tiistai 9. syyskuuta 2014

Toistan itseäni: EPEK

Nyt ei mene kyllä hyvin.

Tietty jokin osa. Sain tilijuttuni kohdilleen, normitili tulee, hyvä niin. Työkaverilla ei lupauksesta huolimatta. Näin meillä. Kiitos, oi arvostettu esimies. Tulevan juhlallisen tilaisuuden, tilin, kunniaksi ostin tölkillisen kuplivaa. Pahaa. En ole viikkkoihin edes maistanut mitään pitoista, huomauttaisin edellisen postauksen keisarin uusien vaatteiden olevan jossain muussa elämässä koettua.

No, kiitos kummisedän, pihaamme leijaili eilen koivullinen pöllejä. Ne ovat siellä kasassa edelleen. Vein pikkulapsen painiharkkoihin. Läks kesken pois, pää sattui. Ajelin autolla tankkaamaan. Olin vähällä ajaa kolarin. Ulkona on upea ilmasto. Minä kökin sisällä. Töitä.

Vanha mies teki hyvää ruokaa. Vatsa kipeä. Vimpeli pelasi toisen loppuottelunsa. Hävisi toistamiseen. Valtava jano. Yöllä pissattaa. Virkkurin ihanalla ohjeella tein laukkua. Tuli vino tablettipussukka. Vi-no. Ostin viimeinkin pussillisen syyslannoitetta pihalle. Maksoin siitä liikaa. Mikään, korostan ei mikään, saa minua nostamaan pyrstöäni ja menemään tiskaamaan. Kun menen umpiväsyneenä illalla nukkumaan, luen sammumispisteeseen saakka enkä saa unta ennen huomista. Huonosti silloinkin. Joo, tiedän kaiken unihykieniasta. EPEK.

Ja viimeisin. Nyt on tilanne se, että suurin osa blogini lukijoista on viime aikoina tullut eräästä suuren itänaapurimme kanssa kipakkaa laukaustenvaihtoa harrastavasta maasta. Joo, se pienenpieni maa, missä se niemikin on, tuolla kaukana kaakon suunnalla. En nyt viitsi karttaa laittaa, pohdituttaa vain lukutihentymän siirtyminen suuren veden takaa lähemmäs. Ai miten niin mä seuraan tilastoja?

Ihmiset kulkee pipo päässä, villasormikkaat käsissä, toppatakissa ja karvakengissä. Siellä on yhdeksäntoista astetta

Uaah.



Ps. Oli vähällä unohtua. Kynsi putoaa. Kuka muu on niin tonttu, että pamauttaa autonsa oven niin, että oma peukku jää väliin oven naksahtaessa tikslukkoon? En kerro. Puolet on jo irti.

6 kommenttia:

  1. Onpas sinulla harmeja. Toivottavasti jotain ilahduttavaa tapahtuisi sinulle ja maailma hymyilisi jälleen :-)

    VastaaPoista
  2. Hei ja moi! Useamman postauksen taaksepäin luin ja nautiskelen (tämän postauksen harmituksista huolimatta) ihanaa tarinankerrontaasi, nautin suunnattomasti lukemastani ja jatkan blogin kahlaamista vielä taaksepäin :)

    VastaaPoista
  3. "Kuka muu on niin tonttu, että pamauttaa autonsa oven niin, että oma peukku jää väliin oven naksahtaessa tikslukkoon?"

    Kummisetä nostaa käden ylös ja sanoo hep. Sauvo. Huhtikuu 2006. Leimasimia hakemassa pois rasteilta. Räntää ja vettä sataa koko päivän. Saappaat märät sisältä. Varpaat jäässä. Illalla urakan loputtua kuivia vaatteita päälle autolla. Kun saappaat on saatu pois jalasta, tunnottomia varpaita ei kannattaisi jättää auton oven väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummisetä, muistelen varpaillesi käyneen jotain muutakin... ja kiitos pölleistä, ne ovat edelleen samassa paikassa... trimmasin nurmikon kiertäen taitavasti pöllit...

      Poista