sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Sunnuntaiuutisia

Auringon paisteessa olen tänään ollut pihalla vetreyttämässä haravointilihaksiani. Pikkulapsihan sen jo aloitti viikolla, kysyi eräänä iltana josko saisi mennä haravoimaan. Ihme lapsi. Annoin armollisesti luvan. Minä siis jatkoin siitä, mihin hän pääsi ja keräsin superpulkkaani kaikki roinat kompostoitavaksi. Vanha mies sitten ne vei eteenpäin :)

Aurinko kun paistoi, otin kameran mukaani. Kas näin:

Liljaa, maksaruohoa, krookuksia,
jotain mitä lie,
ruohosipulia ja ruutuviljelyä

Talvehtinut (oli ennen pinkki) kastelukannu,
kakkos- ja kolmosportaat,
betoniteelmät ja tinnerikannu.
Olin eilen töissä,normaalista poiketen, aamukahdeksasta alkaen. Ihmettelin yksinoloani, kunnes minulle soitettiin, että saisiko sen alaoven avoimeksi, en olisi ihan yksin ;) Helpotti yksinäisyyteni... loistavaa seuraa.

Kaikki kullanmurut olivat viikonlopun aikana peräti kaksi tuntia yhtaikaa kotona, ison ja pienen kanssa saimme olla kokonaisen vuorokauden yhdessä. Eilen illalla katselimme porukalla "Piiat", kirja vielä odottaa lukemaan. Näperryskäsityöt etenevät hiljalleen, niistä toisella kertaa. Huomenna taas töihin, en pidä tällaisista yhden vapaapäivän jutuista, keho kiljuu vastaan.

Tulevalla viikolla palaan langoille tunnustusten merkeissä :)

Näkemisiin,

2 kommenttia:

  1. SIis kasvaako teillä oikeasti noin paljon jo pihassa kaikenlaista? Meillä on edelleen kinoksia ja kuraa ja pari hassua narsissinversoa...

    VastaaPoista
  2. Ihanasti jo piha herännyt eloon. Minäkin haravoin pienen etupihapläntin tänään.
    Ihana mysö tuo toinen kuva, tykkään niin tuosta ruosteesta ja kivistä.

    VastaaPoista