sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Päivän sana on suppis. Oliko jotain uutta?


No nyt tulee tajunnan virtaa!

Tämä on kummallista, useimpina päivinä luen teidän muiden päivityksiänne, huomaan kuitenkin itse päivittäväni kovin harvoin. Pitkien päivien aikana aika ajoin tulee mieleen hyvä tilanne päivitykselle, aihe ja kuinka sitä käsittelee. Ja sitten se on siinä, asia on tavallaan käsitelty, kun sen on miettinyt sanalliseen muotoon. Sama minulla tuntuu olevan käsitöiden kohdalla, samoin itselle tehtävien vaatteiden kanssa. Kas, tarkennampas vähäsen.

Näen kivan idean tai jopa ohjeen johonkin sieluni sopukkaa kutkuttelevaan juttuun. Kiivaasti mieleni alkaa suunnitella toteutusta. (He jotka ovat jo kauemmin lukeneet juttujani, tietävät minun unettomuuden puuskissani suunnittelevan ilta- ja yökaudet näitä tulevia käsintekemisiäni.) No suunnittelu ei riitä, minulla on kiihkeä halu ja tarve hankkia tarvittavat välineet ja ainekset, useimmiten hankintapaikkoina kirpparit ja rautakaupat, ellei juttua muualta saa, kaivan tarpeet nettikaupoista, mieluiten mistä vain. Saatuani ne käsiini sivelen ja suunnittelen. Varastoin ne odottamaan oikeaa hetkeä toteuttaa suunnitelmani. Ja sitten tuleekin seuraava suunnitelma. Tämä edellinen koskee myös itselleni tarkoitettuja vaatesuunnitelmia... Materiaalit tekevät pesän kotiimme. Ja niitä riittää. Eräänlainen kamaluuden huippu on Pinterest (hahaa, taas linkki sinne), siellä niitä ideoita pulppuaa ja pulppuaa. Sinne menoa koetan välttää, sinne kuitenkin lähes päivittäin poikkean, edes vähän...

Mutta joo, niihin kivoihin juttuihin, joista jo olisi voinut päivittääkin.

Kävimme pikkulapsen kanssa taannoin jälleen Hiidenkirnulla ja muistelimme Isoisää. Muistelimme häntä myös poimimalla korikaupalla suppiksia. Kuvuriin ne. 

Erään tarinan loppu


Kävin eräänä päivänä myös yksinäni, hienolla nykytermillä kuvattuna, voimaantumassa metsässä, suppiksia tiirailemassa ja korittamassa, samalla tiirailin kaunista metsää, kas näin:

Naavaa erämaassa


Taitaa olla oikeaa metsää

Suppispolkuja kuljin
Montako lajia?


Perjantai-iltana poikkesin juhlistamassa päivällisellä upeita naisia, jotka saavuttivat tavoitteensa. Maa-artisokkakeittoa ja paistettua siikaa noin pääpiirteissään. Ei niin kovin lämpimiltä lautasilta kuitenkaan, maku kyllä kuitenkin korvasi sen. Istuimme ravintolassa hyvästä seurasta, ruoasta ja juomasta nauttien joen äärellä ja ihmettelimme korkeaa veden pintaa.

Ja eilen iltasella, vanhan miehen kotiuduttua (urheiluseuran vaalimainostelinetalkoista), suunnittelin tälle päivälle sieniretkeä pikkulapsen ja vanhan miehen seurassa. Vanha mies totesi tälle päivälle luvatun sadetta. Minä siinä suremaan metsään jääviä sieniä, yllätyksekseni vanha mies oli vielä päivän raadannan jälkeen suostuvainen lähtemään katsastamaan suppistilannetta. Metsään siis. Tunti metsähappea ja yksi iso ja kaksi pienempää koria suppiksia saaliina. Kotimatkalla pysähdyimme koskella katsomassa sateen nostamia ja patoluukuista vyöryviä vesimassoja, ihmekös joki oli korkealla. No huhhuh!! Kotiinpäin tullessamme pikkulapsi kuvasi auton ikkunasta kivan siluetin:



Kaiken kukkuraksi, meilläpä ei satanut tänään, kuin ei myös eilenkään. Päivä meni sutjakkaasti aurinkoisessa säässä, pikkulapsen kanssa emme menneet metsään vaan menimme ystävää tapaamaan, ystävän ja hänen yksivuotiaansa kanssa kului  tunti ja toinenkin. Ja sitten odottivatkin jo sienet käsittelyä, eilen jaksoimme vain puhdistaa ne, tänään ruuanlaiton lomassa huitasin sienet pannun kautta pakkaseen. Ruoaksi muuten oli taas sikaa, tarkemmin sikaniskaa, sadassakymmenessä asteessa uunissa kunnes sisälämpö oli 82. Sienisalaattia, artisokansydämiä, fetatomaattisalaattia pestokastikkeella ja jälkiruoaksi pikkulapsen tekemä marjajälkiruoka mustikoista ja mansikoista. Olotilaa voisi kuvata täyteläiseksi.

Tässä kirjoittamisessa on se hyvä puoli, että se on nyt tehty, ajatukset selkiytetty. Tuleva viikko nimittäin on laimeasti ilmaistuna rankka. Työtyötä kolkytviis tuntia ja siihen toinen mokoma valmistelevaa punnerrusta. Yksi päivä menee lääkärireissulla keskussairaalassa mörköpeikon häätöretkellä. Perjantai-iltana taitaapi olla vähän väsy. Iltaisin kuitenkin pientä piristystä luvassa, blogeihinne on kiva kurkistella :)

Näkemisiin siis,


3 kommenttia:

  1. Oletpa saanut runsaat sienisaaliit kerättyä!

    Tuo unta odotellessa suunnittelu on tuttua :-)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä ensi viikkoon!

    Olen hakenut suppiksia tänä syksynä noin 75 litraa, mutta vieläkin tekisi mieli mennä. :O
    Kokeile laittaa joskus pakkaseen suoraan silputtuna ilman pannulla käyttämistä. Mun mielestä on ehkä parempia niin.
    Ostin kuivurin ja siihen olen kyllä tyytyväinen. Suku saa suppiksia joululahjaksi. :)

    VastaaPoista
  3. Minä olen haaveillut suppilovahveroretkestä tälle syksylle, mutta haaveeksi taitaa jäädä... Anopilta sain muutaman laatikollisen pakastettuja kuitenkin. :)

    Tsemppiä tulevalle viikolle.

    VastaaPoista