keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Lammasta lautasella ja pururata korvien välissä



Yritin eilen ihan tosissani saada tänne kuvan ateriastamme, herkkusellaisesta. Tässä tulos, tabulla otettua kuvaa ei bloggeri suostu tänne tuomaan vaikka ☆¡%#£*&$#!!

Olemme pikkulapsen kanssa ahkeroineet. Vuosituhannen vaihteessa minä sydänkohtausta uhmaten kitkin kaiken lantuista alkaen pois uuden kotimme pihasta, tavoitteena kaunis nurmikko. Niin se nurmikko siiten siinä kasvoikin, enemmän tai vähemmän kauniina. Sammltakin puskien. Vuosi vuodelta nurmikko pienenee. Tänä keväänä pikkulapsi orjuutti itse itsensä ja tuli seurakseni. Siirrettiin kukkamaan rajaa metrillä kohti taloa, kymmenen metrin matkalta. Lapionpisto, kääntö, juuret ja muu antiikki pois mullasta ja seuraava pisto, aina vaan uudellen ja uudelleen. Kivireunus asennettiin myös uudelleen. Jos puhuisin rumia, sanoisin p:ni olevan kipeä, onneksi en ikinä koskaan milloinkaan käytä sellaisia sanoja ;)

Sen kukkamaaprojektin kunniaksi me sitten söimme huikeaa lammasmuhennosta ja lohkoperunoita, tiistai kun oli, viinipullon jätin korkkaamatta. Ah ja namskis siitä huolimatta, hyvä ruoka ja loistava seura.

Pitää vielä paljastaa pääni salat, menin nimittäin neurologille tarkoituksena selvittää, onko korvieni välissä oikeasti muuta kuin turvonnut pururata. On kuulemma. Sinne sekaan mahtuu myös migreeni ja näillä minun lääkevaihdoillani ei sekään enää oikein pysy tahdissa. Estolääkkeenä olen syönyt mm. betasalpaajaa, verenpainelääkettä, epilepsialääkettä ja ties mitä. Tämä viimeisin, epilepsialääke, on aivan pökö, kolmiolääkettä joka ilta ehkäisemään neljänä päivänä otettavaa kolmiolääkettä, mitäh! Joo ei. Ei varsinkaan, kun ei auta estossa.

Yhtä blogipäivitystä kirjoitan tunnin, korjaan toisen. Sanat hukkuvat, samoin nimet. Puhuessani sanat menevät väärään järjestykseen. Olen löytänyt itseni töistä ilman ainuttakaan havaintoa työmatkan varrelta. Eilen läksin fillaroimaan töihin ilman rillejä (joo, volkkari edelleen suoristamolla). Tänään tyhjensin työpöydälleni töissä nipun papereita, ne, jotka minun piti selvittää huomenna kotona. Lääkärisetä (ikäiseni) lohdutti, kuuluu kuulemma lääkkeen haittakirjoon, nämä kognitiiviset ongelmat. Nyt jätetään heti se pois, pidetään puhdistautumistauko ja vaihdetaan toiseen pilleriin (jippii, taas uusi) ja testataan se, se kuuluu ihan eri lääkesukuun... mitä sitten pitääkään käytännössä sisällään.

Nyt siirrän pienen ahterini pöytäkoneen äärelle ja kaivan kivan kuvituskuvan tähän juttuun. Ette varmaan tahdo tietää, mitä pikkulapsi on tekemässä? Ei se mitään, kerron silti, hän on just saanut donitsitaikinan valmiiksi, sanoi tekevänsä ne uunissa, ei kuulemma tykkää rasvanroiskeiden aiheuttamista palovammoista. Fiksu lapsi, samalla äitiystävällinen.

Kas tässä, epäjärjestyksen kuningattaren vuosikausien keskittyneisyyden tulos:


Kaikista maailman ihmisistä minä olen saanut parittomat värikkäät, ei siis mustat, sukat (ei, älkää kysykö syytä tuohon julmettuun määrään) yhteen paikkaan. Nätisti muovisessa läpikuultavassa kannellisessa laatikossa. Aina joku sukka pariutuukin. Hah.

Näillä eväin loppuviikkoon :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti