iskee joku ehec tai kumppaneistaan jokin,
tiedoksi ruumiinavauksen tekijälle)

Olo on viime postauksesta kohentunut, 
koko viikosta selvisin,
työmaalla erikoisia tapahtumia.

Lääkeuudistus etenee, 
tämmöinen pulliainen ei oikein vaan tiedä,
miten tulisi jakaa pieni pyöreä 
halkaisuviivaton pilleri kahtia, 
saati neljään osaan.
Pelkkiä muruja,
epämääräisiä sellaisia, tuloksena.

Jos siellä lukijapuolella olisi joku, 
joka tietäisi asiasta jotain,
neuvot otettaisiin kiitollisena vastaan:)

Lisäksi sairauskertomukseen merkittäköön:
tajuton tasapainovaikeus.
Ei huimaa.
Mikään ei pyöri.
Tasapaino vain hukassa.
Kävellessä vetää voimakkaasti
jonnekin muualle paitsi suoraan.

Jätän fillarin satulan ja otan kaasupolkimen,
partsajuttuja muistellen:

Ylipitkä wiineri, ei tuu mittään!!



Näillä ajatuksilla ja tunnelmilla mennään nyt,
päätän ylipitkän postaukseni tähän.


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Valitusten esiäiti, olkaat hyvät :(


Varoituksen sana, pelkkää valitusta tiedossa. Jos olet valmiiksi väsynyt, harmissasi, masentunut tai jotain muuta noiden suuntaista, kannattaa painaa oikeassa yläkulmassa olevaa ruksia, niin, nyt, juuri nyt, lukematta enää sanaakaan.

Nyt se on iskenyt. Ei mikään räkätauti, vaan kilpirauhanen. Ja itsesääli. Ja kauniisti sanottuna ketutus. Olen kolmatta viikkoa lääkevaihdossa ja voin sanoa vain voivoi. Periaatteessa olo on jollakin lailla paermpi, mutta.

Kun kilpparini toimintaa ajetaan alemmas,  minä sekoan, mikään määrä unta ei ole riittävästi ja muisti haihtuu loputkin hippunen kerrallaan. Olen koettanut jaksaa. Nukun niin pitkään, kuin kello antaa luvan.

Mitään ylimääräistä en aamulla tee. Ylimääräiseksi aamuisin luetaan näinä aikoina mm. lehdenluku. Kotiin tullessani raahudun nojatuoliin, poimin lehden ja totean niin monen tiedon lehdessä olleen sellaisen, että siitä olisi pitänyt jo työn vuoksi lukea jo aamulla. Yritän sovittaa aamupalan syömisenkin työn lomaan, saan niin lisäaikaa nukkumiselle. Kotiutuessani taidan sammahtaakin tähän tuoliini, kummasti ainakin kello näyttää kummallisia lukemia...

Hankaluus tässä on työ-ja perhe-elämät. Yksinhuoltajuus (päättyi viime torstaina, toistaiseksi, vähäksi aikaa) yhdistettynä lastenjuhlien suunnitteluun ja valmisteluun. Ne juhlat. Lisäksi lastemme pienten serkkujen (vanhempineen tietty) tapaaminen pyhänä. Normaaalien töiden lisäksi tällä viikolla kaksi työreissua maamme itäiseen pääkaupunkiin, kaksi eestaaskokopäivä-työpäivää ja yksi kehittämispäivä. Ja kaikkiin väleihin limittäin-lomittain unta palloon. Tai niin kuin meillä sanotaan, lunta lanttuun :)

Ei paljoa ole tietoa muusta maailmasta. Kuulin jonkun töissä mainitsevan jotain syysmyrskystä. Joo, sateenvarjoni meni nurin eilen idässsä. 

Kyllä sitä tahdonvoimalla näköjään pystyy puskemaan. Tosi joitain tärkeitäkin asioita on pakko priorisoida, töissäkin tänään tuli todennetuksi. Kun ei pysty niin ei pysty. Voisihan sitä varmaan kotiinkin jäädä, ei vain sielu anna periksi saikkaria, pusken. Ei montaa yötä, niin saa aamulla nukkua. Päivällä nukkua. Illalla nukkua.

Tärkeät jutut kuitenkin ensin, blogeja voi tältä pilleriltä lukea vaikka olisi nukahtamaisillaan... ja muuten, on hassua tuo makuuhuoneen lämpötilan merkitys, tai oikeammin merkityksettömyys. On ihan sama, montako astetta siellä on, kun taju sammuu niin se sammuu, on asteita minkäverran tahansa. Enpä ole montaakaan kertaa tänä syksynä kakluuniin koskenut. Tai joo, silloin kun oli aamulla yhdeksän miinusastetta, taisin puita sinne tökkiä...

Ensi viikolla taas muutos nappeihin, saapa nähdä, millaisin seuraamuksin.Jos vaikka saisi aikaan positiivisemman postauksen.

Huomenna Kamppiin eksymään ja etsimään jotain ihme-bussia (näin maalaisittain ilmaistuna). Jos siis herään, ensin kotona ja sitten vielä asemalla... vai pitääkö sanoa steissillä?

Ja joo, julkaisen (tai ainakin yritän) tämän pillerillä, tämä ei anna liittää perinteistä allekirjoitustani, niinpä näin:

-tarjah-

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kaameuksia tiedossa?


No, nyt onkin sitten 
harmaatakin harmaampaa, 
ei kuitenkaan sada. 

Kävin haravoimassa taas kerran 
niitä omenapuiden lehtisatoja, 
keräsin vielä kerran korillisen omppuja, 
pakkasen puremia. 
Katson, 
josko ne olisivat vielä siinä kunnossa, 
että niitä kannattaisi kuivata. 

Tässä on meidän perheen syysvärit, 
ruskea, keltainen ja punainen,
pöllö salamakuva, pöh.

Omput varmaan pitäisi pestä ennen kuvausta :)

Ja tässä sama kuvakulma erikoissalamalla, 
nimittäin käsi salaman edessä:



Edessä on hurja viikko. Pikkulapsi pitää perjantaina kaverisynttärit, teemana jotain kaameaa. Juhlinnat jatkuvat lauantaina, olen luvannut tehdä kaameaa suklaakakkua pienille serkuilleen. Tässä on vain pari pientä mutkaa matkassa, talo on kuin pommin jäljiltä, kutsut olisi pitänyt jo jakaa (ne ovat vielä aivojeni syövereissä kivoina kuvina), koko kaameus pitäisi suunnitella tykötarpeineen ja töitäkin pitäisi tehdä.

Ja pari pientä lisäkierrosta tähän kaikkeen tuo muutettu kilpparilääkitykseni, oloa voisi kait kuvata parhaiten sanalla "maanisdepressiivinen", joko sata lasissa tai sitten ei, nolla. Jos pari postausta sitten valitin oloani, niin mitä se nyt kirvoittaisi, jos sitä tarkemmin kuvailisi, en taida pohtia edes. Jos toiveen jollekin kejulle / haltijalle saisi esittää, niin pientä tasoitusta, kiitos, tähän virta/virrattomuuteen, jooko?



torstai 24. lokakuuta 2013

Ollaan sitä sitten niin trendikkäitä


Luin nimittäin jostakin, että on niin kovasti trendikästä kuvata kahvikuppiaan. Ja minä sitten vielä huitaisen samalla trendikkyydellä toisenkin asian, viestin kokemastani kauheudesta, nimittäin äitiyden vaikeuksista. Minun äitiyteni koki kolahduksen.


Ja sitäpaitsi, tuo kuppi ei ihan varmana ole mitenkään millään lailla pinttynyt kahvinjuonnista, on vaan niin kovasti harmaa ja suttuinen päivä, että varjoja vain... käsi tärähti... pikseleitä...


maanantai 21. lokakuuta 2013

äitii, voidaanks me syädä tänään auringossa?


Perheenäiti ylitti taas itsensä. Teki ruokaa, sovelsi jonkun kanssakirjoittajan herkkua. Pikainen freesaus kanankappaleille (naturell), sekaan currytahnaa ja valkosipulia (ei saa kertoa lapsille). Sekaan sipulia lohkoina,  kuivattua suppista, kukkakaalin nuppusia, vettä, suolaa, punaisia linssejä, keitettyjä porkkanasuikaleita, kookosmaitoa ja riisinuudelia.

Jotta ruoasta saataiiisiin maailmankeittiön kansalainen, se tarjottiin hapankorpun kera. Kun pöytään käymisen aika koitti, kuului tuo otsikon lause, voidaanks syödä auringossa. Meillä on vähän viileää, työhuoneen lattiaa läikitti kirkas syysiltapäivän ihanainen aurinko.

Oltiin retkellä ja syötiin paisteessa, lisälämpönä meillä oli vielä kuivuri, joka puhalteli omenoita kuiviksi. Se on kolmatta vuorokautta tauotta puhaltanut sokeria tihkuvia herkkuja talvea varten. Meillä on abc-merkkinen kuivuri ja siihen saa vaan kuuteen tasoon omppuja kerrallaan, vaivaiset parikymmentä.

Tällaista tänään, päivällinen lasten kanssa oli mukava, varsinkin toisen murun ollessa kietoutuneena kuivurin ympärille, kylmissään raukka ;)

Yritin tätä kirjoittaa tabletilla, huonoin seurauksin. Oli kovasti hankala kirjoituskone, ei halunnut tulkita pienen sievän etusormeni hipaisuja, alkoi hangoitella vastaan ja lopulta tallensi vain puolet. Lieneekö virustauti iskenyt siihen... loppu hyvin, kaikki hyvin, onneksi on pöytäkone. Lähden nyt kuskaamaan niitä lehtisäkkejä pois,


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Se suomen laki


Joo, kirjoitin harkitusti 
tuon otsikon pienillä kirjaimilla,
onhan kyse askartelumateriaalista,
ei sillä enää ole mitään tekemistä 
lain tai valtion kanssa.

Tässä ekana kylppärin ovi,
vielä puuttuu suhulakkaus ja 
sen jälkeen saa pikkulapsi kiinnittää 
kahvan ja lukon takaisin paikoilleen.

Ovi on joskus parisen vuosikymmentä sitten 
hankittu rompparilta,
siihen on tehty jätepuusta karmit. 
No, ne ovat edelleen paikoillaan,
koko kylppärihän odottaa edelleen
(varmaan vielä vuosikymmeniä) remppaansa.
Joitain kesiä sitten 
isolapsi maalasi sen karmean pinnan
valkoisella.
Nyt sekin jäi piiloon suomen lain alle.

Tiättetkö muuten, 
miksen voi ottaa pihastani 
mustaherukkapensasta pois?
Koskei sitä voi maalata valkoisella...

Tätä mieltä minusta on armas vanha mieheni...



Ja tässä taasen on sen yhden
 viime talvena valkoiseksi maalamani
viiden euron hyllyn sisältöä. 
Oli vähän hankala rajata sitä, 
ettei kaikki sekasotku  paljastuisi...

Olen siis päällystänyt 
sekä kenkä- että karkkilaatikoita,
lehtilaatikoita ja muutenvaanlaatikoita
tuolla riittoisalla suomen lailla.
Sitä siis riittää vielä moneksi vuodeksi,
vaikka keksisi päällystää mitä.
Tuo kellertävämpi paperi on 
jostain viiskytluvun romaanista.


Tässä meidän viimeinen auringonkukkamme,
rassukka.
Pelastin sen pakkaselta 
parisen viikkoa sitten 
ja viikko sitten se avasi kukkansa.

Tai siis no joo, kukkansa.
Varmaankin kaikki 
kynnelle kykenevät terälehtensä.
Se on juonut puolisen litraa vettä 
saadakseen kukkansa puhkeamaan,
lehdet nuutuvat,
mutta kukka sen kun kukkii,
iloksemme.


Mitä luulette, 
valehtelenko paljon 
väittäessäni tämän seuraavan kuvan
sekamelskan olevan ruusupuska?

En valehtele.
Puska sattuu olemaan vaahteran alla.
Mihinkäs muualle tuo vaahtera 
lehtiään tiputtelisi
kuin suoraan alleen...



Ja vielä pakkokuva arkistointimielessä.
Tämän vuoden ensilumi.

Ilmeisesti perjantai-iltana 
satanut märkä lumi,
siihen pakkanen päälle
ja tuloksena aamuinen jäämaa.
Ei edes jalanjälkiä jäänyt, 
niin jäässä oli.

Nuo lehdet on nyt säkitetty,
odottavat poiskuljetusta.
Meidän tontillamme on niin paljon 
niin lujasti lehteviä puita, 
ettei kompostointikeskuksemme
joka vuosi vedä niin paljoa.
Tänä vuonna siis on vuoro ajaa ne pois,
omenapuiden alla odottaa vielä
 ainakin saman verran samaa kohtaloa.


Lumimarja, syreeni ja kirsikkapuut 
pitävät vielä lehtiään tiukasti,
montakohan pakkasta ne vielä vaativat 
ennen lehdistään luopumista?

Näillä aatoksilla 
lähdetään uuteen viikkoon,
erikoiset ja -laiset viikot edessä,
saas nähdä, kuinka käy.
Näillä aivoilla.






perjantai 18. lokakuuta 2013

Noppavalot




Heti aamutuimaan lainasin hävyttömästi ystäväni vanhaa fb-päivitystä, muuttaen siitä "vapaapäivän" sanaksi lomapäivä. Anteeksi Jaana, hyvään tarkoitukseen meni :)


Näin loma-aamuna, saanko esitellä insinööri-isolapseni taittelut kohteessaan:


Olen siis jossain kaukaisessa menneisyydessä ostanut askartelumateriaaliksi Suomen lain vuodelta jotain, erinomaista ohutta paperia, taipuu mihin vain eikä kovin helpolla repeä ja sitä vaan riittää ja riittää. Jos jostain valoa vähän lisää vielä tulisi, voisin kuvata muutaman muunkin käyttökohteen. Kolmetoista noppaa niistä näpeistä siis ilmaantui, kymmenen niistä ripustelin pienemmän ruotsalaiskaupan neljällä eurolla (kolmeysiysi oikeesti) myymään patterikäyttöiseen ledisarjaan. Hauska yksityiskohta on se, että otin käyttöön pikkulapsen legorekasta pois vaihdetut patterit, ne riittävät vielä mainiosti ledivalojen käyttöön. 

Ajatus nopista tuli vastaani viime viikonvaihteessa blogistaniassa seilaillessani. Pieni hetki vain, tarkistan tabletin kirjanmerkeistä linkin, jossa on hyvät ohjeet taittelulle.

Kas tässä, Anun Kotliving:

http://kotoliving.fi/keijukaisvalot-origami-ilmapalloilla/

Kuvastaa minun asennettani verrattuna Anuun, minulle nuo ovat nopat ja hänelle keijukaisvalot :)


Mukavaa päivää, itse kullekin, iloitaan hyvästä päivästä :) 







tiistai 15. lokakuuta 2013

Hukassa


Minä hävisin. Olin hukassa. Menin pois. Järjettömän suuren stressin alla piilossa. Olenko löytänyt itseni esiin? En. Hukassa edelleen.Ja kun tässä istun ja sen kirjoitan, kyyneleet nousevat silmiin. Hukassa. Hukassa itseltäni, hukassa kaikilta.

Teen suhteellisen järkeviä asioita, silti hukassa. Laitan ruokaa, poljen, siivoan, iloitsen, leivon, teen työtäni, kuopsutan pihaa, pesen pyykkiä, odotan, käyn kaupassa, soudan, hämmennyn, vedän ja nostan, olen äiti, puhallan, poimin, kaadan, lohdutan, tankkaan,avaan ja suljen, kuulailen, rakastan, haravoin, kuljetan, suren, noudan, petyn, etsin, hymyilen, haen, unohdan.

Nyt myönnän, kilpirauhaseni poisto ei ole tuonut minulle terveyttä. Se on tuonut minulle näennäisen elämän. Päivät, joista en muista mitään. Tietysti blogista ja kamerasta voi tarkistaa, mitä olen tehnyt. Palkkakin tulee tilille, teen siis työni, teen sen ammattitaidolla, kokemuksella.  Minulla ei ole muistia. Jos joku kysyy jotain tarkennusta, tiedän tietäväni, en vaan muista, mitä tiedän. Pinnan alle kun vähän kurkistaa, hajoan. Ulkokuori on liian ohut. Se hajoaa.

Eihän näin voi kirjoittaa. Ja kuitenkin kirjoitan. Kahvia kuluu. Litrakaupalla.

Ja jotta pystyisin palaamaan tähän hetkeen ajatusteni arkistosta, tarkistan kamerastani, mitä on tapahtunut viime aikoina:

Mahoniamme kukkii
Kultapallo haluaa jatkaa kesää
Joku yrtti tunkee ulos kasvatuslaatikostaan,
en taaskaan tunnista...
Yritettiin naamioida kompostori ja roskis.
Ruusussa pari hassua kukkaa koko kesänä.
Syksyn kootut:
fillari
tikkataulu
vaahtera
Tätä tietä saan ajaa kotiin joka päivä
Enää muutama lehti vaahterassa jäljellä,
nyt ne odottavat haravoituina kasassa kuljetusta

Tästä täytyy kertoa enemmän. Viime perjantaina pikku- ja isolapsi tekivät puhelinpullaa. Isolapsi Onnibussin kyydissä ja pikkulapsi kotona. Välissään puhelinlinja. Tuloksena täydellinen litrainen pullataikina. Ikänään pikkulapsi ei taikinaa ole tehnyt. Maku täydellinen, rakenne täydellinen ja lopputuloksena täydellisiä korvapuusteja. Minun ihanat lapseni ©© Täytyy vielä mainita keskilapsen olleen jossakin missä lie vakkasuomalaisessa pusikossa partsaporukoidensa keralla, ei saanut nauttia perheensä, pullien eikä suklaiden seurasta... se oli se miinuspuoli lauantaissa...
Lauantai-illan huumaa:
pikkulapsen tekemä suklaamousse ja
isolapsen suomen laista tekemät nopat
(hahahaa, alkuluku 13 kappaletta)
valosarjalle.
Näette nopat sitten kun olen ostanut ne valot...


Lomalainen




PS. Sataako huomenna lunta?

maanantai 30. syyskuuta 2013

Kukassa



No huhhuh vaan. Tulin kotiin salin kautta. Aivan kuin en ikinä mitään olisi tehnyt. Miksikö? Olin edellisen kerran viikko sitten, normaalisti käyn kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Loppuviikko meni kuluneella viikolla jonnekin häviten, tosin tunnustan torstaina arponeeni salin ja verenluovutuksen välillä. Näin netistä oman veriryhmäni veren olevan kovasti vähissä ja sitten vielä sattui olemaan kamala nälkä, muistin luovutuksesta "palkkiona" saatavan kaffen, bullan ja leipää. Se voitti, sali siis jäi. Muistutuksena siitä kärsin hapenpuutteesta, miljoonaa lyövästä sydämestä ja huonosta omatunnosta. Sain kuitenkin muutaman sata kaloria jätettyä sinne, mikä näin edukseni lasketaan :). Ja neljältä tänään salaattibuffet odottamassa...

Viikonloppu meni rakkaiden kanssa, kaikki lapset olivat yhtaikaa kotosalla, ainakin vähän aikaa... Kaikenmoista kodin talveen valmistamista tuli tehdyksi, kukkamaita siivotuksi, siemeniä kerätyksi, puutarhakalusteiden inventaariokin tuli tehdyksi ja monta monta kottarillista koivunlehtiä haravoiduksi. Tomaattisato kerätty (minähän sain ne kasvamaan vasta joskus juhannukselta, olemattomin satotoivein), punaista ja pyöreää paljon. Auringonkukat ja kehäkukat loput sisään ja maljakoihin. Ikkunoita pesin, toisia kunnostettiin, pattereita viriteltiin, toppatakkikaupassakin käytiin. Tilasin muuten itselleni Varustelekasta parkatakin, vähän reilun kympin hintaan, olen kovasti tyytyväinen ostokseeni.

Tätä me syötiin lauantai-iltana, pikkulapsen toiveesta, pikkulapsen ja isänsä tekemää, nam :)



Joskus milloin lienee viime vuonna kukkani kukki, yhdellä vaiko kahdella kukalla. Pestessäni ikkunoita katsoin sitä tarkemmin. Kattokaa, herrajjestas ku se kukkii, kakskytyheksän kukkaa:



Mukavaa viikkoa!