Tykkääkkö sun tyästä?

Vain minuutti sitten kuulin yllättävän kysymyksen pikkulapselta:

- Tykkääkkö sun tyästä, äiti?
- Tykkään!
- Se on aika kiva juttu tossa sun tyässä :)

Näillä tähän työpäivään,

Kleski.

Nyt sekoitetaan pakkaa, suurella kädellä. Saapa nähdä, kuinka pienen ihmisen tässä käy. Tämä vain tässä itselle muistutuksena, tähän palataan vielä.

Mutta niin ne työt sitten alkoivat, toden teolla. Jos jossain työssä voidaan sanoa, ettei ole kahta samanlaista päivää, niin voin täysin allekirjoittaa edellisen. Ei ole. Jos joskus on ollut samankaltaisia päiviä, ne ovat muisto vain. Ei sillä, että valittaisin, ei suinkaan, totesin vain työn olevan hauskaa.

Miten siviiliminä sitten kukkuskeleksii? Kesäleskenä edelleen. Meidän kesä jatkuu vielä syyskuunkin. Tosin tänä aamuna oli kuulemani mukaan ollut viisi plusastetta, melkein talvi siis... Tässä sitä istuksin ja kirjoittelen, villasukat jalassa... kävin hakemassa viinipullonkin... tai siis kaksi... viime perjantaina samankaltaisella reissulla tapasin useampia tuttuja, todistivat rappioni alkaneen, ostin silloin kolme pulloa... no kun ne ravut...

Tämä näyttää olevan sellaista tajunnan virtaa taas, että lienee parempi korkata toinen niistä tämänpäiväisistä ja palata linjoille kun on jotain oikeaa sanottavaa. Tai näytettävää. Tilkkupeittoja. Riippukeinu. Suomen laki. Kaappiostos. Kukkia. Ei yhtään päärynää. Ja hei. Kesälesken on ollut pakko ryhdistäytyä. Olenhan jo vuosia saanut nauttia vanhan miehen ruoanlaitosta, klesken on ollut pakko tarttua kauhaan. No joo, eilisen kakun teetin, saatiin ranskanvieraita ja kleski painoi töitä ehtimättä paneutua mihinkään niin vaativaan. Mutta muuten. Eipä ainakaan vaa'assa näy huonolla ruoalla olo...

Palaan siis linjoille, kunhan ollaan saatu viettää nämä edessä olevat kesäpäivät (ne "lupasi" lämmintä tänne päin).

Keskellä ei mitään

Olin tänään keskellä ei mitään. 

Olin kumartuneena 

katsomaan tarkemmin 

maassa olevaa juttua. 

Hesen pussi. 

Keskellä ei mitään.

Samassa kuulin takaani äänen.

Kas.

Viitaa lainatakseni...

Tikka päätään puuhun hakkaa,

muttei loukkaa,

koskei lakkaa...

Ihanainen kesäpäivä.

Peruskauraa

Sataa kaatamalla. Jossakin aivojen sopukassa riimille on jatkoa, se vaan ei suostu tulemaan ulos. Jotenkin "lehden alla"... Eikä mitää Sir Elwoodia, vaan enemminkin vaikka Kirsi Kunnasta tai jotain. Talo on hiljentynyt, kaikki ovat jossakin, kuka missäkin, koulussa, harjoittelussa ja missä lie.

Itse olen palannut perusasioiden äärelle, olen silittänyt puolen metrin pinon keittiöpyyhkeitä. Keittiöremppa kun edelleen antaa odottaa itseään. Astianpesukonetta ei edelleenkään/vielä ole, kuivauskaapinhan revin jo pari vuotta sitten alas seinältä. Sehän tarkoittaa mummun aikaan siirtymistä tiskissä. Pyyhe tiskipöydälle astioiden valutusta varten ja toinen kuivaukseen. Rentouttavaa. Ja jonkun muun sattuessa olemaan kotona tiskauksen aikaan se on myös sitä laatuaikaa, toinen tiskaa ja toinen kuivaa.

Kahvinkeitin naksahtaa, haettava kupillinen kahvia ennen jatkamista.

Mietin jatkoa. Kuinka sanoisin. Kirjoittaisin. Kevät meni. Kesä meni. Moni asia olisi saanut jäädä tapahtumatta. Kuitenkin istun tässä nyt, kahvikuppini kanssa. Taas yhdellä vedenjakajalla.

Taivas sitä vettä tuntuu jakavan, tällä kertaa riittävästi. Sitä ei tänä kesänä meidän kulmilla ole juurikaan saatu, puutkin pudottavat kuivia lehtiään, jo monetta viikkoa.

Kun tätä kerran kirjoitan, kaivoin esiin kamerani kuvaa ajatellen. Tältä kesältä ei ole kuvia. Kamera on levännyt laukussaan. Puhelimen kamera on tallentanut vain muutaman faktakuvan, ikäänkuin arkistomielessä, todistusaineistona tapahtuneista asioista. Ei siis mitään julkaisukelpoista.

Nyt pyrin palaamaan elämään, perusasioihin siis muuallakin kuin tiskaamisessa.

Mustaa pitsiä

Pää on edelleen tallella. Nyt taitaa olla ilmassa hoitovirhettä ja virheellistä hoitoa. Ja lisäksi voin mainita, että on pitänyt elää näin pitkään, ennen kuin on itkenyt hammaslääkärin tuolissa. Kivusta. Nyt on koettu sekin. Mutta se siitä. 

On pitänyt varustaa pienehkö edustus perheestämme hautajaiskostyymiin. Itse en esimerkiksi milloinkaan pukeudu mustaan, vain kengät saattavat olla pakosta mustat. Kolme vuotta sitten hankin mustat suorat housut isäni hautajaistilaisuuteen, sen jälkeen en niitä ole käyttänyt. Jännityksellä ahtauduin niihin, ok. Toppi huutonetistä. Jakuksi saa kelvata harmaanmusta hillitty ruusujakku, avokkaat, hyshys, kirpulta. 

Vanhalla miehellä onneksi on ainasopiva tumma puku tykötarpeineen. Tosin puku oli pesulan tarpeessa ja taskuun oli sulanut pastillimöykky... Pikkulapsen suorien housujen lyhennys on edelleen kesken, hyshys taas, kirpulta... muu tarpeisto omasta takaa, onneksi. 

Sitten väsäsin tällaisen, mustaa laukkua kun en omista. Otin loputtomasta pitsiliinavarastostani yhden liinan, värjäsin sen mustaksi, leikkasin keskilapsen eilen tekemän juhlamekon kankaanjämista vuorikankaan, ja sitten jämähti. En omista yhtään mustaa vetoketjua. Oli siis lähdettävä kauppaan. Ekasta oli kokonaan mustat  vetskut loppu. Tokassa onneksi oli, sieltä ostin myös kuvassa näkyvät vetimen muovikappaleet, kaksi helmeä kuvastavaa kappaletta ja yksi mustaa timanttia kuvastava möykky. 

Ja joo, kuva on otettu hetki sitten, on ilta, laukun saa kuvitella mustaksi ja alustakin on fiskarsin vihreä (!) leikkuualusta... Mutta mikä tärkeintä, laukkuun mahtuu puhelin ja nenäliina huomiseksi. Ehkä huulimaali... Olisi ehkä voinut yrittää edustavampaa kuvaa laukusta, mutta laukku taitaa olla yhtä vähän edustuskuntoisen näköinen, kuin itse olen. Täydennämme siis toisiamme :)

Voi hyvät ihmiset sentään, viettäkää te miellyttävämpi viikonloppu, kuin me!!

Pää putoo

Nyt oikke kunno valitus. Pää irttoo just. 

Ensin perjantaina tuli omituinen päänsärky, ei mitään entuudestaan tuttua kipupistettä. Yö kärvistellessä, napeista huolimatta, en osannut ottaa mitään olemassa olevien lisäksi. 

Lauantaina sitten jo oksettikin. Jouduin peruuttamaan kauan odottamani tapaamisen. Otin iltapäivällä migreenilääkkeen kipupisteen siirryttyä tuttuun paikkaan silmän taakse. Särky hävisi iltaan mennessä. Onneksi. Toki siinä taisi ensin aamupäiväunet kolme tuntia ja iltapäiväunet kolme tuntia tehdä myös jotain... 

No, sunnuntai normihermosärkyineen ja nappeineen. Eilen aamulla sävähti. Hammas. Yksi hammas. Kirjoitin hammaslääkärilleni kauniin viestin, ei vastannut. Tänä aamuna voin hädin tuskin puhua, jos ylähampaat koskettavat alahampaisiin mihin tahansa, sävähtää kehon läpi miljoonan voltin sähköisku. Oliskoha hamppaass jotta vikka? Siitä lähden ottamaan selvää. 

Supervalivali. Jos kiroilisin, voisin sanno jotta. Mut ei, enhämmää koskaa... kele.

Valivali. Nytto pakko loppuu. Kirjotin tän ittell muistihi, kele.

Nappei nappei. Kosk niist päässee eroo?

Kahvikuppi, maalisuti ja suklaata

Täytän taas päivääni tekemisellä. Taitaa olla se kuuluisa valkoinen maalipurkki.

Tuo vanheneminen kun taas tapahtui, sain kaikki lapset lähelleni. Sain kahvin sänkyyn, en tällä kertaa kirjaimellisesti kuitenkaan. Meillähän on tapana juhlistaa kaikkia perheemme juhlallisuuksia aamiaisella sänkyyn, suurin sankari saa nauttia hyvästä seurasta ja herkuista. Meillä vanhemmilla niitä juhlia sattuu yhtä sänkyä kohden keskimäärin useammin. Meidän sänkymme on siis kuin sotatanner, täynnään läikkiä. Hyi jos jotain muuta ajattelit, sinne on kaatunut ajan saatossa sekä kannullisia kahvia että teetä, mehuja erilaisia ja kaikentasoisia kuohuviinejä ja kerran jopa samppanjaa. Tällä kertaa siis säästyimme uusilta läikiltä.

Jälkikasvuni, kuulemma

Mutta se oli, lapsiani lainaten, ihan parasta, jälleen. Varsinkin seura, ei tarjoilukaan sille tokikaan hävinnyt. Mikä ihana tapa aloittaa arkiaamu kuohuvalla :)

JumppariMikko käski edelleen himmata käden käyttöä, vaikka kipua ollaan saatu aisoihin (kiitos kaikenväriset napit), käsi täytyy houkutella hiljaksiin venymään, ei tempoen. Mitä muutakaan siinä sitten voi, kun mennä isolapsensa kanssa hypistelyterapiaan, kaupoille siis. Äiti pääsi pikkurahoistaan, lapsi vähän isommista, kaikenkaikkiaan onnistunutta hypistelyä siis.

Kävi niin, että putosin tässä sitten Kelan rahoille, ne maksetaan jälkikäteen, samoin kuin vaikka ammattiliittoni maksaa päivärahaa, jälkikäteen. Mies opiskelee. Pikkulapsi koululainen. Keskilapsi opiskelee. Isolapsi opiskelee, omillaan, vähän vaan äidin kukkarolla, äiti kun tahtoo edes vähän hemmotella... äiti siis kelan rahoilla, jos ne joskus tulevat. 

Tiedättehän tuon sarajakuvan, Grönroosin ja Rantion Pieniä julmia tarinoita. Se tuli mieleeni tänä aamuna antaessani keksilapselle rahaa. Annoin rahan käteen ja sanoin kaihoisasti: "Tässä sinulle tämä, ole hyvä. Nyt sitten joudutaan koko viikko syömään kaurapuuroa". Oli tytsyn ilme melkoinen. Se oli tarkoituskin, meidän perheemme tuntee hyvin Julmien tarinoiden opetukset. Siinä vaan taisi käydä niin, että äiti oli luvannut pikkutytölleen lelukaupasta juuri tytön itsensä haluaman barbin, tyttö iloissaan sen valitsee ja kassalla äitsykkä sitten lausuu nuo edellä mainitsemani sanat, jotakuinkin... Äidit voivat olla niin kovin julmia. Minä Hyvänä Äitinä kuitenkin lupasin puuron päälle kiisseliä...

No, nyt loppui tuo aamulla keittämäni kahvi. Viimeinen pisara siitä oli jo melko vahvaa sumppia, mutta kyllä kunnon "piip" aina sitä yhden mukillisen juo. Tiedän toki kylmän kahvin edulliset vaikutukset, olenkin ihmetellyt tätä poikkeuksellisen säteilevää olemustani... Eikä niillä napeilla luonnollisestikaan ole mitään tekemistä minkään kanssa...

Nyt lähden kirjoittamaan adressia, ystäväni haudataan ensi viikolla, samoin tätini (hän nukkui pois vanhuuttaan, tosin sairaana). Raskas viikko edessä. 

Kuitenkin, aurinko paistaa siniseltä taivaalta, meidän lumet ovat ehkä jo juhannuksena sulaneet. Sitä odotellessa,

Hajanaisia pääsiäisajatelmia

Realismia, ei tunnetta. Ei voi.

En ole milloinkaan ennen nähnyt 

keltaista amaryllista. 

Nyt sain kauniin sidotun kimpun sellaisia, 

ihania.

Ja amarylliksista puheen ollen,

keskilapsi sai isoäidiltään 

jossain vaiheessa 

viime syksynä amarylliksen sipulin.

Se oli ruskeassa paperipussissa 

ja se oli unohtunut 

kukkapöydälle ruukkujen sekaan 

ikkunan eteen.

Vanha mies avasi hetki sitten pussin 

tehdessään tilaa siemennyksille.

Kukkapoloinen oli 

aivan yksinään kukkinut pussissa.

Sipuli on vahva, 

kukkii varmasti ensi syksynä uudelleen.

Edellisten lisäksi löytyy 

vielä yksi ihmeamaryllis. 

Edellisenä kesänä meillä oli

suuri osa viherkasveista pihassa. 

Oli oikea superetanavuosi. 

Amarylliksensipulista ei jäänyt 

etanoiden jälkeen jäljelle 

muuta kuin riekaleet. 

Nostettiin purkki sitten 

syksyllä pimeään kaappiin,

sinne se unohtui. 

Hakiessaan ruukkuja 

vanha mies löysi ruukun. 

Se pukkasi nuppua, 

ikkunalla se nyt kasvattaa kukkaansa, 

kuvaan sen, 

jahka kukan väri ilmaisee itsensä :)

Siemennyssuunnitelmat näyttävät 

vanhalla miehellä olevan muutenkin vauhdissa.

Pusseja näyttää olevan joitain kymmeniä...

Lisäksi tein eilen pienen tilauksen 

eteläiseen naapurimaahamme, 

odotan sieltä postia...

Taas taitaa tulla yliannos siemennystä...

Nämä muutamat ovat enää jäljellä munasadostamme

Pitkäperjantaina ja lankalauantaina 

veimme tekemäni munapatalaput 

satakunnanmatkallamme tuliaisiksi. 

Joku saattaa muistaa nähneensä 

kyseistä kangasta ennenkin, 

päällystin sillä aiemmin 

silityslaudan ja työkalenterinikin. 

Tuo patalappu on tuollainen, 

jolla ei uunista astioita ottaessa 

pitäisi kätösiään polttaa. 

On kamalan pienen oloinen, 

mutta ne ovat nyt 

kahdessa paikassa koekäytössä, 

kokemusten mukaan sitten 

muokkaan tarvittaessa. 

Ohjeen löysin yllätysyllätys Pinterestistä, 

klikkaamalla kuvaa tai linkkiä 

löydät suoraan ohjeen ja kaavat.

Tässä puolestaan on 

toinen Pinterest-yritelmä,

järkyttävä sellainen, 

mutta eihän kaikki aina mene 

niinkuin siellä kuuluisassa paikassa. 

Materiaalini oli aivan liian ohutta, 

tipunen ei säilytä ryhtiään ollenkaan. 

Tein tipusen puuvillaneuleesta, 

oikeampi materiaali 

on varmasti vahva huopa, 

aivan kuten ohjeessa sanotaan... 

Taasen pääset alkuperäiseen 

ohjeeseen ja kaavoihin 

klikkaamalla kuvaa tai linkkiä.

Tässä taas meidän vakiokoristeemme, 

Chilen Peikkokukkulan Mian 

tekemä kananen, 

aina yhtä hurmaava :)

Mitähän näistä kuoriutuu?

Pääsiäinen tuli ja on. Onneksi on perhe.

Virkkuukoukku

Talo kaikuu Dingoa. Edelleen tehoaa minuun, kuten jo silloin kauan sitten.

Itken, kyyneleet valuvat virkkuukoukulle. Peitto on märkä. Mörkö vei ystäväni, ajatus kiertää päässä. Yritän purkaa pahaa oloani tekemällä jotain, taukoamatta. Virkkuukoukku, maalisuti, liimapuristimet, sukkapuikot, sakset, kukkasipulit, kahvinkeitin, teippi, vasara, tapetinloppu... koko ajan. Ja ajatus kiertää silti. Väänän volyymit kaakkoon välttääkseni kuulemasta ajatuksiani, ollakseni itkemättä. Joskus onnistun peremmin, joskus en. 

Tuo mörkö kiertää lähelläni. Kiitos kehittyneen lääketieteen, moni lähelläni olevista mörön kiusaamista on selättänyt sen. Kaikki eivät. 

Voi virkkuukoukku!! Hyvää matkaa ystäväni, sinne jonnekin.

Ajatukseni ovat isäni ja ystäväni luona, siellä jossain.

En vain voi sanoa sitä sanaa.

138 219 allekirjoitusta tähän mennessä

Allekirjoitin.

Kenellä on peukalo keskellä kämmentä?

  

Pikkulapsi lähti partioleirille ja lapasia siinä sitten tutkailtiin. 

Onko jollakin peukalo keskellä kämmentä vai kuinka tämä on selitettävissä? 

Nämä ovat siis oikeasti pari. Pikkulapsi vaan ei ole niin turhan tarkka lapastensa yhteesopivuudesta kuin harmaahapsinen äitinsä. Ja kun niitä tarpeeksi käyttää märkänä, ne tietty huopuvatkin mukavasti.

Ja sitten se varsinainen valitus. Kerroin jo aiemmin käteni olevan kovasti jäykkä. 

Sen lisäksi minulla on kovia hermosärkyjä leuoissa ja kaulalla, usein kipu vetää aivan sormiin saakka. Nämä siis loukkaantuneen käden puolella. Vailla mitään logiikkaa iskee hermosärky aivan missä tahansa tilanteessa, kestäen puolesta tunnista tuntiin. Pään oikea puoli vetää tuleen ja erilaisia jäykkyyksiä ja tärinöitä tulee hallitsemattomasti. 

Tämä kaikennielevä särky alkoi siinä vaiheessa, kun jätin olkapään vahvat kipulääkkeet pois. Ensin hammaslääkäriin, kipu tuntuu kovasti sekä ylä- että alaleuan hermoissa, toivoin apua hampaisiin. Ei vikaa. Sydän tutkittu. Korvalääkäri antoi diagnoosin "kipu", muuten ei vikaa. Sitten uudelleen hammaslääkäriin, kaikilla käytettävissä olevilla diagnosointimenetelmillä tutkittiin, ei vikaa. Josko se olisi alkava ruusu? Käsky yleislääkärille. 

Ihana yleislääkärini taasen on eka, joka on koko aikana vaivaa halunnut hoitaa. Varmuudeksi ruusulääke. Kaiken perusteella hän on sitä mieltä, että kyseessä on leikkaukseen liityvä tila,  joka on jostain syystä nyt riipii leikkausalueen lähistöllä olevaa hermostoa. Siis kipulääkearsenaali käyttöön. Nimen omaan arsenaali. En edes leikkauksen jälkeen ole tällaista määrää lääkkeitä napaani vetänyt. Tänä aamuna jätin itse oma-aloitteisesti panacodin ottamatta. Virhe.

Olin apteekissa täydentämässä varastojani kivun iskiessä. 

Mitä muuta sitä sitten voi, kun mennä pää täristen tekemään hypistelyterapiaa?

Katsokaatte mitä ihanaa löysin, ylempi on pakkausteippi ja alempi kangasteippiä

Pakko vielä kirjata itselleni muistiin erikoinen tapahtumasarja. Eilinen oli aika haipakkaa, aamulla kävelin kuulemaan leikanneelta lääkäriltä, ettei töihin ole menemistä kivun ollessa näin kova ja käden toimimaton, ei nouse, ei. (Minulla on sellainen tuntemus, että käden ja aivojen väliltä puuttuu joku juttu, tuntuu, kuin käsky nostaa käsi ei menisi käteen saakka. Ei edes satu se nostaminen, vaan ei nouse. Ja jos nostan, niin nostan kehoa taakse päin viemällä, en käden lihaksia käyttämällä.) Pöh.

No lääkäriltä suoraan kuntoutukseen, Mikko vatkutti lihaksiani, jotta edes jotain edistystä saataisiin aikaan. Ah, ihanaa, nyt tuntuu yläpää vähän liikkuvammalta, ei kaikki lihaksisto ole jäässä (vaikka hiton kylmä koko ajan onkin). Pää pystyyn vaan ja hartiat taakse, siitä se lähtee. Siitä sitten hammaslääkärin pakeille viimeisiä kuvia otattamaan, (hänen kirjoittaessaan diagnoosia varasin itselleni puhelimella netin kautta yleislääkäriajan). Siitä sitten tälle lääkärille ja sieltä apteekkin. Keksilapsi partiojuttuihinsa ja suihkun kautta vanhan miehen kanssa iltahuveihin, piitkästä aikaa kahdestaan. Illalla ei tarvinnut nukkumattia houkutella, mitä nyt yksi kohtaus taas iski painaessani pääni tyynylle. Yöllä näin aivan tajuttomia unia. Anopista. Onko järkee? Olipa päivä.

Eräänä kauniina aamuna heräsin

... ja katsoin ikkunasta ulos.

Aurinko sulattaa jo lumia katoilta, 

lyhty sai osansa.

Virkkasin 23 kappaletta kasvolappuja kirppulangasta.

Tein pokaalin palkinnoksi upeasta suorituksesta.

Muistelin possunposkea.

Sikaniskakin ajattelutti.

Keskeneräisistähän ei pitäisi mitään mainita.

Nyt hammaslääkäriin, taaas.

Naamaillaan

Tiätteks, tää on ihan pöhköä. Istun koneella, juttelen naamakirjassa vanhan mieheni kanssa (vanha mies on vielä vanhemman miehen, isänsä, seurassa satakuntalaismaisemissa) ja hän keskustelee samalla kymmenen metrin päässä olevan keskilapsemme kanssa samaisessa naamakirjassa. Vasara on hukassa. Kukaan ei tiedä sen sijaintia, hylly ei siis valmistunutkaan tänään, kaivaudun kellariin huomenna. 

Siemeniä en ole kylvänyt, sipuleita kylläkin, niistäkin huomenna.

JK. Palaan naamailemaan...

Lyhyttä ja yksinkertaista

Viime viikolla kuntoutusretkeltä pirkanmaalaiskaupungista toin possun poskea tuliaisena  perheelle, monta tuntia uunissa, sikahyvää. Retken antina sain sekä valohoitoa että hypistelyhoitoa, bonuksena isolapsen seuraa, aivan suunnitelmien mukaan. 

Toinen sikahyvä on sikaniska, perunaa, porkkanaa, palsteria ja sipulia seuranaan. Niitä syöpöttelimme hetki sitten, sikaparka oli mitä lie seitsemisen tuntia uunissa, viimeiset pari tuntia rehujen kera, sulivat suuhun.

Sikakiintiö täynnä vähäksi aikaa. 

Miten niin me tykätään syödä?

Vaikka kalenterissa on kevät, ei siemeniä ole ensimmäistäkään kylvettynä, liikaa lunta edes siementen ajatteluun. 

Ruotsalaiskaupasta kauan sitten ostettu cd-hylly sai uuden ilmeen Herraskartanolla, kuvaa huomenna.

Aamukahvi tuli aamulla tarjottuna sänkyyn, ihana pikkulapsi. Toi kahvit kiitoksena eilisestä flunssahoivasta, höh pientä :) 

Jäykkä käsi vaivaa, onneksi on virkkuukoukku koskei käsi kerran nouse. 

Ajatuksen virtaa, aina vaan

Totuus numerolla nolla, valokuvaus ei onnistu tällä käsittämättömällä valottomuudella.

Ajatus yksi. Sukkaa pukkaa, muuta ei voi. Mitäs sitten, kun mielikuvitus riittää vain sileään? Lopputulos on joko yksivärinen tai raidallinen. Joo, osaan minä joustinneulettakin, siis sekä oikean että nurjan silmukan. Siihen se sitten jääkin, palmikoita tai muita kierrelmiä ajattelen kauhulla, ei näillä aivoilla.

Ajatus kaksi. Jotain toki muutakin kuin sukitella voi, olen tuhonnut valkoisen maalipurkin loput. Vasenkätinen... Niistä tuotoksista myöhemmin. Jälkikasvun nuorin osa katseli näiden pohjanmaalaisurhojen kohellusohjelmaa, jaksossa oli se äitsykkä, joka tykkäsi joidenkin  mielestä liikaa siivoamisesta. Tästähän perheeni innostui. Voisivat kuulemma tilata nuo miekkoset meillekin ja paljastaa meidän valkoisen maalipurkkimme. Ostin jo nimittäin uuden edellisen tyhjennyttyä. En voi ymmärtää perhettäni, miten niin joku meillä on riippuvainen valkoisesta maalista? Jos joku tykkää valosta talossa, vaaleista pinnoista ja paljosta valkoisesta huonekaluissa, miten jonkun muun väristä maalia voisi käyttää täydentämään niitä? Ja kyllä, ostin ruokasaliin tapetit, keltaiset, tulee todistetuksi tuo kuviteltu riippuvuus vääräksi. Ettäs tiedätte.

Pinttymä kolme. Lunta tulee, lumitöihin ei pääse. Puolen metrin lumikerroksen alla on kymmensenttinen jääkerros vaanimassa raukkaparkainvalidia liukastumaan nyt vielä sielläkin (kts. kohta viisi). Meillä päin muuten hiekotetaan kohtuullisesti. Tuossa lähistöllä oli lumi sulanut jo (viime viikolla) asvaltilta. En liiottele ollenkaan sanoessani siinä olleen yli viisisenttisen kerroksen sepeliä. Taisi vaihtua urakoitsija ennen tätä talvea, sen verran erilaista tuo työn jälki on aiempaan verrattuna. Hurraa, positiivinen ajatus, rasti seinään!!

Kehitystä taphtuu, numerolla neljä. Vuonna kasiviis ostamamme imuri meni viime viikolla rikki. Tai ei oikeastaan rikki, vaan suutin hajosi, tai oikeastaan sekin hajosi vuosi sitten, nyt se hajosi uudelleen, vuoden imuteltuaan. Päätimme tällä kertaa sijoittaa uuteen imuriin. Oikeammin sijoitus piti tehdä jo kymmenen vuotta sitten, mutta ajattelimme pärjäävämme tällä vielä sen aikaa, että talo saadaan siihen kuosiin, että keskuspölynimuri voi saapua taloon. Eipä ole vielä saapunut. Siis pikainen imurivertailu. Täysin lähempää tarkastelua kestämätön vertailu, siihen meni ainakin kaksi minuuttia. Merkkejä, hintoja, ominaisuuksia. Tulos: sininen. Toimii vasemmallakin kädellä, vaikka yritin todistella sen olevan vain oikeakätisille...

Vaiva viisi. Takapakki olkapäässä, sain kiinnikkeet repeilemään liukasteltuani kotiportaissa. Kuntoutuspaussi muutaman päivän. Öisin pari kivaa nappia, jotta nukutuksi saa. Ja kyllä saa.

Ja pussilakanapäänsärkyyn vastaus, numerolla kuusi siis. Anttilassa ainakin mainoksen mukaan on myynnissä pussilakanoita, kaksisataakymmenensenttisiä eikä hinta paha, kuosit vielä kun natsaisivat. Olin siis onnekkaasti väärässä. 

Ja tämä viimeinen valitus taitaa olla kenkutus numero seitsemän. Hyvä ystäväni käyttää sähköpyörätuolia. Hän kulkee paljon puolen valtakunnan läpi valtion kiskomonopolin vankkureissa tuolissaan istuen. Asiassa nyt tuntuu olevan ongelma. Ongelma, joka kahdella jalalla kulkevalle itselleni ei ole mieleenkään ennen juolahtanut. Junaa pitää vaihtaa kotiin päästäkseen. Ja ellei häntä auteta, junaan hän jää. Ja jatkaa matkaa junassa johonkin muuhun suuntaan kuin kotiinsa. Eikä vain yhden kerran viime aikoina. Ei joka kerta voi olla syynä inhimillinen virhe, konnari unohti. Ärrsyttää. Minua! Ystäväni puolesta. Hän on niin kiltti. Taitaa ymmärtää (toisin kuin minä), että olemalla itse kiltti voi edes toivoa saavansa vaikkapa junavaihtoihinsa apuja. Itse olen niin kovapääjuntti, että antaisin kyllä kuulua, kuulua niin, ettei minun mielipiteeni jäisi kellekään epäselväksi. Onneksi hän on hän eikä ole minä, huh!

Ja arvakkaas mitä. Minä jätän perheeni. Ainakin kahdeksi päiväksi. Menen tarkastelemaan tuon suuren pirkanmaalaiskaupungin kuntoutusominaisuuksia. Josko siellä vaikka valohoitoa saisi. Tai vaikka hypistelyhoitoa. Ainakin munkkihoitoa pitäisi saada, Pispalassa toivon mukaan.

No, olen valittanut tämänkertaiset valitukseni, vanha mies lähti pyynnöstäni ostamaan suklaata... siinä toinen kiltti.