perjantai 27. helmikuuta 2015

Gerberoita lasimaljassa

Hurraa, viikko selätetty. Rankka sellainen. Taas. Ja edelleen. Mutta ei kauaa. Pian kevenee, siitä myöhemmin lisää. Tänään opin, että mikäli on ottanut riittävän monta kolmiolääkettä, ei kannata ajaa edes ompelukoneella. Eihän tässä kiirekään ole, kettu pitäisi saada valmiiksi sunnuntaihin, veljenpojan juhliin, mutta kuten elämänohjeeni numero yksi sanoo, ilman viimetippaa moni asia jäisi tekemättä. Niin nytkin.

Tiättekös, meillä ei ole lunta. Yhtään lunta. On vain märkää, kengät uppoavat kotipolkuun ja tuovat osan polusta mukanaan keittiöön. Josta se kulkeutuu sukanpohjissa makkariin, peräkammariin saakka. Ei siis valkoisia sukkia tässä talossa. Räyh. Tiättehän mielikuvan kätevästä emännästä, joo ei, ei löydy täältä.

Olen harjoittanut lasinporausta kuluneella viikolla. Siitä kuvia, jahka on jotain näytettävää, muutakin kuin sirpaleita, onnellista, onnellista on. Naamakirjassa jo näytin onnistumiseni, joo ei.

Tuota em. kettua yritin viikolla myöskin tehdä, se suli liimatessani kankaita toisiinsa, tikkausta ajatellen. Teletappeja mukaellen, uudestaan :)

Eilen oli työmatka, puolet turhaa ja tyhjää. Tänään neljästä tärkeästä henkilöstä oli kolme paikalla, yhtä uupui ja sen mukana koko homma k... noh, ei onnistunut.

Aamulla sain vilmaviestin koskien uhkausta pikkulapsen suusta. Sitä selvittämässä.

Vessan halogeenilamput ovat sammuneet. Molemmat. Yhtaikaa. Kestettyään kymmenisen tuntia käyttöä. Käy se pissiminen pimeässäkin.

Jääkaappi tyhjä. Vrt. em. kätevä emäntä.

Hetki sitten satoi lunta.

Sain uudet, uuteen takkiini sopivat vanttuut, lapaset siis, valmiiksi. Lumi suli.

Aamulla kävin labrassa, monetta kertaa. Luulin kellon olevan tuntia vähemmän mitä se oikeasti oli. Vähänkö kiire tuli, onneksi heilläkin oli aikataulu pettänyt. Ja vasta toisella pistolla tuli jotain putkeenkin.

Kävi tässä taannoin ilmi sekin, mikä merkitys on kuntoutuksella, kuntouttaako vai ei leikattua kehonosaansa. Onnekseni olen itse kuntouttanut leikatun olkapääni, ei vaivaa ei, toisin kuin ystävälläni, joka taasen ei kuntouttanut omaa leikattuaan ja kärsii siitä luultavasti loppuikänsä, kymmeniä vuosia. Ei kadehduta kyllä yhtään, ei.

Tietättekös te hoisinkastikkeen? Sen tuoksun? No meillä tuoksuu siltä. Vaikkei ole koko talossa hoisinia. Illan ajan olen miettinyt, olenko sekoamassa, nenäänkin tuoksuu mielestäni ihan selkeä hoisinkastike, tai vielä tarkemmin sanottuna hoisinpossu. Katseeni osui kukkamaljakkoon. Yli kahden viikon takaisiin gerberoihin ja aivoni sanovat poink. Nousen tuolistani ja haistelen ympäriinsä, tuoksu (haju) vie armotta kohti maljakkoa. Siinä se on, tosin ei hoisinpoasu, vaan mädäntynyt vesi. Kenen tekee mieli kokeilla hoisinpossua tämän jälkeen?

Hei onko ihme jos päänsärky temmeltää? Äkkiseltään katsoen pelkkää kuraa, se tosin on harhaa. Ajatelkaas, ostin neilikkakimpun viikko sitten ja nyt se on täydessä kukassa ja kaunis (piilottaa gerberoita). Pää ei ole yhtään kipeä, juuri nyt. Huomenna poltan rahaa, ei pidä kuitenkaan innostua, ihan vähän vaan, tein tori-ostoksia netissä. Voisin vaikka ruokakaupassakin käydä. Ketunkin kohtalo ratkeaa huomenna, kait. Huomenna voisi korkata myös vermuttipullon, rakastan jamesbondin juomaa, traimartinia, ilman jäitä, toki jäähdytettyyn lasiin tehtynä, ilman oliivia. Huomenna.

Ja ehkä, ehkäpä kuviakin voisi olla tulossaan, katsellaan, katsellaan,

viikonloppua, meille kaikille, nautitaan,
-tarjah-





keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kääntynyt kylki

On tämä hyvä loma. Maanantaina vaan olin, eilen käänsin jo kylkeä:) tähänastinen loma huipentui nelituntisiin tupluureihin tänään, perheen miesväki kun kunnioitti väsyä mutsia poissaolollaan. Missä lienivät, fysiolookisterapeuttisilla väännöillään, sushia syömässä, kirkon museossa, kiinalaista syömässä ja keskiaikamuseossa, tämän yhden nukkuessa.

Huomenna on ainakin ajatuksen tasolla ulkoiluttaa nenänpäätä, jääkö se lehdenhakuun, jää nähtäväksi. Työpaikka muistuttaa olemassaolostaan vähän väliä, postitse ja puhelimitse, mutta minä päätin olla nyt lomalla, jos akuuttia tulee, he tietävät siviilinumeroni.

Meillä oli vakaa aikomus lähteä Tätsyä tapaamaan satakuntalaismaisemiin, siellä kuitenkin jyllää tauti ja minä olen itsekäs, en ehdointahdoin hanki tautia riesaksi, jos kuitenkin avuntarvetta tulee, varmana lähden uhmaamaan tautikohtaloa.

Tästä taasen juontui mieleeni kiintoisa postaus täällä plokistaniassa, liittyen tuohon tauteiluun. Tässä tapauksessa kuitenkin taudin levittämiseen, ehdointahdoin. Kiintoisaa keskustelua siinä käytiin, puolesta ja vastaan, onko oikein lähteä vatsatautisena lentokoneella tuntien matkan päähän lomailemaan. En ole tarkistanut viimeisintä tilannetta :)

Hankin tuosa yhden ylellisyyden. Aiemmin en edes tiennyt koko laittetta tarvitsevani, mutta keskilapsi kun omansa (synttärilahjansa) vei mukanaan, jäimme pulaan. Milläs me nyt kuplavettä teemme? Meidän vetemme näillä maankolkilla kun on aina ollut vähän maineessa, niin tänä keväänä olen ekan kerran vuosiin huomannut vivahteita veden maussa. Ja sen saa piiloon kivasti niillä kuplilla, hiilihapolla. Niin tulee vettä juotua riittävästi. Noh, viistoista egee kehiin ja laite on meidän, kiitos -kuinkas muuten- torin. Tuli ilman pulloja, ostin skaupasta kahdella kympillä kolme. Hh-pullo kuului kauppaan, irrallaan ostettuna olisi kolkytviis egee. Oli melko täynnäkin, se kuitenkaan ei ole kallis paukku, kympillä vaihtaa uuteen ja sitähän ei tarvittu. No, se siitä sanallisesta sekoilusta, meillä on kone ja vesi hapottuu taasen. Ja jos joku jotain ajattelee meidän putkistomme vaikuttavuudesta veden makuun, vaietkoon siitä puhumasta. Ajatuskin uudesta vääntämisestä vesilaitoksen kanssa saa mahalaukun kurtistumaan rusinaksi.

Ja voi teekkariparkaa, kuusi viikonloppua sukulaisia peräjälkeen, miten teekkarielämän oikein käy? Tiättekste muuten mitä ovat etu- ja takapeppu? Nyt minä tiedän.

Ja kun varmasti toistan itseäni, antakaatte se anteeksi, minun maailmassani tapahtuu niin paljon asioita, joista ei jää muistiini merkintää. Nimim. "miksi minulla on kolme samanlaista käsisaippuapulloa kaapissa?"

Näillä loma jatkuu,
tarja


maanantai 16. helmikuuta 2015

kokoloma

Loma. Eka kokonainen loma ilman katkoja. Aikoihin. Eka päivä, mitäpä minä siten olen tehnyt? En niin mitään. Ollut. Miettinyt tulevia ja menneitä. Lähettänyt lapsen hakemaan noutoruokaa. Siinäpä se.

Olen lukenut uutisia, taustoja niille, blogeja, lehtiä, kirjoja, vähän kaikenlaista. Lomaepäsosiaalisuus iski, kaikenlainen osallistuminen on jäänyt, en ole osallistunut edes kommentoimalla ihania blogejanne, vaikka olisi ollut kivaakin, epek. Jonain päivänä.

Paljon on tapahtunut. Iloisia ja surullisia asioita. Järkyttäviäkin. Pelataan monilla korteilla.

Suuri asia viime aikoina on ollut keskilapsen muutto. Nyt todellinen ja kokonaan. Hänellä on uusi koti, ja hassu uutuus, olimme siellä vieraisilla, hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja hyvää seuraa.

Toinen suuri ja erilainen juttu on ollut ekalapsemme, se iso-sellainen. Olemme tavanneet häntä viime aikoina ihanasti usein. Tietty siihen on ollut vaikuttamassa surullisiakin asioita, mutta paljon myös iloa. Ja joo, minä olen nauttinut kaikkien lasten kanssa olemisesta ihan sielun kyllyydestä. Lapsiin luettakoon myös avominiä :) Lasten lisäksi muita sukulaisia ja ystäviä ollaan saatu tavata, tekee niin hyvää. Paitsi just tänään, epäsosiaalisuus on potenssissa sata.

Meidän oma kotimme taasen on näyttänyt todellisen luonteensa. Tämä talo, vaikka on suuri, on parhaimmillaan kolmen hengen kotina, aina kuitenkin avoinna majoittamaan vaikka useita yösijaa tarvitsevia. Talo alkaa muotoutua meille kolmelle. Tosin aikas kylmänä. Nähkääs, olen ollut jotakuinkin saamaton, taas. En ole teipannut ikkunoita. On meillä toki tuplat, mutta teipittä. Ja kun kivasti tuulee, sen tuntee ihollaan...

Kirpuilla olen käynyt, ilman kovin kummoista saalista, vähän nappeja ja sen semmoista, tuoleja, sänkyä, kirjoja... ne tuolit ja sänky menivät keskilapselle. Annoimme heille meidän vanhan kivan ruokapöytämme, siitä vaan on tuoli kerrallaan hävinnyt. Tuolit hankittiin torin kautta, tais olla kaks egee kappale, samoin sänky on torista. Isolapsen kummisetä antoi etukäteistupaantuliaislahjaksi (jee mikä sana) kaksi purkillista maalia, niillä sitten kuorrutetaan tuolit aikanaan.

Sängyllä on kummallinen tarina. Pikaisesti laskettuna me vanhan miehen kanssa nukumme sängyssämme numero neljä. Numero kaksi oli valkoinen rautasänky, se siirtyi jemmaan ostaessamme mielestämme kivamman kolmosen. Kolmonen taas väistyi saadessamme pyytämättä ja yllättäen nykyisen nelosemme. Kolmonen annettiin isolapselle mukaan hänen jättäessään lapsuudenkotinsa. No, lupasimme sitten tämän kakkosen keskilapsen matkaan. Paitsi ettei sitä ollut missään, ei kellarissa, ei vintillä. Minä kun tykkään tuota toria köyhyyksissäni selailla, iskin silmäni juurikin samanlaiseen. Nouto parilla kympillä ja keskilapsi sai lähes perintösängyn. Ja minä muistoksi siitä reissusta ISOn kiveniskemän tuulilasiin, ei omaani, vaan autoiseni. Saapi nähdä, mitä katsastusmies siitä tykkää, ihan pian on se aika. Minä en tykkää.

Mutta siitä minä tykkään, että aamulla avatessani silmäni oli valoisaa. Se taasen tarkoittaa sitä, että olen nukkunut, pitkästä aikaa.

Näillä sanoin julistan lomani alkaneeksi,
tarja

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Lumella


Kakkaa lumella
Kakkaa lumella
Kakkaa kakkaa kakkaa lumella

Kakkaa lumella

Siitä se hätä kovinkin lakkaa
Lumeen kun laskee tuoretta kakkaa

Kakkaa lumella
Kakkaa lumella
Kakkaa Kakkaa Kakkaa lumella


Siinä yksinkertaisuudessaan fiilikset. 

-t-




maanantai 2. helmikuuta 2015

Vihdoinkin toiveissa talvi

Ihanaa, helmikuu tuli ja voi, miten toivon tämän olevan talvea. Joulun ihanien lumipäivien jälkeen on pitänyt ihan oikeasti miettiä arkin rakentamista, näillä kulmilla on ollut vettä ja loskaa, loskaa ja vettä. Autostakin putosi pohja... nyt talvisten tunnelmien saavuttua olen ottanut uskollisen fillarini taas alleni, tuntuu hyvältä viilettää työn äärelle sillä.

Hyviä uutisia muistirintamalta, pääsen jatkotutkimuksiin, en tosin sen kuuklelääkärin vaikutuksella. Tai ehkäpä, en nimittäin ole eka enkä ainoa, joka on häneltä saanut epämääräisiä printtejä ja riaknooseja, tuo asia on nyt kuultu. Jees, jatkoa on tulossa, alkaen tällä viikolla.

Meiltä lensi toinen tipunen pesästä, nyyh. Tuntee ittensä niiin vanhaksi.Nyt meillä on säätiölapsia ja kotilapsi. Molemmat isot asuvat säätiöllä ja pikkulapsi sai viimein kauan kaipaamansa oman huoneen.

Vaikka meillä on isohko talo, huoneet ovat hassut peheen tarpeisiin. Hei miettikääs, kahteen kertaan huone ja keittiö ja kahteen kertaan hellahuone ja niihin tarpeellinen määrä oviaukkoja väliin. Kolme ulko-ovea, samoin kolme eteistä. Tuloksena kaksi makuuhuoneeksi sopivaa yksittäistä huonetta ja loput yhteisiä tiloja. Joo tiedän, olen tästä ennenkin avautunut, mutta kun mää tahdon taas avautua. Tai loppukoon avautuminen iloon kaikkien kotona-asuvien omasta tilasta. Ja jippii, minä saan pöydän ompelukoneelle ja muutamalle (!) muulle pikkujuttuselle... hyllytilaa, laatikkotilaa, tilaa tilaa tilaa... jotain hyvää, jos vähän surullistakin.

Ja vielä vaan, tralalaa, saimme mukavia uutisia viikonloppuna, niistä nyt ei vielä hihkuta ääneen, sanon vain jotain iloisista asioista, tralalaa...

Viikonloppu oli muutenkin hassunen ja mukava, meillä oli taas hälinää ja vilinää, ystävät poikkesivat kukkien ja viinipullon kera ja lisäksi saimme tutustua aivan uusiin ihmisiin. Nimittäin tämän uuden avominiän (vai onko parempaa ehdotusta hänen määritelmäkseen? miksi sinä sanoisit tyttäresi kanssa samaa taloutta asuvaa tyttöystävää? ) isä ja veli olivat muuttoapuna meidän väen lisäksi. Suuri padallinen soppaa ja suuri korillinen tuoreita sämpylöitä teki kauppansa. (sivumaininta, muista nyt hitto vie ostaa se uusi tiiviste uuniin, oli hassuntuntuista paistojälkeä, edellisen katkettua ja irrottua. ei saa kysyä syytä katkeamiaelle, ei tietoa nimittäin).

Ei hitsiläinen kuvia ei edelleenkään, muistotilaisuudenkin kuvat odottavat muokkausta, en saa koskettua koneeseen ja muokkausohjelmaan. Sanoisin, että "odottaa".

Näillä tähän viikkoon,
-tarjah-