maanantai 27. helmikuuta 2012

Minusta ei ole...


Tällä kertaa ei käynyt ohralle huonosti, vaan niille viime perjantaina ostamilleni ruusuille. Ei minusta ole tähän.

Ihailimme kukkia lauantain, eilen, sunnuntaina, otin ne keittiöön lempeään hoitoon. Katkoin oikeaoppisesti varret ja vaihdoin uuden raikkaan veden.

No, uloshan aurinkoisena päivänä sitten lähdettiinkin ja kukat jäivät odottamaan pöydälle. Illalla menin hakemaan kukat paikalleen. Mitä löytyi? Tyhjä maljakko. Tyhjä. Ei kukkia, ei vettä. Hieraisin silmiäni ja pohdin, josko kilpirauhaseni on tehnyt tempun ja jollain lailla olen unohtanut jotain. Ei käynyt järkeen.

Sitten vain haastattelemaan vaivihkaa muuta perhettä, vaivihkaa siksi, ettei vajaa muistini paljastuisi. Vanhan talon vanha mies päästi minut tuskistani. "Ajattelin niiden olevan menossa roskiin kun ne siinä tiskipöydällä olivat". Hurraa, en ollutkaan hullu! Tosin riemu haihtui nopeasti, sinne menivät ne kukat, eivät olleet pelastettavissa enää.

Mitä tästä opin? En  mitään. Kun menen kauppaan, ostan uusia kukkia, onhan harjoitus oppimisen edellytys...

Mukavaa maanantaita,

3 kommenttia:

  1. Meillä asuu kanssa Rakas Aviomies, joka heittää kaiken roskiin. Sääli kauniita ruusuja, seuraavan satsin voisi tietysti se mies maksaa, vai?

    VastaaPoista
  2. Mä olen samaa mieltä. Kyllähän mies tietty voisi muistaa sinua kukasilla. Ja noin muuten, ihmisen ei ehkä tarvitse osata kaikkea. Jos sä osaat ajaa isoja autoja, se korvaa aika paljon mahdollisia puutteita peukalon vihreydessä :)

    VastaaPoista
  3. Vanhan talon vannha mies muisti ruusujen sijaan romanttisesti auton pyyhkijänsulalla ;)

    VastaaPoista