Viikon pullot

Pitäisi varmaan sytyttää taas kakluuni. Täällä päin isänmaatamme on ollut tähän saakka kohtuullinen juhannussää, ei ainakaan sadetta. Poutaista, mutta ah-niin-kylmää. Olihan riittävän nätisti sanottu? Ei kylläkään kuvasta ajatuksiani säätilasta, mutta yllätys-yllätys, olen kovasti kiitollinen kuluneen viikon viileähköstä säätilasta.

Meillä on sairastupa. Yksi pieni ihminen sai lastentaudin, saman toista kertaa elämässäänvaikkei pitäisi olla mahdollista. Juu, mennään lääkäriin määrittämään vasta-ainetilanne, jahka hän on toipunut. Oikein ammattilainen diagnosoi liki kymmenen vuotta sitten hänelle tuon näppylätaudin, vesikellot yltympäriinsä. Niitä oli silloin muutama, nyt muutama miljoona. Mitään en vihaa niin paljon kuin liioittelua... no joo, ehkä muutama tuhat. JOKA paikassa, kirjaimelliseati. Mutta joo, pitää määrittää ne vasta-aineet, jotta varmistutaan niistä samalla toivoen niiden olevan kohdallaan. Nimittäin mikäli eivät ole, tietää se hankaluuksia tulevaisuudessa.

Ja tuosta jutusta edelleen. Poxclin auttoi alkuvaiheessa, vesikellojen pulpahdellessa esiin. Työni olivat viikolla sumplittavissa melko loistavasti, vain keskiviikkoon tarvittiin lapsenvahti/tautisenhoitaja. Keskilapsi kehiin.

Kotiutuessani töistä löysin täältä kaksi surkeaa, toinen tosikipeä ja toinen ahdistunut, koskei voinut auttaa toisen oloa. Soitin ammattilaiselle pyytääksen neuvoja, olin toki lääkinnyt lastani. Nyt tulee se hyvä-äitiosio: voin antaa lapselleni kahta eri tavoin vaikuttavaa kipulääkettä! En oo koskaan kuullutkaan. Omien kovienkin kipukokemusten koulimana en tiennyt tuollaista. Panaroli ja purana saivat aikaan virkeän lapsen. Ja siitä se lähti, toipuminen. Mitä nyt selkä oli yksi suuri mätäpaise... nyt kuivuu, sekä selkä että muu kroppa.

Meillä ei paljoa ole sairastettu, tuollaisia kipujuttuja. Isolapsi oli perinteinen korvatyttö pienenä, mutta isosiskoksi tulo hävitti sen piirteen lähes tyystin, taisin mainita siitä joskus. Keskilapsi sai kipulääkkeensä, jotakuinkin ainoansa, suoraan kipupumpulla. Pikkulapsi on vasta tämän taudin yhteydessä oppinut ottamaan tabletteja/kapseleita. Eipä ole ennen ollut tarvetta.

Keskikesän juhlaa ollaan vietetty kiltisti kotona näppylälapsen kanssa. Tuskin se paljon erilainen olisi ilman tautiakaan ollut, mutta nyt asia oli selvä. Ihan parasta oli yksi tärkeä tapahtuma, kummisedän vanhentuminen. Eilen. Eipä voitu lähteä onnittlemaan, ei hänen luokseen eikä Kullavuorelle. Ellei vuori tule muhmmedin luo... vai miten se meni, me saimme vanhentuneen (sori kummisetä;)) nuorekkaan viiskymppisen meille. Sampanjaa, synttärikakkua, risikoa...

Nyt sataa. Ekan kerran pitkään aikaan. Vettä onneksi vain. Minulla oli kaunis ajatus kipaista ulos kamerani kanssa. Eipä sitten tarvinnut. Pihassa on muutamia uusia juttuja, jotka pitäisi saada muistiin. Vanha mies ja lapsisto ovat toteuttaneet toiveitani.

Hassua tässä on se toiveosuus. Olen vain sanonut ääneen toiveitani, ajatellut ne kuitenkin itse toteuttaa. Mitä onkaan tapahtunut? Joku muu on ne toteuttanut! Minun toiveeni!? Enpä ole ennen kokenut. Pyytää, käskeä ja vaikka mitä muuta on ennen pitänyt tehdä saadakseen asiat etenemään, varmin tapa on ollut tehdä itse, ketään pyytämättä. Nyt simsalabim. Kaikkea on rakentunut, pihakalusteet ovat öljyyntyneet, auto peseytynyt, pulla leipoutunut, ruoka tekeytynyt... vaikka mitä. *hämmentynyt*

PS. Niistä muista pulloista tämän viikon varrelta ei kannata varmaan puhua, nollaprosenttisia kuitenkin onneksemme kaikki...