tiistai 18. kesäkuuta 2019

Haudalla voinee tanssia...


...mutta voiko siinä istua? Haudalla siis? No minäpä istuin, aurinko peilasi niin mainiosti hautakivestä takaisin, että valkoinen mekkoni suorastaan häikäisi. Istuttelin nimittäin kukkassii (niinkuin tätsy sanoo) isäni ja isovanhempieni haudalle, tätsy keppiinsä nojaten vierelläni.

Matkalla satakuntalaismaisemaan mietiskelin kovin syntyjä syviä, sielunmaisemaa ja sen sellaista. Olen aina tiennyt sielunmaisemani olevan oman lapsuudenkotini ja isäni lapsuudenkodin välillä. Olen joskus tainnut mainita olevani nivusiani myöden satakunnaan maaperään uponneena vaikkakin olen suurimman osan elämääni elänyt täällä varsinaisessa Suomessa. Ja tehnyt vielä oikeita turkulaisia lapsiakin...

Oletko sinä muuten tehnyt ylen viimekesäisen kesäkukkatestin? Joku kollega sanoi, että on koulussa tehnyt kasvion ja siitä syystä tunnisti kaikki testin kasvit, jopa latinankielisin nimin, toinen sanoi opiskelleensa ne muuten. Noh, minäpä olen oppinut kaikki meidän huudien kasvit metässä riekkumalla. Kaikki kasvit, joita huudeilla vaan ikinä milloinkaan kasvoi, ne vaan opittiin siinä sivussa. Tästä tietty voi päätellä, että kaikki kymmenen meni oikein, öhöm, sallittaneen tämä sivujuonne.

Ajelimme tuon vanhan miehen kanssa kotiinpäin tänään ja tämän kepeän kesäkirjoittelun takana on monta suurensuurta asiaa. Suunnitelmamuutoksia, naisten oikeuksia, tottumusten muuttamisyrityksiä, suuria vihankyyneleitä ja sen sellaista pientä... ajelimme siis kotiinpäin ja loihen lausumani "nyt kyllä tekisi mieleni mennä kotiin, hautautua peiton alle ja olla hiljaa yksin kuulematta ketään ja puhumatta kenenkään kanssa". Vanha mies totesi sen olevan mahdotonta, hänellä ainakin on sata asiaa kertomatta.

Istahdin sitten tietokeskukseeni, laiskanlinnaan. Selailin uutisia ja jotain mitälie höpöhöpöä, puhelin soi. Pikkulapsi on isosena riparilla. Hänen pappinsa soitti. Eiei ei mitään pikkulapselle ole tapahtunut, ystävälleen sitäkin enemmän, häntä ei enää ole. Ystävä ja leiri eivät mitenkään liity toisiinsa, aika vaan kohtasi. Hengitykseni on alkanut hiljalleen tasaantua, mietin vain, niin, kaikkea.

Niin se mainittu sielunmaisema. Tämä kivikasa on yksi osa sitä. Tuon kasan takana kulminoituu niin moni asia. 


Tällä seuraavalla se sen sijaan ei ole mitään tekemistä sielun tai järjen kanssa, mutta tämä tänne julkaistuksi tulkoon, tämän, hmmm, ostan itselleni sitten kun olen iso tyttö ja on tekemisen puutetta.




Juhannusta odotellen,





1 kommentti:

  1. Nyt vasta huomasin että blogisi on palannut vaikka välillä olen katsonutkin. Miksiköhän ei ole näkynyt hakusessa

    VastaaPoista