Omenapuu kukkii

Eilisestä ja sitä edellisestä

vaikka kuinka monesta 

matalapaineisesta postauksesta huolimatta 

on kivojakin juttuja. 

Katsokaas vaikka:

Tämä on perjantailta,

ostin joskus huhtikuussa yhden taimen,

jossa oli kaksi kukkaa.

Tämä myös on perjantailta,

ilta-aurinkoa.

Kuvasta varmaan huomaa,

ettei ruohonleikkuri kuulu vielä harrasteisiini.

Myös perjantainen nuppu,

ainoa laatuaan,

nyt on jo enemmän.

Tässä perjantain tilanne

kirsikkapuussa, 

tiukkoja nuppuja.

Ja kappas, 

siirryttiin lauantaille ja saaristoon,

kuvan kohteelta ei ole 

lupaa julkaisuun kysytty,

eikä kysytä,

kuvauksen kohteena olivat

mustikankukat,

sattui vain olemaan hyvä tausta :)

Lauantai-iltana olivat

ekat omenankukat auenneet.

Kummallista kyllä,

olivat telkkuhuoneen 

hieman harvahkon

ikkunan edessä,

lämpöä taisi olla 

muuta puuta enemmän...

Ja kansallismaisemaa, 

olkaat hyvät.

Tuon kahden saarekkeen välissä

olevan pienen puun luona

on sen eilen mainitsemani kirkon kivijalka.

Ja liki samasta kohdasta 

toiseen suuntaan katsottuna.

Tällainenkin on vielä olemassa.

Mitäpä sanotte tästä hinnoittelusta?

Näillä eväin lähdettiin 

toukokuun viimeiseen viikkoon,

ensi viikosta pikkulapsi jääkin lomalle,

keskilapsi vaihtanee työpaikkaa,

isolapsi vaihtanee mukavapaalle.

Mikäs tässä ollessa :)

Kirkon kivijalassa

Läheltämme on löytynyt hyvin hyvin vanhan kirkon jäänteet, kivijalka, alttarin perustus ja suojamuuri. Itse hyvinkin tapakristittynä ajattelin olevan mahdollisesti mukava mennä Helluntain ekumeeniseen rukoushetkeen kirkon kiville, houkuttimena nimenomaan tuo ekumenia. Paikalla kerrottiin olevan ekumeniaa edustamassa Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin ja Ortodoksisen Pyhän Aleksandran Seurakuntien Prelaatit paikallisen rovastin johdolla. Lisäksi kaivausjohtaja lupasi lopuksi kertoa kaivauksista ja niiden tuloksista.

No ekumeniasta tuskin voi puhua, paikalla oli ekumeniaa edustamassa vain entinen kirkkoherra. Kaiken lisäksi ex-kirkkoherra, joka puhui aivan kamalia, näin tapakristityn korvin kuultuna.

Koen olevani ihan tavis tapakristitty, käyn harvoin kirkossa, mutta käydessäni tapanani on kuunnella sanottua ja puhuttua. Olisi kylläkin taaskin  helpompi elämä mikäli olisi jättänyt kuuntelematta sanan sisältöä. Olen ensimmäisen kerran pahoittanut mieleni kirkossa oikeasti kuunnellessani papin puhetta mummuni siunaustilaisuudessa, parisen vuosikymmentä sitten. Loukkaannuin verisesti. Sen jälkeen muutamia kertoja on särähtänyt korvaan ja ikäviä ajatuksia on pyörinyt pienessä päässäni. Yritän taas tänään olla loukkaantumatta. Samalla aivokuoressa tykyttää.

Pohdin paljon oikeaa ja väärää. Oikeammassa ja vääremmässä olemista. Sitä, kuka oikean ja väärän asettaa, määrittää. Ei minulla mitään vastausta ole, pohdintaa sitäkin enemmän. Tänään kuulin oikeassaolijaa. Omasta mielestään toki vain. Evlut ex-kirkkoherra.

Taviksena mietin, olisiko aktiivisempi seurakunnan tilaisuuksiin osallistuminen tehnyt minun ajatusmaailmastani samankaltaisen tämän ex-khran kanssa vai ajattelisinko siitäkin  huolimatta niin kuin ajattelen. Minä ajattelen uskoa armon, rakkauden ja suvaitsevaisuuden kautta. Mitään niistä tämä ex-khra ei mielestäni edusta. Päinvastoin.
Paikallisen Arkkipiispan asennetta arvostan. Minun mittapuullani hän on ihminen. Suvaitsevainen. Ja näin välikommenttina mainittakoon, että taannoin naamakirjassa iloitsin hänen suvaitsevaisuudestaan ja klik, samalla pieneni kaveripiirini sanalla "yäk". Hohhoijaa vaan. Siinä meni oikeassaolija.

Mietin paljon tuota suvaitsevaisuutta. Suvaitsemattomuuttaa. Erilaisuuden sietämistä. Enkä näköjään itse siedä tässä kohtaa erilaisuutta ollenkaan. Kirkon mies oli omasta mielestään niiiin oikeassa, sitä minä en suvaitse itse. Se jyrkkä oikeassa oleminen on minustaa sietämätöntä. Ja kyllä, PKN on edelleen aivan loistava, suvaitsemattomuudesta puheen ollen.

Kohtaan työssäni paljon ihmisiä. Monella tapaa erilaisia. Eri puolilta maailmaa tulevia. Eri kieliä puhuvia. Moniin uskontoihin kuuluvia. Nuoria ja vanhoja. Eri tavoilla poliittisesti ajattelevia. "Terveitä" ja sairaita. Jäykkiä ja joustavia. Hiljaisia ja äänekkäitä. "Uskovia" ja ateisteja. Omilla jaloillaan käveleviä ja muilla keinoin kulkevia. Työttömiä ja työllisiä. Ja niin edelleen, vaikka kuinka pitkälle. Vapaa-ajalla usein päädyn erilaisuuden äärelle. Joka päivä opin uutta, uusia näkökantoja ja erilaisia tapoja ajatella. Kuka määrittää oikean ja väärän? Mikä on oikein? Kuka voi sanoa toisen tapaa ajatella vääräksi? Miten se menikään se juttu siitä ensimmäisen kiven heittämisestä?

Voisin vastata tähän itse. Kun olin pahoittanut kirkonmäellä mieleni, suljin korvani puheelta. Peipponen viserteli lähipuun tuoreessa vihreydessä, tuomien tuoksussa, siinä vastaus. Iloinen oikeassa oleva peipponen. Siinä oli kaikki, armo, rakkaus ja suvaitsevaisuus.

Mieleeni nousee Taivaannaula.

mukasuvaitsevainen,tarja

Lehmät lentää, lehmät lentää, kevät nyt on :)

Eilen oli niiin paras päivä tuolle kotikuntosalille. Meillä kun on niitä kompostikehikkoja muutamia ja niistä piti multaa saada. Sainkin, kun ite otin. Siivilöin risut, kivet, oksat, kannot, muovisotilaat, ruukunsirpaleet, gormitit, pullonkorkit, kivet, kivet ja kivet pois, ai niin, muistinhan mainita kivet. Yksi metrin kanttiinsa oleva looda tuotti puoli kuutiota multaa, siivilöitynä itetehdyllä siivilällä. Nuorten työpajalta hankin jonkun kovan verkonpalan ja tein sille kehykset, on kestänyt jo vuosia ja edelleen kestää, vaikka vähän vuotaakn. Näitä tyhjensin siis kaksi, kumoten siivilöintijätteen uuteen pohjaan taas ensi vuotta ajatellen, kait siellä vielä jotain maatuvaa lienee. Nyt on kemiallinen uni takana, aivan uskomattoman ihana ja kokonainen yöllinen unta. Ja hammasharjan liikauttelu kertoi jotain tehdyn, samoin tuo käsien saippuointi. Ihmelihaksia.

Läksin perjantain kunniaksi torille ja vakuutuin siitä, että lehmät todella osaavat lentää. Millään muulla ei ole selitettävissä auton tuulilasissa ollut ripuli. Torilla yritin tiirailla, josko tuksun ekspoikaystävä olisis ollut kahvittelemassa kavereinensa, muttei näkynyt, onhan perjantai ja lisäksi vesisade, olighan se pitänyt tajuta.

Ellei joku nyt vielä tajunnut tuosta eilisestä kuntosalista, niin voin vielä vähän herkistellä, meillä oli kaunis aurinkoinen päivä aamusta iltaan. Tänään aamupuolella oli harmautta havaittavissa, kaupasta tullessa oli jo sinistä liikenteessä (taivaalla siis) ja edelleen paistelee, tosin alle kymmentä pitää mittarissa, eilen oli pal enemmän. Jäimme tosin raekuuronkin alle tänään, yksi pilvi syöksi rakeita, raivolla, jos niin voi sanoa, rakeet pamahtivat ensin nokkapelliin ja siitä olisivat tulet silmille, mikäli ei olisi ollut tuulilasia välissä. Jos vähän antiherkistelee, niin kyllä muualla päin isänmaatamme lämpöisempi kevät on ollut, kukat ovat paljon pidemmällä muualla kuin näillä huudeilla. Tietty ne lumiset alueet ovat lumisia ja sulamassa vähin kukin, mutta täällä vesisadetalvisuomessa nyt tällä kertaa tarkoitin.

Eräs vanha mies löysi kaapistamme Blossaa vuodelta 14. Päätimme juoda sen juhannuksena, mikäli sää sitä vaatii. Tosin miekkonen huomautti jotain kummallista tämänkin päivän kelistä, sille skåålasimme sitten konjakilla, voihan niin tehdä, kun on jo illansuu, voihan...

Tässä kohdassa voisi olla kadehdittava kuva tulppaanimerestäni, levitän kuitenkin ahteriani konjakkilasin äärellä niin, etten juuri nyt liikahda kohti kukkapenkkiä laisinkaan. Luvassa on myös ruokaa, maksaa, lemppariani, lisäksi jotain mukalapsillesopivaa kanakkelia, kaiken tämän meille tarjoaa... rummunpärinääää... vanha mieheni, hurraa taas kerran ♡ Huomenna on satakuntapäivä, uurnanlasku, Juseliuksen Mausoleumin siimeksessä. Toivottavasti hyvän sään aikana, siis vallitessa,4 tietenkin :)

Pukeutua vaiko eikö

Vikasietokytkintä on nyt säädetty. Arvatkaas säätyykö se kun vappuaattona ovesta tulee sisään herrahenkilö, jolla on kädessää shampanjapullo ja ääni sanoo "auttaiskos tällainen suhteellisuudentajuun?". Jees, huippua, auttoi ja auttoi vieläpä loistavasti, kiitos, Kummisetä!

Tuo aloitus on kirjoitettu viikko sitten. Olen kärvistellyt tuon jälkeisen,  kuluneen viikon, lähinnä nukkumattomuuttani. Ja kun ei nuku, tulee kaikenlaisia kummallisuuksia tehneeksi. Pahoittaa mielensä kuullessaan tulleensa nimitetyksi varkaaksi (no tuo mielen pahoittaminen ei ihan oikea termi ollut, mutta ilmoitustaulu nousee mieleen ja hillitsen kirjaimia). Rapsuttaa seinäkelloa tuntikausia. Vetää päähänsä tuntiakusien ajan pohjamaalin ältsiä tärpätinhajua (siinäkö syy kaikkeen?). Projektia näet pukkaa, viimeinkin löysin torista kaapin, jonka haluan, se pitää, kuinkas muutenkaan, maalata valkoiseksi.

Joo, töissäkin olen ollut, sillä kuudellakytä prosentilla. Ihan kalenterista piti tarkistaa tehneensä töitä... tuloksellista työtä, samoin tuloksetonta. Usein työni on sellaista, ettei siitä jää jälkeä, usein se näkyy vain tilipussissani. Sen vuoksi olen pyllistellyt kukkapenkeissä, kantanut kasteluvettä, rapsutellut ja maalaillut kelloa ja kaappia, tehnyt avustustyötä kantamalla ruokakasseja. Niistä näkee tehneensä jotain tuloksellista, näkyvää ja tuntuvaa.

Historiallisia hetkiä tässä taas elän, olen yksin kotona, tosin vain lähteäkseni keskilapsen kanssa valokuvaajalle. Pitäähän lakkiaiskuvat ottaa puolen vuoden sisällä lakituksesta, joohan? Pesen hampaat, menen pukeutumaan, en pukeudukaan vaan otan vaatteet mukaani ja menenkin suihkuun. Rapsutan vähän ovea, kastelen kukat, laulatan pyykkitornia, kappas, enpä ole pukeutunutkaan. Menen pukeutumaan, vain huomatakseni, että vaatteeni ovat hävinneet. No, voin vähän lukea. Ei, kahvia tekee mieli. Kappas, vaatteet ovat rapsutetun oven luona. Kollega naamakirjassa hersyttelee muistivaivoillamme, ai kuka? Niin, taimetkin pitää kastella.

Pohdiskelen samettiruusujen latvomista. Päätän kysyä kuukelilta neuvoa, ja kappas, heti ekalla sivulla on linkki omaan plokiini, vuosien taakse. Huhheijaa vaan. Olen viikolla latvonut osan niistä saksalaiskaupan siementaimista... osa on latvomatta ja saa ollakin. Minun ikuisuusongelmani, näemmä. Hei joku on katkonut keittiön ikkunan alta puskat! Jättänyt risut lojumaan maahan! Ai niin, minä se olin. Eilen. Siihen oli jokin hyvä syy, toivottavasti se syy pätee edelleen. Luonnon äänet tulevat ikkunasta sisään. Onkohan tänään se paikallinen motoristikirkko?

Ulkona paistaa aurinko, lännestä tuulee, lujasti. Vaahterannuput lentelevät, kasveista ei saa kuvaa kunnolla, koska tuuli. Emmääoliskaa halunnu kuvaa tähä.

tarja

Vikasietokytkin

Vikasietokytkimeni on hyvin herkässä. Kaksi päivää kun on sietänyt vikaa vikaa vikaa, on vähän, miten sen nyt sanoisi, äkäinen. Niin, minä.

Liikenteessä on vaan torvia liikkeellä, kaupassa vain älypäitä kärryineen , ilmapallot liian kalliita, väärä kassajono, serpentiinikin valjun väristä (kyllä sillon-vaan-kun-minä-olin-nuori oli kirkkaanvärisiä serpentiinitkin), alkoon ei kukaan muistanut mennä, bensatankki on tyhjä, saksalaiskaupan basilikansiemenistä iti varmaan noin seitsemän, meillä haisee maali, megalomaaninen väsymys turruttaa aivot, naapurit tulee sukellusveneillä kylään, nuori tappaa toisen, kaukana ja korkealla on hätä.


Joo, suhteellisuudentajua kiitos, tänne voisi lähettää. Huoh.

tarja

Hukkaa itsesi

Jotenkin tuntuu, että pitää päivittää. Mitään ei ole tapahtunut ja samalla paljon. Muistiin itselle. Olen ollut muutaman viikon osa-aikaisella sairaslomalla, teen kuuskytprosenttista työaikaa. Jos vaikka muistin saisi virkoamaan. Ehkä.

Kelan korvauksia ei kuitenkaan kuulu, tänään tuli kirje sairauspäivärahan hylkäämisestä. Työnantaja ei ole toimittanut kaikkia asikirjoja. Jotenkin olen tottunut siihen, että itse olen "syyllinen" kaikkeen tuonkaltaiseen, tämä on uusi kokemus. En vain tiedä, kuinka suhtautua. Arrgh.

Alkuloma meni toipuessa. Päivä päivältä sielu keveni. Kunnes ei enää ja sitten mentiinkin päistikkaa toiseen suuntaan. Olen ekaa kertaa työssäni jäänyt sanattomaksi. Sanattomaksi, kosken tiennyt mitä piti sanoa. Minun työni on ajattelua, puhumista ja tekemistä. Ellei ole ajatusta eikä puhetta, tekemisellä ei ole merkitystä. Tiesin ajatuksen olevan olemassa, en kuitenkaan tavoittanut sitä. Menin lukkoon. Aivot seis. Onnekseni kyse oli tilanteesta, jossa ei ollut vaaraa muille, ei myöskään itselle. Itsessään tilanne oli kamala. Vielä vaan on tällä viikolla edessä kaksi työpäivää, molemmat töissä, sitä kuuttakymmentä.

Olen jo pari vuosikymmentä kirjoittanut kymmensormijärjestelmällä. Eipä onnistu enää, ainakaan tänä vuonna ei ole onnistunut. Tekstistä tulee mitä, sattuu, jos sanassa on yli puolet oikein, olen "tyytyväinen", not. Kummallisia kirjaimia, aivan väärällä kädelläkin kirjoitettuja, suuri osa myös suomen kielessä harvinaisempia, seetä ja äffää ja sensemmosia. Kirjainten lukumäärä saattaa poiketa paljonkin oikeasta, paras taitaa olla yhdeksänkirjaiminen sana neljällä kirjoitettuna. Oikolukuun ja korjaukseen menee tuhottomasti aikaa, silti virheitä on ja jää, minä joka inhoan kirjoitusvirheitä, yhdyssanavirheitä, puuttuvia kirjaimia ja kaikkea noilta väleiltä, en itse osaa kirjoittaa. Ja toim.huom. omia virheitäni inhoan, kirjoittakaa te muut kuinka lystäätte, anti palaa vain, ei haittaa. En omasta tekstistäni välitä, onko se virallisesti oikein, mutta minulle oikein, minun oikeaani sen pitää olla. Arvatkaas mistä mun harmaat hiukseni tulevat?




Asiasta kukkaruukkuun, kävin tänään lempiterapiassani, kampaajalla. Yhdessä ihasteltiin mun harmaiden määrää, tai ei niinkään määrää, vaan jotenkin niin kuin niiden koko olemassaoloa. Minullahan ei enää taida montaakaan hiusta olla harmaan ja loskalumen sävyistä poikkeavaa. Tai tietty värituubin ansioista, moottoritie jakauksen paikalla senkun levenee vain. Valkoinen on valkoinen, muu on loskaa, tai siis ruskeeta. Ja jos selitellä pitää, taustaa "värilleni" löytyy suvusta ja lukemani perusteella myös kilpirauhasesta. Auh.

Katseltiin pikkulapsen ja vanhan miehen kanssa hetki sitten diakuvia, pari kampaa, vuodelta 87. Ei ollut yhtään harmaata. Missähän vaiheessa sitä
sitten luovuttaa, antaa moottoritien levetä ja lopulta vallata koko latvan? Millä numerolla ikä alkaa? Nelosella? Vitosella? Kutosella? Vai vielä suuremmalla? Ei voi tietää.

Samanaikaisesti, kun tässä surkeuttelee omaa päänuppiaan, ovat ajatukset aivan toisaallaJollakin muulla asiat ovat paaaljon paaljon huonommin kuin itselläni. Mietin lakkaamatta, kuinka he pärjäävät, miten he selviytyvät, miten heidän oloaan saisi paremmaksi. Parasta tässä kuitenkin on se, ettei tämä ole kurjuuskilpailu. Tämä on minun vaikeuteni nyt, tästä minun on selvittävä, tai tietty vaihtoehtona on myös häviäminen.

Tätä kirjoittaessani mieleen nousee jotenkin tuttu ajatusmalli, selvittävä on. Jos vaan pystyn vaikuttamaan, minä selviän, olen ennenkin selvinnyt ja tulen aina selviämään. Lause, jota liian usein kuulen, "kyllä sinä selviät, olet niin vahva", saa minut kihisemään. Ja hitto, vahvuudella ei ole selviämisen kanssa mitään tekemistä. Niin menneisyydessä, nyt, kuin tulevaisuudessakin kyse on päätöksestä ja siitä, että pidän siitä kiinni. Valintoja. Hyviä ja huonoja, mutta valintoja, niiden kanssa elän, omien valintojeni. Mitä aikuisemmaksi tulee, aina enemmän ymmärtää elämän lainalaisuuksia. Ja se on välillä pelottavaa. Taistele tai pakene. Pakene ja häviä itseltäsi. Hukkaa itsesi. En.

Näyttää siltä, että tuli oikein tajunnanvirtaa, päätän kuitenkin päästää tämän eetteriin, tulen vielä tarvitsemaan tätä. Ja kyllä, se joka tarvitsee, voi käyttää tätä myös minua vastaan. Sillä riskillä ja vahvana ;)

tarja

Ällistyttävä juoksija

On ilta, taivas on hiljalleen tummumassa kohti yötä. Päivä on ollut kylmä, tuulinen ja sateeton, lähiseuduilla on tullut jopa lunta. Ollaan ison ja pienen miehen kanssa kotiuduttu ja jo syötykin. Koti on hiljainen ja rauhallinen. Valoja on kovin vähän, lähinnä telkkuhuoneessa pikkulamppu ja telkku. Istun lempituolissani lukemassa, mitälie naamakirjaa tiirailen, pikkulapsi katsoo telkkua talon toisessa päässä ja vanha mies ruokkinee possujaan tiatsikan maatilalla.

Kuuluu pieni ääni, kahahdus keittiöstä, kysyn miekkoselta, että mikäköhän ääni se oli. Miekkonen nousee koneelta, astahtaa kohti keittiötä, epäillään siimahäntiä. Sisäoven avain narahtaa ja kääntyy, ei taida yltää avaimeen siimahäntä. Mies menee ovelle, näkee vilahduksen poisjuoksevasta selästä. Juoksee perään. Saa kiinni. Ottaa meidän omaisuutemme tämän juoksijan hallusta. Juoksija tarjoaa rahaa. Mies ei kelpuuta muuta kuin omamme. Käskee tämän hävitä tai muuten kutsuisi poliisin.

Kolmikymppinen, kuulemma raukkaparka olemukseltaan oleva herrahenkilö oli tämä polkupyörän peräkärryn kanssa kulkeva juoksija.

Tuli. Minun. Kotiini. Tuosta. Vain.

Kuten olen kertonut, meillä on yhdeksän naapuritaloa, olemme keskellä näitä. Joka puolelta näkyy meille, ollaan kuviteltu olevamme jotenkin riittävän näkösällä ja tavallaan "turvassa". Joo ei kuvitella enää. Tässä talossa on aikanaan asunut kaikenlaista väkeä ennen meitä ja mekin olemme jo puolitoista kymmentä vuotta tässä asuneet. Kerran ekana kesänä pihaan käveli herrahenkilö, avasi nahkatakkinsa ja sanoi "kah tyttö, osta sie kello", kieltäydyin ja kerroin ettei meillä käydä kauppaa. Hän pyysi anteeksi ja poistui. Sen koommin ei ole haittaa ollut, jos silloinkaan.

Kunnes nyt. Ei hitto, mihin tämä maailma menee? Haluanko tietää? En. Jätän ajattelematta myös sen, että olisin ollut yksin tai kaksin pikkulapsen kanssa ja tämä juoksija olisi katsonut minua silmästä silmään.

Ällistyneenä nukkumaan.

-t-

Valkotakkiset

Salin ja hammaslääkärin jälkeen iskeytyi se. LÄS. Laiskan äidin syndrooma. Mitä tekee oirehtiva äiti? Lähettää lapsen hakemaan noutorukaa. Lapsen viikon paras kokemus tuli samalla kuitatuksi, kuulemma.

Kas, lapsi meni tilaustaan tekemään ja istuksi siinä sitten odottelemassa tilauksen täytäntöönpanoa. Istuksi ja auttoi sähkömopomumoa ja. Sisään astui pariskunta, herra käyttäytyi lapsen sanojen mukaan hassusti ja nainen tanssahteli iloisena, koko kehollaan. Lapsukainen seurasi tilausta kuin näytelmää.

Tilausta ei ehditty lyödä vielä kassaan saakka kun ovi aukeni.  "Sisään astui kaksi ihan oikeaa VALKOTAKKISTA, ajattele äiti, ihan oikeita. Olen aina luullut jutun valkotakkisista noutajista olevan vitsi, mutta nyt näin sen ihan oikeesti! Ajatteles äiti!! Ne vaan vei ne, auto odotti kadun toisella puolella, ne vaan sanoi äiti niille, että me mennäänkin nyt. En ois uskonu".

Näin täällä tänään.

-t-

Pian, oi pian

Ihan pian kukkii lisää, 

sää on lämminnyt.

Sinivuokko esiintyy, 

tosin näin iltasella nuppuillaan jo.

Mahonia availee myös nuppusiaan

Samoin tekee eka tulppaani,

nuppu näkyy jo.

Mutta ruusua odotan eniten

Näitä siis tarkoitan,

arkistokuvaa, toim. huom.

Maanantaina ajelin ostoksille, 

ostin kymmenisen kappaletta

vanhoja valkoisia,

paksuja puuvillapellavalakanoita 

(enpä kerro saaneeni ne parilla kympillä).

Sillä retkellä näin itse

ekan leskenlehden.

Yhden, toistaiseksi ainoani.

PS. Ja huomenna taas kerran 

hammaslääkäriin...

No se krookus

Pääsiäinen huipentuu kotipäivään, huoh. 

Niin mukavaa kun onkin lähi-ihmisiä tavata,

tämä päivä tarvitaan ennen huomista.

Huomatkaa, mikä syvällinen ajatus.

Pääsiäisen sanoma taitaa meillä olla vähän kyseenalainen:

Meillä kumarretaan autoa

Mämmi-Creme Brulee. 

Jos mämmistä tykkää, niin mikä ettei :)

Ja koska olen niitä krookuksia täällä itkeskellyt,

niin tässä on.

Eka.

Ja ainoa.

Ja pieni.

Joskus aikojen alussa kiitin itseäni 

taivaan lahjana Suomen maataloudelle.

Olen edelleen samaa mieltä.

Poikkeuksella,

etten tällä kertaa en mädännyttänyt ohraa.

Tällä kertaa ohra on kylvetty paattiin.

Paatti tuli pikkulapselta, 

joka käski tehdä 

vanhasta laivastaan himmelin.

Hän ei sitä enää kuulemani mukaan tarvitse.

Pääsiäishimmeli siis olkoon hän.

Vielä kun olisi muistanut 

laittaa itämään ajoissa ;)

Taustalla kaksi niistä kolmesta esikosta,

jota en onnistunut vielä tappamaan.

Niissä viime postauksessa mainitsemissani 

uusavuttoman kylvöpakkauksissa on jo elämää.

Basilika ja samettiruusu itävät.

Perinteisesti kylvämissäni itävät

appelsiinitimjami, japaninhumala 

ja yhdellä idulla kääpiösametti.

Huoh, hidasta.

Toisaalta, on ollut niin kylmää,

että pihassa kasvit ovat tuota

krookusta lukuun ottamatta

samannäköisiä kuin viikko sitten, 

ehkä tulppaanit ovat lehteä vähän pukanneet.

Ehkä.

Tänään on yli kymmenen plusastetta,

jospa kevät taas etenisi.

Ainakaan ei ole lunta.

Nih.

Näillä eväin lähdetään uuteen työviikkoon,

Ällöjellyä

Nyt alkaa rouva taas olla elävien kirjoissa.

Sain eron ykästä siirtämälle hänet vanhalle miehelle, huoh. Sikäli hyvä, että vanha mies potee sairauksia nopeasti. Hirveä flunssa oli ohi kahdessa päivässä, ykän vierailu yhdessä, tai oikeammin puolessa. Mulla flunssa menee viikoiksi poskionteloihin, ykä yhdessä kilpparilääkepuutoksen kanssa sekoittaa sisukset viikoksi. Tuo puutos tulee vääjäämättä, lääkkeet kun eivät pysyneet sisällä tehotakseen. Se siitä.

Meillä on täällä vilinää. Syötävää, juotavaa, musiikkia ja tenavia. Nykymusiikki tulee tutuksi, meteli on päätähuumaavaa. Perinteinen draamakohtauskin esitettiin. Tässä tulossa ällöjellyshotit.

Ällöjellyt on tehty papaija-guavamehupohjaan päärynällä terästettynä (liivatteella tietty hyydytys, puolitoista lehteä desille), pohjalla hedelmäkarkki. Väri vääristynyt, salamalla tiätty, oikeasti keltaisempi.

Tällaisen Äidin luona-päivityksen löysin naamatsusta:

Käväisin saksalaiskaupassa ostoksia tehden, löysin vajaat puolitoista euroa maksavat pakkaukset uusavuttomalle tarkoitettuja siemeniä, niitä tämä avuton osti neljä pakettia pikkulapsen kannustaessa. Näissä on pieni siisti pakkaus turvetta ja siemenpussi mukana. Minä oikeasti luulin, että siemenet olisivat jo mullassa... semmoinen lisää-vain-vesi-tapaus. Tosi uusavuton siis olen, kun olen jo pidemmällä luuloissani. Noi mansikat on muuten sitten pikkulapsen :) Mulla on sametit, lobeliat ja basilikat.

Ja samassa rytäkässä en voinut vastustaa ruusujakaan.

Ja tarkemmin katsottuna yllä olevassa kuvassa näkyy naamakirjassakin pyöritelty pinterestin idea verhonpidikkeestä, linkistä kilkkaamalla alkuperäiselle sivulle. Sattuneesta syystä jemmoista löytyy muutamakin lasinen kermakko, pohjaan reikä lasiterällä, seinään koukku ja avot, siinä se on. Tosin lasiterän lisäksi käytin pienemmässä kannunpohjassa sahaa, jossa on lasille tarkoitettu terä.

Jos on liian pieni kannu tai kuppi, siihen mahtuu niin pieni reikä, että verho ei enää mahdukaan. Tuokin verho on jotain suorastaan läpinäkyvää, ohutta, puoltoista leveetä, ei ollut mahtua reiästä. Neljä kannua, kaikki erilaisia, sehän ei mitään haittaa, ne eivät ole rinnakkain niin, että niitä verrata voisi. Ja toisaalta, olen tehnyt jo villasukkiakin erilaisia, napannut koristakin eriparivillikset jne, ei haittaa lainkaan, minua. Ulkopuolisten haittauksista ei niin väliä edes ole :) Köyhä ei villiksillä koreile;)

Alkuperäinen kuva näyttää tältä

Nyt on hetki, jolloin pääosa väestä on lähtenyt koteihinsa, pieni joukkio jäi ja siivoaa. Poppareita. Poppareita. Poppareita. 

Näillä eväillä mennään kohti huomista ja alkavaa viikkoa, kaksi superihanaa päivää töissä tiedossa!

Vaakasuoraan

Maisema on tämännäköinen, toista päivää.

Eilinen maisema oli toki kirkkaampi, aurinko helli eilisen. Ykä saapui luokseni. Pohdin vain ihmiskehon vahvuutta, omalla kohdallani kylläkin epävahvuutta. Kun olo on raato, asento on vaakasuora, parempaan ei ole eväitä, kirjaimellisesti. Mutta ainakin minulla selkä sanoo itsensä irti. Pitäiskö vaihtaa sohvalle, telkun eteen?

t.

Pyyhkiikö?

Kyllä ei  mene hyvin.

Sunnuntaiaamu, herään puoli kasilta, nousen. Luen uutisia, palelen. Hiton kylmä. Ikkunanraosta tuulee suoraan sisään, muistan kyllä, etten ole teipannut niitä.

Ysin jälkeen menen takaisin sänkyyn, lämmittelemään. Herään kaksi kertaa, pikkulapsi tuo kummallakin kerralla minulle aamiaisleivän, jälkimmäisellä kerralla myös kahvia. Kahdeltatoista hän kysyy, josko olen sairas. Ei, en ole, olin vain näköjään väsynyt. Yön nukuin puuvillakäsineet rasvatuissa käsissä, ilman vastaavaa hyötyä, iho tippuu tassuista edelleen.

No, jalkauduin kohti lukutuoliani, pikkulapsi sitten haki minulle päivän lehden. Luin sitä antaumuksella ja kas, huomasin kahvikuppini hävinneen. No, missäs se? Oli sitten tipahtanut. Alla olevaan avonaiseen pussiin. Pussissa oli viikkojen aikana keräilemäni keskeneräiset työt, ne olivat lähinnä päättelyä vailla, odottamassa kätösiäni.

Kappas vain, kolmet villasukat, kuutisen sytomyssyä, pari tiskirättiä, kahdet lovikkalapaset, neljä tupsua ja huivintekele, tuo suurin. Näppärä kun olen, laitoin ne kaikki pesukoneeseen ja kolmenkympin pesu, kait se nyt yhdet kahvit huuhtoo. Joo, huuhtoi.

Kolme neljästä tupsusta tuli kokonaisena ulos. Yksi oli vissiin ollut vähän löysä. Oli. Ei ole enää. Mutta pesukone muistanee sen tupsun kauan, öhöm.

Ja "kolmekymppiä" kutisti myös. Olivat aikuisten kokoa.

.

Saapi nähdä, mitä nyt tapahtuu, minulla on perunat kiehumassa. Vanha mies aikoo tehdä totkoja. No, tuo totkot on vapaa suomennos ameriikankielestä, avaan sitä tarkemmin, jahka olemme syöneet. Satakuntalaisittain nuo totkot ovat jotain epämääräisiä roskia, jätteitä, esim. tiskialtaan sihdistä kerättyjä. No niitä totkoja emme syö, katsotaan :)

Pari juttua vielä.

Näin  meillä koottiin parvisänkyä:

Meillä on myös kevät:

No ei varmana ole. Pakkasta lienee parisen astetta, jotain pientä valkoista sataa, nuo vihreät ovat sisältä.

Oli meillä auringonpimennyskin, tosin emme tiedä, pimenikö se, sillä meillä oli kovin pilvistä. Tuolta se aurinko näytti pilven läpi koko pimennyksen ajan. Tiedä sitten.

Voiko joku vielä väittää, että hyvin pyyhkii?

Ketuketu

Oi armahaiset, oi lukijaiset :)

Antakaatte minulle vihjettä. 

Mitä te tekisitte näillä/näistä/näille?

Ja ei,

en missään tapauksessa kysy,

josko näitä on liikaa.

Kaikki kirpulta,

yksitellen,

edullisesti.

Metreittäin.

Varmaan koko sateenkaaren värit.

Ja vähän yli.

Huoh.

Mutta

Kuinka paljon olenkaan uikuttanut kuluneen epävuodenajan sateita. Just joo. Kuinka lämmintä onkaan jo toista viikkoa ollut, yli kymmentä lähes joka päivä. Kasvit nousevat maasta, mikä hitaasti, mikä nopeammin. Rouva on pyllistellyt jopa rikkaruohoja kitkemässä. Syreenissä suuret silmut, ruusussa ainakin silmut. Ja krookuksia on ilmaantunut huikeita määriä. Taas kerran elättelen toiveita päärynäpuun kukinnasta (olen antanut syksyllä sille naapurin sedän neuvosta niin paljon kalia, että hirvittää).

Mutta.

Kasvilaatikko on jäässä.

Multakasa on jäässä.

Mansikakalaatikko on jäässä.

Kevät.


-tarjah-


PS. Pikkulapsen ilme kun se tajusi laittaneensa kuplaveteen vadelmatiivisteen sijaan soijakastiketta...