tiistai 6. toukokuuta 2014

Arkitiistai



Tiistaita eletään, arkeani tänään on ollut nämä, eri järjestyksessä tosin.

Ekana aamulla potkaisin varpaani noihin ikkunoihin, jotka toin turvaan sisälle, onhan ulkona kylmä. Ja maali ei irronnut millään kaikista, ei haittaa.

Lisäksi olen tehnyt jonkinasteista siirtotyötä, juhlien alta pois siirrettävää. Jostakin luin stailausohjeita, mikäli aikoo myydä asuntonsa/talonsa/luukkunsa. Sama kait pätee, jos pitää ylioppilasjuhlat. Kaikki irtotavara pois, tilaa ja avaruutta kehiin, näin kaikki mahtuvat mukaan. Olen siis aloittanut. Vasta nyt.

Se todellinen kuva on tuo pussilakanajuttu. Otin sitten pienet unoset, kaksi tuntia keskellä päivää. Onnekseni se oli mahdollista, työt alkoivat vasta myöhemmin iltapäivällä.

Ja ettei totuus unohtuisi, olen pyykännytkin tänään, kolme koneellista, vanha mies, onko silitysrauta vireessä?

Ja se kankaidensilppuaminen on edennyt, olen jopa yhdistänyt niitä. Eräs pieni tyttö tykkää juuri tuosta alakuvan pinkistä, vai mikä se väri lieneekään. Urakka vasta tosin alussaan..

Näillä tänään, huomiseen, aivan erilainen päivä tiedossa, heti aamusta tiimikokous ja siitä se sitten grillailun merkeissä jatkuukin, maltillisesti.






PS. Kävin eilen rautakaupassa. Ostin yhden harjaterästangon, pätkitytin sen. Melkein kahdeksan euroa!! Kahdeksan!! Onnekseni en rakenna taloa ja tarvitse niitä kymmeniä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti