sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Ett butik





Aurinko armas on meitä hellinyt:) Maailma pölyää. Kukat kukkivat. Linnut laulavat. Ja paskovat. Vaahtera vihertyy. Tulppaani ei ole vieläkään suvainnut avautua.

Eilen nassutimme viisistään menemään pari kiloa nyhtöpossua, liki kaksikymmnetä (!!) hampunsiemenillä terästettyä leipästä ja täytteenä tuhti coleslaw. Muhevoittajana possulle litran verran kokiskastiketta, jos mitetin, mitä siihen laitoin, niin tässäpä:

4 paksua valkosipulin kynttä
2 suurta punasipulia
kilon verran tomaatteja
varmaan puolisen litraa makeaa kokista
parisen ruokalusikkaa siirappia
monta pyöräytystä mustapippuria myllystä
suolaa
chilijauhetta
tapiokajauhoa saostukseen loppuvaiheessa
ja lopussa desi-puolitoista balsamiviinietikkaa

keitellään kokoon, porataan tasaiseksi ja saostetaan. Jäi vähän.



Palan painikkeeksi korkkasimme laatikkoviinin, sanotaanko sitä korkkaamiseksi? No, kuitenkin, se oli roseeta, kovin tummaa sellaista. Sellainen kiva hanapakkaus, jossa oli kaksi hanaa ja yllätys yllätys, kahta eri viiniä. Se rose oli hassua, maistui vähän portviiniltä muttei kuitenkaan. Oli vähän makeaa, muttei kuitenkaan. Oli mautonta muttei sitäkään. Eikä mennyt päähän, edes minulla, joka saan jo kaupan isopullosiideristä pääni pyörälle. No, tiedemiehet sitten aamusella testasivat sen alkoholipitoisuuden isältäni perimälläni mittarilla. Laiha tulos, plusmiinusnolla. Semmoista viiniä ei ole olemassakaan, mitä tuo mittari näytti. Siinä ei ollut mitään. Ei vettä, ei sokeria eikä alkoholia. Hohhoijaa vaan. Kokiskastikkeen lomaan teitty sopi juomaksi myös se toinen ammerikkalainen musta juoma, kevytversiona. (Juu ei, sitä ei saa laittaa siihen soosiin, mettään menee eikä sitä syö kukaan.)

Ja tuo ett butik on nyt sitten päätetty. Totesimme siinä nassutuksen lomassa erään tutun vaihtaneen työpaikkaa. Hänen nykyinen työpaikkansa olkoon ett butik. Me päätimme, sanokoot svenssonit mitä tahtovat.

Koska kerran leipätaikinan tein, pyöräytin siitä lopusta taikinasta yllätyssämppärit. Mitä tää on!! Pellavaa... eipä tummuttanut koko taikinaa, jos sen laittaa taikinan sekaan, se tummentaa kaiken ja leivästä tulee ikävän harmaata, näin ei tule. Ja saatiin kuitupitoisuutta vähän terveellisempään suuntaan. Ei puhuta voimariinista tai kovinrasvaisesta juustosta, eihän? Oletteko muuten maistaneet hampunsiemeniä leivässä? Ratisevat kivasti hampaissa, myös kerran maistamissani kasvispihveissä oli sama efekti. 




Vielä on kokeilematta yksi juttu, nimittäin jauhelihan ja kerman suhde, voiko niitä laittaa saman verran lopputuloksen kärsimättä kauheasti. Eikös sitä ihminen mieti kummia juttuja, Sirpa? Entä toinen Sirpa?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti