maanantai 5. syyskuuta 2011

Pysti saapuu vanhaan taloon




Sain Katilta tällaisen pystin,
jossa pitää kertoa kymmenen uutta asiaa itsestään.
On vähän vaikeaa miettiä niitä uusia asioita,
kirjoitanhan hyvin minäkeskeistä blogia.
Minä sitä ja minä tätä.
Täytyy oikeasti miettiä.






Mutta ne uudet asiat.

  1. Olen koko ikäni opiskellut, jotain
  2. Rakastan työtäni
  3. Nautin suunnattomasti perusraaka-aineista tehdystä ruoasta, mikään molekyyligastronomia ei ole minun juttuni 
  4. Ihana Jenni Silvennoisen siideri hivelee makuaistiani
  5. Sininen - punainen - valkoinen, siinä minun värini
  6. Hiukseni alkoivat harmaatua 24-vuotiaana
  7. Olen laihduttanut vuosien varrella painoni ainakin kertaalleen, ei koskaan enää
  8. Kuljen fillarilla arkiasioissani ympäri vuoden kaikkialle muualle paitsi ruokakauppaan
  9. Minun kuppini on aina puoliksi täysi
  10. Viimeisin juttu, ei uusi eikä vähäisin kuitenkaan:
 rakastan lapsiani yli kaiken :)




Minun päiväni hyvä hetki on,
kun saan istua rauhassa kotona koneelle
ja lukea teidän kuulumisianne, kaikkien teidän.
On vaikeaa eritellä blogejanne mihinkään järjestykseen,
mutta valitsin nämä viisi virkistävää blogia,
lukisin mielelläni uusia puolia teistä :)

  1. Ex-assarille hänen blogiinsa "Minä täällä taas hei"
  2. Tilkunviilaajalle hänen blogiinsa "Tilkunviilaaja"
  3. Nonnalle Apinalandiaan
  4. MaMMelille hänen blgiinsa "Kivimäen elämää"
  5. Villiviinille hänen blogiinsa

Mukavaa alkanutta syksyä :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos paljon tunnustuksesta...kiva lukea myös sinun tunnustuksesi:))

    VastaaPoista
  2. Kiitos, tarjah, tämä tuli just oikeaan aikaan!

    VastaaPoista
  3. Lämmin kiitos pystistä! Laitan sen kiertoon, kunhan olen miettinyt 10 asiaa!

    Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
  4. Aina hauska kuulla kirjoittajista blogien takana, pääsee pienesti tustustumaan aina lisää!

    VastaaPoista
  5. Tattista Tarjah :) Tulipa oikein kreivin aikaan, on meinaan niin nuhainen olo. Kiva piristys tämä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos tunnustuksesta! En ole tottunut olemaan listahittinä, tuntuupa erikoiselta! Täytyy tarttua haasteeseen, mutta vähän miettimisaikaa se vaatii...

    VastaaPoista
  7. Uusia puolia Tilkunviilaajasta blogissani!

    VastaaPoista
  8. Onnea tunnustuksesta! täällä uusi lukijasi.

    VastaaPoista