sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Ihana, ihana sunnuntai

Päivä on ollut niin keväinen ja sitä varten hankin eilen uuden lelun itselleni.

Tiedättekö sen sellaisen hakkurin, jolla hakataan jäätä. Satakuntalaisittain sanoisin sitä petkeleeksi pitkällä varrella, petkeleellä hakataan sallattia, yleiskielellä sanottuna rosollia, siinä sellaisessa puukaukalossa.

Ja minä olen saanut sydämeni kyllyydestä hakata jäitä pihalla. Meidän pihaamme kun ajetaan sellaista loivaa ylämäkeä olevaa tietä ja näin keväisin se on peilikirkas sulavien lumien vesien vuoroin sulaessa ja jäätyessä. Siinä sitten on kiva peruutella pois pihasta alamäkeä peiliä pitkin luistellen, minä päätin olevan viimeinen peilikevät ja hankin hauiksenkiristäjän. Tai ainakin siltä tuntuu, kädet tärisevät vieläkin hakkaamisesta. Kirotusvireitä yritän korailla...

Otin muutaman kuvankin, todistusaineistoksi itselleni. Minä nimittäin en luovuta. Tälllä kertaa hankin todennäköisesti kestäviä kukkia... Niitä riitti kahteen maljakkoon, molemmat kun ovat ajalleen tyypillisesti kapeasuisia:




Ja kun ilman silmälaseja veitsen kanssa heiluin, pakkausta avatessani osuin tietenkin kukkavirkistepussiin, Siinä OLI nestemäistä virkistettä, mahtaneeko virkistää kynsien kasvua?

Olen tässä pohtinut, että meillä oli hiiriä. Kunnes meillä ei ollut hiiriä, vaan meillä oli rottia. No, ei ole rottia enää, meillä on kettu. Mikä on se seuraava? Susi?

Sitä odotellessa voin esitellä meidän lemmikkihiiremme (olisi hänet toki voinut putsata ennen ensiesiintymistään).



Hän on niin mahdottoman ystävällinen kädelle. Ei tule ranne kipeäksi hänen silittelystään. Ei hän enää nuori ole, meidän yhteiselomme on kestänyt jo varmasti yli kymmenen vuotta, uuden koneen tullessa vain pitää hankkia taas yhdenlainen uudenlainen välikappale. Ja taas kehrätään. Tai siis ?

Mukavaa alkavaa viikkoa meille kaikille, nautitaan keväästä :)





PS. Ja se Pinterest on kamala paikka, sinne voi upota koko päiväksi ellei pidä varaansa ;)

2 kommenttia:

  1. Kyllä se on petkele se pidemmälläkin varrella varustettu.Ainakin meillä Hämeessä. ;) Ihanat noi sun maljakot. Kateellisena kuolasin ja aika soma hiirikin on talouteen muutanut. Nelijalkaiset lajitoverinsa pysykööt silti poissa. ;) Mut hei... Kettu. :) Meillä oli joskus olkkarissa lumikko.

    VastaaPoista
  2. Petkele se on meilläkin, täällä itäisemmässä Hämeessä :)
    Tänä talvena kyllä todella vähän tarvittu, yleensä hakkaan portaan jäät sillä pois.

    VastaaPoista