perjantai 4. toukokuuta 2012

Elämää vapun jälkeen


Blogihiljaisuus on jatkunut pian viikon. Olen lukenut blogeja, mutta enpä juurikaan ole edes kommentoinut. On toki ollut niitä ihania juttuja, joita olisi voinut surutta kehua ja iloita muiden saavutuksista, on vain ollut jotenkin liian monimutkaista se kommentointi. Ja varsinkin nyt ne sanavahvistukset saavat ihon kananlihalle. Eipä ole napannut.

Tiättekös, olen tullut vanhaksi. Naistenlehdistä on aina saanut lukea selviytymistarinoita aikuisista naisista, jotka ovat jostain syystä opetelleet sanomaan ei. Ja aivan kuin varkain huomaan opettelevani itse sitä. Olenko siis aikuinen? Olen päättänyt harjoitella tietynlaista itsenihuomioimista ensin ja vasta sitten jos jaksan, voin ottaa pientä taakkaa lähi-ihmisten hartioilta, voin jakaa sitä, mutten ota sitä kantaakseni. Oliko tarpeeksi epäselvää? Pari esimerkkiä valaiskoon tätä.

Hyvä hyvä ystäväni on vaikeuksissa aikuisen poikansa kanssa, on ollut jo pojan vauva-ajasta saakka. Hän tarvitsisi tukea. Vaikka on ilmiselviä juttuja, joissa voisin auttaa, en vain voi, en jaksa, vaikka osaisinkin. Pystyisin tekemään asioita ja soittamaan vaikka puheluita oikeille ihmisille saadakseni asioita eteenpäin. En vain jaksa, en pysty.

Hyvä hyvä työkaverini on sairastanut viime syksystä ja nyt palaamassa töihin. Hän tarvitsisi tukea paluussaan ja minä laistan auttamisen, ei riitä paukkuja. Jäin nimittäin itse sairaslomalle juuri, kilppariarvoini seilaavat aivan missä vain ja aineenvaihduntani on aivan sekaisin. Migreeni puskee koko ajan taas läpi ja muisti pätkii... tue siinä sitten.

Apellani on muistisairaus, anoppi väsyy. Kevyt hymy nousi suupieleen kuultuani apen syötyä aamupalalla teepussia haarukalla ja veitsellä, hymy kylläkin hyytyy nopeasti. He tarvitsevat tukea. Puhelut ovat vieläkin soittamatta.

Syöpämörkö aiheuttaa suuria muutoksia lähipiirini elämässä, siinä olen mukana, vahvasti. Omasta halusta. Puhelin soi taukoamatta mörköjuttuja. Josta tulikin mieleeni soittaa sairaalaan, hetki vain. Noin,sekin tuli hoidettua. Isolapsestani tulee maanantaista alkaen kotihoitaja, insinööri hoitajana, hyvä siitä tulee :)

Oppitunnit jatkukoon.

Tässä muutama otos vappupäivältä, vanhoja siis jo ovat. Orvokki kukkii jo avonaisena, itsesiementänyt orvokkimme valtaa alaa kaikkialta, tämä versio on ruohosipulin vierellä. Ja orvokin alla on joskus huhtikuun alussa pihalle kylvetyt retiisit, pakkanen ja lumi eivät toistaiseksi ainakaan ole haitanneet kasvua.

Mikä kuvassa ei kuulu joukkoon?

Ja vastaus edelliseen tietty on retiisi, sehän voidaan syödä. Fillarinkello on yhtä kaunis katsottava kuin kukatkin, eikö ?

Viikonlopun alkua vain meille kaikille, nautitaan :)


1 kommentti:

  1. Minusta tuo asioidenmurehtimisjärjestys kuulostaa oikealta. Kukaan ei varmasti ihmettele, ettei sinulla juuri nyt ole energiaa jaettavaksi tai ylimääräistä tilaa muiden murheille omilla olkapäillä. Kyllä nekin ajan mittaan ilmestyvät taas kuvioihin, uskon näin. :) Jaksamista.

    Fillarinkello on mitä ihanin! :)

    VastaaPoista