Tuon tahdissa jumpattiin vuonna yhdeksänkymmentäkuus, Pia the paras nostatti jalkaa, jaksaa jaksaa, jo tuolloin.
Silmien aamulla avautuessa taivaalla oli pilkaus sinistä. Kahvia saatuani katsoin ulos. Rankkasade. Toisen kupillisen aikana taivaalta tuli vanhan kympin kolikon kokoisia räntärättejä. Päätin sulkea silmät. Mitä tapahtui? Taivas selkeni ja pilvet leijuivat kohti koillista. Meilläpä on puhtaan sininen taivas. Tuulee kyllä hitokseen. Auton mittari näytti yhdeksää astetta, ekaa kertaa tänä vuonna yli kolmen plusasteen meidän kulmilla.
Lapset senkun vaan vähenee. Suuri itäinen kaupunki kutsuu vastustamattomasti keskilastamme, heti, kun on saanut kirjoituksensa pois alta. Pari viikkoa!!
Mitä tekee kätevä äit? Vie lapsensa ostoksille kierrätyskeskukseen. Saaliina hyllykkö, joka lienee palvellut aiemmassa elämässään päiväkodissa, varmaan lokerikkona kengille tai jollekin muulle tärkeälle. Lapsi kysyi, josko voisin maalata sen valkoiseksi. Minulta! Tietty valkoinen aina käy, ennen kotiinpääsyä väritoive kuitenkin oli vaihtunut hopeaksi. Naisella taitaa olla ikiaikainen oikeus muutaa mieltään.
Toinen hyvä saalis oli kaksimetrinen peili, ompelijalle. Vanha komeron ovi, saranoineen. Mainitsin sivumennen, että sen kapeat reunat voisi teipata, tätä lapsukainen ei millään lailla ymmärtänyt, teipata!! Jesarilla? Maalarinteipillä? Miten purkissa kasvanut lapsi minulla on? Miksei se ymmärtänyt washiteippausta? Koskaa kuullukka!!
Käytiin nappaamassa vanha mies messiin ja mentiin ruotsalaiskauppaan lihapullille. Ja tietenkin jotain pientä lapsoselle. Tärkeintä näytti olevan leluosaston pehmoparsakaali. Aikuinen.
Koko kauden olen saanut hehkuttaa hyvää oloani. Minä, jolla parhaimmiillan voi yhden kauden aikana olla viisikin poskiontelontulehdusta, olen hehkutellut tervettä oloani. Tähän saakka. Kuume nousee. Särkee. Nukkumaan menee hän, voikaa te hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti