perjantai 27. kesäkuuta 2014





Näkymä makuuhuoneen ikkunasta tänä aamuna. Onneksi kuva on niin pieni, ettei siinä näy ne hulluimmat jutut, kirves, chilin taimet taimilaatikossaan, lyhydyn tyhjä koukku... mutta tuo on tämän kevään tuotos, kaikenlaista suunnittelematta mitään, kaikkia värejä, kaikkia muotoja, sikin sokin. Mutta pyykkinaru näkyy, tai ei, oikeastaan se on siinä pestyjä mattoja odottamassa. Ei mattojakaan ole voinut pestä, kun mikään ei pihassa kuivu, jos kuivuukin, sade kastelee kuitenkin muutaman kerran päivässä.


Tässä tuota kuvaa vähän oikealle siirrettynä, siinä on tomaattikaappi. Niin kuin viimeksi hehkutin, toiveistani jotain löpinää, löpinää se olikin, ainakin tämän osalta. Ei ole kuulemma minun kaappini, eivät edes tomaatin taimet, en MINÄ niitä kasvattanut. No, niitä kait en omikseni väittänytkään... yhtä kaikki, kiva on, tomaatti kukkii, persilja vahvistuu ja chilit tuuheutuvat.

Jos joku olisi viisas, että tietäisi mikä meillä kasvaa. Tuossa kasvilaatikon edessä vasemmalla, tu korkea vihreä. Ei ole yrtti, ei maistu millekään, ei ole piisku, ei kuki ainakaan vielä, ei ole mikään ennen tuntemani. Siinä se on kasvanut ja kasvaa kunnes on jokin syy poistaa se. Rikkaruoho mitä luultavimmin.



Tämä on ihan ite tehty, vähän niinkuin se ite-taide. Tuntemuksen mukaan, ei päätä ei häntää. Mutta siinä kasvaa mansikka, kahta eri laatua, nimettömiä kumpikin. On tehty raaka- ja jätelaudasta. Ei pidä siis liian tarkasti tutkistella tekniikoita, niitä ei ole :) Halusin siitä muun kuin puun värisen, joten menin rautakauppaan katsomaan valikoimaa. Ostin puuöljyn. Yäk. Onneksi on piilossa. 

Tulossa esittelyyn on toinen värikokeiluni, rautasulfiitti (meniköhän se noin) eli rautavihtrilli. Vihreää jauhetta ja kuumaa vettä. Siitä tulee ruosteen värinen liemi, jota sitten suditaan minne vain, lähinnä puuhun. Harmaantuu ajan kanssa, kelottaa puun saaden sen säilymään pidempään, kait. Muuten tuosta vielä, tuosta sutimisesta. Jos sitä sutii niin, että vaatteet saavat osumaa, kannattaa huuhdella/liottaa jonkin aikaa vaatetta kylmässä vedessä. Jos aine joutuu tekemisiin pyykinpesuaineen kanssa, saattaa se syövyttää kankaaseen reiän. Tuo toinen kokeilu tulee kuviin, jahka se on esittelykelpoinen, ts. paikallaan. Uusiokäyttö kunniaan, kompostin laudoitus on meidän vanhan keittiömme lautaa, tolpat rautakaupan sedältä... tulossa siis. Eikä taida olla minun kompostini... 

Ja viimeisenä kuvana tänään meidän ruusu:


Sen ekat nuput tänä kesänä, kylmyys on saanut kukinnan myöhästymään jonkin verran. Kirvat ovat toki toinen hidastaja, niille olen koittanut eläinystävällisesti antaa mäntysuopasuihkuja, melko hyvin onnistuen. Hassua, kun koko puutarha tuoksuu mäntysuovalta. Josta tuli mieleen, voisi ehkä yrittää mattopyykkiä tänään, aurinko lämmittää, ihan oikeesti. Kakskymmentä plussaa...

Näillä mennään kohti viikonloppua ja sen seikkailuita:)



sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Viikon pullot


Pitäisi varmaan sytyttää taas kakluuni. Täällä päin isänmaatamme on ollut tähän saakka kohtuullinen juhannussää, ei ainakaan sadetta. Poutaista, mutta ah-niin-kylmää. Olihan riittävän nätisti sanottu? Ei kylläkään kuvasta ajatuksiani säätilasta, mutta yllätys-yllätys, olen kovasti kiitollinen kuluneen viikon viileähköstä säätilasta.

Meillä on sairastupa. Yksi pieni ihminen sai lastentaudin, saman toista kertaa elämässäänvaikkei pitäisi olla mahdollista. Juu, mennään lääkäriin määrittämään vasta-ainetilanne, jahka hän on toipunut. Oikein ammattilainen diagnosoi liki kymmenen vuotta sitten hänelle tuon näppylätaudin, vesikellot yltympäriinsä. Niitä oli silloin muutama, nyt muutama miljoona. Mitään en vihaa niin paljon kuin liioittelua... no joo, ehkä muutama tuhat. JOKA paikassa, kirjaimelliseati. Mutta joo, pitää määrittää ne vasta-aineet, jotta varmistutaan niistä samalla toivoen niiden olevan kohdallaan. Nimittäin mikäli eivät ole, tietää se hankaluuksia tulevaisuudessa.

Ja tuosta jutusta edelleen. Poxclin auttoi alkuvaiheessa, vesikellojen pulpahdellessa esiin. Työni olivat viikolla sumplittavissa melko loistavasti, vain keskiviikkoon tarvittiin lapsenvahti/tautisenhoitaja. Keskilapsi kehiin.

Kotiutuessani töistä löysin täältä kaksi surkeaa, toinen tosikipeä ja toinen ahdistunut, koskei voinut auttaa toisen oloa. Soitin ammattilaiselle pyytääksen neuvoja, olin toki lääkinnyt lastani. Nyt tulee se hyvä-äitiosio: voin antaa lapselleni kahta eri tavoin vaikuttavaa kipulääkettä! En oo koskaan kuullutkaan. Omien kovienkin kipukokemusten koulimana en tiennyt tuollaista. Panaroli ja purana saivat aikaan virkeän lapsen. Ja siitä se lähti, toipuminen. Mitä nyt selkä oli yksi suuri mätäpaise... nyt kuivuu, sekä selkä että muu kroppa.

Meillä ei paljoa ole sairastettu, tuollaisia kipujuttuja. Isolapsi oli perinteinen korvatyttö pienenä, mutta isosiskoksi tulo hävitti sen piirteen lähes tyystin, taisin mainita siitä joskus. Keskilapsi sai kipulääkkeensä, jotakuinkin ainoansa, suoraan kipupumpulla. Pikkulapsi on vasta tämän taudin yhteydessä oppinut ottamaan tabletteja/kapseleita. Eipä ole ennen ollut tarvetta.

Keskikesän juhlaa ollaan vietetty kiltisti kotona näppylälapsen kanssa. Tuskin se paljon erilainen olisi ilman tautiakaan ollut, mutta nyt asia oli selvä. Ihan parasta oli yksi tärkeä tapahtuma, kummisedän vanhentuminen. Eilen. Eipä voitu lähteä onnittlemaan, ei hänen luokseen eikä Kullavuorelle. Ellei vuori tule muhmmedin luo... vai miten se meni, me saimme vanhentuneen (sori kummisetä;)) nuorekkaan viiskymppisen meille. Sampanjaa, synttärikakkua, risikoa...

Nyt sataa. Ekan kerran pitkään aikaan. Vettä onneksi vain. Minulla oli kaunis ajatus kipaista ulos kamerani kanssa. Eipä sitten tarvinnut. Pihassa on muutamia uusia juttuja, jotka pitäisi saada muistiin. Vanha mies ja lapsisto ovat toteuttaneet toiveitani.

Hassua tässä on se toiveosuus. Olen vain sanonut ääneen toiveitani, ajatellut ne kuitenkin itse toteuttaa. Mitä onkaan tapahtunut? Joku muu on ne toteuttanut! Minun toiveeni!? Enpä ole ennen kokenut. Pyytää, käskeä ja vaikka mitä muuta on ennen pitänyt tehdä saadakseen asiat etenemään, varmin tapa on ollut tehdä itse, ketään pyytämättä. Nyt simsalabim. Kaikkea on rakentunut, pihakalusteet ovat öljyyntyneet, auto peseytynyt, pulla leipoutunut, ruoka tekeytynyt... vaikka mitä. *hämmentynyt*


PS. Niistä muista pulloista tämän viikon varrelta ei kannata varmaan puhua, nollaprosenttisia kuitenkin onneksemme kaikki...

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014


Aamuaurinko piirtää 
pitsiverhon kuvion kirjalleni.
Taivas auringon ympärillä on 
huikaisevan sininen.
Tintinpoikaset sirputtavat
"ruokaa tänne heti"-pyyntöjään.

On sunnuntai.





PS. Te rakkaat kommentoijat, 
kiitos♡


lauantai 7. kesäkuuta 2014

Jotain ihan muuta


Olenpa nostanut nenänpäätä. Tehnyt jotain ihan muuta. Sain ja hain välineen siihen. Löysin itseni Pellavasydämen Mervin kotinurkilta. Tovi vain, ja olin keskellä ei mitään.

Linnut huutelivat, sininen salama murahteli kilpaa niiden kanssa. Kai niistä tirppasista joku daamipuolinekin oli, sen verran sirputusta ilmassa oli. Muuten seura oli varsin herravoittoista, suorastaan herrasmiesvoittoista.

Mutta herra paratkoon, minäpä en sirputtanut, olin vaan niin kuin en olisikaan. Voisin sanoa, että siistiä. Sain olla jotain ihan muuta, ilman roolia, joka on muualta annettu. Olin vain pieni minä.

Tietty olen aivojani tuulettanut kotipihassakin. Kastellut, kitkenut, kaivanut, nyppinyt. Leikannut, jakanut, hankkinut, suunnitellut.

Auton olen huollattanut ja ekan kerran elämässäni katsastutu...-tta...-nut...? miten se sanotaaan, eräs ystävällinen herrahenkilö ensin hoiti auton kuntoon ja sitten vielä katsastutti sen puolestani. En vienyt merkkiliikkeseen sitä, minun pitäisi tehdä kuukausi töitä saadakseni laskun maksetuksi. Minulla on muita suunnitelmia palkalleni, löysin käsittämättömien mutkien kautta aivan fantastisen taitavan tyypin autolleni.  Ensin tutkinta, sitten työ ja sitten vielä katsastuskin, puhumattakaan auton kotiin tuomisesta. Loistavaa palvelua, sanon minä, kiitos. Jäi vielä palkasta niihin muihinkin suunnitelmiin, kuten vaikka kaupassakäyntiin;)


Juhannusruusu avasi kukkansa

Samoin teki vaaleanpunainen versio siitä
 
Viimeninen tämänvuotinen tulppaani


No, töitäkin tietty olen tehnyt, torikaffetellutkin töitä tehdessä. Pääasiassa kuitenkin ollut puhumatta kenenkään kanssa, vain päänsisäisesti väitellyt. En juurikaan ole nukkunut, en syönyt, ellei kahta litraa jätskiä lasketa ruoaksi. Olen siis ollut kesäleski, pikkulapsi on ollut uimakoulussa isolassa. Nyt hän on kotiutunut, elämä palasi taloon.

Päivät tästä paretkoon:)

-tarjah-

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kaatunut

Mitä ihmiselle tapahtuu kun se kaatuu? On rähmällään. No, minä olen rähmälläni elämän edessä.

Se, miten tästä jatkan, on itsestä kiinni. Eikä minäitse vielä tiedä, mitä tehdä. Jospa vaikka pyrkisi polvilleen nousemaan. Päivä kerrallaan harjoittelisi. Antaisi auringon paistaa ja pehmittää, jos saisi sielun haavat edes umpeutumaan.

Olihan riittävän paatoksellista ja epämääräistä? Oli tai ei, parempaan en pysty.

Jonain päivänä parempi.

Nyt tämä.

-tarjah-