Värimyrsky

Että minä sitten rakastan tuota vaahteroiden syksyistä värimyrskyä. Olen jo viikon verran kuljeksinut ympäriinsä ja nautiskellut siitä. Että voi olla kaunista, miten se punainen väri alkaa valua latvasta tyveä kohti keltaisen ja vihreän säestäessä sitä valumaa. Olen kuljeskellut vain nauttimassa, en ole edes yrittänyt tallentaa kameralleni niitä, olen vain katsellut ja haiskutellut. 

Nyt taitaa tännekin päin olla kylmää tulossa, aamulla ennen kuutta upea kuutamo, seitsemältä kaatosade ja kahdeksalta aurinko paistoi. Kaiken aikaa seitsemisen astetta lämpöä. Ekan kerran tänä syksynä otin aamulla lähtiessäni päälleni syksyisen ulkotakin, tähän asti ollaan menty farkkutakilla tai jollain muulla liehukkeella. Nyt fjellu kehiin, on syksy. Eilen sisäytettiin pihalla kesänsä viettäneet amaryllikset ja omenapuussa roikkuneet kaktukset, juuri ennen viileyttä, onneksi.

Eilen kävimme jokavuotisella isoisä-retkellämme hiidenkirnulla, kamera ei mukana ollut, joten kännykkäkuva, olkaa hyvät:

Huomatkaa takana näkyvä metallinpaljastin :)

Vauvana ekan kerran täällä.

Hämä-hämähäkki, kiipes...

Lapsena tätä ainakin sanottiin metsäkieloksi,
mikähän oikeasti lie?

Nämä jätin kasvamaan ja odottamaan seuraavaa poimijaa

Ja koska jätin pikkupoikaset metsään kasvamaan, oma saaliini oli laihanlainen, pari litraa suppiksia ja litran verran kosteikkovahveroa. Metsässä oli muuten huomattavasti viileämpää kuin ihmisten ilmoilla, auton mittari kertoi eroksi useita asteita (joo, ulkoilutettiin autoakin vaikka oli autoton päivä, täältä ei metsään ilman autoilua pääse).

Mutta mikä vielä ikävämpää kuin saaliin pienuus, oli "metsänhoito". Koneella oli myllätty koko metsola, en viitsi käyttää sitä r-alkuista sanaa, se kuitenkin mielessäni oli maisemaa katsellessani. Voi vain oikeasti toivoa, että se mylläys on kannattavaa. Tietenkin on vain yksittäisen kulkijan ajatus, että metsällä on muutakin arvoa kuin rahallinen, esimerkiksi sielullinen. Pitää vaihtaa sielunsa lepopaikkaa, näemmä.

Työviikko on alkanut,