sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Pullaa


Kaksi viikkoa jo viime päivityksestä. Mihin tämä aika menee?? Paketoin tässä nämä kaksi viikkoa varsin tiiviiseen pakkaukseen, kas tässä.

Jouluun laskeuduttiin hiljalleen, päivä kerrallaan se läheni. Asia kerrallaan sain juttuja valmiimmaksi ja aatonaattona vanhuus iski minuun. En tässä kertaa sen enempää yksityiskohtia, vain sen verran, että vanha rouva se sitten lennähti päistikkaa puolen metrin korkeudelta olkapää edellä alas. Ei se lento vaan se äkkipysähdys... ja vielä varmemmaksi vakuudeksi samana päivänä kurottauduin vähäsen ja löysin itseni hellan ja seinän välistä nurkasta pää edellä, miten sen nyt sanoisi, röhnöttämästä. Olkapää on kertaalleen jo perinteisin menetelmin kuvattu, rikki on, kalvo tai jänne (vai mikä se oli!). Ensi viikolla, siis ensi vuonna, magneetti kertoo leikkaustarpeen, jos kalvo on kivun aihuttaja, se siitä ja hidas ehkä-toipuminen, jos taasen jänne, veitsi on teroitettava. Näin rauhoittuivat sitten vielä pykälällä jouluvalmistelut :)

Minulla ei milloinkaan ole ollut tapana valmistaa ja valmistella jouluruokia etukäteen, saati viikkokausia etukäteen. Meidän joulupöydässämme on aina syöty vastavalmistettuja ruokia, niin nytkin. Tietty jos meillä olisi tapana syödä leivonnaisia, voisin ehkä pari päivää etukäteen aloittaa, mutta joululeivonnaiset eivät meillä uppoa muualle kuin kompostoriin. Herkkua tuli  vasemmalla kädelläkin, tosin hitaanlaisesti, voisin sanoa harkitusti. Parasta taas olivat ruiskuoreen tehty kinkku ja tulistakin tulisempi kaneliviskiin tehty sinappi. Vaikkei leivonnaisia, niin kyllä meillä jälkkäriä aattoyönä syötiin, Pots de crème au chocolate tekeytyi aattoillan ajan. Siinä muuten taas hieno nimi, valmistus huomattavasti nimeänsä yksinkertaisempaa. 

Jos muuten sormissa ei oikein veri kunnolla kierrä tai vaikka varpaat ovat aina jäässä, mukillinen glögiä ja siihen pari senttiä (siis senttilitraa) kaneliviskiä, johan kiertää, testattu on, sanoo isolapseltaan pullollisen lahjaksi saanut vanha nainen, joka ei koskaan ikinä milloinkaan juo viskiä. Ja taas joi... 

Ja koska leipomisesta kerran jo kirjoitin, jatkan samalla aiheella.

Syrämellist bullaa


Saimme tänään vieraita kaukaisilta mailta. Lastemme serkku oli tullut lomallaan Suomeen ja paluumatkallaan kotiin poikkesi perheineen meillä. Heidän lisäkseen vanhan miehen vielä vanhempi veli vaimoineen poikkesi samaan aikaan. Hekin olivat matkalla kotiin, tällä kertaa Ranskaan. Heidän kotinsa on Suomen lisäksi ollut myös aiemmin Ranskassa, Sveitsissä ja Portugalissa, nyt he asettuivat taas Ranskaan. Automatkan päähän siis. No, asiaan.

Kun tulee vieraita, eikä ole käynyt yli viikkoon kaupassa, menu on aika laiha.

Ei hätää, sanoo täti tää ja jauhopussia pöläyttää.

Ensin leipätaikina, pariin litraan vettä. Loput tomaattipyreet, kaikenmaailman siemenpussien pohjat, peruna- ja kaurahiutaletta, jokunen pussi kuivahiivaa, jauhopussien pohjia ja vähän öljyä ja suolaa. Kas, muutama pellillinen sämppyjä. Perään vain litran taikina pullaa, jauhopussi määräsi rajan. Kaikin perinteisin menoin ihana taikina, hyvän makuinen, kiinteä ja soljuva käsitellä. Kohosi hyvin, pyöräytin ne pikkupulliksi ja yleisön pyynnöstä tein voisilmäpullia. Siis voitelu, sentin kanttiinsa oleva voikuutio ja kaapista löysin vielä lasillisen sokeria, johon lisäsin vaniljasokeria hippusen. Sitä lusikallinen koloon ja pullat uuniin. Ihanat tuoksut nousivat uunista vieraidemme saapuessa.

Kannullinen supisuomalaista juhlamokkaa ja toinen kannullinen Clipperin valkoista appelsiiniteetä, suuri korillinen sämppyjä, kahta juustoa ja voita, ja vielä suuri korillinen tuoreita voisilmäpullia.

Muuten ihan kiva muttei sitten kuitenkaan. Se lasillinen sokeria osoittautui suolaksi!! Kovin kovin suolaiset voisilmät, nyyyyh! Hätä keinot keksi tai oikeasti vanhan miehen vanhempi veli, hänpä otti veitsen ja leikkasi voisilmät pois ja me kaikki söimme pullanpohjia. Se oli se vuoden kakstoista lopussa, jolloin eräs vanha nainen teki viimeisen kerran jotain maistamatta ja varmistusta varmistamatta. Nih.


Todellisuus on tämä,
ei menny niinku yhdessä rannikolla olevassa talossa

Jotain siis opin, tai siis en.






3 kommenttia:

  1. Kyllä tekevälle sattuu, mutta kipua ei saisi tulla. Toivottavasti pian saat olkapääsi kuntoon <3 Mukavaa vuodenvaihdetta:)

    VastaaPoista
  2. Auts olkapäälle.. Toivotaan, että vaurio olisi mahdollismman pieni ja helposti korjattavissa oleva... Ja auts mys suolasilmäpullille. Makuelämys oli varmasti melkoisen mielenkiintoinen. ;) Mutta hyviä ne pullanpohjatkin ovat, onneksi.

    VastaaPoista
  3. Peukkuja pitelen että olkapääsi kohdalla löytyisi hyvä keino parantumiseen ! Heh, tollanen pullajuttu kävi mulle kymmeniä vuosia sitten kotitaloustunnilla...epäilen kyl vieläkin et luokan pojat teki mulle jekun ;D

    VastaaPoista