torstai 19. huhtikuuta 2012

Juttutuulella


Vanhan talon vanha mies on ollut ihana. Hän on vaihtanut mullat meidän viherkasveillemme. Pikkaisen erikoisin työkaluin kuitenkin:


Meillä on muutamia vanhoja suuria pullojukkia, ne ovat saaneet jo pitkään kasvaa rauhassa omissa ruukuissaan. Irrottamiseen tarvittiin sahaa, ruukku piti sahata irti, mikään muu ei tehonnut. Näin meillä siis kukkia hoidetaan. Ja kukkien hoidosta puheen ollen, arvatkaas kuka ne sadat siemenet on kylvänyt ja koulinut... alkaa kirjaimella "v"...

Olen vuosia sitten ostanut huutonetistä itselleni saumurin. Sen langoittaminen on ollut minulle ylivoimaisen vaikeaa, vaikka olen ennenkin saumuroinut ja langoittanut, ei vain onnistunut, millään. Nyt sitten päätin ottaa saumurin esiin ja olla langoittamatta sitä, ajattelin näes leikata sillä pari pussilakanaa matonkuteiksi. Ja arvatkaas mitä! Siitä pääsi ne savut karkuun. Vein hänet huoltoon saadakseni uudet savut tilalle, katsotaan onnistuuko vai onko hänen tarinansa lopussa.

Ja tattadaa tätä ihanuutta, minua on muistettu.


Kiitos, Äiti Aurinkoinen :)

Kiitos, Katariina ja Anniina, blogista Aika kivoja :)


Lisäksi Käsityöäisen kotoa tuli Hyvän mielen haaste, haaste kertoa hyvää mieltä tuottavista asioista. Ja jos on jo ennen vastannut tähän, kuten itse olen, tulee kertoa viisi asiaa lisää, tässäpä minulle hyvää mieltä tuottavia asioita:

1. Mahdottomat määrät kirpulta tullutta ihanuutta, odottamassa tuunaustaan tai muuta käsittelyä
2. Vielä mahdottomammat määrät lankoja ja kankaita odottamassa samaten käsittelyään
3. Kirjat, kirjat ja kirjat
4. Kirpparit, minulle sopivat ostospaikat
5. Fillarointi. Olen koko ikäni fillaroinut ympäri vuoden, nyt on ollut puolen vuoden tauko. Keho kiittää uudelleen aloittamisesta, lihakset huutavat happea ja maitohapot pyristelevät jaloissa. Onko jotain vikaa jossain, kun ensin reidet kramppaavat ylämäissä ja sitten kun se helpottaa, tuntuu maitohappohyökkäys hartioissa?? Hartioissa? Täh?

Ja kun juttulinjalla ollaan, kerron vielä yhden jutun. Minullapa on kuudensadan euron arvoinen kahvipaketti. Tosin se on vain sata grammaa sisältävä. Sellaisen saa, kun vie autonsa merkkihuoltoon ja vaihdattaa vielä pari katsastuksen läpimenon kannalta merkittävää pikku osasta. Kuussataa ja kahvipaketti, tack och adjö :)

Ja joo, lääkitys on aivan pielessä. Jo minulla sitten ehtikin olla muutaman viikon ajan ihan hyvä olo. Ihmekös tuo kun hormonit kirkuu punaisella! Tralalaa vain :)

3 kommenttia:

  1. :D No mutta ainakin sulla on tosi arvokasta kahvia. Täytyy olla verrattoman makuista sumppia!

    VastaaPoista
  2. Kukille vähän vaihtelua kastelun ja jutustelun lomaan!

    VastaaPoista