maanantai 6. huhtikuuta 2015

No se krookus


Pääsiäinen huipentuu kotipäivään, huoh. 
Niin mukavaa kun onkin lähi-ihmisiä tavata,
tämä päivä tarvitaan ennen huomista.
Huomatkaa, mikä syvällinen ajatus.

Pääsiäisen sanoma taitaa meillä olla vähän kyseenalainen:



Meillä kumarretaan autoa

Mämmi-Creme Brulee. 
Jos mämmistä tykkää, niin mikä ettei :)



Ja koska olen niitä krookuksia täällä itkeskellyt,
niin tässä on.
Eka.
Ja ainoa.
Ja pieni.



Joskus aikojen alussa kiitin itseäni 
taivaan lahjana Suomen maataloudelle.
Olen edelleen samaa mieltä.
Poikkeuksella,
etten tällä kertaa en mädännyttänyt ohraa.

Tällä kertaa ohra on kylvetty paattiin.
Paatti tuli pikkulapselta, 
joka käski tehdä 
vanhasta laivastaan himmelin.
Hän ei sitä enää kuulemani mukaan tarvitse.

Pääsiäishimmeli siis olkoon hän.
Vielä kun olisi muistanut 
laittaa itämään ajoissa ;)

Taustalla kaksi niistä kolmesta esikosta,
jota en onnistunut vielä tappamaan.


Niissä viime postauksessa mainitsemissani 
uusavuttoman kylvöpakkauksissa on jo elämää.
Basilika ja samettiruusu itävät.

Perinteisesti kylvämissäni itävät
appelsiinitimjami, japaninhumala 
ja yhdellä idulla kääpiösametti.
Huoh, hidasta.

Toisaalta, on ollut niin kylmää,
että pihassa kasvit ovat tuota
krookusta lukuun ottamatta
samannäköisiä kuin viikko sitten, 
ehkä tulppaanit ovat lehteä vähän pukanneet.
Ehkä.
Tänään on yli kymmenen plusastetta,
jospa kevät taas etenisi.
Ainakaan ei ole lunta.
Nih.

Näillä eväin lähdetään uuteen työviikkoon,



2 kommenttia:

  1. Kylvöksien kasvua tai kevään tuloa ei voi nopeuttaa. Mukavaa työviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Mämmin ja Creme Bruleen fuusio, sen on täytynyt olla taivaallista kun kaksi niin hyvää herkkua on yhteenliitetty, oi oi :)

    VastaaPoista