maanantai 3. helmikuuta 2014

yksinhuoltajaäidin arkimaanatai

Arki alkoi yksinhuoltajan roolissa taas, miekkonen läks töihinsä. Kello soitti kaksi tuntia ennen kukonlaulua, hyppäsin volkkarin puikkoihin poikkeukselliselle työkeikalle jo ennen miekkosen lähtöä, näyttää sekin päässeen lähtemään, kun ei nurkissa näy. Keikka oli minulle kovasti mukava ja opettavainen, jäi niin hyvä mieli.

Lumitilannekatsaus tammikuusta -14

Syksyllähän taisi olla yksi lumisateen tapainen, joulu kului vesisateessa, pari viikkkoa sitten piti tulla viistoistasenttinen lumi, todellisuudessa noin yksi sentti, ihana valaistuminen maisemassa silti. Samalla säänhaltija soi meille kaksiviikkoisen putket jäädyttäneen pakkasen, samainen haltija soi sään lauhtua viime viikon lopulla. Meilläkin pääsee taas kotona suihkuun... no, aamulla lähtiessäni ajoin koko matkan sumussa ja usvassa, edellistä autoa tuskin näkyi. Päivällä palatessani tilanne oli muuttunut vain valoisuuden suhteen, oli aavistuksen aamuyötä valoisampaa. Nyt lumisaldo on kaksi senttiä kuraista loskaa, meidän nurmikolla tosin se on valkoista. Joku kirjoitti blogissaan, liekö ollut villiviini, pihallaan olleen jänisten karkeloiden jäljet, meiltä löytyy kans.

Ja nyt tullaan siihen päiväni kohokohtaan. Tulin kotiin, keitin kupillisen ja istahdin lempparituoliini ja tablettiin valitsin dokumentin Jehovantodistajista. Seuraava, mitä millään tasolla tajusin, oli puhelimeni inhottava ääni. Olin siirtynyt luomien taakse katselemman dokumentteja ja siirtynyt tabletteineni pikkulapsen sänkyyn, ottanut peiton päälleni ja asettanut sekä tabun että rillit nätisti yöpöydälle. Kaksi tuntia tajutonta unta? Soittaja muuten oli isolapsi... sillon joku sadas aisti, äiti pitää saada elävien kirjoihin :) onnekseni jälkikasvu on jo riittävän vanhaa kestämään äidin nukkuminena

No tämä äiti sitten kokosi luunsa ja lähti uudelleen töihin, tällä kertaa lähihuudeille. Sähköpostista hyppäsi liki sata lukematonta viestiä silmille, äkkiä luukku kiinni ja parempiin maisemiin, tiimikokoukseen. Budjetit vilisivät ja äkkiä vilinä loppui ja meidät suorastaan ajettin pois sieltä, huspois. Niin sai äiti palata kotiinsa laskemaan jälkikasvua, molemmat paikalla.

Meillä on muuten abi, sitä ei vaan tahdo niin selkeästi tajuta, hän kun ei ole isolapsen tavoin tavallinen abi, vaan hän tekee kaksoistutkintoa. Päättötyö just valmistui ja tänään oli ruotsin prelit, perjantaina tulee olemaanbtekstitaito, ei mikään preli, vaan ihan oikeaa kirjoittamista, huih!! Näillä muruilla ei ole mitään lukulomaa, vaan opintoja painetaan sillä omalla alalla koko ajan aina välillä kirjoitellen... ruotsista puheenollen, meillä kaivataan Solsidania ilman tekstitystä, mikähän lienee siinä syynä...

Löytäisinköhän kamerasta jotain julkaisukelpoista, pitää tarkistaa.

Joo löytyi, mutta pöytäkonetta ei saa millään verkkoon, se laatikko, miksikä sitä nyt sanotaan, tukiasema tai mikä lie, veteli viimeisiään eikä siitä saa millään ilveellä (lue:minun taidoillani) siirrettyä kuvia tähän pilleriini. Tein nimittäin kivan kollaasin meidän abista ja hänen väri-iloittelustaan. Ehkä siis huomenna, jos Elisa suo...

palataan siis maisemiin värien kera:)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti