Armotonta menoa

Ajattelin vain tulla kirjaamaan, että olen olemassa, vaikkei minusta muuten täällä paljon merkkejä näy. Blogger temppuilee edelleen, ei päästä minua kirjautumaan ulos eikä kommentoimaan muiden blogeissa. No, aikansa kutakin.

Tapahtumarikasta aikaa ollaan eletty, isolapsi sai astmakohtauksen matkalla yksin halki Suomen omalla pikku autollaan. Arki-iltana, kahdeksalta. Ambulanssilla sairaalaan ja äiti perässä. Kaikki hyvin jo. Kotona nukkumaan 3.22. Seiskaan töihin aamulla.

Viikolla olen kahdesti syönyt hyvässä seurassa erinomaisen hyvää ruokaa, kumpikin uudessa ravintolassa. Ravintoloista mainittakoon sen verran, että näyttää olevan melutrendi. Kummassakaan paikassa ei ollut tekstiilejä juurikaan ja melu oli sen mukainen. Tarjoilija ei kuullut huutamatta tilausta edes... ajatella, jos työskentelisi siellä joka päivä...

Lakkiaisvalmistelut ovat edenneet sen verran, että olen ottanut maalisudin käteeni ja huiskinut valkoista maalia vähän sinne ja tänne. Sehän pitää tietty juuri nyt tehdä. Hain myös kirpulta ja kierrätyskeskuksesta materiaaleja kerrosvateihin. Reseptiikka alkaa selkeytyä, jotain vanhaa, jotain uutta, jotain punaista ja jotain lainattua, siitä se menu syntyy.

Iso-, keski- ja pikkulapsi ovat olleet muutaman päivän lomailemassa toisella puolella Suomeamme. Ovat nyt paluumatkalla. Kuulin keskilapsen kompuroineen portaissa ja loukanneen nilkkansa. Kotimatkalla he poikkesivat paikallisessa sairaalassa lääkäriä tapaamassa. Ei röntgeniä tietenkään paikalla sunnuntai-iltana, hän sai lähetteen lähemmäs kotia suureen sairaalaan kuvattavaksi, jahka kotiutuvat. Ehkä illalla kymmeneltä ja sitten äitsykkä ottaa lapsen mukaansa ja vie filmiin. Hyvästi yöunet, onneksi huominen aamu on vasta 9.30. Tapaan uuden kollegan ja suunnitellaan vähän tulevaa.

Eikä postausta ilman kuvaa, kuva toki on vanha, mitään uutta ei ole. Kuvassa on sitä pinkopahvitusaikaa, tuossa seinässä on nyt se Pihlgren & Ritolan käpytapetti, josta postaus aiemmin. Huomatkaa kaunis nurkka ja sen pahvitus, ihan ite tein. Ja vaikka kuinka remontti olisi, kukkia pitää olla. Ja pinkopahvituksesta sen verran, että se on mukavaa puuhaa, kunhan oppii temput. Lopputulos kiittää.

PS. Mikä vuodenaika nyt on? Sataa, tuulee, on jäätävän kylmä ja puiden lehdet ovat heleän vihreät!

Ruusua

Ne lakkiaiset kun tässä päälle pukkaavat ja mietityttävät, niin tässä nyt on yksi lisäaihe päänvaivaksi:

Isolapsi haluaa äidin tekemän puvun. Ja tästä kankaasta. Mikään väreistä ei ole oikea kuvissa, katsotaan sitten uudelleen, kun puku on valmis, josko saisi oikeaa väriä kuviinkin.


Mutta kaiken kaikkiaan, koti ei edelleenkään ole edennyt yhtään, ruokalista juhliin on valmis, kutsut ovat postissa ja auringonpaiste tilattu. Mitä sitä muuta voi vaatia, onhan juhliin vielä ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Olen niin paljon juhlia elämässäni järjestänyt, ettei se ole mikään pulma, enemminkin pulma on ajan puute. Ruoat ja juomat oheistemppuineen menevät rutiinilla, mutta miljöön juhlakuntoon saaminen vähän ahistaa... ellei ahistuksen aiheita muuten muista, voi kurkata tästä.


Muuten toivotan kaikille mukavaa kevätsunnuntain jatkoa :)

PS. Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat!

Kilpirauhanen voitti

Olen pitkään miettinyt, josko annan "julkisuuteen" elämääni varjostavan asian. Ja nyt päätin sen tehdä, en julkisuudenkipeänä, vaan varoittavana esimerkkinä.

Olen julkisesti soimannut itseäni keittiöremontin etenemättömyydestä. Siihen on syynä säälittävä kilpirauhaseni. Se ei enää tiedä, kuinka olla. Olen liki kahdeksan vuotta sairastanut kilppariani, milloin liika- milloin vajaatoiminnalla. Leikkausta ja radiojodihoitoa on tarjottu, olen kerta toisensa jälkeen kieltäytynyt, olen pärjännyt lääkkeillä, tähän saakka. Radiojodia en ota, missään tapauksessa, en ala säteillä. Leikkaus on siis ainoa vaihtoehto. Leikkauksen riskeihin kuuluu äänihermon halvaus. Tarvitsen työssäni ääntä, en voi tehdä työtäni ilman sitä. Tähän asti olen sinnitellyt lääkkeillä, mutta nyt alkoivat haitat olla suuremmat kuin hyödyt.

Olo voi olla samalla täysin lamaantunut ja sähköjänis-efekti potkii silti. MUISTI PÄTKII. Tai siis sitä joskus on, yleensä ei. En muista nimiä, en muista, mitä olen vaikka kollegan kanssa hetki sitten puhunut. Voiko ylipäätään jossain työssä pärjätä ilman muistia?

Miten tämä siihen keittiöön sitten liittyy? No, alkukeväästä suunnittelin keittiön purkamista uuden tieltä. Irrotin kaiken irtoavan ja hankin samalla uudet kalusteet. Oli sitä liikatoiminnan sähköjänisaikaa. Ja sitten se lamaantui, siihen jäi keittiö. Käsi ei nouse mitään tekemään.

No, minulla on kaksi loistavaa lääkäriä, työpikalla toinen ja yksityisellä toinen (hyväksi lääkäriksi en laske sairaalamme sisätautipolin minulle osoitettua tohtorisetää, hoitakoon vaan mummoja). Tämä yksityinen on hoitanut minua oireenmukaisesti jo kauan, olen ollut koko ajan tosi tyytyväinen. No, muisti alkoi haitata työtäni, joten työpaikkalääkäri ohjasi minut muistitesteihin, ensin psykologin tekemään ja sitten sen jälkeen neuropsykologin tekemään. Serauksena diagnoosi joka viittasi kilppariin, noin vapaasti tulkittuna.

Tämä upea työpaikkalääkäri perusteli minulle tilanteeni vakavuuden niin hyvin, että suorastaan pyysin päästä leikkaukseen :) Fakta se on, joka minuun tehoaa! Pääsin kirurgin pakeille, hän sanoi, ettei nyt voi leikata, koska veriarvot ovat vinksallaan. Siis lääkeremontti, yksityinen viilaili ne heti samana päivänä. Aika yliopistosairaalan endokrinologille kun vei kuukauden tehokasta tasausaikaa, päätin vaikuttaa asiaan heti eikä vasta joskus (sain kuluneella viikolla ajan kuun loppuun, siellä kirralla olin viime kuun lopulla). Kuukaúsi on siis se "nopea" vastaanottoaika, josta se kirurgi puhui. Kuun lopulla siis pääsen sinne, katsotaan nyt, mitä labra silloin sanoo. Siihen on vielä paljon aikaa.

Se asia, josta minun oikeasti piti postata, on tämä ihana kevätsade. Se on laskeutunut yllemme ja raikastaa luonnon ja puutarhat, oi odotettu sade!! Kuivaakin kuivemmat tulppaanit huusivat vettä, en kuitenkaan aio kalliilla hanavedellä heti keväällä kasvejani kastella! Onneksi sade tuli ja raikasti kaiken, tuota vihreää puskee oikein silminnähden.

Tässä nämä kuivikkaat:

MaMa-haasteetkin ovat kilpparini armoilla, niitä joko teen tai en.

No, nyt nautitaan viikonlopusta, rakkaista omista ja yritetään muistivajauksesta huolimatta selvitä :)

Kevätsateessa

Pulassa?

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä  minun pitäisi tehdä?

• Keittiö on edelleen kesken, pahasti. Valoja ei ole.
• Keskilapsen huone / työhuone täynnä tavaraa keittiöstä ja katto ja lattia kesken, sähköt puuttuvat myös (ellei lasketa sitä noin sataa metriä jatkojohtoa).
• Ruokasalissa keittiön "uudet" kaapit pinottain / limittäin / lomittain odottamassa.
• Vaatteet silitettynä ruokasalin pöydällä odottamassa kaapittajaa.
• Kirjastosta puuttuu pinkopahvit / tapetit ja kattolevyt, sekä listat, myös sähköt (jotka eivät tule jatkiksella)
• Ruokasalista puuttuu vain tapetit ja listat (myös neljään oveen ja kahteen ikkunaan) ja myöskin lattialankkujen kunnostus. Sähköä ei ole.
• Kaikki kolme eteistä odottaa pintoja. Sähköä ei ole.
• Muutama ikkuna odottaa kunnostusta.
• Kirjastossa ja keskilapsen huoneessa ei ole verhoja, ei edes tankoja.
• Ruokasalissa on valmiina tätini virkkaamat pitsiverhot, ei kuitenkaan tankoja, jolle ne ripustaa.
• Kylppäriin pitäisi laittaa vain leka heilumaan, mitään ei voi jättää.

Voidaan laskea, että kaksi huonetta talosta on valmiina, vessa ehkä kolmantena. Se pystyy odottamaan remppaa, kunnes kaikki nuo edelliset ovat kunnossa.

Ja nyt tulee se paras:

Meillä on lakkiaiset kolmen viikon kuluttua!!


Tätä jään miettimään,

Edit: ja tämä tuli takaisin bloggerin sekoilukekkereiltä kommentit hukkaantuneina. Oli vaan ihan kiva huomata, että mennessäni vanhaan taloon kone ilmoitti ettei koko blogia ole olemassa ja että se on rekisteröitävissä. Kiitos herra tai rouva Blogger, koetahan ryhdistäytyä, säilöt historiaa!!

Partiotytöt pusikosta

Kävin sitten hakemassa

pienet partiotytöt pusikosta,

sen jälkeen kun olin

pihaa taas ollut inventoimassa.

Mahonia on avaamassa nuppunsa,

mikälie ruiskukan näköinen kukka

on kasvattanut komean lehtiruusukkeen,

punainen suolaheinä on noussut yrttimaalta,

herkkä kasvitieteellinen tulppaani

on avoimena kaunis, samoin rykelmä niitä,

ja tuo orvokki, mikä intensiivinen väri,

tykkään siitä.

Alin tulppaani on myös joku,

mikälie, niitä on penkissä

viisi kappaletta,

ollut jo kymmenisen vuotta,

ne viisi ja vain ne viisi,

joka kevät ne vuorotellen

nousevat pintaan.

Oi ihana toukokuun lauantaiaamu

Muistin taas, miksi ostin pimennysverhot makuuhuoneeseemme. Kevät! Makuuhuoneen ikkunat ovat itään ja pohjoiseen, verhot antavat aamulla pari tuntia lisää nukkumisaikaa. Tosin vain, ellemme nuku ikkuna auki. Ainakin näin keväällä linnut aloittavat luontonsa mukaisen sirkuttelun ja riekkumisen auringon noustessa.

Tämän maiseman näen aamulla sängyn päädyn yli katsoessani, ilman verhoja, tänä aamuna koivumme oli suurilla hiirenkorvilla:

Eli, ellei herää nousevaan aurinkoon, herää lintujen sirputukseen. Parempia ne ovat kuin moni muu, mm. naapurin tupakankatku, mopopojat, poliisi pilleineen, naapurin ruohonleikkuri kello kuusi, listaa voisi jatkaa jos tarvetta olisi, ei kuitenkaan ole tarvetta.

Päääni takaa näin siis tuon edellisen näkymän, vastapäinen seinä näyttää tältä:

- Uuniseppien romahtaneen vanhan puuhellan tilalle vuonna 2001 tekemä kakluuni

- tapettikaupasta pahantuulisena hankittu paperitapetti (Tapettitehtaan mokattua tilauksemme)

- itse kunnostamani oviaukko ja ovi

- tapetin taustalla ensimmäinen itse naulattu pinkopahvi, samoin katossa pinkopahvi. Kattoihin emme enää tämän pahvituksen jälkeen edes harkinneet pinkopahvitusta, sen verran haastavaa se taidoillemme oli, kyprokki jyrää muualla...

Talomme kaikki vanhat alkuperäiset helmiponttiset ikkuna- ja ovilistat on irrotettu, olen puhdistanut maalista nyt jo lähes kaikki listat ja kunnostanut ja maalannut ne. Peiliovet olen myös puhdistanut, korjannut ja maalannut. Ikkunat ovat samoin kunnostetut, lisänä tietty vanha lasi, vähän rikoinkin niitä kunnostukseni hyörinässä. Tuo ovi menee yhteen eteiseemme ja tulevaan pikkuvessaamme.

Asumme ihmisasutuksen keskellä, kirjailmellisesti, olemme itse kotimme valinneet ja sen myötä tulevat lisärasitteet mukana. Liki satavuotias hirsirunkoinen talo, ei remonteilla juurikaan pilattu (ellei halua mainita upeita keittiön lattialankkuja, jotka oli revitty lastulevyn tieltä pois).

Meillä on erinomaiset kulkuyhteydet maailmaan ja työ ja koulut ovat lähellä, ne ovat sitä mitä me arvostamme. Tosin on se arvostus aika-ajoin rankkaakin, talvinen sisälämpö saattaa aamulla herätessä olla neljätoista plusastetta, silloin pitää erikseen muistuttaa itseään valinnoistaan...

Tässä kuvassa vielä kakluunin suunnalta otettu aamukuva. Sänky on Askon, kaapit Ikean ja näkymä kotikoivulleni. Pitsipeite edesmenneen mummuni virkkaama.

Montako tonttinaapuria teillä on? Meillä on yhdeksän.

Nyt ei voi olla postaamatta

On pakko postata, sillä poikkesin tänään työsuojeluvaltuutetun toimiston lisäksi kirpulla. Olin jo joitain aikoja sitten nähnyt yhden hyllyn alla korin, jossa on minun silmälleni täydellisesti sopivan muotoisia kahvikuppeja, yli 20 kappaletta, kauniita valkoisia. Ei kuitenkaan asetteja. No, tällä kertaa vaivihkaa siirryin kohti tuota hyllyä, ja siellä ne edelleen olivat, korissaan. Otin ne mukaani ja siirtyessäni kassan suuntaan löysin niitä lisää, kymmenen kappaletta asettien kera. Kolmekymmnetä senttiä kappale, yhteensä 33 kuppia ja 10 asettia.

Ja sitten kohti kassaa mennessäni löysin laatikon, siinä ei ollut hintaa. Kysyessäni henkilökunnalta sille hintaa minulle vastattiin "odota hetki, pitää miettiä". Hän katseli laatikkoa, totesi sen olevan Arabiaa ja sanoi "kakskytviis", johon minä totesin hinnan olevan minulle sopiva, pyysin vielä häntä tuomaan sen kassalle. Tämä herra sanoi kassarouvalle, että laatikosta on sovittu könttäsumma, laatikkoon ei pidä paljon kurkistella. Tähän kassarouva totesi laatikon sisältävän kaunista arabiaa, siis kakskytviis euroo. Minä kilttinä tyttönä maksoin ja ajoin kotiin tutkimaan saalistani.

Laatikosta löytyi kymmenen Arabian Kesäkukka-kuppia, kaksi Kesäkukka-kermanekkaa, yksi Kesäkukka-teekuppi, sokerikko ja kermakko minulle tuntematonta sarjaa hirven kuvalla sekä Arabian vanha Äidin kuppi ilman vatia. En tiedä, maksoinko liikaa noista, mutta minulle ne ovat tärkeitä, voisi sitä huonomminkin rahansa käyttää.

Arabiat jemmaan parempaan talteen. Olen pikkutytöstä saakka saanut ihailla näitä kuppeja nyt jo edesmenneellä Mummullani, ne olivat vieraskuppeja, en nähnyt niitä milloinkaan käytettävän.  

Ja nuo valkoiset kupit ovat kesää varten, kesäkuppeja, samoin kuin jo aiemmin postaamani kesälasit.  Tykkään siitä, että kesäastioita on tarpeeksi, ei tarvitse aina olla tiskaamassa. Meillä kun kesän ajan tuntuu olevan majatalon tapainen, kotonamme aina on muutama ekstrapää painumassa tyynylle. Se on sitä elämää, josta minä tykkään :)

Nyt, työ kutsuu,

Lämpimästi tervetuloa!

No voi hyvät hyssykät, en ole katsonut näköjän kovin hyvin lukijapaneeliani! Mitä täällä oikein tapahtuu, olen saanut sitten viime näkemäni kuusinkertaistettua lukijani!!

Siitä siis lämmin kiitos kuuluu teille, Pirjo, tuksu, JaanaElina, Marielisa ja Sara! Itseni lisäksi olette kaikki tervemenneitä lukemaan heidän kauniita blogejaan, minä menen myös. Löydät heidät nimeä klikkaamalla.

En malta olla laittamatta yhtä kuvaa eiliseltä, vapputunnelman rakentamisesta. Yhteistyö se on poikaa, olen aina sanonut, että asioita on kivampi tehdä yhdessä jonkun kanssa kuin yksinään, näin eilenkin:

Tässä valmistuu kolmen keltuaisen majoneesi. Vappuna ei laihduteta, eihä tuohon mennyt kuin "vähän" yli puoli litraa öljyä... huomasin samassa kuvassa piilomainontaa, no, se siitä.

Kun tänne nyt tulin, voin samalla laittaa vielä yhden kuvan, kävin kirpulla tässä eräänä päivänä. Ostin käyttämättömän soikean tarjoiluvadin, isohkon sellaisen. Lisäksi soikean taulunkehyksen, siitä tulee ystäväni uuteen kotiin taulu, ja vielä rottinkisangat kesäkassiin. Ja kuvassa näkyy myös kymmenen sentin korko, sekin parinsa kanssa kirpulta. Yhteensä kympin kauppa, siitä kenkien osuus puolet.

Tässä siis ostokseni:

En tiedä, josko olen maininnut jo aiemmin tästä, mutta mainitsen sitten uudelleen: Joillain ihmisillä tuntuu olevan mania ostaa kaikenlaista itselleen ja ehkä läheisilleen, pitää päästä shoppailemaan, ja sitten ostokset saattavat hautautua kaapin perukoille unohduksiin, kun ensin on käytetty huimat summat rahaa siihen. No, minullakin on hirveä tarve päästä ostoksille, minä kuitenkin valitsen yleensä kirput tai huutonetin. En usko, että ostoksia sen vähempää teen, mutta ainakin vähemmällä rahalla. Huutiksen ostoksissa on tosin se huono puoli, että posti rokottaa siitä aika makeasti.

Tämä oli siis minun puolustukseni ostohaluilleni. Mikä sinun selityksesi on, vai onko sinulla edes ylipäätään ostotaipumuksia?

Ei siis tässä muuta,

Aurinkoista Vapunpäivää kaikille!

Vappuun valmistautuessa

Kun tuo vappu nyt tulee, siihen voi tietenkin valmistautua istumalla koneella ja kuuntelemalla ääniä keittiöstä. Siellä on litran munkkitaikina odottamassa paistamista ja tehokaksikko taas asialla. Samalla taitanee valmistua muutama salaatti ja sitten herkutellaan. Kuohuviinimaistelu odottaa, maistellaan ja vertaillaan neljää erilaista juomaa, kaikki uusia tuttavuuksia.

Olen kovasti miettinyt tuota vapun viettoa. Onko sen vietto muuttunut minun aikanani? Paljon.

Jos katsoo ikkunasta ulos, se on ihmisille hyvä päivä ihan virallisesti juopotella ja nauttia ehkä jotain vahvempaakin... Lapsena se tarkoitti ilmapalloja. Vähän isompana ihmettelin, miksemme osallistunut vappumarssille. Sitten siitä tuli vapaapäivä. Opiskeluaikana se oli opiskelijajuomapäivä. Ja sitten siitä tuli pelipäivä, olemme kaksi vuosikymmentä pelanneet Mahjongia, oikeilla nappuolilla, isolapsemme kummisedän kanssa. Hyvää ruokaa, hyvää juomaa, hyvää seuraa ja peli! Tänä vappuna pelailussa on tauko, kummisetä on maalla vanhan äitinsä kanssa.


Mutta hei, meillä on kevät, siitä muutama otos parin päivän takaa:

Meidän murteella "korudaalis",

virallisesti Corydalis nobilis (katsoin netistä).

Rakastan juuri tätä vaihetta,

lehdet ovat vielä pieniä ja

nuput punaisia.

Isona kasvi on tuuhean vihreä

ja kukat keltaisia,

voisin tietty kuvata naapurin pihasta...

Täällä päin nämä kasvavat rikkaruohoina.

Ja sitten meille laskeutui lentokone,

suoraan kukkamaan kivelle,

keitä lie matkustajina.

Alla maksaruoho saaristosta.

Ja kasvitieteellisiä tulppaaneja,

kaksi avautunut, loppuja odotellessa.

Tuon harmaan nimeä en tiedä,

selvitän sen,

jonkinlainen maanpeittokasvi kait.

Ja tämä on nimeltään kukka.

Ei aavistustakaan, mikä.

Ja vappu kun on tulossa,

luonnollisesti löytyy humala,

suoraan Satakunnasta.

Kasvaa omenapuun juurella

erinomaisesti,

metrien mittaiseksi.

Sitten valkovuokot.

Lapsuudessani valkovuokot

tulivat aina äitienpäiväksi, nyt on nyt.

Sinivuokko tuosta ei milloinkaan kukkinut,

se ainoa lehtikin kuihtui pois. Nyyh.

Saniaset ovat myöskin nousseet,

nekin ovat satakuntalaista alkuperää.

Nämä leviävät mukavasti, jopa liikaakin...

Ja kielot ovat myöskin tulossa.

Jos palaan taas siihen lapsuuteeni,

kielot tulivat juuri koulun loppuessa,

kevätjuhlapäivään.

Poimin aina omalle opettajalle

kimpun kieloja, ollessani pieni...

Jos noita kuvia ajattelee,

huomaa, miten kuivaa täällä on.

Maa pölisee kuivuuttaan,

pitäisikö kastella jo?

Siinä se.

Hetki sitten satoi rakeita,

sormenpään kokoisia.

Nyt on taivas musta,

mitähän sieltä seuraavaksi sataa?

Ukkostaa.

Puut vihertävät,

lapset vinguttavat pillejään,

serpentiinit levisivät taloon ja

posket ovat kipeinä

ilmapallojen puhalluksesta.

Mukavaa vappua!

Olen taivaan lahja Suomen maataloudelle

Ja minulla on sille lahjakkuudelle perusteetkin. Olemme olleet kerrankin ajoissa, kylvimme pikkulapsen kanssa ohran ajoissa, parisen viikkoa sitten. Löysin sille kätköistäni kauniin peltisen keksilaatikon, värit olivat mukavan keväiset ja pastellit. Siis kylvöpuuhiin.

Ohra iti, nousi pintaan ja kasvoi kauniiksi. Vähän harvakseltaan tosin, ei se oikein tuuhealta näyttänyt. Pikkulapsi kasteli sitä vähän, päivittäin, kasvusto ei uinut eikä kuivunut. Ja sitten tuli pääsiäinen. Ajattelin kuvata kauniit oraat, kaunis auringonapaistekin, koti oli täynnään kaunista keltaista ja tuo vihreä tarvittiin. Mitä?

Oraat olivat yön aikana ruskistuneet kärjistään, sen lisäksi ne haisivat oksennukselta. Se siitä sitten, ei tarvinnut kuvata eikä  liioin haistella, kompostitavaraa siitä tuli.

Se lahja sitten? No tietenkin se, etten onneksemme ole valinnut maanviljelijän ammattia, jätetään se niille, jotka sen osaavat. Miltä se näyttäisi / tuntuisi / kuulostaisi / haisisi / maistuisi, jos minä ohraa viljelisin? Minä onneksi osaan paremmin jotain muuta. Kiitos teille, osaajat!

Tässä muutama otos meidän pääsiäisestämme. Kuvan kyllä pitäisi suurentua sitä klikkaamalla.

Vasemmalla ylhäällä kaikki varmastikin näkevät sitruunaperhosen kukassa (en tiedä kukan nimeä).

Narsissit anoppilasta, kukkivat huomattavasti paremmin, kuin omani...

Ystävän tekemä risusydän eteisessämme, yhden talven ulkoilemassa ollut. Tuossa on joskus ollut ovi, jonka joku on tukkinut ja ripustanut siihen sähkökaapin, eteinen odottaa remonttikättä.

Kranssi omassa ovessamme (yhdessä niistä kolmesta), vanhaa mustaherukkapuskaa vuosien takaa, tiimarin muovi!munat ja kelta- ja kultanauhaa. Huomatkaa kutsuva postiluukku, sekin kesken...

Ja sitten kerrankin oikein ajatuksella otin kuvan karkeista ihanassa lasiskoolissaan, suunniteltuine taustoineen, kirjat ja kaikki peilin edessä. Ei näy takaa mitään epämääräistä. Kirjat vanhoja ja kauniita. Näkyy kynttiläkoria, kynttiläjalkaa, virpomisoksan höyheniä ja pitsiä. Ja hiuspinni kirjojen päällä!! Melken ammattilainen taas... onneksi en ole tässäkään muuta kuin harrastelija.

Pääsiäinen on vietetty rakkaiden kanssa, sukulaisia tavaten ja suklaata syöden. Ihana kevät!

Kerroin tässä juuri saavani kaikki rakkaat lähelle. Ja toistaiseksi saan pitääkin heidät, kaikki. Sen lisäksi, että siitä on iloa, siitä on myöskin hyötyä ;) Teimme kahden suuren lapsen (oman ison ja sen sulhon) kanssa eilen kimpassa ruokaa.

Possunfileestä (ulko-) ohuen ohuita viipaleita ja pikaisesti pannun kautta, plus suola ja valkopippuri, perunamuusia suuri padallinen ja italialaista salaattisekoitusta (puna-viher-vaalea, Suomessa kasvatettu), punasipulilla, tomaatilla (makeita terttutomaatteja jostain kaukomailta) ja rapeaksi paahdetulla pekonilla. Salaatinkastikkeena jälleen vanhan talon vanhan miehen salainen ase, kastike, jonka hän on huolella valinnut, osuuskaupan X-merkkinen salaatinkastike suoraan litran pullosta.

Me isot saimme ruokajuomaksi viiniä, joka oli totisesti liian hapanta. Ei auttanut "ilmastointi" karahvissa, hapanta oli. Merkkiä en taida mainita. Mutta kyllä se upposi erinomaisen suomalaisen ruoan kanssa.

Jälkiruoaksi nuoret valmistivat kerroskiisselin, kammottavaa ulkolaista vadelmaa punaisessa kiisselissä ja valkoinen maitokiisseli. Sulho oppi monta uutta asiaa... isolapsi on sen verran kouluttava tavoiltaan... vattujen sanoin olevan kauheita, syynä lähinnä salakamala norovirus (tai kaliki tai NLV, ihan kuinka se vaan halutaan sanoa). Kiisseli itsessään mainiota :) Ja kun tässä perheessä eletään, annoskoko oli enemminkin kohtalaisen iso kuin normaali.

Ja kun maitokiisselistä jäi valkuaisia (käytettiin tietty keldut saostamaan ja makua parantamaan), isolapsi päätti valmistaa marenkeja. Tehtiin niitä sitten yhteisvoimin, hän vatkasi vaahdon ja määräsi tomusokerin määrän. Ja minä kaadoin :) Siis ei mitään ohjetta, lähes kivikova marenkimassa, taisi se ripauttaa vaniljasokeriakin ja uuniin, mitä lie tunnin taisi olla, sadassakahdessakympissä, ja avot, hyvää tuli!! Kauniin vaalean ruskeita, sokeri upeasti karamellisoitunut , maistuvat kinuskilta. Näin meillä kokataan...

Haastettu

Seilailin taas blogistaniassa ja löysin uuden mukavan blogin. Marielisa blogissaan Elämänpyörä heitti haasteen, minä nappasin mukaani sen:

5 asiaa

pakastimessani

• tyrnimehua isäni puutarhasta
• isäni poimimia vadelmia
• antti-sedältä saatua peuranlihaa, paistia, filettä...
• naapurintädin poimimia mustikoita
• itse ostettuja mansikoita

vaatekomerossani

• kirpulta hankittuja kauniita tyynynliinoja
• vääränkokoisia vaatteita
• enemmän "römppävaatteita" kuin töihin sopivia vaatteita
• tumman sininen stokkalta v. -90 ostettu body, tulossa muotiin taas...
• lastemme puoliserkun (s. -84) viisivuotissynttäreille aloittamani salmiakkiruutuinen villatakki, osat valmiit, yhdistämättä...

autossani

• GPS, jota en milloinkaan ole käyttänyt, osaan kulkea ilmankin
• rotta ovessa
• tolkuton määrä koivusta tullutta roskaa
• kukkamultaa kaksi pussia
• öljykanisteri (vanha auto oli siitä hauska, ettei öljyjä tarvinnut milloinkaan vaihtaa, riitti kun lisäsi) pelkään edelleen tätä, vaikkei autoni olekaan ooppeli

käsilaukussani

• työpuhelin, kulkukortti ja työavain
• päänsärkylääkettä, montaa lajia (töissä meiltä naisilta löytyy varmastikin kaikki mahdolliset merkit, eri vahvuisina eri vahvuisiin särkyihin, kysykää vain meiltä, niin mekin teemme)
• "pieni" taskunen kaikkia mahdollisia erilaisia bonusplussakirjastokanta-asiakaskortteja varten
• MPK:n pinssi vetoketjustopparina
• Lunette-kuppi (huomaa kestävän kehityksen näkökulma ;))

kylpyhuoneessani

• 19:ää erilaista kaakelia
• vesivika, suihkun vesi nousee lattialle viemärin sijaan
• liian matalalla oleva peili, edellinen miesasukki oli pituudeltaan vain 150 senttiä
• croksit (ja haisaappaat) varattuna kylppäriin menoon, ks. vesivika
• vain yksikerroksinen ikkuna, viime kesänä otin kunnostukseen sisemmän ikkunan, se on vasta putsattu maalista...

Tämä juttu on tosi. Tämä kuvastaa taloamme ja perheemme elämää todellisuudessa. Voi varmasti sanoa, että lasten lähtiessä kotoa ei maailma voi kovin kummallisuuksia tarjota, kaikkeen on kotona totuttu. Hamatiput ovat pikkulapseni tekemiä, eivätkös olekin kivoja?

Marielisan sanoin: haastan kaikkia muitakin bloggaajia tekemään saman omissa blogeissaan. :)

Ja hei, jos nappaat haasteen, lukisin niitäkin mielelläni :) pieni vinkki vaikka kommenttilootaani, jooko?

Kivi sakset ja paperi

Osallistun taasen kerran Leenan haasteeseen, hänen blogissaan 37tuntia.

Aiheena tällä kerralla oli kivi paperi sakset. Meilläpäin se sanotaaan eri järjestyksessä, lapsia lainatakseni "kiivii sakseet paapeeri!". No kuitenkin, pyörittelin ajatusta viikon ja sitten se alkoi hahmottua. Taulu.

• Kehykset puretun keittiön oviaukon karmilistaa.
• Kivenä luonnollisesti saksiin kuuluvana keskilapseni käyttämien ripsien timantit.
• Vuoden 2000 kesällä käänsin koko pihamaan, sen siis, jossa on nyt nurmikkoa. Perkasin pois kaikki löytämäni juuret ja juurakot, omenapuut jätin. Ja mikä aarreaitta se olikaan, sieltä löytyi kaikkea mahdollista, tunnistettavia juttuja otin talteen, mm. nämä ripsentaivutussakset. Löytyi sieltä myöskin suuria lanttuja... ne on kompostoitu...
• Tausta muropaketin kartonki ja paperina viime keväänä hankkimani mallikappale tapettitehtaan tapettimallistosta.

Olisi varastosta löytynyt myöskin ompelusakset, aivan yhtä paksussa ruosteessa, mutta eipä inspis oikein iskeytynyt tajuntaani niiden tauluttamiseen. Kehykset olivat aivan kamalat, karmilista aivan tuhnuinen ja kökkö. Maalinpoistoaineella ensin puhtaaksi ja sitten tyhmästi ilman pohjamaalia öljymaali pintaan (löytyi läheltä, ei tarvinnut lähteä kellariin). Siispä oli maalattava kolmeen kertaan, jottei mikään pilkistellyt, ei se vieläkään täydellinen ole, mutta saa kelvata.

Ikänäni ennen en ole kehystänyt mitään. On meillä parikin eri kokoista koteloa, jolla olisi voinut sahata käsisahalla, mutta minäpä tiedän meillä olevan myöskin oikein oikea sellainen sähkökäyttöinen juttu, jiirisaha kuulemma. Kellarissa. Vanhan talon vanha mies sen vastentahtoisesti haki, en minä kuulemma sillä sahata osaa. Miksen? Ei osannut vastata muuta kuin sanoi sen olevan vaikeampaa kuin pelkän katsomisen perusteella voisi ajatella. No, minäpä sahasin, en täydellistä, mutta riittävää. En kylläkään väitä sen helppoa olevan ;) Kulmia ei pidä jäädä tuijottamaan.

No, taulu on seinällä ja haaste kuitattu, kiitos Leena! Ja toisaalta kiitos Leena myöskin Pinterestistä, jonka minulle lähetit!!

Koukkua pohtiessani...

... menin ulos, omaan pikkupihaan. Lämpöä sellaiset mukavat 14 astetta, ei tuulta, västäräkki keinutteli pyrstöään, peippo lauleskeli, kyyhkyset kujertelivat, naapurit tupakoivat... kaikki tutut kevään airuet paikalla. Nimittäin. Olen kuvannut ylösnousseita lehtiä, nyt sain tähtäimeeni ihan ensimmäiset krookukset, eka oli keskellä nurmikkoa niin pienenä, niin pienenä. Kohottaessani katseeni näin eilisen lumilaikun alta tulleet auringot:

Naapurin pihalla ovat krookukset olleet jo ainakin viikon auki, heillä on aivan itään olevan seinän vieressä kukkapenkki ja talo vuotaa lämpöä. Miten muuten olisi selitettävissä se, että heidän talonsa pohjoisseinällä oleva kukkapenkki puskee jo nyt vuohenjuurta ja viikon kuluttua se on kukassa, varjossa siis?

No, en ole kateellinen, mutta... Oma piha on lähtenyt hyvin heräämään, pintaan on noussut jo lähes kaikki odotettu. Kesäkukkia tekee mieli, mutta järki on vielä tallessa, pakkanen tulee vielä, monesti. Pitää siis ihailla tätä mitä on.

Muuten, pihassamme on sinivuokko, ollut jo vuosia. Tänään hätäännyin, en löytänyt merkkiäkään siitä. Tuskastuneena hain ja hain, onnekseni silmäni löysivät pienen lupauksen tulevasta. Yksi lehti. Lehden seurana noin miljoona vaahteran tainta, hennon kirkkaan vihreinä, kuvassa niitäkin muutama. Tarttisko joku vaahteran taimia, olisi monen ikäisiä, tämän vuotisia, viimevuotisia, kaksivuotiaita... koko piha täynnä. Vanhan talon vanha mies on kasvattanut bonsaitakin niistä...

Ei, nyt saattamaan valmiiksi Leenan haasteen tuotos, jotta sen huomenna voisi linkittää hänen blogiinsa.