Ihana ihana kesäpäivä

Olipa viikko, tein kahta työtä eikä se ole mitenkään normaalia minulle. Löysin itseni maanantaiaamuna lähiseurakunnan rippikoulusta. Minä tapakristitty nautin viikosta nuorten kanssa ja ihan parasta oli kuulla heidän lauleluaan, oli kovasti lauluisa porukka. 

Päivät nuorten kanssa ja illalla työtyöt, onneksi vain kirjallisia töitä. Nyt kun on sunnuntai, huomaan kyllä tehneeni jotain. Juuri nyt olen lempityössäni. Minähän rakastan työntekoa. Voisin katsella sitä tuntikausia…

Istun aurinkovarjon alla ja seuraan ”pikkulapsen” työskentelyä. Hän tekee yhteistyötä erään paikallisen sotaveteraanin kanssa, tällä herralla on satakunta fillaria, jotka pikkulapsi korjaa myyntikuntoon ja myy ne sitten hänen laskuunsa. Pikkulapsi on sitaateissa, sillä näiden vuosien aikana vähän venähtänyt, liki kaksi metriä on nyt mittarissa. On siis vähän arveluttavaa kutsua häntä pikkulapseksi. 

Kirjoittaa pitää ja varustautua, itelle kahvia ja vettä, koiralle vain vettä <3

 Otin kuvan unikoista. Ne ovat tänä vuonna kukkineet poikkeuksellisesti. Täälläpäin useimmiten satelee kesäkuun alun ja unikot räjähtävät kukkaan ja tipauttavat terälehtensä vuorokaudessa. Nyt noita on voinut ihailla jo pari viikkoa. 

Kuvassa muuten näkyy myös viritelmäni, joka ei ihan toiminut. Tuo vino puu on pihlaja. Se pihlaja, josta meidän keskilapsi otti aikanaan kiinni pudotessaan lähivuorelta. Hän putosi reilusta kuudesta metristä, ja alastullesaan hänellä oli nyrkissään tuo puu, taimi oikeastaan. Puu ei ikinä suostunut kasvamaan suoraan ylöspäin ja ajattelin ohjailla sitä noilla harjateräksillä. Kuten näkyy, ei onnistunut eikä kukaan ole irrottanut niitä teräksiäkään maasta.

Joka tapauksessa mulla on kotikoivu ja kotipihlaja. Mäntyhän on Ukko Ylijumalan puu, pihlaja puolestaan hänen vaimonsa Raunin puu. Pihlajan tärkein ominaisuus on onnen ja suojeluksen tuominen lintujen ruokkimisen lisäksi. Minun pihlajani saa kasvaa juuri siihen suuntaan kuin vain haluaa, se on tärkeä puu pihassamme. Muistaakseni Kalevalassakin pihlaja on mainittu, en juuri nyt enempää siitä muista. 

Kotikoivuani ei myöskään saa kaataa, vaikka naapuri niin haluaisikin. Koivu nimittäin kasvaa rajallamme ja naapuri on sitä mieltä, että koivu vie voimat pensasaidaltamme. Ei kylläkään vie, vaan voiman aidalta vie heidän pihallaan aidan vieressä kasvava mikälie luumupuu (jonka keskellä kasvaa vaahtera…). Lapsuudenkodissani oli kotikoivu ja pitäähän joka naisella kotikoivu olla, vai mitä…

Pihaamme varjostavat iltapäivästä alkaen hyvin tehokkaasti vuorijalavat. Niitä ei ehdoin tahdoin kannata pihaansa istuttaa, riesa niistä on melko ympärivuotinen siemenineen ja lehtineen. Ne kasvavat kovaa vauhtia eivätkä lehdet tahdo millään kompostoitua, toki vaahteranlehdet ovat vielä vaikeampia. Ja voin kertoa, että niitä lehtiä riittää, koivu on vaatimaton lehtiensä ja urpujensa suhteen siihen verrattuna.

Ja tiedättekös mitä! Istun tässä rauhassa ja mitä tekee vanha mies? Tuo minulle viereen sähköä saadakseni kirjoittaa rauhassa akun tyhjetessä. Hän käskee kirjoittaa. 5 opintopistettä odottaa tekijäänsä ja mun kuulemma pitää aloittaa ne just nyt. Jahas.